Liisi Kivioja, kalajokinen pankinjohtaja, ensimmäisen eduskunnan naiskansanedustaja
Naiset saivat äänioikeuden
ensimmäisenä maailmassa Uudessa Seelannissa vuonna 1893, mutta
vaalikelpoisiksi naiset hyväksyttiin alahuoneessa 1919 ja
ylähuoneessa 1944. Australiassa naiset saivat äänioikeuden toisina
ja vaalikelpoisuuden ensimmäisenä maailmassa, Etelä-Australin
osavaltioissa vuonna 1894 ja koko liittovaltiossa 1902. Sukupuolten
välinen demokratia ei kuitenkaan täysin toteutunut vielä
vuosikymmeniin, naiset eivät halunneet ehdolle. Äänioikeus
Australin liittovaltion vaaleissa oli vuoteen 1962 asti vain
valkoisilla.
Suomen naiset saivat
vuonna 1906 äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ensimmäisinä
Euroopassa. Mittavassa eduskuntauudistuksessa valta siirtyi
vuosisatoja vanhalta nelisäätyiseltä valtiopäivälaitokselta 200
kansanedustajalle, joita saivat olla valitsemassa 24 vuotta
täyttäneet kansalaiset säädystä, varallisuudesta ja sukupuolesta
riippumatta.
Vanha
säätyvaltiopäiväjärjestelmä oli taannut suuremmat valta-asemat
aatelistolle, vaikka säätyyn kuului vain 1,1 prosenttia
suomalaisista. Äänimäärä oli sidottu varallisuuteen. Ylipäätään
äänioikeus oli hyvin pienellä osalla kansalaisista, vain
kahdeksalla prosentilla. 1900-luvun alussa äänestysoikeuttaann oli
vaatimassa naisten
ohella myös miesten
enemmistö: torpparit, maaseudun tilattomat, teollisuustyöväki.
Kyse ei siis ollut naisten ja miesten vastakkainasettelusta, vaan
tasa-arvoa peräsi kansan enemmistö sukupuoleen katsomatta.
Naisjärjestöt olivat
äänioikeusasiassa hyvin aktiivisia. Suomen Naisyhdistyksessä
vaatimuksia äänioikeudesta viriteltiin jo ensimmäisen
toimintavuotena 1884, ja Minna Canth herätti keskustelua
kirjoituksillaan 1884 ja 1885. Naisliitto Unioinin tavoite oli jo
yhdistystä perustettaessa 1892 saada naisille yhtäläiset oikeudet
miesten kanssa. Yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta
kansalaisille vaati kuitenin vasta työväenliike 1800-luvun lopulla.
Vuoden 1905
loka-marraskuussa suurlakko seisautti maan. Sortotoimiin väsynyt
kansaa vaati autonomian palautamista ja valtiopäiväuudistusta.
Järjestyksen palauttamiseksi maahan keisari Nikola I antoi
marraskuussa 1905 käskyn kutsua koolle ylimääräiset valtiopäivät.
Eduskuntauudistus tuli toteuttaa, ja lähtokohtana oli yleinen ja
yhtäläinen äänioikeus.
Robert Hermanssoinin
johtaja uudistuskomitea asetettin valmistelemaan
valtiopäiväjärjestystä. Hermansson vastusti naisten äänioikeutta,
koska naista ei ollut hänen mukaansa luotu toimimaan julksessa
elämässä; nainen vahingoittuisi valtiollisissa kiistoissa, ja
erityisesti rauhattomina aikoina hän äänestäisi herkästi
äärimmäissyyspuolueita. Hermansson ei kuitenkaan saanut enemmistöä
kannalleen, vaan komitea ehdotti yleistä ja yhtäläistä
äänioikeutta kaikille. Ehdotuksen pohjana uusi valtiopäiväjärjestys
ja vaalilaki vahvistettiin 20.7.1906 Naiset pääsivät ensi kerran
äänestämään 15.-16. maaliskuuta 1907.
Suomen Suuriruhtinaskunnan
ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan tuli valituksi 19 naista eli
noin kymmenesosa kansanedustajista. Vaalitulos oli naisjärjestöille
pettymys, mutta jälkikäteen tarkasteltuna ja muiden maiden
tilanteeseen verrattuna naisia valittiin edustajistoon suhteellisen
runsaasti. Uudessa järjestelmässä olivat edustettuina kaikkia
kansankerrokset, edustajat poikkesivat toisistaaan varallisuudeltaan,
iältään ja ammatiltaan kuten kansalaisetkin.
