Natiseva puolustus

Viipurin linnan siltaa miinoitetaan

Viipurinlahdella neuvostojoukot nousivat maihin 8.3.1940 Suoninsaaressa. Suomalaisten oli saarrostusuhan vuoksi vetäydyttävä saaresta, minkä jälkeen venälläiset jatkoivat suoraan Esisaareen. Nyt puolestaan Ravansaaressa olleet suomalaiset jäivät vaikeaan asemaan ja saivat luvan irtautua. Saaressa kuitenkin taisteltiin vielä iltaan asti.

Saarten menettäminen merkitsi pääpuolustuslinjan murtumista Viipurinlahdella. Niillä taistelleet joukot olivat loppuunkulutettuja. Viipurinlahdelle tuotiin lisää joukkoja nan niitä järjesteltiin uudelleen, mutta komento- ja viestisuhteet tuottivat hankaluuksia, mikä näkyi puolutuksen organisoinnin vaikeuksina.

Talin suunnalla suomalaiset olivat suuren paineen alla. Joukkoja moukaroi taukoamaton tykistötuli, ja neuvostopanssarit ahdistelivat. Osa joukoista alkoi vetäytyä paniikissa kohti Talijokea ja sen yli kulkevia siltoja. Vetäytyminen tukilinjalle onnistui jotenkuten. Talin aseman länsipuolella pääsi pieni vihollisosasto joen yli, eikä sitä onnistuttu karkottamaan oman tykistön tuesta huolimatta.

Neuvostoliiton valtuuskunnan rauhanneuvotteluissa muodistivat kenraalieversti Andrei Zdanov, kenraali Vailevski ja sitä johtanut ulkoministeri Molotov. Noin kaksi tuntia kestäneiden keskustelujen aikana he esittivät Suomen valtuuskunnalle endot, jotka olivat aiempia kireämmät. Vaatimuslistalla olivat muun muassa Viipuri, Sortavala, Salla, Kalastajasaarento ja suomalaisvoimin rakennettava rautatie Sallan ja Kemijärven välille. Keskinäistä puolustussopimusta ei tuotu pöydille.

Kun suomalaiset yrittivä kiinnittää huomiota siihen, että vaatimuksiin sisältyi miehittiämättömiä alueita, oli Molotovin vastaus: ”Haluatteko, että joukkomme ottavat ne sitten haltuunsa?”

Kuhmon kolmoismotista oli vallattu sen esikuntakukkulaksi kutsuttu keskimmäinen motti. Nyt käytiin valtaamaan motin itäistä osaa. Toimet oli alettu jo paria päivää aiemmin, mutta osittiaisten menestysten jälkeen lopulliseen iskuun haluttiin valmistautua kunnolla. Hyökkäystä edelsi tulivalmistelu, jossa motin asemia tulitettiin jälleen suorasuuntaustulella. Yöllä vihollisen vastarinta murtui, mutta korsujen vyörytys kesti tuntitolkulla vihollisen pannessa hanttiin vahvasti. Noin puolet motin puolustajista pääsi sulkutulesta huolimatta pakenemaan kommoismotin viimeiseen osaan, läntiseen Luelahteen.

Taka-asema murtui Talissa 10.3.1940. Neuovostoliitto oli saanut sillanpääaseman Talinjoen länsirannalta. 9. päivän aamuna kaksi neuvostodivisioonaa hyökkäsi saavutetun sillanpään turvin, ja Suomen 23. D murtui. Viholliset etenivät Talin kylään. Kylä yritettiin vallata takaisin vielä saman päivän aikana, mutta vähäisen alkumenestyksen jälkeen vastahyökkäsy tyrehtyi. Sisäänmurron jälkeen suomalaiset ryhmittyivät Leitimojärven-Kärstilänjärven tasalle. Pakokauhu vallitsi paikoin vetäytyneiden suomalaisten joukossa, ja karanneita oli niin paljon, että divisiooan esikunta joutui pyytämään lisää sotilaspoliiseja näiden kiinnisaamiseksi. Sisäänmurto pystyttiin kaikesta huolimatta rajoittamaan, ja venäläisten eteneminen pysähtyi.

Neuvostoliiton voimakas hyökkäys Viipurinlahdella työnsi suomalaisia taaksepäin. Päivän aikana jouduttiin vetäytymään Hapenensaarelta, Turkinsaarelta, Piispansaarelta ja Lihaniemestä. Neuvostoliiton joukot ylittivät myös Viipurin ja Säkkijärven välisen tien, mikä avasi kaupungin lännestä. Kannaksen armeija pyrk vahvistamaan Viipurinlahden puolustusta, mutta alun perin liian heikosti miehitetty alue oli jo luhistumassa.

