Äänislinnasta pohjoiseen

Karjalan Armeijan eteneminen Maaselän kannakselle

Äänislinnaksi uudelleenristityn Petroskoin valtaamisen jälkeen Karjalan armeijan vasemmaan siiven joukot olivat osapuilleen Äänislinnan-Vuohisjärven-Porajärven tasalla, VII Armeijakunnan kolme divisioonaa ( 4.D, 11 D, ja 1.D) olivat suppealla alueella Äänislinnassa ja sen ympäristössä. Niillä oli tykistöä yhteensä 14 patteristoa ja 3. Mittauspatteri. Ryhmä Oinosen tukena Vuothjärven-Munjärven suunnalla oli kaksi patteristoa ja Ratsastava Patteri. Everestiluutnanti Eero Kuussaaren komentama Prikaati K taisteli Porajärven länispuolella.

Ylipäällikö käski 1. lokakuuta Karjalan Armeijan jatkaa hyökkäystä Äänislinnasta pohjoiseen ensimmäisenä tavoitteena Kontupohjanlahden-Santalanjärven-Pälläjärven kannastan sekä Juustjärven valtaaminen. Päämääränä oli luoda edelltykset Karhumäen valtaamiselle ja operaation jatkamiselle puolutustukselle edulliselle Maaselän kannakselle. Karjalan armeijan kommentaja, jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, käski 4. lokakuuta VII Armeijakunnan hyökkäyksen jatkamisesta pohjoiseen ensimmäisenä tavoitteena ylipällikön käskemät järvikannakset. 1. Divisioonan piti vallata Solomanninniemi. 4. Divisioona oli suunnattava luoteeseen, missä se alistettiin Ryhmä Oinosen komentajalle kenraalimajuri Woldemar Oinoselle.

Ylipäällikkö siirsi lokakuun alussa Karjalan kannakselta Itä-Karjalaan II Armeijakunnan esikunnan ja sen tarvitsemat aselajijoukot sekä omaksi reservikseen 8. Divisioonan. Lokakuun 7. päivänä ylipäällikkö käski muodostaa kenraalimajuri Laatikaisen komentaman II Armeijakunnan, johon tulivat kuulumaan 4.D, 8 D, Ryhmä Oinonen ja Prikaati Kuussaari. Kenraalimajuri Laatikainen otti II Armeijakunnan johtöonsa lokakuun 15. päivänä. Tällöin Karjalan Armeija ja sen alaisten yhtymien käytössä oli yhteensä 21 patteristoa, mittauspatteri, Ratsastava Patteri ja I/KTR 18:n 3 Patteri, yhteensä 262 kenttätykkiää – Suomen armeijan kenttätykstöstä oli siis 27 prosenttia tukemassa hyökkäystä Karhumäen suuntaan.

Karhumäen suuntautuvan hyökkäyksen alue oi laaja ja runsaiden vesistöjen pirstomaa sekä suurten soiden ja korpien maastoa. Teitä oli vähän, ja ne olivat erittäin huonokuntoisia. Kelirikko vaikeutti olennaisesti tykistön ja huollon siirtymistä eteenpäin hyökkäysten edetessä. Tykistön voimakasta, keskitettyä tulenkäyttöä tarvittiin erityisesti vihollisen puolustuksen murtamiseen järvikannaksilla ja ylitettäessä lukuisia jokia. Lyhintäkin maantietä matkaa Äänislinnasta Karhumäkeen oli lähes 150 kilometriä. Se oli tuskien taival väsyneille ja kuluneille suomalaisille joukoille. Se pani miehet, hevoset ja mottoriajoneuvot äärimmäiselle koetuksell.

Ryhmä Oinosen suunta lännestä kohti Kentjärven-Munjärven maantietä tuli entistämin tärkeämmäksi. Tämän vuoksi Karjalan Armeijan komentaja alsiti 2. lokakuuta Ryhmä Oinoslle 4. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 26:n vahvennettuna KTR 11:n II Patteristolla, Myös Kev.Psto 10 alistettiin Ryhmä Oinoselle, jonka tukena oli tällöin Ryhmä O:n tykistökomentajan, everstiluutnantti Lars Klärichin johdossa viisi patteristoa ja erillinen patteri (Kev.Psto 10, Pev.Psto 12, Kev.Psto 13, II/KTR 1 ja II/KTR II sekä Ratsastava Patteri).

