tiistai 21. huhtikuuta 2015

Ribbentropin- Rytin sopimus


Suomen pitäminen rintamassa ja sen taistelukyvyn säilyttäminen oli saksalaisille niin tärkeää, että Hitler päätti 12.6. kumota aseidenvientikiellon. Käytännössä auttamispäätös merktisi sitä, että Lapista siirrettiin Etelä-Suomeen 70 lentokonetta käsittävä Taisteluosasto Kuhlmay. Saksalaiset moottoritorpedoveneet toivat pikaisesti Suomeen 9000 panssarinyrkkiä ja 5000 panssarikauhua. Saksan laivasto sai käskyn tukea suomalaisia niin merellä kuin rannikollakin. Suomi sai myös kaipaansa viljaa.

Tilanne rintamalla oli edelleen kriittinen, Viipuri oli menetetty 20.6. Neuvostoliitto vaati Suomen hallitukselta presidentin ja ulkoministeerin allekrjoittaman selvityksn, että Suomi on valmis antautumaan ja pyytämään rauhaa Neuvostoliitolta. Vasta tällaisen asiakirjan saatuaan Neuvostoliitto olisi valmis ottamaan vastaan suomalaiset rauhanneuvottelijat.

Hallitus ei päässyt yksimielisyyteen, olisiko esitys torjuttava vai hyväksyttävä. Tasavallan presidentti epäröi, ministeri Tanner oli hyväksymisen kannalla ja pääministeri Linkomies ja ministerit Walden ja Ramsay selvästi vastaan. Marsalkka Mannerheim vastusti jyrkästi antautumista. Vaikka tilanne rintamalla oli saatu jotenkin hallintaan, oli neuvostoliittolaisten hyökkäys silti edelleen voimissaan, Suomen vetoomukseen saada panssaritorjunta-aseita Ruotsista oli vastattu kielteisesti. Tässä vaiheessa katsoi Hitler parhaimmaksi toimia.

Ylipäällikön valtuuttaman oli yleisesikunnan päällikkö, kenraali Heinrichs tiedustellut Saksan Suomessa olevalta yhteysupeerilta, kenraali Ehrfuhrtilta, oliko Saksa valmis antamaan Suomelle muutakin kuin ase-apua. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi kuuden jalkaväkdivisioonan lähettämistä Suomenlahden ja Saimaan väliselle alueelle. Kun suomalaiset nyt olivat avun tarpeessa, tarjoutui Hitlerille vihdoinkin tilaisuus puristaa heistä irti myös poliittisia sopimuksia sotilaallisen avun turvin.

Suomen avunpyyntöön suostuttiin, mutta Hitler edellytti, että Viipurin-Vuoksen-linja oli ehdottomasti pidettävä, eikä saksalaisten joukkojen sijoittamista taaempaan asemaan Salpa-linjalle voitu ajatellakaan. Ensi vaiheessa lähetettäisiin Saksasta yksi rynnäkkötykkiprikaati ja yksi syoksypommittajalaivua pohjoisesta, Mannerehimin ehdottamaa 6 divisioonaa ei toisn voitu ajatellakaan lähetettävän. Rauhoittaakseen suomalaisia Hitler antoi myös käskyn Narvan puolutuslinjan ehdottomasta pitämisestä.

Yllättäen sai Suoen ulkoministeri Ramsay 22.6. klo 14.30 tiedon, että valtakunnan ulkoministeri Ribbentrop saapuisi samana iltana Helsinkiin. Saksan asemahtia olivat samaan aikaan osoittamassa Helsingin satamaan saapunnet raskaat risteilijät Admiral Hipper ja Prinz Enge. Tribbentrop tasasi samana iltana vielä Rytin ja Ramsayn, ja neuvotteluja jatkettiin tiiviisti seruaavina päivinä. Vaatimuksena Ribbentroipilla oli, ettei Suomi saisi solmia neuvottelurauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman Saksan suostumusta. Jos Suomi alistuisi tähän, se saisi vastaavasti Saksasta aseita, joukkoja ja ilmavoimia. Ulkoministeri teki selväksi, ettei sotilaallista apua ollut odotettavissa ilman tällaista sitoumusta.

Tilanne oli suomalaisten kannalta vaikea. Poliittista sitoumusta kohtaan tunnettiin vastenmielisyyttä, sellaisen solmimisa oli vältelty alusta alkaen. Se sotisi Suomen erillissotalinjaa vastaan ja sitoisi maan taistelemaan jo häviöön tuomitun Saksan rinnalla katkeraan loppuun asti. Tällainen sopimus tuhoaisi ehkä viimeisenkin mahdollisuuden sovittelurauhasta Neuvostoliiton kanssa.

Toisaalta tilaane rintamilla oli edelleen kriittinen. Neuvostoliitto oli vaatinut ehdotonta antautumista, johon hallitus ja vielä vähemmän armeija olivat valmiita. Antautumista seurausi neuvostojoukkojen miehitys kaikkine pelottavine seurauksineen, poliittisine puhdistuksineen jne. Ainoa keino vaikeissa tilanteeissa oli yrittää voittaa aikaa, Neuvostojoukkojen hyökkäys oli pysäytettäväja siten luotava paremmat edellytykset rauhanneuvotteluille.

Pitkien neuvotteluiden jälkeen muun muassa sotilasjohdon, ylipäällikkö etunenässä painotettua sotilaallisen avun saantia, päätti tasavallan presidentti Risto Ryti omissa nimissään allekirjoittaa Hitlerille kirjeen, jossa hän suostuisi vaadittuihin sitoumuksiin. Rytin motiivina oli aivan ilmeisesti kansakunnan itsenäisyyden ja yksimielisyyden säilyttäminen. Suostuminen ehdottomaan antautumiseen olisi saattanut johtaa kansankunnan jakautumiseen ja ehkä Saksan yrityksiin luoa sille myötämielinen hallitus maahan.

Periaatteellisen ratkaisun jälkeen nousi ongelmaksi, mitä valtio-oikeudellisia muotoja noudatten sopimus solmittaisiin. Varsinainen valtioiden välinen sopimus olisi vaatinut eduskunnan hyväksymisen, mikä taas sen hetkisessä tilanteessa olisi saattanut osoittautua hankalaksi. Mutta ei yksin tämä syy vaikutanut siihen, että Ryti henkilökohtaisesti sitoutui sopimuksen tekoon. Toisena ja varsin painavana tekijänä asiassa vaikutti myös hlau säilyttää sopimuksessa jonkinlainen takaportti, mahdollisuus irtautua siitä silti syyllistymättä varsinaiseen valtiosopimjuksen rikkomiseen.

Ryti-Ribbentrop-sopimus

Rytin kirje

Ryti-Rippensopimus M.Jokisipilä

Rytin lupaus sodan jatkamisesta

Venäläisten suurhyökkäys ja rauhanneuvottelut

Risto Ryti – kylmähermoinen mies

Risto Ryti


Lähdeaineisto Suomi sodassa ISBN 951-9078-94-0
klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti