Viipuri oli 7.3.1940
ankarien pommitusten kohteena.
Suomen hallitus taipui
hyväksymään 5.3.1940 Neuvostoliiton asettamat ennakkoehdot
rauhalle. Ne olivat samat, jotka periaatteessa oli hyväksytt jo
helmikuun viimeisenä päivänä. Silloin lopullisen vastauksen
antamista haluttiin viivyttää, jotta nähtäisiin tulisiko
liittoutuneilta apua.
Ehtojen hyväksymistä
edelsi tiukka sananvaihto. Tanner ja Mannerheim olivat yhtä mieltä
siitä, että liittoutuneiden mahdollinen apu tulisi liian myöhään
ja olisi liian vähäistä. Rauhanehtojen hyväksymistä vastustivat
Hannula ja Niukkanen.
Neuvostoliitolle
lähetettävään vastaukseen liitettiin ehdotus aselevost
rauhanneuvotteluiden ajakis ja vastausta pyydettiin saman päivän
aikana. Heti kokouksen jälkeen Molotov vastasi, että Neuvostoliitto
ei suostu aselepoon. Lisäksi hän esitti neuvotteluiden aloittamista
Moskovassa.
Neuvostojoukot olivat
vallanneet Ravansaaresta sillanpääaseman edellisenä päivänä.
Nyt ne tunkeutuivat sareen panssareiden tukemina, mutta suomalaiset
pitivät asemansa kovasta paineesta huolimatta.
Häränpäänniemessä
Suomen JR 10 teki vastahyökkäyksen ajaakseen sieltä sillanpään
vallanneet Neuvostoliiton osaston pois. Suuria tappioita
vastustajilleen tuottaen suomalaiset pääsivät rintaman keskiosassa
etenemään noin kilometrin verran, minkä jälkeen hyökkäys
pysähtyi. Osa niemestä jäi vihollisten haltuun, mutta suomalaiset
joukot pitivät saavuttamansa asemat hallussaan muutaman päivän.
Vilaniemessä tilanne
muodostui päivän aikana hyvin vaikeaksi. Neuvostoliitto oli tuonut
huomaamatta yön aikana uusia joukkoja jäälle niemen läheisyyteen.
Ne hyökkäsivät aamuyöllä, jolloin niemeä puolustaneet sotilaat
lähtivät vetäytymään yllätettyinä ja hajaantuivat. Hätään
hälytettiin naapurilohkojen reservejä, muun muassa II/JR 10, joka
työnsi venäläiset Pitkäniemeen. Pian myös tätä pataljoonaa
vastaan hyökättiin, ja hyökkäävät venäläisjoukot etenivät
Santasaareen ja Karjaniemeen. Lopulta yhdellä suomalaispataljoonalla
oli puolustettavanaan 10 kilometriä rantaviivaa. Vihollishyökkäys
saatiin lopulta talttumaan apuun tulleen 4 D:n reservijoukon tekemän
vastaiskun voimin.
Suomalaiset tavoittelivat
menetettyä Kirkonmäkeä. Äyräpään suunnalla takaisin. Sinne
suunnattiin Kev. Os 8 vastahyökkäys, joka kuitenkin tyrehtyi
vihollisen voimakkaaseen tuleen. Osasto kärsi kovia tappioita, ja
kirkonmäki jäi lopullisesti venäläisille.
Vuosalmen lohkolla
menetettiin myös Vasikkasaari. Tämä sisäänmurto saatiin
rajoitettua saaren pohjoispuolelle van aktiivisella reservien
käytöllä.
Ensimmäiset lapsijunat
saapuivat Kööpenhaminaan ja Osloon. Monet tanskalaiset kodit
ilmoittivat jo joulukuussa olevansa halukkaita vastaanottamaan
suomalaislapsia; maaliskuun alkuun mennessä halukkaita perheitä on
jo 5000. Pitkän, 12 vuorokautta kestävän matkan vuoksi lasten
lähettämistä on kuitenkin haluttu välttää mahdollisimman kauan.
Ensimmäisessä junassa saapuu Kööpenhaminaan 93 lasta ja 23 äitiä.
Heidät sijoitetaan Naestvendiin perustettuun vastaanottokeskukseen
Osloon saapuvassa junassa on 107 suomalaislasta.
Neuvostojoukot nousivat
maihin 6.3.1940 Ravansaarella ja hyökkäsivät panssarit edellä
saaren pohjoiskärkeen. Suomalaiset saivat tuhottua kahdeksasta
panssarivaunusta puolet, mutta loput onnistuivat ampumaan
suomalaisten konekiväärit hajalle. Niinpä suomalaisten on
vetäydyttävä sisemmäs. Vastaiskulla estettiin maihinnousualueen
kasvattaminen. Yöllä neuvostoliittolaiset toivat lisää joukkoja
saavuttamaansa sillanpääasemaan.
Suomalaiset pyrkivät
vastahyökkääyksellä ajamaan viholliset Vilaniemestä.
Neuvostojoukot iskivät kuitenkin hyökkäämässä olleiden
suomalaisten sivustaan panssareiden tukemina. Lisäksi neuvostojoukot
hyökkäsivät tavoitellen sillanpäätä mantereen puolelta myös
Karjaniemessä. Suomen vastahyökkäys Vilaniemeen tyrehtyi.
Suomalaiset ryhtyivät
valtaamaan Vuoksen Vasikkasaarta takaisin. Hyökkäys aloitettiin
aamuyöllä, mutta tulivalmistelua tehneeltä tykistöltä loppuivat
ammukset kesken. Yritys jäi puolitiehen. Samaan aikaan
vihollisjoukot murtatuivat suomalaisten asemiin hieman lännenpänä
Sintolassa. Sisäänmurtoon päässyt osasto saatiin kuitenkin
tuhottua reservien kaksipuolisella saarrostushyökkäyksellä.
Suomalaiset oivat
Kuusijokilinjalla vetäytyneet Löytövaaraan, jossa taisteltiin
mottiin jääneitä neuvostojoukkoja auttamaan matkalla olleita
vastaan. Venäläiset pääsivät paikoin suomalaisten asemiin
panssarikilpiensä suojissa edeten, mutta heidät lyötiin takaisin
tykkipatterien tulituen voimien.
Neuvostojoukkojen
hyökkäykset jatkuivat vielä muutaman päivän, mutta laantuivat
10.3. alkaen. Taistelut olivat ankaria, mutta tälläkin suunnalla
suomalaiset estivät reservien vastaiskuilla linjaan tulleiden
aukkojen kehittymisen läpimurroiksi.
Neuvostoliiton 11. D pyrki
avaamaan Kitilän suurmotin tien Laatokalta käsin. 6.3. panssareiden
tukema hyökkäsy Pitkärannan edustan saarille mursi suomalaisten
saartorenkaan aukaisten motin sivustan.
Neuvostojoukot valtasivat
päivän aikana Laatokalla, motin eteläpuolella sijainneet
Paimoinsaareen, Petäjäsaareen ja Maksimansaareen. Saaritaistelut
olivat armottomia, koska saarilta vetäytyminen oli lähes
mahdotonta. Venäläisten ilmavoimat ja panssarit vartioivat avointa
jäätä ja pakoon pyrkneet kohtasivat loppunsa nopeasti.
Taistelualueen yllä kierteli yli sata viholliskonetta, ja
panssarivaunuja oli kuvausten mukaan lukematon määrä.
Suomen hallitus kokoontuu
päivän aikana kahdesti, sillä valtuuskunnan kokoonpansta ei
saavuteta heti yksimielisyyttä. Kokousten välillä Taner informoi
eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa, joka jäsenistä Kares ainoana ei
hyväksy hallituksen menettelyä. Valtuuskunnan kokoonpanosta
lopullisesti päätettäessä sekä Paasikivi että Kallio pitävät
oleellisena Tydin mukanaoloa. Ryti nimetäänkin valtuuskunnan
puheenjohtajaksi ja muiksi neuvottelijoiksi Paasikivi, Walden ja
professori Voionmaa. Valtuuskunta matkustaa vielä samana iltana
ilman täsmällisiä neuvotteluohjeita Moskovaan.
Neuvostojoukot hyökkäsivät
7.3.1940 Talin ja Käremäenlahden suunnilla. Ne mursivat
suomalaisten vastarinnan taka-asemassa ja lähtivät etenemään
kohti Talin kylää. Hyökkäys yllätti suomalaisjoukot II AK:n
johtoa myöten, sillä huomio oli keskittynyt Viipurinlahdelle. Osa
suomalaisista jäi sotavangeiksi. Käremäenlahdella Viipurin
eteläpuolella suomalaiset joutuivat perääntymän, ja
neuvostojoukot olivat jo Viipurin esikaupunkien tuntumassa.
Vuosalmella uupuneet
suomalaisjoukot ottivat vastaan lisää neuvostohyökkäyksiä.
Vasikkasaaresta mantereelle suunnatut kaksi hyökkäystä lyötiin
takaisin päivän kuluessa. Myös Äyräpäällä hyökännyt
vihollinen torjuttiin. Suomalaiset vaihtoivat etulinjan joukkoja, ja
kirkonmäen takaisinvaltausta suunniteltiin.
Päivä Kollalla alkoi
vihollistykistän rumputulella. Sen jälkeen seurasi voimallinen
hyökkäys.
Neuvostoliiton JR 205
hyökkäsi suomalaisia vastaan Nautsissa. Ensimmäinen hyökkäys
suomalaisia vastaan torjuttiin tykistön ja karaantinheittimien
tulituella, mutta vihollistykkien pommittaessa puolustajien selustaa
puolustus murtui neuvostoliittolaisten hyökättyä toisen kerran.
Suomen 11 Er.K vetäytyi Kohisevalle, jossa asemat säilyivät sodan
loppuun asti.
Neuvostoliitossa Nautsin
valtauksesta saatiin otsikoita, joissa tapahtumaa ylistettiin
”kaupungin valtaukseksi”. Tässä vaiheessa Nautsi käsitti yhden
talon.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7,
Talviostakronikka ISBN
951-20-3446-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti