Sekava viivytys

Suomalaiset jättävät taakseen palavan Uraan.

Neuvostojoukot lähestyivät 2.3.1940 Viipuria kahdelta suunnalta. Hiljaisemman jakson jälkeen Neuvostoliitto hyökkäsi Kollaalla ja Aittojoella. Kuhmossa suomalaiset valtasivat esikuntakukkulan.

Vastustaja eteni Heinjoella kohti Viipuria. Venäläiset iskivät suomalaisten asemiin Lyykylässä, mutta ensimmäinen hyökkäys torjuttiin. Yöllä venäläiset pääsivät murtautumaan asemiin. Myös käremäenlahdella suomalaiset kärsivät tappioita, ja taka-aseman etulinjan tukikohdista oli siellä luovuttava.

Viipurinlahdella tilanne oli huolestuttava. Neuvostojoukot valtasivat Tuppuransaaren panssarivaunujen tukemina. Tuppurna linnakkeen 152 mm tykit olivat ampuneet ammuksensa loppuun, mikä helpotti saaren valtausta huomattavasti.

Neuvostoliiton sotilaat valtasivat lisäksi sillanpääaseman Viipurinlahden länsirannalta Häränpääniemestä työntäen suomalaisia noin kaksi kilometriä taaksepäin. Suomalaiset tekivä Er. P 1 voimin vastahyökkäyksen, joka jäi tuloksettomaksi. He yrittivät kuitenkin vielä uudelleen yöllä, ja seuraavana aamuna Häränpäänniemi oli jälleen omilla.

Neuvostoliitto oli tammikuun aikana rakentanut teitä Kollaan korpiin. Sen suunnitelmana oli hyökätä leveänä rintamana suomalaisten puolustusasemia vastaan ja murtautua sivuilta sisään käyttäen hyväksi näitä liikkumisuria.

Aamu alkoi suurella tykistön tulivalmistelulla, jossa puntykistö ampui arviolta noin 30 000 kranaattia Suomen 12. D. Asemiin. Kollaan rintamalla oli yli kolmen divisioonan verran venäläisiä, joista kaksi divisioonaa oli suunnattu Suomen puolustuslinjan korpisivustoja vastaan. Neuvostojoukot hyökkäsivät koko rintaman leveydeltä ja päivän aikana käytyjen ankarien taistelujen johdosta IV AK:n esikunta otti myös reservissä oleen JR 34;n taistelukäytöön.

Kollaan hyökkäystä venäläiset tukivat pohjoisempana. Ryhmä Talvelan alueella, suoritetulla hyökkäyksellä. Suomalaiset saivat nämä yritykset torjuttua reservien vastaiskuin. Vaakkuusjärvellä neuvostojoukot valtasivat SissiP 2:n kenttävartion, joka kuitenkin saatiin valattua takaisin.

Kuhmon suunnalla hyökättiin jälleen kolmoismotin esikuntakukkulaa vastaan. Sen valtaaminen aloitettiin suomalaisittain massiivisella tulivalmistelulla, jossa murtokohtaan ammuttiin noin 3000 kranaattia. Pataljoona Hakanen hyökkäsi vihollisasemiin kolmen komppania voimin. Vaikka sisäänmurto onnistui, hyökkäys pysähtyi tulivalmistelulta säästyneiden tukikohtien tuleen. Pataljoonan reservi lähetettiin vyöryttämään taisteluhautaa kukkulan toiselle laidalle, ja puolustus murtui. Seuraavan päivän puolessavälissä kukkula oli lopullisesti vallattu. Suomalaisia kaatui valtauksessa 48, venäläsiä noin 80. Vankeja saatiin noin 60.

Stridgruppen SFK suunnitteli hyökkäystä neuvostoliittolaisten sivustaan Märkäjärvellä. Se lähetti komppanian vahvuisen osaston tiedustelemaan maastoa, mutta vahvasti varmistetut venäläiset huomasivat tieustelujoukkueen ja saartoivat sen. Seuranneessa taistelussa ruotsalaiset onnistuivatt torjumaan venäläisten hyökkäyksen ja vetäytymään tilanteesta Salmijärvelle. Venäläisten tappiot olivat arviolta 200 kaatunutta, ruotsalaisten yhdeksän.

Uraan saari menettiin 3.3.1940. Neuovostoliiton joukot hyökkäsivät myös Vuosalmella. Kuhmossa suomalaiset yrittivät vallata motteja. Suomi pyrki lieventämään rauhanehtoja.

Neuvostojoukot etenivät jo aivan Viipurin läheisyydessä ja suorittivat tiedusteluluonteisia hyökkäyksiä suomalaisia vastaan. Suomalaisten vetäytyminen kävi eritahtisesti, ja paikoin viivytysasemista luovuttiin väärinkäsitysten vuoksi. Rinnakkain vetääytyvien joukko-osastojen välillä tieto kulki usein huonosti, ja monesti aseman jätettiin, koska pelättiin punapanssareiden pääsevän kiertämään selustaaan.

Suomen 23. Divisioonaa vastaan edennyt Neuvostoliiton 84. D alkoi leivittäytyä tien suunnassa Viipuria ja Talia kohti. Suomalaiset taistelivat taka-asemassa neuvostojoukkoja vastaan, mutta panssarintorjunta oli vaikeaa, koska 23.D:llä oli käytössään vain 11 panssarintorjuntatykkiä. Suomen 3. Divisioonan vastahyökkäys Käsemäenlahden takaisinvaltaamiseksi pysähtyi venäläisten vastarintaan.

Keski-Kannaksella Suomen 2. Divisioonaa vastaan hyökkäsi ainakin kahden divisioonan verran neuvostojoukkoja. Niiden kohteina olivatt muun muassa Äyräpään kirkonmäki ja Vasikkasaari. Suomalaisten patteristojen ammuspulasta huolimatta venäläsihyökkäys onnistuttiin torjumaan tykistön tulella.

Esikuntakukkulan valtauksen jälkeen suomalaisjoukot pyrkivät valtaamaan heti perään Luelahden itäisen motin. Ensivaiheessa motissa puolustautuneet sidottiin rajuun tulitaistelun, jonka kestäessä juoksuhautoja ryhdyttiin vyöryttämään niiden toisesta ääripäästä. Näin saatiin haltuun puolustuskeskuksen ulommaisia tukikohtia. Taistelut mottia vastaan jatkuviat kaikkian noin viikon verran.

Kuusijoklinjalla suomalaiset olivat ryhmittyneet puolustukseen Kuhmon motteja vapauttamaan tulossa olleita uusia neuvostojoukkoja vastaan. Kiivaat taistelut olivat riehuneet puolustuslinjalla jo parin ajan. 3.3. suuren tulivalmistelun jälkeen neuvostojoukot hyökkäsivät suomalaisten puolustuksessa ollutta aukkoa vastaan. Suomalaiset irrottautuivat asemistaan ja vetäytyivät Löytövaaraan.

Suomi sai tiedon, että länsiliittoutuneilta ei kenties heruisikaan aivan niin paljon miehiä kuin aiemmin oli luvattu. Iso-Britannialta oli odotettavissa 6000 sotilasta ja Ranskalta 12 000. Tanner tiedusteli Ruotsin kautta Molotovilta, voitaisiinko rauhanehdoista poistaa Viipurin ja Sortavalan luovuttaminen. Tiedusteluun Ruotsin halusta puolustusliittoon hän sai jälleen kielteisen vastauksen.

Neuvostoliitto halusi sillanpääaseman 4.3.1040 Viipurin läsnipuolelta. Keski-Kannaksella taisteltiin kiivaasti. Kollaalla suomalaset kestivät voimakkaan hyökkäyksen paineessa.

Neuvostoliitto pyrki saartamaan Viipurin. Kannaksella sen joukot etenivät tätä Suomen toiseksi suurinta kaupunkia kohti etelästä Viipurinlahdelta ja koillisesta, Talin suunnalta. Lisäksi venäläiset yrittivät maihin vielä lähempänä. Neuvostojoukot lähtivät Neuvostoliiton miehittämästä Suursaaresta jään yli tavoitteenaan Kotka ja Virolahti. Kotkaa kohti vaeltaneet joukot ammuttiin hajalle kaupungin edustalla sijainneelta Rankin ja Kirkonmaan linnakkeilta. Vironlahdella huono sää haittasi rannikkolinnakkeiden toimintaa, ja Pukkiosta ja Mustamaalta ammuttu tykkituli jäi tehottomaksi. Neuvostoliittolaiset pääsivät Iso-Kalastajan ja Huovarin luodoille. Hyökkäys saatiin kuitenkin torjuttua jalkaväen tulella. Lopullisesti viholliset saatiin hajaantuaan sään seljettyä tykkien ja ilmavoimien avulla. Iso-Kalastaja jäi kuitenkin venäläisten haltuun.

Viipurinlahdella veäläiset nousivat jäältä maihin uudelleen Häränpäänniemessä. Niemeä puolustanut Er.P 18 joutui vetäytymään niemen puoliväliin. Jo aiemmin menetettyä Teikarinsaarta Viipurinlahdella pyrittiin valtaamaan takaisin Vilaniemestä löhteneiden joukkojen voimin. Neuvostoliitto toi saarelle lisävoimia. Panssarivainujen hyökätessä jäältä suomalaisen iskuosaston sivustaan sen oli vetäydyttävä takaisin Vilaniemeen.

Päivän aikana neuvostopanssarit tyäntyivät Viipurinlahden länsirannalle myös Vilaniemessä, jossa Vilaniemen kylään ajoi kahdeksan vaunua. Viisi niistä saatiin tuhottua, minkä jälkeen loput vetäytyivät mantereelta. Neuvostojalkaväki ei seurannut panssarivaunuja vaan jäi jäälle. Tilanne muodostui niin kriittiseksi, että Suomen ilmavoimien päävoimat keskitettiin Viipurinlahden puolustukseen.

Kello kuusi alkaneen ja neljä tuntia kestäneen tykistön tulivalmistelun jälkeen Neuvostoliiton jalkaväki hyökkäsi Äyräpäässä. Aseman suunnala II/JR 23 torjui vihollisvyöryn, mutta menetti johtajansa , majuri Sihvon.

Taistelut alueellaa kävivät kiivaina koko päivän, ja vihollien pääsi sisäänmurtoon Kirkonmäellä. Se paikattiin vastahyökkäyksellä, mutta alati uusina aaltoina vyöryvät puna-armeijalaiset valtasivat sen uudestaan. Vastahyökkäys ei enää toista kertaa tuottanut tulosta Suomen rajojen puolustajille. Vuoksessa sijaitsesa Vasikkasaari, joka oli menetetty vihollisen käsiin aiemmin, saatiin sen sijaan vallattua takaisin.

JR 69 puolustuslohkolla voimallisesti hyökännyt vihollinen oli edellisenä päivänä saanut aikaan sisäänmurron rintamassa. Lopulta asemiin päässyt osasto oli tuhottu. Hyökkäys 4.3. Kollaalla ei ollut enää yhtä voimakas, ja seuraavina päivinä neuvostohyökkäykset olivat pienemmin voimin tehtyjä paikallisempia yrityksiä. Miehet olivat rintamalla lopussa sekä lukumääräisesti että henkisesti ja fyysisesti. Konekiväärin apulainen saattoi nukahtaa aseen viereen sen nakuttaessa sarjaa ja hylsyjen sateessa hänen päälleen.

Lähdeaineisto Ilkka Enkeberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7, Talvisotakronikka ISBN 951-20-3446-8