Mannerheim pelkää rintamien luhistumista

Tilanne Suomen rintamilla on maaliskuun alkuun 1940 mennessä kehittynyt erittäin hälyyttäväksi. Hallitus hakee jatkuvasti kosketusta Kremilin rauhan aikaansaamiseksi ja sen ehtojen selvittämiseksi. Ranska ja Englanti lisäävät painostustaan Ruotsin ja Norjan suuntaan. Samalla ne yrittävät epätoivoisesti saada Suomen johtoa houkutelluksi pyytämään apua taistelun jatkamiseksi katkeraan loppuun, koska vain taistelun jatkuminen takaisi heille tekosyyn saada siirtoarmeijan jouko Skandinaviaan parhaassa tapauksessa ilman Ruotsin vastarintaa. Norjan suhteen asiat näyttivät kaikessa hiljaisuudessa jo sovitu. Näin voitisiin toteuttaa Moskovan 15.10.1939 sopimuksen mukaisesti uuden salaisen rintaman muosotaminen ja samalla lähtökohta yllätyshyökkäykselle Saksaan – pohjoinen rintama.

Mannerehim päättää nyt viiem hetkessä tiedustella niiden häenstä hieman oudoilta vaikuttaneiden tietojen merkitystä, jotka hänen asiamies-kenraalinsa oli tuonut Saksan päämajasta 14.2.1940. Hän lähettää 2. maaliskuuta 1940 kenraalinsa uudelleen Saksan johdon päämajaan tehtävänä esittää yksi anoa kysymys: ”Mitä Hitler oli tarkoittanut 10.2.1940 lähettämässään kirjeessä ilmoituksella, että Neuvostoliitto tulisi välittömästi pyrkimään rauhaan Suomen kanssa? Kuitenkin puna-armeija on sen jälkeen kaksinkertaistanut hyökkäsyvoimansa suomalaisia joukkoja vastaan!”

Kuriiri-kenraali palasi 4. maaliskuuta illalla, ja hänellä oli mukanaan sinetöity kirje von Ribeebtropilta. Kirjeen sisältö oli seuraava:

• Kopio Hitlerin 10. helmikuuta Neuvostoliiton edustajan kutta Berliinisä Stalinin osoittamasta nootista, jossa Neuvostoliittoa kehotettiin pyrkimään rauhaan Suomen kanssa.
• Ilmoitus uudesta 3. maaliskuuta Stalinille jätetystä uhkavaatimus luonteisesta nootista, jossa vaadittiin nyt itukasti lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan maalikuun 4 päivän 1940 kuluessa.
• Tiedustelu, oliko Mannerheim ennättänyt järjestää erikoisasiamiehensä Ruotsiin hoitamaan Saksan ja mannerheimin välisiä yhteyksiä. Kuka tämä henkilö olisi ja miten yhteys häneen järjestettäisiin?

Saksan johdon Mannerehimille toimittamat tiedot eivät tuoneet lopullista selvyyttä erittäin monisärmäiseksi muodostuneeseen tilanteeseen. Samaan aikaan olivat Suomen hallituksen tooimenpiteet rauhan aikaansaamiseksi käyneet välttämättömiksi Molotovin 23.2.1940 ilmoittamista kovista ehdoista huolimatta.

Churchill ja Daladier ovat nyt joutumassa suunnitelmineen vaikeaan asemaan, mikäli Suomi solmisi rauhan. Se oli saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka, että luvatut ”apujoukot” voitaisiin uskottavasti läehttää Skandinaviaan taistelun kestäessä. Rauhanteon jälkeen tätä maailmalle tarjottavaa hämäystä (lue: petos) ei voitaisi enää uskottavasti käyttää ilman, että kolmivallan liittouman lopulliset tarkoitusperät saattaisivat paljastua.

Jo 1.-2. maaliskuuta Suomen hallitukselle olmoitetaankin nopeasta sotilaallisesta avusta, mm. 50 000 miestä käsittävästä apujoukosta – pääasia, että Suomi katkaisisi heti rauhanneuvottelut Moskovan kanssa.

Suomen hallitus, joka oli jo periaatteessa hyväksynyt Kremlin ehdot, päättää nyt epätoivoissaan vielä odottaa ja tunnustella Ruotsin asennetta länsivaltojen ”apuretkikunnan” läpimarssiin. Ruotsin vastaus on tiukan kielteinen!

Ulkoministeri Tanner yrittää viime hetkillä saada lievenneyksiä Kremlin koviin rauhanehtoihin, mutta välittäjänä toiminut Ruotsin ulkoministeri Gunther joutuu 5. maaliskuuta ilmoittamaan Suomen hallitukselle, ettei Molotov suostu keskustelemaan lievennyksistä. Suomen hallitus alistuu! Seuraavana päivänä saadaan Molotovin kutsu saapua neuvottelemaan rauhasta Moskovaan.

Suomen valtuustkunta matkustaa 7.3.1940 Moskovaan. Ensimmäinen neuvottelu tapahtuu jo seuraavana päivänä. Tällöin Molotov esittää erittäin jyrkkäsanaisessa muodossa Neuvostoliiton lopulliset vaatimukset. Tyypilliseen venäläiseen tapaan – tästä Mennerheim oli usein varoittanut – vaatimuksia oli lisätty (Salla, Kalastajassaarennon puolikas Petsamossa ja Kemijärven-Sallan rautatie).

Suomen hallitus keskustelee lisävaatimuksista 9.3.1940 kahteen eri otteeseen. Ranskan ja Englanti yrittävät kiihkeästi vielä viime hetkellä saada Suomen pyytämään niiltä apua asettaen takarajaksi 12.3.1940 ja luopumaan rauhanehdoista, mikä vakavasti sekottaisi heidän Skandinaaviaoperaationsa hämäysluonnetta. Toisaalta oli odotettavissa, että Neuvostoliitto eräänlaisen ”kulissirauhan” solmimisen yhteydessä kuitenkin varaisi itselleen parhaan mahdollisuudet lähtöasemat uudelle hyökkäykselleen niin, että alkuperäisestä pohjoisrintaman suurhyökkäyksen aikataulusta (15.6.1940) tarvitsisi luopua.

Lähdeaineisto Erkki Hautamäki Suomi myrskyn silmässä ISBN 952-91-8985-0-0