Ensimmäisissä vaaleissa
kaikista noin 1 200 000 äänioikeutetusta noin 70 prosenttia
äänesti. Naisten äänestysaktiivisuudesta ensimmäiseltä vuodelta
ei ole tietoa. Seuraavista vuosista nykypäivään ati naisten
äänestysprosentti on vaihdellut 52 prosentista 84:ään.
Vilkkaimmin naiset äänestivät vuoden 1962 vaaleissa ja
alhaisimmallaan äänestysinto oli 1929. Vuodesta 1987 lähtien
naiset ovat olleet miehiä aktiivisempia äänestäjiä.
Ensimmäiseen eduskuntaan
107 valittin 19 naista kansanedustajiksi.
Iida Aalto-Teijo oli
Suomen työväenpuolueen perustaja ja idelogi. Hän perusti Suomen
Sosiaalidemokraattisen Naisliiton ja toimi sen puheenjohtajana.
Kansalaissodan jälkeen hän pakeni Neuvosto-Venäjälle. Palattuaan
seuraavana vuonna 1922.
Eveliina Ala-Kulju o.s.
Ojanen ent. Poikonen. Opettaja ja emäntä. Suomalainen puolue ja
Kansallinen Kokoomus.
Hedvig Hebhard o.s. Silen.
Talousneuvos. Suomalainen puolue ja Kansallinen Kokoomus.
Aleksandra Gripenberg.
Naisasianainen, kirjailija. Suomalainen puolue.
Lucina Hagman. Koulun
johtajatar, professori, nuorsuomalainen puolue.
Anni Huotari o.s.
Torvelainen Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue.
Mimmi Kanervo
Luennoitsija. Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue.
Liisi Kivioja.
Kansakoulunopettaja, pankinjohtaja. Suomalainen puolue.
Hilda Käkikoski.
Opettaja, kirjailija, Suomalainen puolue.
Sandra (Aleksandra)
Lehtinen o.s. Reinholdsson Palvelijatar, ompelija, poliittinen
agitaattori. Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue. Hän oli
vasemmistolaisuutensa takia vankilassa 1929-32 ja sen jälkeen yli
kymmenen vuotta Moskovassa, josta palasi vuonna 1945.
Dagmar Neovius Opettajatar
ja aktuaari, Ruotsalainen kansanpuolue.
Alli Nissinen,
koulunopettaja, kirjailija, nuorsuomalainen puolue.
Jenny Nuotio o.s.
Kilpeläinen, myöh. Upari. Kutoja, Suomen Sosiaalidemokraattinen
puolue. Suomen nuorin ensimmäisen eduskunnan kansanedustaja.
Maria Paaso-Laine Ompelija
ja puoluevirkailija, Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue. Seitsemän
lapsen äiti. Kansanedustajakauden jälkeen muutti Amerikkaan.
Hilja Pärssinen o.s.
Lindgren. Kansakoulunopettaja, Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue.
Pappisperheen tytär. Hän oli kansanvaltuuskunnan jäsen 1918 ja
pakeni keväällä 1918 Venäjälle, palasi Suomeen 1919 ja oli
useita vuosia vankilassa.
Maria Raunio o.s. Saarinen
Ompelija, työväenliikkeen toimitsija ja puhuja, Suomen
Sosiaalidemokraattinen puolue. Vuonna 1910 hänet syrjäytettiin
ehdokaslistalta puolueen sisäisten erimiellisyyksien takia. Sen
jälkeen hän lähti siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin.
Hilma Räsänen.
Kansakoulun opettaja Maalaisliitto.
Miina Sillanpää.
Toimittaja, talousneuvos, Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue. Hän
oli 1920-luvulla ensimmäinen nainen ministerinä.
Iida Venmmelpuu ent.
Wilenius Kansakoulunopettaja, Kansanopiston johtaja, Suomalainen
puolue.
Ensimmäisen eduskunnan
naiset
Ensimmäisen eduskunnan
naiset
Liisi Kivioja
Lähdeaineisto Suomen
naisen vuosisadat 2 Toivon rakentajat ISBN 951-31-3162-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti