Taistelunjälkiä Suomussalmella
Neuvostoliiton hyökkäys
joen yli Taipaleen suunnalla jatkui 26.12.1939.. Aamulla suomalaiset
yrittivät komppanian voimin lyödä vihollisen takaisin, mutta
joutuivat itse perääntymään. Suomalaisilla ei ollut tietoa,
kuinka vahva vihollinen heillä oli vastassaan, ja vastustajan voima
aliarvioitiin. Vielä illalla puna-armeijalaiset yritettiin työntää
heidän valtaamistaan asemista pataljoonan suuruisella joukolla,
mutta tämäkin yritys epäonnistui. Osa suomalaisista pääsi jo
taisteluetäisyydelle, mutta käsikranaattien ja
konepistoolinpanosten loppuessa hyökkäys piti keskeyttää.
Illan ja yön aikana
tilanne kävi yhä vakavammaksi, sillä venäläiset marssittivat
tykkitulen suojissa lisää joukkoja valtaamaansa sillanpääasemaan.
Suomen pelastus oli jälleen tarkka vastakeskitys, joka aiheutti
kauhua avoimen jään yli hyökkäävissä venäläisissä.
Suomalaiset pelkäsivät
neuvostojoukkojen hyökkäävän myös Keljan itäpuolella, jossa ne
olivat hyökänneet voimakkaasti kymmenen päivää aiemmin.
Tällainen hyökkäys olisi yhdessä Keljan operaation kanssa
aiheuttanut puolustajille runsaasti harmaita hiuksia, mutta sitä ei
tapahtunut, ilmeisesti puna-armeijan aiemmissä hyökkäyksessä
kärsimien raskaiden tappioiden vuoksi. Vain noin pataljoonan verran
venäläisiä koetteli Suomen asemia Taipaleessa, mutta tämän
hyökkäyksen torjuminen pääasemassa ei aiheuttanut suurempia
ongelmia.
Petsamossa puna-armeija
oli pysäyttänyt etenemisensä, ja suomalaiset olivat
puolustusasemissa Konettijoella. 26.12. aamulla suomalaiset tekivät
yllätyshyökkäyksen kahdella komppanialla vihollisen selustaan.
Tarkoituksena oli osoittaa vihollisen sivustojen haavoittuvuus ja
luoda sihten hyvä henkinen lähtökoohta tulevalle sissisodalle.
Taistelu neuvostojoukkojen
selustassa kesti tunnin, ennen kuin suomalaisten oli irtauduttava
omien sivustojen turvaamiseksi. Hyökkäys onnistui hyvin, sillä
sissitoiminta pääsi sen jälkeen vauhtiin. Suomalaiset olivat
kätkeneet jo aiemmin vetäytymisensä aikana elintarvikkeita
useisiin maastopaikkoihin. Neuvostoliiton tappiot
yllätyshyökkäyksessä olivat noin 100 miestä. Hyökkäyksen
jälkeen tilanne säilyi Petsamon suunnalla vakaana.
Elisenvaaran asema oli
tärkeä rautateiden risteysasema Karjalassa. Sieltä pääsi junalla
kaikkiin ilmansuuntiin, ja sen kautta kulki niin kotiseudulta
evakkoon lähteneitä kuin sotilaitakin. Se kohtasi talvi – ja
jatkosodassakin useita pommituksia, joista eräs tapahtui 26.12.
1939. Kun ilmahälyytys annettiin, asemalla olleet hakivat suojaa eri
paikoista. Suuri joukko ihmisiä pakkautui rataviemäriin, mutta
pahaksi onneksi se sai täysosuman. 29 ihmistä kuoli räjähdyksessä.
Suomalaiset hyökkäsivät
27.12.1939 uusin voimin Keljassa sillanpääaseman saavuttanutta
vihollista vastaan. Keljaan tuotiin Erillinen Pataljoona 6
hyökkäämään joen yli tullutta vihollista vastaan. Se oli
Kannaksen omista koottu joukko ja sai nyt tehtävän, jossa muuta
olivat epäonnistuneet jo kolme kertaa kahtena edellisenä päivänä.
ErP. 6 aloitti hyökkäyksen kolmen tunnin valmistelun jälkeen
aamulla,mutta se epäonnistui, koska yhteistyö tykistön kanssa ei
toiminut. Uusi yritys tehtiin tunnin päästä edellisestä.
Suomalaisten ylitettävänä
oi 200-300 metriä leveä peltoaukea, jonka lisäksi piti mennä läpi
piikkilankaesteestä. Vihollinen oli tuonut ampumahautoihin ja
panssariesteesen puolensataa konekivääriä, jotka tekivät aukean
ylittämisestä hankalaa, varsinkin sille putoilevien
tykistäkeskitysten kanssa. ErP 6 kuulunut kivääriryhmä eteni
alikersantti Heikkisen johdolla pellalla ojaa pitkin kohti
panssariesteitä ja pääsi vihollisen sivustaaan. Estessä oli
konekivääreitä vieri vieressä. ”Otetaan vasemmanpuoleinen
tähtäimeen ja ammutaan niin kauan, että hiljene”, oli hänen
komentonsa. Myötäpäivään kiertäen ryhmä vaiensi panssariesteen
kaikki konekiväärit. Tämän jälkeen he vyoryttivät esteen kahden
konepistoolin ja pikakiväärin voimin, ja siellä olleet venäläiset
lähtivät pakokauhun vallassa kohti jäätä.
Vyörytettyään myös
ampumahaudat, joiden konekivääriampujat olivat kortomuksen mukaan
peittynet hylsyihin hartoita myöten, suomalaiset onnistuivat ajamaan
vihollisen Keljasta. Useita satoja miehiä pakeni jäälle ja kohti
sen takana odottavia omia linjoja, mutta vain harvat pääsivät
toiselle rannalle kaatuen suomalaisten valtaamien konekiväärien
tuleen ja tai juosten tykistön ampumiin avantoihin.
Taistelut Suvannolla ja
Keljassa olivat kiivaita ja verottivat puna-armeijan rivejä arvoilta
noin 2000 miehellä. Lisäksi suomalaisten sotasaaliiksi jäi noin
140 konekivääriä ja 12 panssaritorjuntatykkiä. ErP 6:n tappiot
Keljassa olivat 49 miestä ja suomalsitan tappiot Suvannon
ylittäneitä venäläisiä vastaan kaikkiaan noin 500 miestä.
Suomussalmella suomalaiset
aloittivat hyökkäyksen kirkonkylän valtaamiseksi takaisin.
Suomalaisten eteneminen on aluksi nopeaa, mutta maahan kaivautuneet
venäläiset antoivat kovan vastuksen. Lisäksi Neuvostoliiton
lentokoneet rynnäköivät yöllä suomalaisia vastaan, minkä
oletettiin ennakoivan vastahyökkäystä.
Päivän aikana vahvistui
käsitys, että Raatteen tietä pitkin eteni kokonainen
neuvostodivisioona. Suomalaisen taistelulentöjn mukaan Raatteen tie
oli mustanaan vihollista, Tietä pitkin etenevää Neuvostoliiton 44.
divisioonaa vastaan aloitettiin yöllä partiotoimintta, jonka
perusteella tämän divisioonan johtoporras luuli suomalaisia olevan
liepeillä enemmän kuin oikeasti oli. Häirinnän johdosta
neuvostojoukot alkoivat kaivautua asemiin tien varsille.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti