Loppurynnistys Karhumäkeen

Ensimmäinen suomalaispanssari saapuu Karhumäkeen 5.12.1941

Karhumäen valtaus oli vaikean maaston, huonon tiestön ja sään sekä suomalaisten joukkojen uupumuksen ja vihollisen sitkeän vastarinnan vuoksi erittäin vaikea tehtävä. Kärhumäkeä etelässä, lännessä ja pohjoisessa ympäröivät vuoret muodostivat kaupngin ympärille hevosenkengän muotoisen luonnonlinnoituksen. Karhumäkeä puolusti Karhumäenryhmä, joka oli kahden divisioonan vahvuinen.

Saadakseen lisää iskukykyistä hyökkäysvoimaa ylijohto siirti Äänislinnasta eversti Laguksen komentaman vahvennetun 1. Jääkäriprikaatin Karhumäen länsipuolelle pääosin polkupyörämarssina. Noin kahdensadan kilometrin marssi huonolla ja iljanteisilla teillä oli rankka suoritus.

Karjalain Armeijan komentajan käskyn mukaan VII Armeijakunnan oli ensin vallattava Kumsanjoen eteläranta ja sen jälkeen hyökättävä etelään ja lyötävä Suurlahden-Vaaksjärven alueella oleva vihollinen. II Armeijakunnan piti hyökättä 4. Divisioonan päävoimilla luoteesta kohti Karhumäkeä ja tilantten salliessa murtautduttava kaupunkiin Padukin-Karhumäen maantien suunnassa. VII:n ja II Armeijakunnan komentajat antoivat hyökkäyskäskynsä joulukuun 3. päivän kuluessa. 1. Jääkäriprikaati oli ryhmitetty Tsopinan-Karhumäen maantien varteen lähelle etulinjaa. Sen piti hyökätä rajusti heti, kun VII Armeijakunnan osat olisivat tuhonneet Karhumäkeen johtavaa maantietä hallitsevat vihollisen tulipesäkkeet ja asemat. Saavuttuaan Karhumäkeen 1. Jääkäriprikaatin piti vallata Lumpuinen ja jatkaan mahdollisuuksien mukaan Poventsaan.

Kahden armeijakunnan pääosien hyökkäys kahdesta suunnasta suppealle Karhumäen alueelle antoi mahdollisuuden erittäin keskitettyyn ja siten tehokkaaseen tykistön tulen käyttöön. Karjalan Armeijan tykistökomentaja,everstti Willian Häkli siirtyi jo hyökkäyksen valmisteluvaiheessa II Armeijakunna esikuntaan yhdistämään II:n ja VII:n Armeijakunnan tykistän käyttöä. Kun Kolijärven etelärannan maantie avautui joulukuun 2. päivänä, II Armeijakunnan tykistön pääosast siirtyivät itään uusiin tuliasemiin kyetäkseen tukemaan hyökkääviä joukkoja mahdollisimman tehokkaasti. Eversti Häkli käski, että II Armeijakunnan tykistön oli kantamien puitteissa tuettava myös VII Armeijakunnan vasemman siiven joukkoja. II Armeijakunnan 4. Divisioonan tykistökomenaja, everstiluutnantti Edmund Heimolainen ryhmitti tyksitöstään kolme patteristoa (II/KTR 1, III/KTR 1 ja Krh.Psto 1) II Armeijakunnan kaistan oikealle siivelle, joten ne pystyivtä vahvistamaan VII Armeijakunnan tykistön tulta, 1. Divisioonan tykistökomentaja, everstiluutnantti Elof Roschier oli saanut siirrettyä kaksi patteristoa ( II/KTR 5 ja III/KTR 5) niin eteen, että ne pystyivät ampumaan Tsopinan-Karhumäen tielle. 1. Divisioonan moottoroitu tyksitö oli pitänyt jättää kelvottomien teiden takia Käppäselän-Karhumäen maantien varteen Perälahden tasalle. Sieltä Kv. Psto 10 pystyi kuitenkin ampumaan Äänisen Suurlahden yli Pintuisiin.

Karhumäkeen ja sinne johtavalle hyökkäyksen painopistesuunnalle pystyi ampumaan kahden kevyttä ja viisi raskasta patteristoa sekä kaksi kevyttä patteria ja uusi tuliyksikkä Kranaatinheitinpatteristo 1, jolla oli kaksitoista kappaletta 120 krh 48-heittimiä. Tämä oli jatkosodan hyökkäysvaiheen suurin tyksitömäärä, joka keskitettiin vain muutamia kilometrejä leveälle hyökkäyskaistalle.

Eversti Häkli yhdisti 1. Divisioonan ja 4. Divisioonan tulisuunnitelmat ja alisti 1. Divisioonan kaksi patteristoa (II/KTR5 ja III/KTR 5) tykistöteknillisesti ja -taktillisesti II Armeijakunnan tyksitökomentajalle. Lisäksi Häkli määräsi, että 1. Divisioonan tykistökomentajana piti sijoittaa komentopaikkansa Tyynijärven maastoon lähelle 4. Divisioonan tyksitökomentajan komentopaikkaa. Näiden kahden komentopaikan väliset puhelinlinjat piti täydentää ja liittää II Armeijakunnan tyksitökomentajan komentopaikkaa. Edellä esitetyillä toimenpiteillä eversti Häkli halusi varmistaa nopean, tarkan ja mahdollisimman keskitetyn tyksitön tuleen käytön Karhumäen suurtaistelussa. Eversti Willian Häkli teki erittäin perusteellisia ja järkevia ratkaisuja.

II Armeijakunnan tyksitökomentaja, eversti Honko järjesti tyksitön taistelujaotuksen uudelleen. Hän muodosti majuri Erkki Hallakorven komentaman Tykistöryhmä Hallan (Kev.Psto 11 ja Rask. Psto 15)jonka tehtävänä oli 1. Jääkäriprikaatin ja 1. Divisioonan tukeminen, Everstiluutnantti Edmund Heimolaisen komentama Tykistöryhmä Heimo (II/KTR 1 ja Krh.Psto 1) tuki 4. Divisioonan pääosia. Majuri Matti Parviaisen komentama Tykistöryhmä Parvi (Rask.Psto 22 ja I/KTR 1:n 2. Patteri) toimi yhteisryhmänä. Eversti Elof Roschierin komentama Tykistöryhmä Roso (II/KTR 5 ja III/KTR 5) tuki 2 Jääkäriprikaatia ja Jalkaväkirykmentti 60:ta. VII Armeijakunnan tyksitön pääosat (Kev.Psto 10, Kev.Psto 12, Kev. Psto 13 Raks.Psto 1 ja Raks. Psto 4) livat kelvottoman tieston raki ryhmittyneet tuliasemiin Perälahden kylän alueelle. Sieltä ne tukivat Karhumäen etelä- ja lounaispuolella taistelevia 1. Divisioonan joukkoja (JR 60 ja JR 56), mutta eivät pystyneet ampumaan Tsopinan-Karhumäen tielle.

Karhumäen Armeijan komentaja käski iltapäivällä 4. joulukuuta, että armeijakunnan yhteishyökkäys Karhumäen – Lumpuisten alueella olevan vihollisen lyömiseksi oli aloitettava seuraavana aamuna, Hyökkäysvalmistelujen aikana laadittua hyökkäsyssuunnitelmaa ei sellaisenaan toteutettu. 1. Jääkäriprikaatin komentaja, eversti Lagus päätti hyökätä odottamatta, että VII Armeijakunnan osat tuhoaisivat Tsopinan-Karhumäen tien eteläpuolisilla harjuilla olevat vihollispesäkkeet. Lagus ilmoitti II Armeijakunnan komentajalle illalla 4. joulukuuta, ettei Jääkäriprikaati tarvitse tykistön tulivalmistelua.

1. Jääkäriprikaatin hyökkäys alkoi 5. joulukuuta kello 7, jolloin kärkijoukko ylitti etulinjan Tsopinan-Karhumäen tien kohdalla. Kaiki Laguksen panssarivaunut eivät päässeet liikkeelle, koska moottorit eivät käynnistyneet lähes 30 asteen pakkasessa, 1. Jääkäriprikaati pystyi kuitenkn ylllättäen tunkeutumaan Karhumäen kaupungin läpi ja saavutti Lampuisen joulukuun 6. päivän aamuna ja jatkoi etenemistä itään kohti Stalinin kanavan suuta ja Poventsaa kahden patteriston (Kev.Psto 11 ja Rask.Psto 15) tukemana. Saman iltapäivän alussa priaati valtasi Pintuisen ja vielä päivän lopulla Poventsan.