Jo Petroskoin sotatoimen loppuvaiheessa Karjalan Armeija aloitti valmistelut hyökkäystoimen jatkamiseksi Maaselän kannakselle.Ennen VII Armeijakunnan joukkojen uudelleen ryhmittämistä käski kenraalimajuri Hägglund 11. Divisioonan vallata Suolusmäen tienhaarat ja sen jälkeen vallata sillanpääasema Gromovskojen niemellä yhdessä 1. Divisioonan kanssa. Hägglund määräsi 4. Divisioonan tavoitteeksi sillanpääaseman valtaamisen Suojunjoen itäpuolella. Näin pyrittiin luomaan edellytykset VII Armeijakunnan nopealle etenemiselle Äänislinnan pohjoispuolisilta alueilta kohti Karhumäkeä ja Maaselän kannasta.

VII Armeijakunnan tykistökomentajan, eversti Toivo Sarparannan ja hänen alaistensa tykistökomentajien käytössä oli yhteensä 12 patteristoa, järeä patteri ja 3. Mittauspatteri. Se oli melko vähäinen määrä, kun otetaan huomioon, että hyökkäyskaistallla piti murtaa useita kapeita ja pitkiä kaakko-luodesuuntaisia jävikapeikkoja ja ylittää lukuisia jokia, muun muassa Suojunjoki ja Suununjoki.

VII Armeijakunnan 11. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 8 valtasi osillaan Solominninniemen ja valmistautui ottamaan haltuunsa sillanpääaseman Gromovskojessa, 11. D:n tykistökomentajan, everstiluutnantti Jarl Edgrenin käytössä oli viisi patteristoa (III/KTR 5m IIIKTR 9, Rask.Psto1, RaskPsto 15, RaskPsto 30 ja 2/JärPsto 3). Niistä muodostettiin Tykistöryhmä Marnila. JR 8:n osat olivat edenneet Suojunjoen alajuoksulle rautatien- ja maantiesilloille Vimorskajassa Lebatshevassa. Vihollinen ehti hävittää sillat vain osittain. VII Armeijakunnan komentaja alisti reservinsä Jalkaväkirykmentti 56:n eversti Heiskaselle, joka suuntasi sen ylimenohyökkäykseen Solomannista kohti Gromovskojea.

Eversti Kaarlo Viljasen komentama 4. Divisoona oli hyökännyt VII Armeijakunan vasemmalla siivellä. Divisioonana tyksitökomentajan, everstiluutantti Edmund Heimolaisen käytössä oli neljä patteristoa (1/KTR 1, III/KTR 1, II/KTR 11 ja RaskPsto 22).

Lokakuun 4. päivänä hyökkäyssuunnitelmiin ja käskihin tuli muutos. Karjalan Armeijan komentaja käski VII Armeijakunnan komentajalle, että 11. Divisioona piti siirtää Uudenselän-Suojun alueelle. Samalla Hägglund määräsi 1.Divisioonan ottamaan tehtäväkseen Suojunjoen ja Suununjoen välisen niemen valtaamisen. 1. Divisioonan tykistökomentajan, everstiluutnantti Elof Roschierin käytössä oli neljä patteristoa (II/KTR 3, II/KTR 5, III/KTR 5 ja III/KTR 9). 4. Divisoonan piti vallata Lohmojärven-Kentjärven välinen alue. Näin piti luoda edellytykset VII Armeijakunnan hyökkäykselle, jonka painopiste olisi Muurmanskin radan ja valtien suunnalle. Suurten joukkojen siirrot viimehetkillä veivät runsaasti aikaa. Tykistön painopiste jäi länteen.

