Karhumäessä käytiin
kiivaita katutaisteluja.
Suomalaiset 2. Jpr:n
joukot saavuttivat Perälahden, josta venäläiset olivat
vetäytyneet. He olivat lähtiessään sytyttäneet kylän tulee,
mutta sen 12 talosta paloi vain kolme. Uudet puolutuslinjat
suomalaiset kohtasivat kolme kilometriä Perälahden pohjoispuolella.
Kohti Karhumäekä
etenevät suomalaisjoukot alkoivat olla jo kaupungin tuntumassa.
Suomalaisten etulinjaa lähimpänä olleet tykkipatterit, Rask.Psto 1
ja Rask.Psto 4, olivat noin kahdeksan kilometrin päässä
Karhumäestä. Niiden 155 mm:n haupitsien kantomatka oli 10
kilometriä.
Etelästä kohti
Karhumäkeä matkannut JR 45 eteni Vaakisjärven maastossa. 20.11.
rykmentti lähetti osaston tiedustelemaan maantien läheisyyteen.
Liikenne tiellä todettiin vilkkaaksi. Melkein heti kahden joukkueen
vahvuisen osaston palattua takaisin JR 45 aloitti hyökkäyksen
kahden pataljoonan voimin. Neuvostoliittolaiset olivat kuitenkin
huomanneet suomalaisten liikkeet ja odottivat reitin molemmin puolin
olevilla kukkuloilla. Pääosa suomalaisista jäi mottiin, ja
puhelinyhteys sine katkesi. I/JR 56 komenttiin hyökkäämään
mottiin, mutta sen miehistä keiltäytyi, Tehtävä annettiin SissiP
1:lle, Sen eteneminen kohti mottia pysähtyi vihollisen asemiin.
Seuraavana päivänä paine mottia kohtaan helpotti, ja suomalaiset
pääsivät vetäytymään. Ilmeisesti venäläiset olivat
vetäytyneet motin välittömästä läheisyydestä saarrostusuhan
vuoksi.
Karjalan Maaselkään
tunkeutunut Suomen 8. D jarkoi itään. Sen tavoitteena oli katkaista
Muurmannin rata niin, että pohjoisesta ei voitaisi tuoda lisää
joukkoja Karhumäkeen. Tärkeimmät kohteet olivat Maaselän
asemakylää ja sen eteläpuolella oleva Krivin risteysasema, JR 5
valtasi Krivin aseman, josta se jatkoi hyökkäystään Maaselän
asemakylää vastaan, mutta etenemien pysähtyi reilu kilometri ennen
tavoitettava. Asemalle oli saapunut rintamalle kuljetettavan
Neuvostoliiton 263 D:n soia, noin tuhat miestä ja 28 tykkiä. Asema
jäi valtaamatta.
Krivin lisäksi
suomalaisten haltuun otettiin vielä Suurlahden kylä, josta
vetäytyvät neuvostojoukot jäivät hetkeksi mottiin Liistepohjan
alueelle.
Muurmanskin radan
katkaiseminen ja Louhen valtaus keskeytettiin. Sen lisäksi, että
Mannerheim ohjasi Siilasvuota keskeyttämään operaation, myös
Saksan sodanjohto oli sitä vastaan. Sn edustajana Suomeen 15.11.
saapunut kenraalimajuri Warlimont ilmoitti, että SS-Div. Nordin
joukkojen irrottaminen III AK:n alueelta piti aloittaa heti joulukuun
alussa. Divisioona matkasi Saksaan. Siilasvuo ja von Falkenhorst
määräsivät Louhen operaation lopetettavaksi samaan aikaan.
Vielä 17.11. saksalaiset
yrittivät vallata takaisin aiemmin menettämänsä kenttävartion,
jonka hallinnan Siilasvuo oli asettanut hyökkäyksen jatkamisen
edellytykseksi. Divisioona J ja saksalaisjoukot ryhmittyivät
puolustukseen.
Suomen eteneminen kohti
Karhumäkeä oli hidastunut merkittävästi. Neuvostoliitto oli
päässyt liikuttelemaan joukkojaan rautateitä pitkin, ja
suomalaisten II ja VII AK:n yhteistoiminnassa oli toivomisen
varaaheikkojen viestiyhteyksien vuoksi. Lisäksi osa joukoista oli
väsyneitä, muun muassa JR 45 oli taistellut kuukauden lähes
tauotta. Tilanteen laukaisemiseksi JR 60 päätettiin suunnata
etelästä vihollisen sivustaan helpottamaan 4. D:n lännestä
tulevaa iskua. Rykmentti eteni käskettyyn suuntaan ja valtasi
maastoa. Se joutui myös vastahyökkäyksen kohteeksi, mutta ne
saatiin torjuttua.
4 D:n hyökkäys oli
pysähtynyt heikojen huoltoyhteyksien ja sivustauhan vuoksi.
Divisioona valmisteli hyökkäystään ja rakensi huoltotietä
maastoon. Neuvostoliittolaiset läysivät tien ahkeralla
partioinnilla. 26.11. klo 9 Neuvostoliiton JR 132:n osat hyökkäsivät
huoltotielle. Sen puolustukseen osallistui erilaisia suomalaisia
yksiköitä, muiden muassa tykki- ja viestimiehiä. Kiihkeässä
metsätaistelussa kattui lopulta 340 venäläistä. 30 jäi vangiksi.
Vihollinen vetäytyi klo 14.
Karjalan Armeijan
komentaja Heinrichs tutustui rintaman tilanteeseen 26.11.
Suomalaisten joukkojen hyökkäykset Karhumäen valtaamiseksi olivat
tähän asti jääneet erillisiksi, Nyt pyrittiin koordinoimaan eri
divisioonien hyökkäykset toisiaan tukeviksi. Operaatio jaettiin
kahteen osaan. Ensin vallattaisiin Kolijärven itaäpuolella
sijainneen Padukin itäisen metsätyömaan sillan maasto. Toisessa
vaiheessa otettaisiin Karhumäki.
Loppuviikon aikana 2.
Jpr:n Jääkäripataljoona 6 (JP&) pääsi asemaan, josta se
pystyi tulittamaan ensimmäisenä tavoitteena ollutta Padukin itäisen
metsätyömaan maastoa. Tästä huolimatta JR 60:n hyökkäys
etelästä alueella ei edennyt tavoitteeseen asti, Lännestä Kev.Os
14:n tukemana hyökännyt JR 35 eteni hitaasti. Miehet olivat
haluttomia hyökkäämään.
II AK.n alueelle oli
muodostunut motti Liistepohjaan. Mottia pidettiin aluksi helposti
vallattavan, mutta kahden komppanian voimin tehty hyökkäys törmäsi
vahvaan vihollistuleen. Venäläiset ampuivat vielä suomalaisten
ylimenokohtaa Liistelahdessa, ja tykit hakkasivat jäähän reikiä.
Uusi yritys uusin voimin tehtiin kaksi päivää myöhemmin, mutta
sekään ei aluksi onnistunut. Savuverhon suojissa motin toiselle
sivustalle kiertänyt 42. Rajajääkärikomppania sai iskullaan
vaiennettua kaksi panssaritorjuntatykkä ja kolme konekivääriä.
Mottia saatiin supistettua.
Seuraavana päivänä
27.11. 43. RajaJK jatkoi menestystään ja eteni taistellen.
Aamuyöllä neuvostoliittolaiset aloittivat vetäytymisen, joka
onnistui kohtuullisesti suomalaiste heikkojen viestiyhteyksien
ansiosta. 289.D:n pääosin onnistui vetäytyä jään yli. 8 D oli
saavuttanut tavoitteensa luukuun ottamatta Maaselän aseman
valtausta. Se ryhmittyi puolustukseen, suojasi Karjalan Armeijan
vasemman sivustan ja sitoi taisteluun pohjoista kohti Karhumäkeä
lähetetyt neuvostojoukot.
- iltaan mennessä Karhumäen operaation ensimmäinen vaihe oli saavutettu. Karhumäen uloin puolustusvyöhyke oli murrettu, mutta aikaa tähän oli mennyt lähes kuukausen verran. Kar.A:n johdoola oli käsitys, että se, joka saisi rintamalle nopeammin vereksiä joukkoja, voittaisi taistelun Karhumäsetä, Tällöin päätettiin Äänislinnasta siirtää 1. Jääkäriprikaati (1.JPr.) Karhumäen rintamalle. Polkupyörin liikkuvat jääkärit saapuivat aluelle 1.12. ajettuaan 65 kilometrin päivätaipaleita jäisiä teitä pirkin, Pakalle kaartoivat myös Laguksen panssari.
Hyökkäysryhmityksessä
VII AK:n tehtävänä oli vallata kaupungin eteläpuolisest osat. II
AK hyökkäsi luoteesta ja 1.JPr maantietä pitkin. Hyökkäys alkoi
aamulla 5.12. Siihen osallistuivat tyksitö ja panssarivaunut, joski
30 asteen pakkasessa niiden käynnistämisessa oli ongelmia.
Tornitkin olivat jäätyneet paikoilleen. Tykistön käyttöön
asemkuntarajojen yli oli kiinnitetty huomiota.
Klo 10.35 hyökkäyksen
kärkenä etenevä Taisteluosasto Hynnisen joukot saapuivat Karhumäen
laitaan. Osasto oli muodostettu jääkäripataljoonasta, kevyestä ja
raskaasta panssarivaunujoukkueesta ja pioneereista. Matkallaan
kaupungin laittaan se oli kohdannut vain heikkoa vastarintaa, mutta
sitä olivat hidastaneet miinoitteet, jotka pioneerit purkivat.
Kaupungin alueelle tultaesa neuvostojoukkoojen vastarinta tiivistyi.
Kaupunkitaistelut olivat
kiihkeitä. Talojen kivijaloista ja kellareista ampuvat venäläiset
aiheuttivat suomalaisille tappioita, mutta eivät kyenneet
pysäyttämään etenemistä. Klo 17 aikaan neuvostojoukot alkoivat
vetäytyä Karhumäestä. Osa joukoista ryhmittyi akden panssarivaunu
tukemina läheiseen Lumpuisten kylän maastoon, mutta suomalaisten
panssareiden ammuttua venäläiset tuleen ne jatkoivat
vetäytymistään. Taistelut alueella jatkuivat vielä seuraavina
päivinä lähinnä läeheisellä kasarmialueella. 6.12.vhyökkäystä
jatkettiin salamavauhtia vielä Poventsaan, joka sijaitsee Äänisen
rannalla noin 15 kilomatriä Karhumäestä itään. Se vallattiin
nopeasti saman päivän aikana. 7.12. sodittiin motteihin jääneiden
vihollisten kanssa, joita oli kasarmialueella sekä kaupungin
eteläpuolella. Motit vallattiin 8.12. mennessä ja viimeiselläkin
hyökkäyssodan suunnalla ryhmityttiin puolustukseen.
Karhumäen taistelun
tappiot olivat suomalaisten osalta noin 1500 miestä, joista noin 300
kaatuneina. Neuvostotappiot olivat rankat. Puolustajat olivat
pysyneet paikoillaan ja taistelleet katkeraan loppuun asti. Lisäksi
suomen ylivoimainen tyksitö tuotti kaupungin puolustajille raskaita
tappioita. Suomi otti noin 2800 sotavankia, ja neuvostojoukkojen
kaatuneiden määräksi arvioitiin 8000 sotilasta. Myös sotasaalis
oli runsas. Siihen kuului esimerkisi 27 tykkiä, polttoaineita ja
teollisuuslaitoksia.
- Hangon motista ei enää vastattu tuleen. Yön ja seuraavan päivän aikana venäläisten vetäyytmiselle saatiin varmistus partio- ja lentotiedustelun avulla. Vaikka kaupunkiin edettiin varovasti, soitlaita kuoli miinotteisiin. Ensimmäisenä kaupungin keskustaan saapuivat ruotsalaiset vapaaehtoiset, jotka nostivat 4.12. torin reunalla sijaitsevan talon lipputankoon sinivalkoisen nenäliinan.
Suomen hyökkäsyssota
pättyi Karhumäen valtaukseen. Alkoi asemasota, joka kesti aina
kesään 1944 asti. Suomessa odotettiin, että Saksa kukistaisi
Neuvostoliiton, Suomen hyökkäystä pidettiin oikeutettuna
hyvityksenä talmisodan menetyksistä. Vaikka Suur-Suomi-aatteella
oli kannattajansa, vanhan rajan ylittäminen herätti Suomessa
vastustusta.
Suomi liitti
itsenäisyyspäivänä 1941 itseensä talvisodan jälkeen solmitussa
Moskovan rauhassa menetetyt alueet. Itä-Karjalaan ei sen sijaan
liitetty Suomeen. Sodan hyökkäysvaiheen hinta oli raskas. Vuoden
1941 loppuun mennessä kaatui yli 25 000 miestä. Kokonaistappiot
olivat noin 75 000. Kaatuneita oli enemmän kuin talvisodassa.
Neuvostoliiton kokonaistappiot oliva noin 230 000, joista vankeja oli
yli 50 000.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-641-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti