Ahdistava kesä

Talvisodan jälkeisinä viikkoina Paasikivi oli joutunut käymään Molotovin kanssa lukuisia vaikeita ja hankalia keskusteluja. Kiistat keskittyiväät tuolloin kuitenkin ensi sijassa Moskovan rauhansopimuksen tulkintoihin,missä yhteydessä ulkoasiainkomissaari ei ollut kaihtanut uhkaaviakaan äänenpainoja. Toisaalta Moskova oli pidättynyt esittämästä uusia, tilanteita nopeasti kärjistäviä poliittisia vaatimuksia. Tasoittavasti vaikuttivat osaltaan kesäkuun lopullisiin tuloksiin johtaneet kauppaneuvottelut.

Neuvostoliiton aloitteesta taloudellisten suhteiden uusiminen oli sisällytetty jo Moskovan rauhansopimuksen 8.artiklaan. Suomen ulkomaankaupan länstisten väylien supistuessa Helsinki kohdisti niinikään – voimakkaista epäluuloista huolimatta – tiettyjä toiveita idänkaupan elvyttämiseen. Erityisesti tarvitiin viljaa, lannoitteita, öljytuotteita, rautaa ja terästä. Vientiin haluttiin tarjota mm. laivoja, selluloosaa, paperia sekä paperikoneita ja muita puunjalostusteollisuuden laitteita. Taloudellisten tavoitteiden ohella pyrittiin myös tällä tavoin tasoittamaan napuruussuhteita talvisodan jälkeisessä ongelmallisessa tilanteessa.

Moskovan näytettyä Paasikivelle vihreätä valoa presidentti Kallio nimitti 8.5.1040 neuvotteluvaltuuskunnan, jonka johtoon tuli kauppa- ja teollisuusministeri Väinö Kotilainen lähimpänä apulaisenaan A.Ahlström Oy:n varatoimitusjohtaja Åke Gartz sekä UM:n kauppapoliittisen osaston apulaispäällikkö Tauno Jalanti.

Moskovassa 26.5.1940 alkaneisiin kauppaneuvotteluihin Paasikivi ei sitten suoranaisesti osallistunut muodollisia tilaisuuksia lukuunottamatta. Suuntaviivoista päästiin muutamassa päivässä yksimielisyyteen, minkä jälkeen Kotilaine ja Gartz palasivat Suomeen

Kotilaisen ja Gartzin lennettyä Moskovaan 22.6.1940 kauppasopimusteksti valmistui tuota pikaa 25. päiväksi suunniteltua allekirjoitusta varten. Muutamia tunteja ennen seremonian alkua tuli kuitenkin ilmoitus, ettei kansankomissaari Mikolja muiden virkatehtävien vuoksi ehtinyt ottaa vastaan Suomen valtuuskuntaa. Pian kävi selville, kuten Paasikivi oli heti otaksunut, ettei todellisena syynä ollut Mikojanin ajanpuute. Molotovin kanssa käymissään keskusteluissa Suomen lähettiläs sai tietää neuvostohallituksen kytkevän kauppasopimusasiaan Ahvenanmaan linnoittamattomuuden ja Petsamon nikkelin ongelman.

Jälleen Molotov oli asettanut poliittiset näkökohdat taloudellisten edelle tavalla, joka epätarkoituksenmukaisena menettelynä herätti suomalaisissa tyytymättömyyttä. Ensinnäkin kauppasopimuksessa sovittu tavaranvaihto oli liian pieni voidakseen vaikuttaa siihen nyt kytkettyihin poliittisiin asioihin. Toisaalta Suomen kansan menttaliteettiin ei Paasikiven mielestä soveltunut tällainen kiristysyritys, jolloin kauppasopimuksen yhtäkkinen liittäminen siihen täysin kuulumattomiin ongelmin herätti epäluuloja ja sekavia tunteita.

Valtuuskunnan valmistautuessa jo kotimatkalle Molotov kuitenkn 27.6.1940 tuli toisiin ajatuksiin lähettäen National-hotellissa illastavallle Suomen delgaatille viesti kauppasopimuksen allekirjoittamisesta seuraavana päivänä. Näin myös tapahtui. Kannanmuutoksen syytä ei toistaiseksi tiedetä. Mahdollisesti on sen taustana nähtävä Stalinin asiaanpuuttuminen.

Allekirjoitustilaisuudessa 28.6. Mikojan totesi neuvostohallituksen hyväksyneen kauppasopimuksen toivoen, että kansankomissaari Molotovin esille ottamat kaksi kysymystä saataisiin suotuisaan ratkaisuun. Samalla hän nosti suomalaisille jo luvatut bensiini- ja öljyväkirehukiintiöt kaksinkertaisiksi. Virallisen seremonian jälkeen Mikojan ja Dekanozov tarjosivat hallituksen juhlahuoneistossa upean lounaan oivallisine ruokineen ja moninaisine venäläisine viineineen. Mieliala oli Paasikiven todistuksen mukaan hyvä ja hausta, kuten ylipäätänsä venäläisten kanssa tällaisissa tilaisuuksissa.

Kokonaisuutena ottaen suomalaisilla oli syytä tyytyväisyyteen. Uhkaavastta välivaiheesta huolimatta kauppasopimus oli saatu irti Ahvenanmaan ja Petsamon kysymyksistä. Viljakiintiö, 70 000 tonnia, osittaituu tosin toivottua ( 100 000) pienemmäksi mutta kuitenkin merkittäväksi. Lisäksi saatiin mm. apatiittia 26 000, valopetroia 15 000, bensiniä 8000, puuvillaa 2259 ja öljyväkirehuja 7000 tonnia. Suurin pettymys oli Neuvostoliiton itsensä tarvitsemien raudan ja teräksen jääminen kokonaan pois listalta.

Viennin osalta keskeiseen asemaan tavaralistalla nousivat proomut ja hinaajat, joiden mukaantulo vastasi ertyisesti Wärtsilän telakan esittämiä toivomuksia. Kauppavaihdon loppusumma kohosi ensimmäisenä vuonna sekä viennin että tuonnin osalta 7.5 miljoonaan dollariin. Jos sopimus olisi täytetty, se oli merkinnyt noin 9 prosenttia Suomen ulkomaan kaupasta kesäkuun 1940 ja kesäkuun 1941 välisenä aikana.

Lähdeaineisto Tuomo Polvinen J.K. Paasikivi Valtiomiehen elämäntyö 3 1939-1944 ISBN 951-0-20714-4