Suomalaiset etenivät ankarasti taistellen.
Laatokan ja Äänisen
välillä suomalaisjoukot olivat saavuttaneet välitavoitteensa, Nyt
alkoi niiden eteneminen kohto Petroskoita. Rukajärven suunnalla
siirryttiin puolustukseen. Myös Sallan suunnalla hyökkäys
pysähtyi.
Karjalan Armeijan
armeijakunnat saivat käskyn Patroskoin valtaamisesta. Hägglunfin
johtama VII AK etenisi kaupunkiin lännestä 4 D.n ja 11 D:n voimin.
1. D jäi saattamaan loppuun Pyhäjärven-Prääsän alueen
taistelut. Talvelan VI AK puolestaan saartoi etelästä kärkenään
Osasto Lagus, joka oli matkalla Äänisen suuntaan. Sen selustaan oli
jäänyt venäläisjoukkoja vielä Latvan suunnalle, jossa niitä
vastassa oli Suomen 7. D. Sen eteläpuolella kohti Podporodzea eteni
17. D, jonka eteläpuolella Syvärillä oli rintamavastuussa 5 D,
Saksan 163 D oli puolustusasemissa lähinnä Laatokan rantaa,
- D:n joukot hyökkäsivät Leningradista Petroskoihin vievän radan itäpuolella sijainneeseen Porodporedzeen 15.9. Ilman tykistövalmistelua käynnistetty hyökkäys pysähtyi alkuunsa. Erityisesti erääseen kivirakennukseen linnoittautuneet neuvostotaistelijat hallitsivat tulellaan asutuskeskuksen maastoa. Tlanne laukesi tykitulen tuella, ja JR 34 pääsi etenemään. Seuraavana päivänä asutuskeskus oli vallattu, mutta sen itäpuolella ollut vankileiri oli sitkeästi ilmavoimien tuella puolustautuvilla venäläisillä, JR 34 valtasi leirin lopulta 18.9. tykistön tulivalmistelun jälkeen viiden panssarivaunu tuella. Samaan aikaan divisioonan muuta osat valtasivat maastoa Syvärin eteläpuolella. Suomalaiset nimesivät Podporedzen Syvärin kaupungiksi,
Hieman pohjoisemmassa
Osasto Lagukseen kuulunut KevOS 15 hyökkäsi Tokkarin kylään 19.9.
Pohjoisesta saarrostava osasto eteni Muurmannin radalle ja oli juuri
kaivautumassa radan varteen, kun Neuvostoliiton panssarijuna lähti
asemalta kohti pohjoista. Se tulitti koko kylkensä voimalla radan
varrella olleita suomalaisia. Junaa ei pystytty pysäyttämään.
Panssaritorjuntatykkien ammukset kimpoilivat sen kyljistä. Tokkari
sen sijaan vallattiin saman päivän aikana.
Tokkarin jälkeen seuraava
kohde oli Latvan kylän alua, Hyökkäykseen osallistuivat Osasto
Lagus ja 7. D. Hyökkäystä vaikeutti kelirikko, joka oli muuttanut
ites liejuksi. Tästä johtuen suurta osaa joukoist jouduttiin
käyttämään teiden korjaukseen. Suomen kärkijoukkona edennyt JP 3
valtasi kyllän aamulla 21.9. / D:n joukot valtasivat samana päivänä
myös Tarsepolin alueen kylät.Alueella olleet neuvostojoukot
lähtivät etäytymään rautateitse kohti Petroskoita.
VII AK:n alueella 11. D
oli etenemässä päätietä kohti Petsorkoita. Se sai 20.9.
kosketuksen tietä vartioivaan neuvostoliittolaiseen tukikohtaan
Valkeanlammen alueella. Suomalaisilla oli hyökkäyksessä tukenaan
panssarivaunuosasto, joka koostui sotasaalisvaunuista. Siihen kuului
yksi T-28, yksi T-26 ja kaksi panssariautoa, jotka oli varustettu 45
mm tykeillä. T-28 menetettiin taistelussa. Neuvostoliiton joukot
pitivät asemansa. Päivän kuluessa neuvostojoukot onnistuttiin
kuitenkin saartamaan siten, että rengas jäi auki pohjoisesta.
Sieltä venäläiset lopultat 21.9. vetäytyivätkin, ja heidn
jättämänsä asemat vallattiin aamupäivän kuluessa.
- D. Oli vallannut Rukajärven ja eteni vetäytyvän vihollisen perässä Ontajoelle. 13.9. Suomlaiset pääsivät joen yli sillan kohdalla tykistökeskityksen tuella ja etelemässä kokematta vastarintaa. Neuvostoliiton pääpuolustuslinja, jonka murtumisessa oma tykistö ei riittänt 14. D. eteneminen pysäytettin. Se oli saavuttanut tavoitteensa ja varmistanut Rukajärven etenemällä Ontajoella itärannalle . Suomalaiset siirtyivät puolustukseen.
Sallasta kohti Kantalahtea
hyökännyt Suomen 6. Divisioona ja Saksan 19. Divisioona saivat
Alakurtin ja Tuntsajoen taisteluiden jälkeen 13.9. koukkaamalla
murron venäläispuolustukseen, Neuvostojoukot lähtivät vetäytymän
asemistaan Voitajoki-linjalta. Suomalaiset etenivät Neuvostoliiton
Vermanjoki-linjalle. Kantalahden suojaksi tekemien vahvojen
varustusten eteen, jonne joukot ryhmittyivät puolustukseen.
Viimeiset Neuvostoliiton sillanpääasemat joen länsipuolella
tuhottiin 19.9. Sallan suunnalla alkoi asemasota.
Saksan XXXVI AK:n
esikunnan mukaan armeijakunnan tappiot syyskuun puoliväliin asti
olivat saksalaisten joukkojen osalta 6564 miestä, joista 1223
kaatuneina, ja suomalaisten joukkojen osalta 2999 miestä, joista 403
kaatuneina, Armeijakunta oli pitkälti menettänyt taistelukykynsä.
Suomen 6. D:n alistus saksalaiselle armeijakunnalle päättyi
tammikuussa 1942, jolloin se siirrettiin Kajaanin alueelle.
Lähdeaineisto: Ilkka
Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti