Tyypillisiä
yövartiomiehiä Summassa
Suurhyökkäys Summassa
alkoi laantua 20.12.1939. Lähinnä taisteluita käytiin
Poppius-nimisen linnakkeen lähistöllä. Tämä linnake vartioi
Viipuria kohti johtavaa tietä, mutta huolimatta siitä, että sen
ympärillä pyöri vihollisen panssarivaunuja ja se vaurioitui
osumista, se kyettiin pitämään. Myös 20.12. vaunut hyökkäsivät
linnaketta vastaan, mutta jalkaväki ei seurannut niitä, ja
vaunutkin vetäytyivät illalla.
Torjuntavoitosta puhuttiin
Summan ihmeenä, termin keksivät lehtimiehet. Voitto herätti myös
ulkomaisen lehdistön mielenkiinnon. Erityistä huomiota ne
kiinnittivät siihen, että suomalaiset olivat torjuneet suuria
hyökkäysvaunuosastoja ilman asianmukaista
panssarintorjuta-aseistusta. Huomionarvoista on myös se, että
suomalaisten ei tarvinnut turvautua reservissä olleisiin joukkoihin.
Ennen kaikkea Summan
torjuntavoitto kasvatti omien itseluottamusta. Veilä
suojajoukkovaiheessa armeijan johtoporras oli epäillyt suomalaisen
sotilaan henkistä kanttia, mutta tuo luulo oli viimeistään nyt
osoitettu vääräksi. Omiin asemiin tunkeutuneista panssarikiilosta
huolimatta hermot olivat etulilinjassa pitäneet.
Osasto Talevan nimi oli
edellisenä päivänä viahdettu Ryhmä Talvelaksi, ja sen johtaja ,
Paavo Talvela, oli ylennetty kenraalimajuriksi. Aaro Pajarista oli
puolestaan tullut eversti. Pajarin hyökkäys Ägläjärven kylän
valtaamiseksi jatkui siitä huolimatta, että Talvela oli viimein
antanut luvan keskeyttää hyökkäys joukkojen väsymyksen vuoksi.
Pajari kuitenkin katsoi, että keskeyttäminen ei tulisi kyseeseen,
koska joukot olivat päässeet etenemään edellisenä päivänä jo
kylään asti ja paremmat asemat olivat saatavissa vielä viimeisellä
ponnistuksella.
Alueella taisteltiin
monessa aallossa, sillä neuvostoliittolaiset pyrkivät ajamaan
suomalaiset pois vastahyökkäyksillä, jotka puolestaan suomalaiset
torjuivat omilla vastaiskuillaan. Neuvostojoukot olivat kärsineet
suuria tappioita, suomalaiset olivat päivän aikana vallanneet muun
muassa 8 kevyttä panssarivaunua. Myös Pajarin joukkojen tappiot
olivat huomattavat. Ne olivat kohdanneet sietokykynsä rajat. Pajari
itse jouduttiin kantamaan taistelukentältä lepäämään.
Saartorengas kylän
ympärillä kiristyi, mutta Suojarven tietä ei saatu katkaistua,
eikä saarrot ollut täydellinen. Venäläiset olivat varustaneet
Ägläjärven kylän voimakkaaksi puolustuskeskukseksi,
tulipesäkkeitä oli rakennettu rakennusten kivijalkoihin ja
perunakellareihin. Suomalaiset käyttivät seuraavan päivän lepoon.
Sallan suunnalla
venäläiset olivat hyökänneet kahdelta suunnalta kohti Kemijärveä.
Pelkosenniemeltä tulleet joukot oli pakotettu vetäytymään, mutta
nyt venäläiset yrittivät koukausta Märkäjärven suunnalla
Mäntyvaarassa. Työpalvelumiehet kuulivat illalla suomalaisten
asemien vierestä, vaaran laelta, venäjänkielistäpuhetta ja
ilmoittivat siitä lepoon tulleille miehille. Vaaran laelle
hyökättiin komppanian voimin, ja siellä ollut vihollinen
yllätettiin. Taistelu kesti muutaman tunnin ja eteni pimeässä
illassa puukoin ja lapioin käydyksi lähitaisteluksi. Lopulta
suomalaiset selvisivät voittajina. Omat tappiot olivat 17,
vihollisen noin 300 miestä.
Karjalankannaksen taistelut talvisodassa
5. divisioona (talvisota)
Tolvajärven–Ägläjärven taistelu
Sotahistoriamatka Karjalan
kannakselle
21.12.1939 oli välipäivä
merkittävillä taistelusuunnilla. Suurhyökkäyksen viimeisetkin
liekit sammuivat, 21.12. torjuttiin vielä muutamia heikkoja
hyökkäyksiä. Puolustusaseman edessä laskettiin viikon kestäneiden
kiivaiden taisteluiden päättyessä 50 tuhottua hyökkäysvaunua,
joista 20 oli raskaita vaunuja.
Viimeisiä vihollisia
ajettiin pois linnakkeista, joihin nämmä oli pesiytyneet.
Ainoastaan ”Oinalan paise” jäi Neuvostoliiton haltuun. Sitä
yritettiin vallata takaisin useaan otteeseen mutta jätettiin lopulta
vihollisen haltuun miestappioiden välttämiseksi.
Kannaksen puolustamisesta
vastanneen II Armeijakunnan tappiot olivat sodan alkamisesta lukien
2082 miestä, joista kaatuneita 744, haavottuneita 1225 ja kadonneita
113. Suurimmat tappiot oli kokenut Summan lohkolla puolustanut 5.
Divisioona.
Suomalaiset tekivät 20 ja
21.12 öisin yllätyshyökäyksiä neuvostojoukkojen leirejä vastaan
Suomussalmen suunnalla. Samalla oli alkamassa laajamittainen
partiotaistelujen sarjan Suomussalmea kohti matkalla olevan
Neuvostoliiton 44.divisioonaa vastaaan. Sen luoman uhan vakavuus ei
kuitenkaan ollu vielä tässä vaiheessa tiedossa.
22.12.1939 Pajarin joukot
valtasivat äivän kuluessa Ägläjärven, Tolvajärven-Ägläjärven
taisteluiden voitto ja Summasssa saavutettu voitto ylittivät
uutiskynnyksen myös ulkomailla ja loivat suomalaisille uskon
puolustustaisteluun. Pesäke pesäkeeltä ja raunio rauniolta
hyökkäystään vyöryttääen suomalaiset joukot valtasivat
Ägläjärven kylän vedättyään edellisen päivän henkeä ja
valmistauduttuaan hyökkäykseen. Joukkomme lähestyivät kylää
useasta suunnasta ja kukistivat vastarinnan iltapäivällä. Lähes
saman tien aloitettiin venäläisten joukkojen takaa-ajo, joka jatkui
seuraavan päivän iltaan asti.
Tolvajärven- Ägläjärven
taistelu oli suomalaisille suuri voitto. Myös neuvostojoukot
osoittivat sitkeyttä eikä niiden taistelumoraali romahtanut
suurista tappioista huolimatta. Suomalaisten arvioiden mukaan
Neuvostoliitto menetti taisteluissa yhteensä noin 3000 sotilasta
kaatuneina, 600 jäi vangiksi. Lisäksi Neuvostoliitto menetti 60
panssarivaunua, 30 tykkiä, yli 200 konekivääriä ja 3200 kivääriä.
Suurin osa tästä kalustosta jäi suomalaisten sotasaaliiksi. Myös
Osasto Pajarin tappiot olivat merkittävät. Kaatuneita oli 274,
haavoittuneita 445 ja kadonneita 29. Voitolla turvattiin Laatokan
Karjalassa taistelevan IV Armeijakunnan sivusta. Ennen kaikkea voitto
loi suomalaisiin uskoa taistleussa ylivoimasta vihollista vastaan.
Suomi oli torjunut
Neuvostoliitton suurhyökkäyksen Kannaksella ja alkoi nyt
valmistella vastahyökkäystä. Sen oli määrä kohdistua
neuvostojoukkkojen pääpainopistesuuntaan, Summan edustalle. II
Armeijakunnan komentaja Öhqvist oli jo pitkään suunnitellut
hyökkäystä, mutta Kannaksen Armeijan komentaja Östermän ja
ylipäällikkä Mannerheim eivät olleet antaneet hänen käyttöönsä
hyökäykseen tarvittavia reservijoukkoja. Neuvostoliiton nuolessa
haavojaan epäonnistuneen suurhyökäyksen jäljiltä aika vaikutti
nyt kypsältä vastahyökäykseen.
Asemasotaa ei uskottu
jaksetavan itkään, ja tiedustelutiedot kertoivat, että
puna-armeijan moraali oli alhaalla. Päämaja antoi hyökkäyksen
käyttöön reservinä olleen 6. divisioonan. Lisäksi siihen oli
tarkoitus osallistua kaikkien II AK:n joukkojen. Suunnitelman mukaan
suomalaiset iskisivät neuvostoliittolaisia vastaan Summan suunnalla
kaksipuolisella saarrostuksella. Se oli uhkapeliä, sillä
suomalaisten hyökäyskyvystä ei ollut kokemusta. Hyökäyssota
vaatii liikkumista ja nopeaa yhteistoimintaa eri aselajeilta, joista
Suomella käytännössä puuttuivat panssarivoimat.
Voitto olisi lamauttanut
venäläiset ”Viipurin portilla”, mutta tappio olisi tiennyt
pahimmassa tapauksessa koko Kannakksen puolustuksen luhistumita,
varsinkin, kun tuleen heitettäisiin myös reservit. Hyökkäyksen
valmisteluaika jäi lyhyeksi, ja kyseessä oli Suomen mittakaavassa
suuroperaatio. Ylipäällikön lupa tuli vasta 22.12., kun
suunniteltu hyökäyshetki oli jo seuraavana aamuna.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti