Suomen vanhempi historia: Aleksanteri II.n murha ja hallitsijavaihdos

Aleksanteri II:n patsas

Maaliskuun 13.päivänä 1881 Aleksanteri II:n ollessa matkalla Talvipalatsista kaartin joukkojen katselmukseen kadulta heitetty pommi murskasti keisarin vaunujen takaosan ja surmasi kaksi ihmistä. Keisari laskeutui maahan ja tarkasteltuaan pommin aiheuttamaan tuhoa oli astumassa rekeen palatakseen palatsiin, kun hänen jaloissaan räjähti toinen pommi, jonka aiheuttamiin vammoihin hän kuoli samana päivänä. Pieni terroristijärjestö Narodja Volja (kansan tahto) oli viimeinkin onnistunut, mutta vallankumousta se ei saanut aikaan. Keisarin murhaajat saatiin tuota pikaa kiinni ja hirtettiin ja narodnikien terroriteot estettiin joksikin aikaa kovin ottein.

Suomessa keisarin murha aiheutti suuren järkytyksen, koska Aleksanteri II oli saanut täällä erittäin hyvän nimen vapaamielisten ratkaisujensa ja maassa hänen aikanaan tapahtuneen edistyksen vuoksi. Se laskettiin osittain keisarin ansioksi eikä suinkaan syyttä. Suomalaisten kiitollisuuden pysyväksi merkiksi pystytettiin Helsingin Senaatintorille 1894 Walterr Runebergin veistämä patsas, jonka halustalla Suomen leijonan kylkeen nojaava oikeuden jumalatar muistuttaa Aleksanteri II:n perustuslaillisesta hallituksesta.

Hallitsijan seurasi isäänsä Aleksanteri III (1845-94), jota ei tunnettu Suomessa kovin hyvin. Hän antoi samalaisen hallitsijavakuutuksen kuin edeltäjänsä, eikä kenraalikuvernööri Adlerbergin vapauttaminen virastaan ja kenraali kreivi Fjodor Logginovits Heidenin nimittäminen hänen seuraajakseen 1881 valaissut sanottavasti uuden hallitsijan suhtautumista Suomeen, koska Heiden oli sotilas mutta poliitikkona kirjoittamaton lehti. Ministerivaltiosihteerin nimitys hieman huolestutti. Aleksanteri Armfeltia 1876 seurannut Emil Stjervall-Walleen (1806-90), joka oli noudattanut edeltäjänsä linjaa autonomian diplomaattisena puolustajana, erosi ikänsä takia, ja hänen seuraajakseen nimitettiin Theodor Bruun, joka oli toimiessaan Venäjällä korkeissa viroissa omaksunut lähinnä venäläisen käsityksen Suomen asemasta.

Kun keisari sitten nimitti 1882 senaattoreiksi professori Georg Zacharias Forsmanin (Yrjö Koskinen) ja Lepold (Leo) Mechelinin (1839-1914), tämä teki jossain määrin rauhoittavan vaikutuksen. Koskinen oli fennomaanien johtaja, oikeustieteilija Mechelin taas arvovaltaisempia liberaaleja, joten näytti siltä kuin Aleksanteri III halusi nojautua sellaisiin miehiin, joihin Suomessa luotettiin. Venäjällä palvelleissa suomalaisissa kenraaleissa olisi ollut paljonkin valinnan varaa, mutta hallitsija ei turvautunut tällä kertaa heihin.Keisari osoitti luottamustaaan Suomen johtomiehiin myös siten, että Forsman aateloitin 1882, jolloin hän otti sukunimekseen Yrjö-Koskinen. Mechelin oli saanut aatelisarvon jo 1876.

Aleksanteri II

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_II_(Ven%C3%A4j%C3%A4)

Aleksanteri III

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_III_(Ven%C3%A4j%C3%A4)

Lyhyt Venäjän historia

http://www.wuorikoski.fi/russia1.htm

Aleksanteri II ja Suomi

http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/hi/hi3/2_autonominen_suomi/07_aleksanteri2_suomi

Aleksanteri II:n murhan jälkeen

http://www.heinola.org/~patato/Solze5.html

Kirjallisuusarkisto

http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/browse.html?action=directory&id=2142&pageFrame_currPage=8