maanantai 29. syyskuuta 2014

Saksalaisten kauttakulkusopimus


Presidentti Kyösti Kallio hetki ennen kuolemaansa Helsingin rautatieasemalla

Kun saavuin lentokentälle yhdessä puolustusministeri Waldenin ja kenraaliluutnantti Heinrichsin kanssa, totesin, että myös ulkoministeri Witting oli pyydetty saapuville. Luettuani kirjeen kerroin molemmille ministereille sen sisällyksen: minua pyydettiin samana päivänä ottamaan vastaan saksalainen everstiluutnantti Veltjens, joka oli saanut tehtäväkseen esittää valtakunnanmarsalkka Göringin tiedonannon. Ennen lähtöni lähetin kotiin sanan, että oli tavattavissa illalla.

Everstiluutnantti Veltjens ilmoittautukn minulle kotonani samana iltana ja toi Göringin tervehdyksen. Tämä tieudsti, tahtoisiko Suomi Ruotsin tavoin sallia alueensa kautta saksalaisten huoltokuljetusta sekä lomalaisten ja sairaiden siirtoa Kirkkoniemeen ja sieltä pois. Lisäksi Veltjens tiedotti, että meidän oli nyt mahdollista saada sotakalustoa Saksasta.

Lausuin tyydytykseni siitä, että oli toiveita saada puolutusvoimille kalustotäydennystä, mutta huomautin vieraalleni, että en voinut aastaa vastausta Suomen alueen kautta tapahtuvia kuljetuksia koskevaan kysymykseen, koska sellaiset asia eivät kuuluneet valtuukisieni piiriin. Kehotin häntä sen vuokksi esittämään tämän kysymyksen ulkoministerille ja sanoin voivani välittää hänen puheillepääsynsä. Veltjens vastasi tähän, että hänen ei ollut lupa keskustella asiasta kenenkään muun kuin minun kanssani ja että häntä nimenomaan oli käsketty välttämään valtakunnan johtomiesten ja huomattavien poliitikkojen tapaamista.

Vaikka kietäydyinkn ottamasta kysymystä käsiteltäväkseni, Veltjens pyysi saada palata luokseni seuraavana päivänä kuulemaan, kuten hän sanoi, periaatteellisen vastauksen, joksi valtakunnanmarsalkka odotti yhtä ainoaa sanaa – kyllä tai ei. Selitin suostuvani tosin ottamaan hänet vastaan, mutta lisäsin, että vastukaiseni tulisi olemaan sama. Toivomukseen, että en keskustelisi asiasta ulkoasiaimme johdon kanssa, saatoin huomauttaa vain, että velvollisuuteni oli selostaa keskustelumme pääministeri Rydille, joka presidentti Kallion sairauden aikana hoiti valtion päämiehen tehtäviä. Kun sen samanan iltana tein, sain virkaatoimittavalta presidentiltä tehtäväkseni antaa valtakunnanmarsalkalle hänen lähettinsä välityksellä myöntävän vastauksen kauttakuljetuksia koskevaan kysymykseen. Vastauksen esitin everstiluutnantti Veltjensille hänen käydessään luonani seuraavana päivänä.

Puolutusministeri lähetti viipymättä edustajia Saksaan ostamaan kalustoa. Neuvotteluissa saksalaiset lupasivat myös vapauttaa osan niitä Suomeen tarkoitettuja aseita, jotka oli purettu Norjan satamiin talvisodan aikana ja jotka saksalaiset joukot sitten olivat takavarikoineet, sekä antaa korvausta niistä mitkä oli ehditty ottaa käyttöön.
Kauttakulkuliikenteen yksityiskohtia käsittelivät molempien maiden sotilasviranomaiset, ja nämä keskustelut päättyivät teknilliseen sopimukseen 12. syyskuuta, Kun ulmoinisteriöiden edustajat olivat neuvotelleet asiasta, allekirjoitettiin varsinainen sopimus 22:nentenä samaa kuuta. Se muovattiin lopulliseen asuunsa suomalaisia sotilasviranomaisia kuulematta, eikä se johtanut mihinkään lähempään kosketukseen Suomen ja Saksan yleisesikuntien kesken.

Kauttakulkusopimusta on myöhemmin ankarasti arvosteltu, mutta syntyessään se aiheutti hepotuksen huokauksen koko maassa. Jokainen tajusi, että Saksan mielenkiinto Suomea kohtaan oli silloisessa tilanteessa ainoa oljenkortemme, vaikka sen kestävyydestä ei kukaan tietänytkään mitään. Syyskuun puolivälissä eivät näe vielä mitkään merkit viitanneet Saksan ja Neuvostoliiton välisen sopimuksen purkautumiseen, eikä myöskään olut selvillä siitä, mitä nuo kaksi diktatuuria ehkä olivat sopineet keskenään Pohjolan jakamisesta etupireihinsä. Tapahtumain myöhempi kulku ja eteenkin se, mitä on tullut tietoon Molotovini marraskuussa 1940 tapahtuneesta Berliinissä käynnistä, on kuitenkin saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että illan kauttakulkusopimuksen ilmi tuoaa Saksan mielenkiintos Suomi olisi jo syksyllä 1940 joutunut uuden hyökkäyksen uhriksi, hyökkäyksen, jota maamme ei olisi ollut silloin valmis kohtaamaan.

Tuo Saksan aloite soi Suomelle tervetulleen hengähdystilaisuuden sen yhtämittaisen purituksen jälkeen, jota oli jatkunut yli puoli vuotta, vähän aikaa saimme nyt oooa rauhassa venäläisten vaatimuksilta.
Tieto siitä, että ulkoasiainkomissaari Molotov marraskuun alussa vierailisi Berliinissä , herätti Suomessa suurta levottomuutta. Monet merkit viittasivat siihen, että meidän maame taas joutuisi kaupanhieronnoan kohteeksi noiden kahden suurvallan kesken. Englantia ei ollut voitettu. Sodasta näytti tulevan pitkällinen, ja mitä kauemmin se kesti, sitä riippuvaisemmaksi Saksi tuli mahtavasta liittoolaisestaan ja venäläisten tavaratoimituksista. Niiden hinta saattoi käydä kalliiksi.

Marraskuussa 1940 pidetty Berliinin kokous tuli, kuten myöhemmin ilmeni, merkitsemään ratkaisevaa askelta Saksan ja Neuvostoliiton välien lopullista rikkotumista kohti.
  1. joulukuuta tapahtui varionvaihto valtakunnan johtopaikalla. Presidentti Kyösti Kallio, joka oli jo ennen sotaa ollut kivulloinen, vetäytyi syrjään, sen jälkeen kun monet ja raskaat velvollisuudet olivat lopullisesti murtaneet hänen terveytensä. Hän oli vakaasti tuntenut vastuunsa valtakunnan päämiehenä. Patriarkaalisena hän oli ottanut hartioilleen koko maan taakan, kun hän täyttäen raskaan velvollisuutensa vahvisti allekirjoituksellaan Moskovan lähetettyjen neuvottelijoiden valtuutuksen sen rauhan tekoon, joka pakotti nin lukuistaa kansalaisemme luopumaan kodistaan ja konnustaan. Hartaan uskonnollinen presidentti ilmaisi tuona hetkenä sielunsa ahdistuksen Raamatun sanoin: ”Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää! Käyköön miekkä hänen käsivarteensa ja oikeaan silmäänstä. Hänen käsivartensa kuivettukoon, ja hänen oikes silmänsä soetkoon.”

Ei kestänyt kauan, ennen kuin nämä sanat kävivät toteen.Jo elokuussa samana vuonna presidentti Kallio sai halvauskohtauksen, joka heikensi hänen puhekykyöön ja herpaannutti hänen oikean käsivärtensa, Kun oli ilmoittanut päättäneensä luovuttaa valtakunnan peräsimen toisiin käsiin, määrättiin uuden presidenti vaali suoritettavaksi 19.joulukuuta. Neuvostoliitto sekaantui tässä yhteydessä huomiota herättävällä tavalla Suomen sisäisiin asioihin antamalla tiedoksi, että jos joku sen nimeltä mainitsemista neljästä henkilöstä valitaan presidentiksi, se tullaan tulkitsemaan Neuvostoliittoa kohtaan epäystävälliseksi teoksi.

Vaalitoimitus oli tapahtunut ja Risto Ryti valittu tasavallan presidentiksi. Samana iltan piti eroavan presidentin matkustaa kotitaloonsa Pohjanmaalle, Pääkaupunki oli valmistanut komeat jäähyväiset suositulle maan isälle ja hänen puolisolleen. Ylioppilaiden muodostamaa soihtukujaa myöten presidentti Kallio ajoi linnasta rautatieasemalle, jossa vastavalittu presidentti valtakunnan korkeimpien arvohenkilöiden ympäröimänä odotti häntä. Presidentti Kallio oli kalpea ja häne otsansa kostea rasituksesta. Hiljaa hän hyvästeli läsnäollijoita, joista monet olivat häntä lähellä hänen toimiessaan yli kolmekymmentä vuotta keskeytymättä eduskunnassa ja hallituksesa.

Lähtöhetki lähestyi, ja presidentti Kallio astui esiin laiturille ottaakseen vastaan puolustusvoimaina kunnianosoituksen. Lippu laskettiin tervehdykseen, ja Porilaisetne marssin sävelten kaikuessa hän ryhtyi astumaan kunniapataljoonan rintaman editse, Ehdittyään rivin keskikohdalle hän horjahti, mtta vahvat käsivarret tarttuivat häneen ja esitivät hänen vaipumasta maahan.
Isänmaan palveluksessa kulunut pitkä elämä oli saanut monumentaalisen lopun, joka oli omiaan liittämään Suomen kansan yhteen järkyttyneenä maan isän poismenosta ja levottamana maan tulevaisuudesta.


Lähdeaineisto G.Mannerheim Muistelmat toinen osa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti