Moskova painostaa Suomea keväällä 1940

Molotovin ja Skartsehvin yritykset Berliinissä keväällä 1940 Hitlerin kanssa sopimukseen pääsemikseksi Suomen miehittämisestä eivät olleet onnistuneet ( 12.4.1940, 14.4.1940 ja 28.4.1940). Niinpä Moskova aloitti häikäilemättömän poliittisen painostuksen, uhkailun ja suoranaiset provokaatiot Suomea vastaan. Tarkoituksena oli selvästi provosoidan Suomi ryhtymään vastatoimiin, joiden johdosta puna-armeija voisi hyökätä maahan. ( Moskovan rauhan rajakysymykset, Kemijärven-Sallan rata, Petsamon nikkelikonsessio, Suomi-Neuvostoliitto Seuran toiminta, Ahvenanmaan kysymys, raja- ja ilmaloukkaukset, rajavartijoiden sieppaukset, liikennekone Kalevan alasampuminen, Ruotsin ja Suomen liittoutumisen estäminen, kauppasopimusten yksipuolinen irtisanomien ja tavaratoimitusten keskeyttäminen jne. jne.)

Samaan aikaan todettiin Neuvostoliiton omiens jo syksyllä 1939 aloitettujen strategisten tärkeiden rautatiden rakennustöiden Petroskoi-Suojärvi, Louhi-Kiestinki ja Rutsi-Salla jatkuvan kiireisinä ja valmistuvan muutamassa kuukaudessa. Pelkästään viimeksi mainitulle ratatyömaalle oli sijoitettu lähes 100 000 pakkotyövankia. Rautateiden rakentamista Suomen rajalle täydensivät viidentoista strategisesesti merkittävän maantien ja peräti 90 lentokentän rakennustyöt!

Vakoilu ja sotilastiedustelu Neuvostoliitosta lisääntyi myös huolestuttavassa määrin. Näin talvisodassa silvottu, köyhtynyt Suomi joutui käymään ankaraa ”poliittista” sotaa suurvaltaa ja sen häikäilmeätöntä provokaatiota vastaan heti ensi hetkestä rauhanteon jälkeen.

Oliko matkustajakone Kalevan alasampuminen (14.6.1940) vain eräs räikeä esimerkki Neuvostoliiton provokaatioista, joilla se häikäilmeättä painosti Suomea Moskovassa 13.3.1940 solmitusta rauhansopimuksesta huolimatta?

Tietoisena maansa uhanalaisesti asemasta pyrki Suomen johto nielemään Neuvostoliiton karkeimmatkin provokaatiot, vaatimukset ja nöyryytykset. Myös tapaus Kaleva oli yksi monista. Vaikka tapahtumien kulku oli täysin selvä, eivät Suomen viranomaiset esittäneet minkäänlaista protestia tai turkimuspyyntöä.

Myöskin suomalaisten uhrien (lentokapteeni Bo von Willebrand, sähköttäjä Tauno Launis) omaisia pyydettiin vaikenemaan asioista ja sitoutumaan virallisen tahon selvityksiin, joiden mukaan Kalevan tuhossa oli kysymys ”selvittämättömästä onnettomuudesta”.

Lähes 50 vuotta ennätti kulua, ennenkuin asiaa tutkinut Carl-Fredrik Geust ja Kalevan päälentäjän poika Bosse3 von Willebrand paljastavat dokumentoidut tutkimuksensa Finlands Svenska TV:n ohjelmassa 28.10.1991.

Heinäkuun 24. päivänä kenraali Lauri Malmberg ilmoittaa tuttuun tapaansa Mannerheimille ”Läntistä posita on vastaanottajan postilaatikossa”. Tämä ilmoitus merkitsi, että Mannerheimin salainen asiamies oli saapunut Ruotsista ja odotti sovitussa paikassa marsalkkaa. Asiamiehellä oli Saksasta saapunut kirje Mannerheimille. Mannereheim tapaa jo kirjeen saapumispäivänä presidentti Kallion ja ja pääministeri Rytin. Molemmat olivat marsalkan kanssa samaa mieltä, että joitakin kenraaleita kannattaisi lähettää Saksaan kuulemaan, mitä näillä olisi kerrottavana. Ehdottomana vaatimuksena lähtijöille oli kuitenkin olis kielto olla sitomasta maatamme mihinkään toimiin tai lupauksiin Saksan suhteen.

Syyskuussa 1940 saapui sanoma, jota Mannerheim ei jättänyt myöhemminkään jäljennettäväksi. Sanoman sisältö oli seuraava:

• Neuvostojoukot aikovat miehittää Suomen vielä ennen pakkaskauden tuloa.
• Operaatio tapahtuisi kahtena voimakaana hyökkäyskiilana siten, että Murmanskin radalta tunkeutuisi yksi ryhmittymä maanteiden ja rautateidn suunnasta suoraan Ouluun ja Tornioon ja edellen saksalaisia vastaan yli Pohjois-Ruotsiin. Toinen voimaksa hyökkäyskiila eteneis Karjalan kannaksen kautta Suomen etelärannikkoa Helsinkiin ja Turkuun ja ottaisi yhdessä Hangon tukikohdan joukkojen kanssa haltuunsa Ahvenanmaan. Samanaikaisesti olisi lähtevä vielä kolmas hyökkäyskilla Latvian alueelta tavoitteenaan Ruotsin Gotlanti ja Tanskan Bornholm.
• Joukot olivat valmiina, vain operaation päivämäärä oli auki.

Mannerheim tutki sanomaa useaan kertaan, mutta totesi lopuksi sen voivan olla hämäystä ja pelottelua sekä kokeilua siitä, meinisivätkö suomalaiset paljastamaan asian saksalaisille. Sanomaan ei vastattu, eiksä sitä oltu pyydettykään.

Lähdeaineisti Erkki Hautamäki Suomi myrskyn silmässä ISBN 952-91-8985-0