Vastavierailulla Saksan
päämajassa 27.6.1942. Valtakunnanmarsalkka Göring esikuntineen.
Syyskuun 25:nä 1942
annettiin Yhdysvaltain Helsingin-lähettilään välittämänä
meille nootti, jossa ilmoitettiin mainitun maan hallituksen
epäilevän, että Suomi tulisi myöntymään saksalaisten
painostukseen ja sallisi suostuttella itsensä osallistumaan
hyökkäysluonteisiin operaatioihin. Ministeri Schonefeldt huomautti,
että lausunto, jossa selitettäisiin, ettei Suomen armeijalla ollut
aikomusta ylittää siihen mennessä saavutettuja linjoja, tekisi
Amerikassa hyvän vaikutuksen.
Saatuani presidentti
Rydiltä tiedon tästä esityksestä matkustin hänen kehotuksestaan
Helsinkiin, missä paraikaa neuvoteltiin Amerikan noottiin annettavan
vastauksen sanamuodosta. Varovaisuussyistä emme nyt sen enempää
kuin Englannin syksyllä 1941 tekemien esitystenkään aikaan voineet
julkisesti sitoutua pysyttelemään passiivisina. Vastauksemme
laadittiin niin ollen samohin perusteluihin pohjautuvan,
ystävällissävyisen nootin muotoon.
Tiedossani ei ole,
tarkoittiko Yhdysvaltain hallitus nootillaan jotain erityistä
operaatiota. Kenties pelättiin Saksan, joka juuri näihin aikoihin
oli vaatinut Unkaria ja Romaniaa suurentamaan sotaponnistuksiaan,
aikovan ulottaa vaatimuksensa myös Suomen osalle. Todennäköistä
kuitenkin on, että nootti tarkoitti Pietaria. On ajateltavissa, että
Amerikan tiedustelupalvelu oli sanaut vihiä saksalaisten
Sevastopolin luona olleen raskaan tykistän siirrosta Pietarin
rintamalle ja että haluttiin saada varmuus siitä, ettei Suomen
armeija tulisi osallistumaan saksalaisten Nevan kaupunkia vastaan
suunnittelemaan operaatioon.
On itsestään selvää,
että kasvavan jäännityksen vallassa odotimme ennustellun
hyökkäyksen alkamista pohjoisrintamalla. Muttasiitä ei kuulunut
mitään. Suuriin tapahtumiin viittasi se tosiasia, että Pietarin
eteläpuolella olevat saksalaiset armeijakunnat oli yhdistetty
kenraalisotamarsalkka von Mansteinin komennossa olevaksi armeijaksi
ja että tämän esikunta ynnä erikoisjoukkoja oli lähetetty
Krimiltä pohjoiseen, mutta sekä syys- että lokakuu kuluivat ilman
että mitään hyökkäysoperaatioita olisi pantu käyntiin.
Lykkäyksen syyksi osoittautui se, että saksalaisten oli ollut pakko
lähettää Pietarin valtaukseen varatuista joukko-osastoista toinen
toisensa jälkeen selvittämään muille rintamanosille muodostuneita
kriisitilanteita.
Pian kävi ilmeiseksi,
että Pietaria vastaan suunnittellusta hyökkäyksestä ei vuoden
1942 aikana tulisi mitään, sillä yleinen sotatilanne alkoi Saksan
osalta muodostua uhkaavaksi. Loka- ja marraskuun vaihteessa löivät
brittiläiset joukot El Alameninin luona sakalais-italialaiset
taisteluvoimat, jotka vähitellen työnnettiin Tunisian rajalle. 8.
marraskuuta länsivallat laskivat maihin joukkoja Pohjois-Afrkan
Atlannin-rannikolle, mistä ne nopeasti etenivät Tunisiaa kohti.
Akselivaltojjen Afrikan-armeijat havaitsivat nyt olevansa uhattuja
kahdelta taholta, ja paljon puheenaihetta antaneen ”toisen
rintaman” saattoi niin muodoin katsoa tulleen tuntuvasti lähemmäksi
toteutumistaan.
Pohjois-Ranskan miehitys
ja Atlantin rannikon vartiointi oli kesästä 1940 alkaen sitonut
huomattavia voimia, ja sen jälkeen kun saksalaiset olivat Afrikan
suunnalta uhkaavan hyökkäyksen vuoksi miheittäneet kok Ranskan,
oli lännessä pysytettävä entistäkin enemmän joukkoja. Samoihin
aikoihin – 19. marraskuuta – venäläiset ryhtyivät
vastahyökkäykseensä Stalingradin luona, ja jo 23, päivänä oli
saksalainen 6. armeija jootunut saarroksiin. Tämän venäläisten
vastaoffensiivin ja liittolaisten Afrikassa suorittamain
menestyksellisten sotatoimien voi täydellä syyllä katsoa
merkinneen toisen maailmansodan käännekohta.
Saksan osalta uusi vuosi
1943 niin ollen alkoi pahaenteisesti, Länsivaltojen
Pohjois-Afrikassa suorittamat operaatiot olivat lähestymässä
ratkaisua, joka uhkasi Saksan Afrikan-joukkoja tuholla. Idässä
venäläiset kiristivä hitaasti mutta varmasti Stalingradin luona
saartorengastaan 6. armeijan ympärille ja torjuivat kaikki
apuuntulohyökkäykset, 2. helmikuuta mainitun armeijan tähteet
antautuivat, Samalla venäläiset aloittivat itärintaman kaikilla
eteläkaistoiilla hyökkäyksen ja vain suurin ponnistuksin
saksalaiset onnistuivat selvittämään Harkovin lähellä uhanneen
tuhotilanteen, Myös poliittiselta kannalta oli levottumuutta
herättävää, että ne italialaiset, unkarilaiset ja romanialaiset
armeijat, jotka Donin rintamalla olivat saaneet osalleen vahvuuteensa
ja aseistukseensa katsoen aivan liian levetä kaistat, lyötiin
täydellisesti hajalleen,
Huolestuttavai tapahtumia
sattui niinikään pohjoiskaistoilla, ja näiden tilanteenmuutosten
vaikutukset tuntuivat myös omilla rintamillamme. Tammikuun 12. ja
18. päivän välisenä aikana käydyissä kovissa taisteluissa
venäläisten onnistui avata maayhteys Pietarin murtamalla
saksalaisten saartorengas lähellä Nevan niskaa Laatokan luona.
Karjalan kannaksen rintamamme menetti täten toisen linjan luoteensa,
mikä yhdessä suurella sotanäyttämöllä tapahtuneen käänteen
kanssa ei tiennyt hyvää.
Lähdeaineisto
G.Mannerheimin muistelmat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti