Armeijakunta etenee kohti Karhumäkeä

Kontupohjaa aamun hämärissä 3.11.1941

Karjalan Armeija eteni lokakuun puolivälissä Maaselän kannaksella kohti ensimmäisä tavoitettaan, joka oli Kontupohjan -Kortassin-Juustjärven tasa. Karhumäen ja Maaselän kannaksen valtaaminen näytti olevan helpommin toteutettavissa hyökkäämällä lännestä, koska siten voitiin kiertää Kontupohjan ja Karhumäen välillä olevat vaikeat vesistökapeikot ja uhata Kontupohjan suunnalta pohjoiseen kohti Karhumäkeä vetäytyvien vihollisvoimien selustayhteyksiä.

Ylipäällikkö muodosti 7. lokakuuta Karjalan Armeijan vasemmalla siivellä toimivista ja sinne Karjalan kannakselta siirretyistä joukoista II Armeijakunnan, jota tuli komentamaan kenraalimajuri Taavetti Laatikainen. II Armeijakuntaan liitettiin 4 D, 8 D, Ryhmä Oinonen ja Prikaati Kuussaari.

II Armeijakunnan tykistökomentajana toimi eversti Eino Honko. Hänen käyttöönsä tuli yksitoista patteristoa ja Ratsastava Patteri. Kun II Armeijakunta otti rintamavastuun lokauun 15. päivänä, oli sen tykistön taistelujaotus seuraava: majuri Erkki Hallakorven komentama Rask.Psto 15 oli armeijakunnan yhteispatteristona, 4. Divisioonantykistökomentajan, everstiluutnantti Edmund Heimolaisen käytössä oli neljä patteristoa (I/KTR1, II KTR 1, IIIKTR 1 ja RaskPst 22), 8. Divisioonan tykistökomentajalla, everstiluutnanti Tengströmillä oli neljä patteristoa ( I/KTR 11, IIKTR 11, III/KTR 11 ja RaskPsto 21) ja Ryhmä Oinonen tykistökomentajan, majuri Lars Kläricin käytössä oli kaksi patteristoa ja patteri (KevPsto 10, Kev.Psto 12 ja Rask.Ptri).

Kun II Armeijakunta otti 15. lokakuuta rintamavastuun Ryhmä Oinosen entisellä kaistalla, oli yleistilanne seuraava: 4. Divisioona oli ylittänyt Suununjoen ja eteni Pälläjärven länsipuolella kohti Juustjärveä. Vahvennettu 8. Divisioona (8.D ja Pr.K) taisteli Porajärven itäpuolella Tsinjärven tasalla. Kenraalimajuri Laatikainen oli 14. lokakuuta määrännyt armeijakuntansa ensimmäiseksi tavoitteeksi Kontupohjan-Kortassin-Juustjärven-Soutjärven-Jänkäjärven tasan. Tältä tasalta hyökkäystä piti jatkaa Juustjärven-Karhumäen ja Jänkäjärven-Paataneen suuntiin.

4.Divisioona eteni Pälläjärven länsipuolitse ja valtasi 19. lokakuuta Juustjärven tärkeän tienhaaran ja vesistökapeikon. Majuri Matti Parviaisen komentama Tykistöryhmä P (I/KTR1, II KTR 11 ja Rask.Psto23) tuki 4. Divisioonan kärjessä eteneviä jalkaväkrykmenttejä. Kapteeni Unto Petäjän komentama tykistöryhmä (III/KTR 1 ja Rask.Psto 15) toimi divisioonan yhteisryhmänä. Syksyinen sää heikensi jo ennestäänkin huonoja teitä. Varsinkin raskas tykistö ja sen ampumatarvikehuolto olivat suurissa vaikeuksissa, joten tykistö ei pystynyt tukemaan jalkaväekä riittävän tehokkaasti.

Kenralaimajuri Laatikainen käski lokakuun 15. päivänä, että vahvennetun 8. Divisioonan (8.D ja Pr.K) piti puhdistaa Porajärven alua vihollisjoukoista ja vallata Soutjärven-Jnäkäjärven-Tsinjärven alue sekä edetä sen jälkeen päävoimillaan Jänkäjärven-Selkn-Paateneen ja osillaan Juustjärven suuntaan.

Vahvennettu Prikaati Kuussaari valtasi kärkijoukoillaan Tsinjärven-Kotsjärven kannaksen 18. lokakuuta. I/KTR 11:n, Rask.Psto 21:n ja I/KTR 18:n 3.Patterin tukemana. Vahv. Pr.K eteni ja ohitti Soutjärven kylän ja saavutti Soutjoen 18. lokakuuta ja ylitti sen seuraavana aamuna. Kun etelästä Pälläjärven länsipuolitse hyökänneet 4. Divisioonan joukot olivat samaan aikaan vallanneet Juustjärven kylän, vihollinen oli suljettu Elmusjärven-Juustjärven-Semsvaatan maastokolmioon. Vihollinen saattoi puolustautua vain kiertämällä maastoitse Juustjärven pohjoispuolitse itään.

Kun Prikaati Kuussaari oli avannut Tsinjärven-Kotsjärven kannaksen ja jokilinjan, 8.Divisioonan komentaja eversti Claes Winell käski Jalkaväkirykmenttin 4:n edetä kohti kärkijoukkona Selkin-Paataneen suuntaan. Rykmentin osat valtasivat Selkin kylän aamulla 19. lokakuuta, Eversti Winell käski Jälkaväkirykmentti 4:n jatkaa vihollisen takaa-ajoa ja vallata Paatene. 8. Divisioonan ja sen tykistön pääosat oli pakko pysäyttää tietöihin pariksi vuorokaudeksi, koska muuten ei ollut mahdollista huoltaa divisioonan pääosia ja siirtää tykistö Paateneen alueelle, Prikaati Kussaaren alistus 8. Divisioonalle päättyi lokakuun 20. päivänä ja se hajotettiin. Prikaatin pääosat siirrettiin Äänislinnaan.

Karjalan Armeijan komentaja käsi 19. lokakuuta II Armeijakunnan jatkaa hyökkäsytä seuraavan tavoitteenaan Muurmanskin rata Käppäselän, Karhumäen ja Maaselän aseman välillä ja pohjoisessa Seesjärven luoteiskulmassa oelva Särkijärven alue.

Lokakuun 19. päivänä Ryhmä Oinonen (Rv.Pr. Ja 2. Jpr) valmisteli Suunnujoen ylimenoa II Armeijakunna oikealla siivellä Kivatsussa ja Voronovossa. Ryhmä Oinosen tyksitökomentajan käytössä oli kaksi patteristoa ja patteri (Kev.Psto 10. Kev.Psto 12 ja Rats,Ptri). 4. Divisioona oli etenemässä Juustjärveltä koilliseen. 4. Divisioonan tyksitökomentajan käytössä oli viisi patteristoa (I/KTR 11m II/KTR 11, III/KTR 11m Rask.Psto 15 ja Rask.Psto 22).

8. Divisioonan kärkirykmentti, Jalkaväkirykmentti 4, oli vallannut Paateneen, 8.Divisioonan tyksitökomentajan käytössä oli neljä patteristoa (IKTR 11m IIKTR11 III/KTR 11, Rask.Psto 21), mutta kaksi patteristoa oli pitänyt jättää Jänkäjärven-Selkin-Paateneen tien kunnostustöihin.

II Armeijakunnan painopistesuunnassa etenevä 4. Divisioona valtasi Torosjärven kylän illalla 20. lokakuuta. Seuraavana päivänä 4. Divisioonan kärkirykmentti, Jalkaväkrykmentti 35 eteni Mäntyselän edustalle. Vihollinen oli miehittänyt ja loinnottanut vahvasti asemansa Mäntysleän kylän harjanteilla ja Semsjärven vesistökapeikoissa.Vihollisen lujien asemien murtuminen vaati tyksitän tulen voimakasta keskittämistä.

Jalkaväkirykmentti 35:n hyökkäyksen jatkumisen tukemista varten 4. Divisioonan tyksitö ajoi ja ryhmittyi uusiin tuliasemiin. Tulisuunnitelma laadittiin Jalkaväkirykmentti 35:n tyksitökomentajan komentopaikalla eikä edessä lähellä hyökkäyksen maastokohtaa. Maaston peitteisyyden ja tilanteen epäselvyyden vuoksi maalit paikannettiin ja niiden koordinaatit määriteltiin ensisijaisesti kartalta. Edessä olevat tykistön tulenjohtajat paikansivat vain osan tulisuunnitelman maaleista, Tällainen tulisuunnitelman laatimistapa oli väärä. Mitä peitteisempi maasto on ja mitä epäselvempi tilanne, sitä tärkeämpää on, että edessä olevat tykistän tulenjohtajat paikantavat maalit ja määrittävät niiden koordinaatit sekä viestittävät tai läehttävät ne tulisuunnitelman laatijalle, esimerkiksi jälkaväkirykmentin tykistökomentajalle, Jalkaväen ja tykistön johtajien tiivis yhteistoiminta eri johtoportaissa on erittäin tärkää laadittaessa tyksitän ja heittimistön tulisuunnitelmia, Tämä yhteistoiminta ei ollut vielä syksyllä 1941 kehittnyt riittävän korkealle tasolle, joten Jalkaväkirykmentti 35 ei saanut Mäntyselän hyökkäyksessään tehokkainta mahdollista tulitukea.

4. Divisioonan tykistökomentaja, everstiluutnantti Edmund Heimolainen kehotti käyttämään tykistön tulta lujasti ja keskitetysti. Hän muodosti JR 35:n tukiryhmän (III/KTR1 ja Rask.Psto 22) ja divisioonan yhteistyhmän (I/KTR 1 ja Rask.Psto 15). Everstiluutnanti Heimolaisen kehoituksesta huolimatta tykistän tulta käytettiin Mäntyselän tulivalmistelussa ja saatossa liian vähän, vain puoli tuntia, jonka aikana tykistö ampui noin 860 laukausta. Se ei tehonnut riittävästi linnoittautuneeseen viholliseen, joten oma jalkaväki kärsi hyökätessään turhia tappioita. Onneksi tästä kokemuksesta otettiin jatkossa oppia.

Jalkaväkirykmentti 35 hyökkäsi aamulla 24. lokakuuta edellä esitetyn tulivlamistelun jälkeen ja valtasi Mäntyselän kylän harjanteet, mutta vihollinen oli heti niiden takana Karsikkojärven-Semsjärven vesistökapeikossa vahvoissa asemissa, joiden eteen Jalkaväkirykmentti 35:n hyökkäys tyrehtyi. Kun hyökkäys Mäntyselän-Kumsan suuntaan pysähtyi, eversti Viljanen päätti avata tien valtaamalla Kumsan kylän koukkaamalla Semsjärven pohjoispuolitse, Tämän tehtävän eversti Viljanen käski puolilta päivin 24 lokakuuta Jalkaväkirykmentti 25:n komentajalle, everstiluutnantti Lauri Pallarille. Jalkaväkirykmentti 25:n hyökkäys ei edennyt tarpeeksi nopeasti, joten eversti Viljanen suuntasi myös Jalkaväkirykmentti 26:n Semsjärven länsi- ja pohjoispuolitse hyökkäykseen. Päämääränä oli Kumsan kylän valtaaminen ja tien avaaminen Mäntselästä Kumsan kautta kohti Karhumäkeä. Kaksi raskasta ja kevyttä patteristoa tukivat JR 25:n ja JR 26:n hyökkäystä Kumsan kylään, joka Jalkaväkrykmentti 26 valtasi aamuyöllä 27. lokakuuta. II Armeijakunnan 4. Divisioonan kärkijoukot ja tykistö olivat enä runsaan kolmenkymmenen kilometrin päässä Karhumäestä. 8. Divisioona oli samaan aikaan vallannut Liistepohjan Seesjärven etelärannalla.