Hyökkäyksen jatkaminen Äänislinnan luoteis-, pohjois-, ja koillispuolisten veistöjen yli oli vaativa tehtävä. VII Armeijakunnan pioneerikomentaja apulaisineen sai käyttöönsä kolme pioneeripataljoonaa ja kaksi linnoitusrakennuspataljoonaa. Ne rakensivat ruuhi- ponttooni- ja kenttäsiltoja sekä kuljettivat joukkoja vesistöjen yli syöksyveneillä.

11. Divisioonan komentaja määräsi ylimenohyökkäyksen alkamaan Äänislinnan rannasta Peskin rantaan 2. lokakuta kello 14. Ylimenohökkäystä tuki majuri Birger Marnilan komentama tykistöryhmä, johon kuuluivat III/KTR 5, III/KTR9, RaskPsto 1, RaskPsto 15, RaskPsto 30 ja 2/JärPsto 3. Tykistöryhmä Marnila ampui 20 minuutin tulivalmistelussa noin 1100 laukausta, Salmen rannoille murtokohdan sivustolle ammuttiin lisäksi savuammuksia. Jalkaväki kuljetettiin salmen yli Peskin rantaan syöksyveneillä. Jalkaväkirykmentti 56:n pääosat oli kuljetettu Äänisen yli Gromovskojenniemelle lokakuun 3. päivän kuluesa lähes tappiotta. 11. Divisioonana Jalkaväkirykmentti 5 jatkoi 5. lokakuuta hyökkäystään pääosillaan ja saavutti tavoitteensa Jalogoran kylän lokakuun 6. päivänä. Tykistöä oli siirretty Gromovskojenniemelle sen jälkeen kuin Pioneeripataljoona 28 oli 3. lokakuuta rakentanut runsaan sadan metrin pituisen ruuhisillan Ukonsalmen yli Gromovskejenniemelle.

11. Divisioona koottiin reserviksi. Se (pois lukien JR29 ja II/KTR 9) aloitti siirtymisen Syvärille, VII Armeijakunnan komentaja käski lokakuun 3. päivänä, että 1. Divisioonan piti aloittaa hyökkäys Lohmojärven itäpuolella. Siellä jo hyökännyt Jalkaväkirykmentti 56 ja KTR 5:n III Patteristo oli alistettava 1. Divisioonalle.

Lännestä Suojunjoelle edenneet 4. Divisioonan osat vapauttivat 3. lokakuuta Jalkaväkirykmentti 8:n rintamavastuusta. Se siirtyi seuraavana päivänä varuskuntajoukoksi Äänislinnaan ja irrotti sieltä 1. Divisioonan osat. 1. Divisioonan komentaja, eversti Paalu käski aloittaa divisioonan hyökäys lokakuun 5. päivän aamuna ensimmäisenä tavoitteena Koivusillan- Jagoran pohjoispuolinen tasa. Kun !. Divisioona otti rintamavastuun, muuttui myös sen tyksitön taistelujaotus. Divisionnan tyksitökomentjaa, everstiluutnantti Roschier sai käyttöönsä viisi patteristoa. Hän jakoi ne kahteen tykistöryhmään. Solomaninniemelle muodostettiin divisioonan yhteisryhmä ( Sorsa) johon kuuluivat KTR 5:n kolme patteristoa. Jalkaväkirykmentti 56:n tukiryhmää, johon kuuluivat II/KTR4 ja III/KTR9, komensi kapteeni Eino Tirronen. 1. Divisioonan tykistön piti olla ampumavalmiina 5. lokakuuta kello 12.

Lokakuun 6. päivänä 1. Divisioona eteni Jalgoran luoteispuolelle. Eteneminen oli hidasta huonojen teiden ja vaikean korpimaaston vuoksi, ja tykistö jäi jälkeen, Se joutui käyttämään runsaasti aikaa joneuvourien kunnostamiseen. Huonot kartat hidastivat kaikkien joukkojen liikkumista ja tyksitön tulenkäyttöä. Lokakuun 7. päivänä 1. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 60 saavutti Paloaseman kylän. Se oli tällöin vain neljän kilometrin päässä Murmanskin radasta ja Konutpohjan kautta Karhumäkeen johtavasta maantiestä. Tämä tilanne auttoi 4. Divisioonan hyökkäystä Suojunjoen yli ja etenemistä pohjoiseen kohti Suununjokea ja Kontupohjaa.

Lokakuun 3. päivänä 4. Divisioona oli saavuttanut Suojunjoen. VII Armeijakunnan komentaja käsi, että 4. Divisioonan piti vallata Kentjärven kaakoispää ja Loimolanjärven välinen alue ja jatkaa hyökkäsytä Murmanskin radan suunnassa pohjoiseen. Suojunjoen ylimenohyökkäyksen piti alkaa 5. lokakuuta kello 4.30

4. Divisioonan tykistökomentaja, eversti Edmund Heimolainen sai käyttöönsä kolme kevyttä ja viisi raskasta patteristoa, mittauspatterin sekä divisioonan jalakrykmenttien raskaat kranaatinheitinjoukkueet. Eversti Heimolainen muodosti majur E.Korpikoksen komentajan tukiryhmän tukemaa eversti Aldas Paasosen komentamaa Jalkaväkirykmentti 5:tä, Tähän tykistöryhmään kuuluisvat III/KTR1 ja RaskPsto30. III/KTR 4 toii everstiluutnantti Lauri Pallarin komentaman Jalkavälirykmentti 25:n tukipatteristona. Majuri Matti Parviaisen komentamaan tukiryhmään määrättiin I/KTR 1 ja RaskPsto 22. Majuri Emil Söderströmin komentamaan divisioonan yhteisryhmään kuuluivat Rask.Psto 1, Rask.Psto 4, RaksPsto 15 ja 3 Mittauspatteri.

4.Divisioonan ylimenohyökkäyksen tueksi oli koottu erittäin voimakas tykistö, joka oli tarpeen vaikean tehtävän onnistumiselle. Raskaiden kranaatinheitinjoukkueiden liittäminen yhtenä kokonaisuutena tyksitön tulitoimintaan oli poikkeuksellinen,mutta järkevä ratkaisu. Tykstön ja kranaatinheittimistön tulivalmistelu alkoi täsmälleen oikeaan aikaan 5. lokakuuta kello 3.45 ja osu hyvin. Jalkaväen ensimmäinen hyökkäysporras ylitti tappioitta Sujunjoen ruuhilla ja pikasiltaa pitkin. Venäläiset olivat kuitenkin linnoittaneet Suojunjoen takaiseen törmään lujan raemman puolustusaseman, johon suomalaisten hyökkäys tyrehtyi. Joukot piti vetää takaisin Suojunjoen taakse. Vain majuri Uuno Kallion komentama JR 5:n III pataljoona, joka hyökkäsi Suojunjoen osittain tuhotun sillan kautta, pystyi valtaamaan noin kilometrin syvyisen sillanpän joen pohjoisrannalla.

Eversti Kaarlo Viljanen käski, että Jalkaväkirykmentti 25:n oli hyökättävä Suojunjoen yli 5. päivän iltana kello 21. Tykistö ja kranaatinheittimistö ampuivat lujan tulivalmistelun. Suojunjoen ylimeno onnistui.4. Divisioonan joukot valtasivat 6. lokakuuta noin viisi kilometriä syvän sillanpään, joka ulottui Kentjärven kaakoispään tasalle. Tykistö ja heittimistö tukivat jalkaväkeä tehokkaasti. Ne ampuivat 5-6. lokakuuta vuorokauden aikana noin 3500 laukausta kapealle hyökkäyskaistalle.

Kun 4. Divisioona oli ylittänyt Suojunjoen ja vallannut riittävän sillanpään, käski eversti Viljanen Jalkaväkirykmentti 5:n ryhtyä vihollisen takaa-ajoon painopiste Murmanskin radan ja viereisen maantien suunnassa. Tässä vaiheessa 4. Divisoonan pääosat suunnattiin kenraalimajuri Hägglundin antaman käskyn mukaan Uksjärven ja Kentjärven kannaksen kautta luoteeseen. 4. Divisioona piti alistaa lännestä hyökkäävälle Ryhmä Oinoselle. 4.Divisioonan Jalkaväkirykmentti 5 piti alistaa 1. Divisioonan komentajalle, eversti Paavo Paalulle.

Karjalain Armeijan painopiste alkoi siirtyä VII Armeijakunnan kaistalta lännestä hyökkäävien ja sinne Karjalan kannakselta sirrettävien uusien yhtymien (II AKE ja 8.D) kaistalle. Tämä vaati laajamittaisia tykistön siirtoja ja taistelujaotusten uusimisia. KTR 1:n III Patteristo siirtyi 4. Divisioonan pääosien mukaan Ryhmä Oinoselle. KTR 1:n Patteristo ja Rask.Psto 22 jäivät 1.Divisioonan kaistalle, jonne alistettiin lisäksi Rask.Psto 4 ja Rask.Psto 15. 1.Divisoonan tykistöön kuuluivat jo aiemmin I/KTR5, III/KTR 5, Rask.Psto 1 ja RaskPsto 30, joten 1.Divisioonan tykistökomentajan, everstiluutnantti Roschierin käytössä oli lokakuun 8. päivästä alkaen yhdeksän patteristoa. Se oli poikkeuksellisen suuri määrä divisoonan kaistalla.

1. Divisioonan tehtävänä oli edetä Suoujunjoelle. Tässä vaiheessa 8. lokakuuta, Jalkaväkirykmentti 60 oli edennyt pohjoiseen Paloaseman kylään ja puolusti sitä. Jalkaväkirykmentti 56 taisteli Jalgoran kylän pohjoispuolella, 1.Divisoonalle alistetun Jalkaväkirykmentti 5:n hyökkäys divisoonan vasemmalla siivellä oli pysähtynyt Murmanskin radan suunnalla Kentjärven kaakoispään tasalle. Miehet olivat äärimmilleen väsyneitä ja haluttomia jatkamaan hyökkäystä. Vaikea maasto, kelvottomat tiet ja syksyn kurjat sääolot tekivät hyökkäyksen jatkamisesta tuskientaipaleen. Suomalaisella sisulla 1. Divisioonan miehet pyrkivät etenemään kohti Suununjokea

VII Armeijakunnan tyksitökomentaja, eversti Sarparanta käski 10. lokakuuta tykistölle uuden taistelujaotuksen. Hän määräsi majuri Emil Söderströmin komentaman tyksitöryhmän Jalkaväkirykmentti 5:n tukiryhmäksi. Siihen kuuluivat I/KTR5 ja Rask.Psto4. Tykistöryhmä Sorsa, johon kuuluivat I/KTR 5 ja III/KTR 5, toimi Jalkaväkirykmentti 56:n ja Jalkaväkirykmentti 60:n yhteisenä tukiryhmänä. Majuri Koprikoski komensi divisoonan yhteisryhmää, johon kuuluivat Rask.Psto1, RaskPsto15 ja Rask.Psto 30. Taistelujaotus oli tarkoituksenmukainen ja selkeä.

Vaikeissa maasto- ja sääolosuhteissa kaksi viikkoa ankarasti taistellut 1. Divisioona saavutti viimein 18. lokakuuta tavoitteensa Suojunjoen. Tykistön ja kranaatinheittimistön tulituki väsyneille jalkaväenjoukoille oli ollut erittäin merkittävä. 1. Divisoonalle 15. lokakuuta alsitettu, majuri Reino Kalervon komentama vajaa Jalkaväkirykmentti 29 ryhmittyi lokakuun 19. päivänä puolustukseen Suunujoelle. Sen tukiryhmäksi määrättiin tykistötyhmä Sorsa, johon kuuluivat II/KTR5, III/KTR5, Rask.Psto1:n patteri, ja 3. Mittauspatteri. Väsynyt JR 5:n, JR 56:n JR 60:n ja Kev.Os 8:n joukotpääsivät viimeinkin ansaitsemaansa lepoon.

Lähdeaineisto Matti Koskimaa Suomen kohtalon ratkaisut ISBN 978-952-291-011-0