Eversti Lagus otti suuren riskin hyökätessään ilman tykistön ja heittimistön tulivalmistelua. Tällä kertaa yllätys korvasi tyksitön tuen. 1. Jääkäriprikaatin tunkeutuminen Karhumäen kaupunkiin ja sen läpi itään yllätti vihollisen ja aiheutti pakokauhua. Huomattava osa Karhumäkeä puolustaneista vihollisjoukoista yritti paeta Äänisen Suurlahden yli itään. Lahden jää kantoi kuitenkin vain jalan liikkuvia joukkoja. Lagus oli ryhmittänyt 6. joulukuuta JP 4:n osia Suurlahden koillisrannalle Pintuisen kaakkoispuolelle. Suurlahden yli pakenevat vihollisjoukot kärsivät tappioita suomalaisten konekiväärien ja tykkien tulessa avoimella jäällä.

4. Divisioonan pääosat (JR 25 ja JR 26) olivat aloittaneet hyökkäyksen jo 5. joulukuuta kello 4. Eversti Kaarlo Viljanen porrasti ajallisesti jalkaväkirykmenttiensä hyökkäykset siten, että JR 26 hyökkäsi kello 4 ja JR 25 kello 4.20. Aikaporrastus mahdollisti tykistön tulen keskittämisen peräjälkeen jalkaväkirykmenttien hyökkäysten tulivalmisteluihin. Tykistöryhmä Heimo (I/KTR1, III/KTR 1 ja Krh.Psto 1) sekä Rask.Psto 15 ampuivat ensin noin 20 minuutin tulivalmistelun JR 26:n murtokohtaan ja sen jälkeen JR 25:n murtokohtaan. Tämä oli taitavaa tulen keskittymistä. Jalkaväkirykmenttien hyökkäys eteni ripeästi. Jalkaväkirykmentti 26 saavutti tavoitteensa Karhumäen keskustan pohjoispuolellea olevan kukkulan joulukuun 5. päivänä noin kello 9. JR 25:n hyökkäsy pysähtyi vihollisen rakentamiin miina- ja ansakenttiin.

1. Divisioonan komentaja, eversti Paalu käski 5. joulukuuta puolenpäivän aikaan 2. Jääkäriprikaatin edetä Laguksen 1. Jääkäriprikaatin perässä Karhumäen kaupungin länsiosaan ja varmistaa Karhumäen ja Jalkaväkirykmentti 60:n etulinjan välinen maasto, koska JR 60:n hyökkäys etelästä kohti Karumäkeä eteni hitaasti. Joulukuun 6. päivänä Karhumäen kaupunki oli täysin saarrettu ja suureksi osaksi vallattu. Karhumäkeen jääneet hajanaiset vihollisosastot ja – joukot taistelivat kuitenkin sisukkaasti raunioissa ja kellareissa katkeraan loppuun saakka. Kaupunki piti puhdistaa vihollisista kortteli korttelilta ja talo talolta. Joulukuun 8. päivänä Karhumäk oli täysin suomalaisten hallussa. Karjalan Armeijan pohjoissiiven jouot ( II AK ja VII AK) olivat vallanneet Karhumäen tärkeän liikenteen solmukohdan ja pääosan Maaselän kannasta. Suomalaiset hallitsivat Muurmanskin rataa Aunuksen kannaksen Lotinanpellosta Seesjärven kaakkoispuolelle eli noin kolmensadankilometrin matkan.

Vallattuaan Karhumäen ja Poventsa Karjalan Armeijan pohjoinen siipi jatkoi hyökkäystään saavuttaakseen edullisesti puolustettavan tasan Maaseelän kannaksella. II Armeijakunnan 8. Divisioona oli jo 21. marraskuuta saavuttanut Maaselaän aseman alueen javaltasi seuraavana päivnä Krivin aseman ja 23. marraskuuta Seesjärven Suurlahden kylän.II Armeijakunta ryhmittyi joulukuun lopulla 1941 puolustukseen Maaselan kannaksella Poventsan-Stalinin kanavan-Voljärven-Hiisjrven-Vansjärven-Seesejärven Suurlahden tasalle. Asemasota alkoi Maaselän kannaksella. II Armeijakunnan (1.JPr, 4. ja 8 D) tykistökomentajan käytössä oli joulukuun lopulla neljätoista patteristoa, kaksi patteria ja ja mittauspatteri.

Lähdeaineisto Matti Koskimaa Suomen kohtalon ratkaisut ISBN 978-952-291-011-0