Keski-Pohjanmaan
suojeluskuntapiirn hiihtoparhaimmistoa 1930-luvun puolivälissä.
Vas. Heimo Pulkkinen, Jussi Kurikkala, Valde Åaivu, A. Oravala ja M.
Karkulahti.
Valtakunnallinen
suojeluskuntajärjestö nousi kanslaissodan 1918 jälkeen merkittäään
asemaan suomalaisen urheilutoiminnan kehittämisessä. Käytännössä
SVUL ja suojelluskunnat toimivat yleensä hyvässä
yhteisymmärryksessä. Jokaisesssa suojelukuntapiirissä oli
päätominen urheiluohjaaja. Tehokkaimmat heistä olivat usein
avainasemassa maaseudun muuten vähäisen urhelutoiminnan
virittämisessä ja suurten massakilpailujen toteuttamisessa. SVUL
puolestaan keskitti voimavaransa enemmänkin kilpaurheilun
tukemiseen, kun järjestöllä ei ollut varaa päätoimisten
sihteerien palkkaamiseen.
Suojeluskuntien
järjestämät urheilukilpailut kokosivat 1920-luvulla yli 700 000
osanottajaa. Urheilutoiminnan luonteen ”sotilaallistumisesta”
huolimatta suojeluskunnat säilyttivät myös 1930-luvulla
merkittävän roolinsa suomalaisessa urheiluelämässä. Voimistelun
ja urheilun mahdollisuudet huomattiin.
Yleisurheilu
ei yltnyt Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirissä 1920-luvulla sen
enempää harrastajamäärien kuin tulostenkaan valossa samalle
viivalle hiihdon kanssa. Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin
kulta-aikaa olivat 1930-luvun alkuvuodet. Korkeimmat tunnusluvut
kirjattiin 1932, jolloin 178 kilpailua koko 200 joukkuetta ja 3956
osanottajaa, Talvella toteutettiin 56 hiihtokilpailua, 36
ampumahiihtokilpailua sekä kolme muuta kilpailutapahtumaa. Kesän
vastaavat luvut olivat yleisurheilun osaslt 27, pesäpallon 19,
maastojuoksun 16 ja muiden kilpailujen 21. Lukumäärät olivat
kelvollisia, mutta tulokset eivät.
Suojeluskuntapiirien
huomattavaan laajuuteen nähden järjestöllä oli liian vähän
urheiluneuvojia, Tavoitteena olikin keskittää voimat muutamaan
lajiin, ensisijaisesti ammuntaan, hiihtoon, murtomaajuoksuun,
pesäpalloon ja voimisteluun.
Keski-Pohjanmaan
urheilupiirin toiminnan on arvioitu jääneen 1920-luvun alussa
vähäiseksi suojeluskuntien keskeisen roolin takia. Pienillä
paikkakunnilla suojeluskuntien vaikutus voitiin kokea jopa liian
vahvaksi. Jollakin tahoilla pelättiin suojeluskuntien ottavan vallan
koko urheiluelämässä. Muutamilla paikkakunnilla suojeluskunnat
huolehtivat yksinään urheilutoiminnasta. Alujejärjestelmään
siirtyminen 1935 heikensi suojeluskuntien otetta urheiluelämästä
järjstön keskittyessä sotilaallista taitoa vaatineisiin lajeihin.
Järjestöjen
yhteistyö sujui mallikkaasti kaikesta huolimatta. SVUL:n
Keski-Pohjanmaan piirin käynnistyminen vuoden 1918 katkoksen jälkeen
kytkeytyi suojeluskuntapiirin toimintaan. Urheilupiri järjesti
yleisurheilun ja pyöräilyn mestaruuskilpailut Kokkolan
suojeluskuntajuhlien yhteydessä syyskuussa 1919. Keski-Pohjanmaan
urheilu- ja suojeluskuntapiirien käytännön yhteistyöhön
liittyivät 1920- ja 1930-luvuilla yhteiset piirinmestaruuskilpailut.
Suojeluskuntapiri näyttää olleen tässä yhteistyössä määrävämi
osapuoli.
SVUL:n
liittojohtokunta esitti vuonna 1931, että keskusjärjestön
piirijako muutettaisiin yhteneväiseksi suojeluskuntajärjstön
vastaavan jaon kanssa. Hnake ei koskaan toteutunut.
Hiihdon
osalta päästiin valtakunnallisella tasolla 1930-luvun alussa
sopimukseen siitä, että suojeluskunnat keskittyvät massatoiminnan
järjestämiseen ja Hiihtoliitto klpailutoimintaan.
Suojeluskuntajärjestön valtakunnalliset talvimestaruuskilpailut
tosin kokosivat laduilleen suurin piirtein kaikki maan parhaat
hiihtäjät ja menestyminen niissä oli usein vaikeampaa kuin lajin
SM-kisoissa. Maakunnan suurhiihtäjä Jussi Kurikkalakaan ei yltänyt
talven 1934 kahdeksatta sijaa parempaan menestykseen. Järejstön
valtakunnalliset mestaruudet ratkaistiin 1938 Kannuksessa, jolloin
Vaasan suojeluskuntapiiriä edustanut kruunpyyläinen Per Strandvalla
– Mona-Lisa Strandvallin isä – lykki yllättäen 20 kilometrin
kolmanneksi ja uusi sijoituksensa kolme vuotta myöhemmin
suojeluskuntajärjestön viimeiseksi jääneissä
talvimestaruuskilpailuissa Viipurissa.
Valtakunnallisessa
vertailussa ammunta oli Kesk-Pohjanmaan suojelukuntapiirin
ylivoimaisesti vahvin urheilumuoto. Sen kautta nousivat 1930-luvula
suurin kansainvälisiin menestyksiin Toholammilta kotosin olleet
kvääriampujat Kullervo ja Viljo Leskinen sekä kalajokiset Lauri ja
Martti Kaarta. Leskiset tosin edustivat tuolloin jo Lapuan
suojeluskuntaa, jonka tunnuksin Kaarratkin kilpailivat sotavuosien
edellä.
Lähdeaineisto
Lauri Järvinen Sata tarinaa urheilusta ISBN 978-952-93-2182-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti