Summan ihme

Tyypillisiä yövartiomiehiä Summassa

Suurhyökkäys Summassa alkoi laantua 20.12.1939. Lähinnä taisteluita käytiin Poppius-nimisen linnakkeen lähistöllä. Tämä linnake vartioi Viipuria kohti johtavaa tietä, mutta huolimatta siitä, että sen ympärillä pyöri vihollisen panssarivaunuja ja se vaurioitui osumista, se kyettiin pitämään. Myös 20.12. vaunut hyökkäsivät linnaketta vastaan, mutta jalkaväki ei seurannut niitä, ja vaunutkin vetäytyivät illalla.

Torjuntavoitosta puhuttiin Summan ihmeenä, termin keksivät lehtimiehet. Voitto herätti myös ulkomaisen lehdistön mielenkiinnon. Erityistä huomiota ne kiinnittivät siihen, että suomalaiset olivat torjuneet suuria hyökkäysvaunuosastoja ilman asianmukaista panssarintorjuta-aseistusta. Huomionarvoista on myös se, että suomalaisten ei tarvinnut turvautua reservissä olleisiin joukkoihin.

Ennen kaikkea Summan torjuntavoitto kasvatti omien itseluottamusta. Veilä suojajoukkovaiheessa armeijan johtoporras oli epäillyt suomalaisen sotilaan henkistä kanttia, mutta tuo luulo oli viimeistään nyt osoitettu vääräksi. Omiin asemiin tunkeutuneista panssarikiilosta huolimatta hermot olivat etulilinjassa pitäneet.

Osasto Talevan nimi oli edellisenä päivänä viahdettu Ryhmä Talvelaksi, ja sen johtaja , Paavo Talvela, oli ylennetty kenraalimajuriksi. Aaro Pajarista oli puolestaan tullut eversti. Pajarin hyökkäys Ägläjärven kylän valtaamiseksi jatkui siitä huolimatta, että Talvela oli viimein antanut luvan keskeyttää hyökkäys joukkojen väsymyksen vuoksi. Pajari kuitenkin katsoi, että keskeyttäminen ei tulisi kyseeseen, koska joukot olivat päässeet etenemään edellisenä päivänä jo kylään asti ja paremmat asemat olivat saatavissa vielä viimeisellä ponnistuksella.

Alueella taisteltiin monessa aallossa, sillä neuvostoliittolaiset pyrkivät ajamaan suomalaiset pois vastahyökkäyksillä, jotka puolestaan suomalaiset torjuivat omilla vastaiskuillaan. Neuvostojoukot olivat kärsineet suuria tappioita, suomalaiset olivat päivän aikana vallanneet muun muassa 8 kevyttä panssarivaunua. Myös Pajarin joukkojen tappiot olivat huomattavat. Ne olivat kohdanneet sietokykynsä rajat. Pajari itse jouduttiin kantamaan taistelukentältä lepäämään.

Saartorengas kylän ympärillä kiristyi, mutta Suojarven tietä ei saatu katkaistua, eikä saarrot ollut täydellinen. Venäläiset olivat varustaneet Ägläjärven kylän voimakkaaksi puolustuskeskukseksi, tulipesäkkeitä oli rakennettu rakennusten kivijalkoihin ja perunakellareihin. Suomalaiset käyttivät seuraavan päivän lepoon.

Sallan suunnalla venäläiset olivat hyökänneet kahdelta suunnalta kohti Kemijärveä. Pelkosenniemeltä tulleet joukot oli pakotettu vetäytymään, mutta nyt venäläiset yrittivät koukausta Märkäjärven suunnalla Mäntyvaarassa. Työpalvelumiehet kuulivat illalla suomalaisten asemien vierestä, vaaran laelta, venäjänkielistäpuhetta ja ilmoittivat siitä lepoon tulleille miehille. Vaaran laelle hyökättiin komppanian voimin, ja siellä ollut vihollinen yllätettiin. Taistelu kesti muutaman tunnin ja eteni pimeässä illassa puukoin ja lapioin käydyksi lähitaisteluksi. Lopulta suomalaiset selvisivät voittajina. Omat tappiot olivat 17, vihollisen noin 300 miestä.

Karjalankannaksen taistelut talvisodassa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalankannaksen_taistelut_talvisodassa

5. divisioona (talvisota)

http://fi.wikipedia.org/wiki/5._divisioona_(talvisota)

Tolvajärven–Ägläjärven taistelu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tolvaj%C3%A4rven%E2%80%93%C3%84gl%C3%A4j%C3%A4rven_taistelu

Sotahistoriamatka Karjalan kannakselle

http://www.joet.info/sotahistoria_karjalan_kannas.html

21.12.1939 oli välipäivä merkittävillä taistelusuunnilla. Suurhyökkäyksen viimeisetkin liekit sammuivat, 21.12. torjuttiin vielä muutamia heikkoja hyökkäyksiä. Puolustusaseman edessä laskettiin viikon kestäneiden kiivaiden taisteluiden päättyessä 50 tuhottua hyökkäysvaunua, joista 20 oli raskaita vaunuja.

Viimeisiä vihollisia ajettiin pois linnakkeista, joihin nämmä oli pesiytyneet. Ainoastaan ”Oinalan paise” jäi Neuvostoliiton haltuun. Sitä yritettiin vallata takaisin useaan otteeseen mutta jätettiin lopulta vihollisen haltuun miestappioiden välttämiseksi.

Kannaksen puolustamisesta vastanneen II Armeijakunnan tappiot olivat sodan alkamisesta lukien 2082 miestä, joista kaatuneita 744, haavottuneita 1225 ja kadonneita 113. Suurimmat tappiot oli kokenut Summan lohkolla puolustanut 5. Divisioona.

Suomalaiset tekivät 20 ja 21.12 öisin yllätyshyökäyksiä neuvostojoukkojen leirejä vastaan Suomussalmen suunnalla. Samalla oli alkamassa laajamittainen partiotaistelujen sarjan Suomussalmea kohti matkalla olevan Neuvostoliiton 44.divisioonaa vastaaan. Sen luoman uhan vakavuus ei kuitenkaan ollu vielä tässä vaiheessa tiedossa.

22.12.1939 Pajarin joukot valtasivat äivän kuluessa Ägläjärven, Tolvajärven-Ägläjärven taisteluiden voitto ja Summasssa saavutettu voitto ylittivät uutiskynnyksen myös ulkomailla ja loivat suomalaisille uskon puolustustaisteluun. Pesäke pesäkeeltä ja raunio rauniolta hyökkäystään vyöryttääen suomalaiset joukot valtasivat Ägläjärven kylän vedättyään edellisen päivän henkeä ja valmistauduttuaan hyökkäykseen. Joukkomme lähestyivät kylää useasta suunnasta ja kukistivat vastarinnan iltapäivällä. Lähes saman tien aloitettiin venäläisten joukkojen takaa-ajo, joka jatkui seuraavan päivän iltaan asti.

Tolvajärven- Ägläjärven taistelu oli suomalaisille suuri voitto. Myös neuvostojoukot osoittivat sitkeyttä eikä niiden taistelumoraali romahtanut suurista tappioista huolimatta. Suomalaisten arvioiden mukaan Neuvostoliitto menetti taisteluissa yhteensä noin 3000 sotilasta kaatuneina, 600 jäi vangiksi. Lisäksi Neuvostoliitto menetti 60 panssarivaunua, 30 tykkiä, yli 200 konekivääriä ja 3200 kivääriä. Suurin osa tästä kalustosta jäi suomalaisten sotasaaliiksi. Myös Osasto Pajarin tappiot olivat merkittävät. Kaatuneita oli 274, haavoittuneita 445 ja kadonneita 29. Voitolla turvattiin Laatokan Karjalassa taistelevan IV Armeijakunnan sivusta. Ennen kaikkea voitto loi suomalaisiin uskoa taistleussa ylivoimasta vihollista vastaan.

Suomi oli torjunut Neuvostoliitton suurhyökkäyksen Kannaksella ja alkoi nyt valmistella vastahyökkäystä. Sen oli määrä kohdistua neuvostojoukkkojen pääpainopistesuuntaan, Summan edustalle. II Armeijakunnan komentaja Öhqvist oli jo pitkään suunnitellut hyökkäystä, mutta Kannaksen Armeijan komentaja Östermän ja ylipäällikkä Mannerheim eivät olleet antaneet hänen käyttöönsä hyökäykseen tarvittavia reservijoukkoja. Neuvostoliiton nuolessa haavojaan epäonnistuneen suurhyökäyksen jäljiltä aika vaikutti nyt kypsältä vastahyökäykseen.

Asemasotaa ei uskottu jaksetavan itkään, ja tiedustelutiedot kertoivat, että puna-armeijan moraali oli alhaalla. Päämaja antoi hyökkäyksen käyttöön reservinä olleen 6. divisioonan. Lisäksi siihen oli tarkoitus osallistua kaikkien II AK:n joukkojen. Suunnitelman mukaan suomalaiset iskisivät neuvostoliittolaisia vastaan Summan suunnalla kaksipuolisella saarrostuksella. Se oli uhkapeliä, sillä suomalaisten hyökäyskyvystä ei ollut kokemusta. Hyökäyssota vaatii liikkumista ja nopeaa yhteistoimintaa eri aselajeilta, joista Suomella käytännössä puuttuivat panssarivoimat.

Voitto olisi lamauttanut venäläiset ”Viipurin portilla”, mutta tappio olisi tiennyt pahimmassa tapauksessa koko Kannakksen puolustuksen luhistumita, varsinkin, kun tuleen heitettäisiin myös reservit. Hyökkäyksen valmisteluaika jäi lyhyeksi, ja kyseessä oli Suomen mittakaavassa suuroperaatio. Ylipäällikön lupa tuli vasta 22.12., kun suunniteltu hyökäyshetki oli jo seuraavana aamuna.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7