Sallan taistelut

Lapin puolustuksen helpottamiseksi oli Rovaniemelle sodan alussa perustettu välijohtoporras Sallan ja Petsamonn suuntia varten eversti O Willamon alaisuuteen. Ensimmäiset kiivaat taistelut käytiin 2.-3.12.Kelsinkäisten tunturimaastossa. Venäläiset koukkasivat suomalaisten oikeaan sivustaan noin pataljoonan suuruisin voimin. Hyökkääjälle aiheuttamistaan tuntuvista tappioista huolimatta Sallan pataljoonan oli vetäydyttävä Kuolajärven vesistölinjalle, jossa taisteltiin 3.-7.12. Vahvistukseksi lähetetty A-pataljoona liittyi puolustajien riveihin taistelujen loppuvaiheessa. Joulukuun 9. päivänä venäläiset valtasivat Sallan kirkonkylän ja saivat haltuunsa tienhaaran, josta haarautuivat tiet Joutsijärven kautta Kemijärvelle ja Savukosken kautta Pelkosenniemelle. Pelkosenniemeltä pääsi edelleen Petsamoon johtavalle suurelle maantielle ja Kemijärven kirkonkylään. Suomalaiset vetäytyivät pääosallaan Sallasta Märkäjären- Joutsijärven suuntaan ja vahvistetulla komappanialla Savukosken – Pelkosenniemen suuntaan. Venäläiset lähettivät viimeksi mainittuun suuntaan tykistöllä ja panssarivaunuilla vahvistetun jalkaväkirykmentin. Suomalaiset saivat vahvistuksekseen vielä Erp 26:n ja Kenttätäydennyspataljoona IX:n. Silti neuvostojoukkojen ylivoima oli murskaava. Joulukuun 11. päivänä ne olivat jo Märkäjärven edustalla. Panssarit ajoivat viivytysaseman läpi. Viivytysvaihe päättyi vihdoin viimein 16.12. Joutsijärvelle suomalaisten vetäydyttyä 125 kilometriä. Vihollinen saapui samana päivänä Pelkosenniemelle, joita mainitun komppanian lisäksi puolusti yksi täydennyspataljoona. Kemijärven tärkeä asutuskeskus ja tiesolmu olivat vaarassa. Idässä oli matkaa vajaat 30 kilometriä ja pohjoisessa noin 50 kilometriä.

Päämaja oli ryhtynyt toimenpiteisiin tilanteen selvittämiseksi. Ylipäällikkö perusti 12.12. Sallan ja Pelkosenniemen suuntia varten erillisen Lapin Ryhmän, jonka komentajana toimi kenraalimajuri K. Wallenius. Uusi sotatoimiyhtymä oli suoraan päämajan alainen. Lapin Ryhmää vahvistettiin heti tuoteeltaan yhdellä heikosti varustetulla jalkaväkirykmentillä JR 40:llä. Suomalaiset joukot saivat 14.12. kaksi 37 mm:n pst-tykkiä ja 19.12. ensimmäisen tykistöpatterinsa. Toinen saapui 6.2.1940.

Ratkaiseva taistelu käytiin Pekosenniemellä 18.12. JR 40 koukkasi kahdella pataljoonalla pohjoisen kautta venäläisten sivustaan ja selustaan. Suomalaisten rintama oli murtumaisillaan vahvennetun täydennyspataljoonan puolustaessa epätoivoisesti odottaessaan saarrostuksen vaikutusta. Jäljelle jäänyt pataljoona iski 15 tunnin koukkausmatkan jälkeen venäläisten auto- ja hevoskolonnaan tuhoten sen. Sotasaaliin joukossa oli 10 panssarivaunua, 40 kuoma-autoa, 150 ratsuhevosta ym. aseita. Yötaisteluun tottumattomina suomalaiset päästivät neuvostojoukot pakenemaan. Nämä vetäytyivät Saijaan saakka.

Joutsijärvellä venäläiset yrittivät murtaa puolustajien asemaa rajuillla rintamahyökkäyksillä. Epäonnistuttuaan tässä vihollinen vähälumista maastoa hyväkseen käyttäen kiersi puolustajat pohjoisesta tavoitteenaan Kemijärvelle johtava tie. Yksi pataljoona tunkeutui puolustajien selustaan Mäntyvaaralla. Erp 17 sai tehtäväkseen vastustajan eliminoimisen. Pimeyden laskeuduttua taistelukentän ylle käytiin vaaran laella ravoisa lähitaistelu käsikranaatein, pistimin ja puukoin. Armoa ei annettu eikä pyydetty. Venäläiset turvautuivat pääasiassa käsikranaatteihin ja pistimiin, suomalaiset puukkoihin. Usein pimeässä otettiin tunnustelemalla selville, oliko mies meikäläisiä vai ei. Repullinen oli näet venäläinen, reputon suomalainen. Taistelussa kaatui noin 800 venäläistä. Suomalaisten menetykset olivat noin 50 haavoittunutta ja kaatunutta.

Tilanne Joutsijärvellä vakiintui. JR 40:n pääosat saapuivat sinne 16.12.. Ne vaihtoivat etulinjan joukot, jotka maaston tuntevina saivat valmistautua hyökkäykseen. Operaatio suunniteltiin toimenpantavaksi yhdistettynä rintama- ja koukkaushyökkäyksenä. Hyökkäys alkoi 2.1. Koukkaava osasto pääsi Sallan-Kemijärven maantielle, mutta venäläiset lähettivät selustaan yhden pataljoonan, joka sulki huolto ja -perääntymistien. Päävaarassa syntyi raju taistelu, jossa vihollinen menetti yli 200 kaatuneina. Offensiivi epäonnistui sikäli, ettei neuvostojoukkoja kyetty tuhoamaan. Venäläiset havaitsivat yöpyvien hyökkäysjoukkojen nuotiot, jotka oli sytytetty kielloista huolimatta ja saivaan aikaan vastatoimenpiteet. Suomalaiset olivat myös aliarvioineet venäläiset joukkojen vahvuuden. Rintama kiteytyi Joutisjärvelle noin viikoksi.

Lähdeaineisto Suomen Rintamamiehet 1939-1945 ISBN 951-9064-18-4