Ahvenanmaan puolustus

Laatokkaa varten rakennetun pienoissukellusveneen Saukon vesillelasku Helsingin Hietalahden telakalla kesällä 1930.

Marraskuun lopussa 1936 A.A.Zdanov, joka oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroon jäsen ja Leningradin puoluejohtaja, varoitti Suomea rupeamasta Saksan astinlaudaksi, sen itään suuntatuvan hyökkäyksen tukialueeksi. Suomi joutuisi siinä tapauksessa olemaan puna-armeijan lujan iskun kohde. Tämän uhkauksen julkaisivat Neuvostoliiton lehdet. Sekin ennusti pahaa.

Ruotsin sosiaalidemomraattinen ulkoministeri Richard Sandler kertoi suomalaisille, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden normalisoiminen lisäisiä ruotsalaisten halua ruveta yhteistyähän suomalaisten kanssa. Ruotsalaisten mielestä ei venäläisistä ollut koitunut minkäänlaista vaaraa Ruotsille 1812-1917. Sandler yllytti ulkoministeri Holstia lähtemään Moskovaan parantamaan maiden välejä. Helmikuussa 1937 Holsti oli siellä ja vakuutti, että Suomi pitäisi jokaista tunkeutumista alueelleen vihamielisenä tekona. Hän tarkoitti Saksan maihinnousua.

”Naivia” puhahti Paasikivi Holstin omavaltiaisista puheista kuultuaan. Neuvostoliiton Tukholman lähettiläs madame Kollontai, jonka äidin isä oli kotoisin Savonlinnan seudulta ja hankki jälkeläisensäkin käyttään Kuusan hovin Äyräpääjärven rannalta, kuittasi tilanteen päiväkirjaansa: ”Ruotsi on pelkkä kauttakulkumaa. Se ei ryhtyisi itsepuolustukseen.” Sumen ei Neuvostoliitto uskonut siihen pystyvän ja Saksan ollessa hyökkääjänä edes siihen ryhtyvän. Mannerheim totesi, että Itämeren alueen äärimmäisen pienet ja sotilaallisesti heikot valtiot uskoivat pasifismiiin ja lupasivat pirättäytyä aseiden käytöstä konfliktien syntyessä huomaamatta ollenkaan, että Itämeri oli suurvaltojen laivastojen valvoma ja käyttämä alue. Ruotsi ja muut läntiset Skandinavian maat olivat likipitäne riisuneet itsenäs aseista. Suomeltakin puuttui raskas moderni aseistus.

Viiteentoista vuoteen itsenäistymisen jälkeen ei Suomella oikeastaan ollut laivastoa. Sillä oli 1930 tykkiveneet Matti Kurki ja Klaus Horn ja kymmenen vanhaa venäläistä torpedovenettä. Sotilasjohto luotti venäläisiltä jääneeseen raskaaseen rannikkotykistöön. Se oli ainoa vahva aselaji Suomessa. Pitkän kiistelyn jälkeen eduskunta hyväksyi laivastolain lokakuussa 1927. Seuraavien neljän vuoden aikana rakennettiin kaksi rannikkooanssarilaivaa, Väinämöinen ja Ilmarinen, kolme isoa ja yksi pieni sukellusvene ja neljä pientä puurakenteista torpedovenettä. Panssarilaivoissa oli runsas tykistä, mukana neljä 10 tuuman tykkiä. Nopeus oli vain15 solmua, uppouma 3900 tonnia. Niitä on sanottu liikkuviksi rannikkolinnakkeiksi, jotka oli tarkoitus sijouttua Ahvenanmaalle tai muualle rannikolla, missä oli puolustuksessa aukko. Niiden pohjapanssari oli jätetty vaarallisen ohueksi. Olisi tarvittu vielä kuusi hävittäjää ja kuusi saattoalusta saattuiden suojaksi.

Rannikkopanssarilaivat oli suunnittelut Haagissa Hollannissa toimiva saksalaishollantilainen yhtiä NV Ingenieurskantoor voor Scheepbouv, joka oli perustettu suunnittelemmaan salla tulevaisuuden sukellusveneitä Saksalle. Versailleisin sopimus kielsi siltä sukellusveneet. Yksi yhtiän asiantuntijoista li komentajakapteeni Karl Bartenback, jos vuodesta 1924 palveli kymmenen vuotta Helsingissä Suomen puolustusministeriän laivanrakennustoimistossa. Ei pidä ihmetellä sitä, että tuo yhtiö hoiti koko Suomen laivastoremontin, paitsi panssarilaivat, myös sukellusveneet, jotka olivat sen tärkein tuote. Yhtiö toimitti Suomeen telakalle piirustukset ja tyän valvojat ja toinen yhtiö laivojen valmistuttua koeajajat, jotka olivat saksalaisia merisotilaita. Tuon Hollannissa toimivan peiteyhtiän takana uskottiin jo silloin olevan Saksan armeijan tiedustelupalvelun Abwehrin.

Panssarilaivoissa oli saksalainen Krupp-Germania-merkkinen dieselsähkäjärjestelmä. 3500 hevosvoimaa kehittävät neljä dieselmoottoria pyörittivät generaattoreita, kukin omaansa, ja nämä antoivat voiman sähkömoottoreille, jotka pyörittivät kahta potkuria. Systeemi oli ihan uusi ja ainutlaatuinen ja sitä pidettiin luotettavana ja taloudellisesti edullisena ja halpana.

Panssarilaivojen neljä kymmenen tuuman kanuunaa pystyivät lähettämään 225 kilon painoisen kranaatin 35 kilometrin päähän ja ampumaan kolme lakausta minuutissa. Laivoissa oli kahdeksan 105 mm:n ilmatorjuntatykkiä ja neljä 40 mm:n konetykkiä, nekin ilmatorjuntaa varten. Hollantilainen sähkömekaaninen tulenjohtojärjestelmä oli modernein maailmassa. Tulenjohtue oli kolmekymmentä metriä korkean panssaritornin huipussa.

Tykistön tulivoima oli Vainämöisellä ja Ilmarisella niin iso, ettei niilä ollut Itämerellä tasavahvoja vastustajia muut kuin venäläiset tsaarin aikaisen taistelulaivat Marat ja Oktjabrskaja Revolutsija, alkuperäiseltä nimeltään Peropavlovsk ja Gangut.

Christon-Vulcanin Turun telakalla myyntiä varten rakentamaa pienenpää sukellusvenettä saksalaiset käyttivät tulevien sukellusvenepäälliköidensä kouluttamiseen. Se tapahtu Airiston selällä. Kun Suomen laivasto sen oli ostanut, se sai nimen. Siitä tuli Vesikko. Se tapahtui 1936. Vesikko oli modernein ja kehittynein suomalaisista sukellusveneistä. Sen uppouma oli 259 tonnia ja nopeus pinnalla 13 solmua ja sukelluksissa 7 solmua. Keulassa oli 53 sm:n topredoputkea. Kolme isoa Vetehis-luokan sukellusvenettä olivat siitä erikoisia, että niiden sisälle otettiin yhdeksän miinaa. Sen takia ne olivat reilut kuusi metriä leveitä, mikä heikensi niiden sukellusominaisuuksia. Vesikko oli vain neljä metriä leveä.Vetehinen oli 500 tonnin vene, jonka suurin nopeus pinnalla oli 15 solmua ja veden alla 9 solmua. Sen keulassa oli kaksi torpedoputkea ja perässä samaten kaksi.

Hietalahden telakalla Helsingissä rakennettu Saukko oli pienoissukellusvene, joka oli tarkoitettu Laatokalle. Sen uppouma oli 99 tonnia sen takia, että Suomisai pitää siellä vain alle sadantonnin sota-alluksia. Siitä oli sovittu Tarton rauhansopimuksessa. Saukko voittiin kuljettaa Laatokalle kahtena kappaleena junassa. Se ja sen käyttöratkoitus ja kuljetustapa koetettiin salata, mutta ennen pitkää julkaisi siitä Sortavalassa ilmestyvä Laatokka-lehti kolmen palstana jutun. Sen mielestä ei yksi sukellusvene Laatokalle riittänyt. Saukossa oli kaksi 45 sm:n keulasta ammuttavaa torpedoa.

Kun Suomi suoritti 1935 laivastovierailuaan Saksaan, se pani asialle Väinämöisen, tykkivene Hämeenmaan ja sukellusvene Vetehisen. Määräasema oli Kiel. Suomalaisten silmät levisivät hämmästyksestä, kun he näkivät siellä kaksitoista ihan Vesikon kokoista ja näköistä sukellusvenettä. Suomessa oli tehty tuon sukellusveneen koekappale. Turussa saksalaiset olivat sen myös testanneet ja käyttäneet sitä koululaivanaan. Saman tyypin sukellusveneitä saksalaiset toimittivat myöhemmin Neuvostoliitolle. Venäläiset nimesivät S-veneiksi, mutta miehistä käytti niistä lempinimeä Nemka, Saksatar. Venäläiset olivat kyllä vaatineet niihin voimakkaamat moottorit. Paitsi Suomessa, olivat saksalaiset rakennuttaneet ja kokeilleet tuota venetyyppiä Espanjassa.

Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2