Neuvostoliiton 163. D:n joukot syoksyivät päin Suomen asemia Kollaalla. Ne saivat useita murtoja, ja I/JR 69:n komentaja, kapteeni Suna, pitä tilannetta toivottomana. Iltapäivällä suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin menettämänsä tukikohdan ja naapuripataljoona lohkolle murtautunut vihollisosasto saarrettiin.

Tukikohta 4 menetettiin vielä saman päivän aikana uudelleen, mutta vallattiin jälleen keskiyöllä omille. Taistelut olivat erittäin kuluttavia, ja suomalaispataljoonat lähettivät joukkoja vaihtovuoroisesti toistensa avuksi. Joskus nämä apureservit olivat vain ryhmän kokoisia, mikä kertoo sekä miespulasta että suomalaisten taistelioiden arvosta tiukassa paikassa.

Neuvostojoukot pyrkivät murtatumaan valtaamastaan Vasikkasaaresta Vuoksen pohjoisrannalle. Taistelut olivat siihen asti kiivaimmat Vuosalmelle käydyt, ja sekä suomalaiset että neuvostoliittolaiset tykkipatterit tulittivat jalkaväkeä. Ensimmäisessä aallossa hyökkäsi Neuvostoliiton 8 D:n yksi rykmentti, joka pääsi murtatumaan II/JR 61:n asemiin. Neuvostojoukot lyötiin takaisin kiivan taistelun jälkeen.

Ne yrittivät päivän aikana hyökätä vielä kaksi kertaa, mutta molemmilla kerroilla suomalaiset puolustajat torjuivat yritykset. II/JR 61 menetti päivän aikana 44 % vahvuudestaan kaatuneina ja haavottuineina. Yöllä sen tilalle vaihdettiin I/JR 61.

Suomen lentotiedustelu havaitsi lisää neuvostojoukkoja matkalla alueelle. Jalkaväkeä kuljettavia kuorma-autoja oli Suvannon eteläpuolella tulossa yli 400 ja panssarivaunuja kymmenittäin.

Hallitus kokoontui keskustelemaan Moskovasta välitetyistä kiristyneistä rauhanehdoista. Kesken istunnon Mennerehim soitti ja kertoi kenraalien terveiset sotilaallisesta tilanteesta rintamalla. Kannaksen armeijan komentaja Heinrichs arvoi ”eteivät enemmät sotatoimet voi johtaa muuhun kuin tilanteen jatkuvaan heikkenemiseen ja uusin alueluovutuksiin.”

Presidentti Kallio oli vieä aiemmin ollut sitä mieltä, että neuvottelijat olisi kutsuttava Moskovasta kotiin, mutta nyt tilanne oli sellainen, että Suomi oli pakkorauhan edessä ja Kallio oli valmis taipumaan ehtoihin. Suomi kuitenkin edellytti välitötä aselepoa.

Viipurin koillispuolella taisteltiin 10.3.1940 ankarasti. Neuvostojoukot valtasivat Leitomon kartanon, eikä niitä saatu peräytymään vastaiskulla. Osa alueella taistelevista joukoista oli huonossa kunnossa, muun muassa JR 62:n upseeritappiot olivat suuret ja sen taisteluarvo vähäinen.

Viipurinlahdella suomalaiset joutuivat vetäytymään Lihaniemestä ja Porkansaarelta. Nisalahden kylässä neuvostoliittolaiset mursivat Rhmä Bergin puolustuksen. Murron jälkeen neuvostojoukot etenivät kylästä noin kolme kilometriä pohjoiseen. Suomalaiset onnistuivat reservien vastaiskuin rajoittamaan murron.

Rauhan neuvottelijat tapasivat Neuovstoliiton valtuuskunnan Moskovassa toisen kerran. Suomalaiset pyrkivät tinkimään ehdoista, mutta Molotov pysyi tiukkana. Hän halusi allekirjoitukset paperiin ja oli valmis neuvottelemaan vain luovutettavien alueiden evakuoinnin aikataulusta. Uuden rajalinjan tarkka vetäminen jäisi myöhemmin tehtäväksi.

Suomen valtuuskunta pyysi hallitukselta pikaista vastausta. Valtuskunnan tehtävä ei ollut helppo, sillä yhteydet kotiin hoidettiin Tukholman kautta, ja sähkäsanoman matka Helsinkiin saattoi kestää puoli vuorokautta. Niinpä Moskovassa olleet neuvottelijat eivät tienneet viimeisintä sotatilannetta eikä lopullista hyväksyntää ehdoille voitu kysellä kotoa nopeasti.

Suurta huomiota herättää julkisuuteen tullut tieto entisen presidentin P.E.Svinhufvusin matkasta Saksaan ja Italiaan. Uutinen otetaan huolestuneina vastaan länsivaltojen taholta, koska matkalla arvellaan olevan yhtymäkohtia Suomen rauhanneuvotteluihin.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7, Talvisota Kronikka ISBN 951-20-3446-8