Samaan aika kun II Armeijakunta eteni lännestä Porajärven suunnalta kohti Karhumäkeä, VII Armeijakunta jatkoi etenemistään samaan tavoitteeseen. Karhumäen ryhmän vihollisjoukkoja uhkasi tässä vaiheessa laajamittainen saarrostus.

Aamulla lokakuun 27. päivänä alkoi hyökkäys Suununjoella yli VII Armeijakunnan vasemmalla siivellä Rymä Oinosen Ratsuväkiprikaatin kaistalla. Ryhmä Oinosen kolme patteristoa ja patteri ampuivat ensin kello 10.15 vihollisen harhauttamiseksi Suur-Voronovon itäpuolisia vihollisasemia ja keskittivät tulen sen jälkeen kello 10.30 ylimenopaikan murtokohtaan, jota tulitettiin voimakkaasti myös keveiden kenttätykkien suorasuuntaustulella, Tulivalmistelu murtokohtaan kesti puoli tuntia, jona aikana tyksitä ampuin noin 2100 laukasta, Tykistön tuli osui ja tehosi hyvin. Uudenmaan Rakuunarykemntti ylitti tulivalmistelun jälkeen syöksyveneilä Suununjoen Pien-Voronovon pohjoispuolella ja valtasi sillanpään sekä torjui vihollisen vastaiskut tyksitön tukemana, Hämeen Ratsurykmentti siirtyi Uudenmaan Ratsurykmentinperässä Suununjoen yli ja ryhtyi hyökkäämään sillanpäästä Kivatsua kohti avatakseen 2. Jääkäriprikaatille Suununjoen ylimenokohdan. Uudenmaan Rakuunarykmentti ryhtyi aamupäivällä 28. lokakuuta etenemään Kivatsun suuntaan ja valtasi iltapäivällä Kivatsun sillan maaston avaten näin ylimenopaikan 2. Jääkäriprikaatille.

Kun VII Aremeijakunnan 1. Divisioonan hyökkäsys Suununjoen yli ei onnistunut, VII Armeijakunnan komentaja siirsi painopisteen Ryhmä Oinoseln kaistalle, jonne siirrettiin 1. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 60 autokuljetuksina Kokariin lokakuun 30 päivään mennessä. Se, että VII Armeijakunnan komentaja jo alun perin porrasti ajallisesti Rymä Oinosen ja 1. Divisioonan hyökkäykset, oli järkevä ratkaisu, joka mahdollisti jalkaväen ja tyksitän voiman keskittämisen.

Ylitettyään Suununjoen 2. Jääkäriprikaati jatkoi etenemistä pääosillaan Suopohjaa ja sieltä kaakkoon Kontupohjaa kohti. JP 7 suunnattiin Santalanjärven ja Sunjärven välistä pohjoiseen. 2. Jääkäriprikaatin pääosat (JP 5 ja JP 6) saavuttivat Nenämäen tienhaaran aamulla 29 lokakuuta, jolloin suomalaiset olivat vain kolmen kilometrin päässä Kontupohjasta, Myös JP 1 ylitti 28. päivänä Suunujoen ja eteni Suur-Vornovon kylästä Nenämäkeen. Nenämäken suunnan joukkoja tuki majuri Aimo Mattilan komentama tykistöryhmä, johon kuuluivat Kev.Psto 10, Kev.Psto 12 ja Rask.Ptri.

Vahvennettu Ratsuväkprikaati eteni Suununjoen sillanpäästä pohjoiseen Santalanjärven- Lismajärvn kannakselle. Vahvennettu Ratsuväkiprikaati eteni Santalanjärven-Lismajärven kannakselta kaakkoon ja saavutti 1. marraskuuta Riihiselän ja 3. marraskuuta Muurmanskin radan Kontupohjan koillispuolella Mäenselässä. Kontupohja oli saarrettu.

Kontupohjan valtaamiseen suunnatut VII Armeijakunnan joukot olivat illalla 29 lokakuuta Kontupohjan porteilla, 1. Divisioonan vahvennettu Jalkaväkirykmentti 5 ylitti 30. päivänä Suununjoen, hyökkäsi etelästä kohti Kontupohjaa ja saavutti kauppalan reunan. 2. Jääkäriprikaari ja sille alistettu Uudenmaan Rakuunarykmentti etenivät luoteesta kohti Kontupohjaa ja saavuttivat kauppalan luoteisreunan. Ensimmäiset yritykset tunkeutua Kontupohjan kauppalaan epäonnistuivat 30-31. lokakuuta yöllä ilman keskitettyä johtoa ja voimakasta tykistön tulivalmistelua,

VII Armeijakunna komentaja alisti johdon keskittämiseksi 2. Jääkäriprikaatin 1. Divisiooan komentajalle. Armeijakunnan tyksitökomentaja, eversti Sarparanta keskitti koko Kontupohjan suunan tykistän 1. Divisioonan tykistökomentajan, everstiluutantti Elof Roschierin johtoon. Hänen käytössään oli tlämän johtosuhtejärjestelyn jälkeen 8 patteristoa ja patteri (I/KTR 5, II/KTR 5; III/KTR 5, Kev.Psto 10, Kev.Psto 12, Kev.Psto 13, Rask.Psto 1, Rask.Psto 4 ja Rats.Patri). Johdon keskittäminen oli järkevä toimenpide, koska hyökättiin suppeaan kohteeseen Kontupohjan kauppalaan.

1. Divisioonan komentaja, eversti Paavo Paalu saapui aamulla 2. Jääkäriprikaatin komentopaikalle Nenämäkeen ja ilmoitti, että hyökkäsy Kontupohjan kauppalaan alkaisi marraskuun 3. päivän aamulla. Vahvennettu Jalkaväkiprikaati 5 etenisi kauppalan eteläosaan ja 2. Jäkääriprikaati pohjoisosaan.

1. Divisiooan tykistökomentaja, everstiluutnantti Roschier käski tyksitön taistelujaotuksen ja tehtävät. Sen mukaan Jalkaväkirykmentti 5.n tukiryhmän toimisivat i/KTR 5 ja II/KTR 5:n 4. Patteri. 2. Jääkäriprikaatin tukiryhmän kuuluivat Kev.Psto 12 ja Rask.Psto 1. Kevyt Patteristo 10 toimi 1. Divisioonan yhteistyhmänä.

Vahvennettu 1. Divisioona ( 1.D ja 2 Jpr.) valtasi Kontupohjan aamuyöllä 3. marraskuuta. 2 Jääkäriprikaari jatkoi vihollisen takaa-ajoa Kontupohjasta koilliseen ja saavutti Maaselän aamulla. Vahvennettu Jalkaväkirykmentti 5 eteni Kontupohjasta kaakkoon Roukkujärvien kannakselle. Vahvennettu 1. Divisioona oli vallannut tärkeän Kontupohjan vesistökäpeikon ja tienristeysalueen sekä katkaissut Murmanskin radan. VII Armeijakunnalle avautui mahdollisuus vihollisen tehokkaaseen takaa-ajoon radan ja maantien suunnassa Karhumäkeä kohti.

VII Armeijakunnan komentaja järjesti Kontupohjan valtauksen jälkeen armeijakuntansa komentosuhteet uudelleen. Jalkaväkirykmentti 60 saavutti Unitsan illalla 6. marraskuuta. Tässä vaiheessa rykmentti sai merkittävästi lisää tykistöä.

Lähdeaineisto Matti Koskimaa Suomenn kohtalon ratkaisut ISBN 978-952-291-011-0