Laatokkaa varten
rakennetun pienoissukellusveneen Saukon vesillelasku Helsingin
Hietalahden telakalla kesällä 1930.
Marraskuun lopussa 1936
A.A.Zdanov, joka oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen
politbyroon jäsen ja Leningradin puoluejohtaja, varoitti Suomea
rupeamasta Saksan astinlaudaksi, sen itään suuntatuvan hyökkäyksen
tukialueeksi. Suomi joutuisi siinä tapauksessa olemaan puna-armeijan
lujan iskun kohde. Tämän uhkauksen julkaisivat Neuvostoliiton
lehdet. Sekin ennusti pahaa.
Ruotsin
sosiaalidemomraattinen ulkoministeri Richard Sandler kertoi
suomalaisille, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden
normalisoiminen lisäisiä ruotsalaisten halua ruveta yhteistyähän
suomalaisten kanssa. Ruotsalaisten mielestä ei venäläisistä ollut
koitunut minkäänlaista vaaraa Ruotsille 1812-1917. Sandler yllytti
ulkoministeri Holstia lähtemään Moskovaan parantamaan maiden
välejä. Helmikuussa 1937 Holsti oli siellä ja vakuutti, että
Suomi pitäisi jokaista tunkeutumista alueelleen vihamielisenä
tekona. Hän tarkoitti Saksan maihinnousua.
”Naivia” puhahti
Paasikivi Holstin omavaltiaisista puheista kuultuaan. Neuvostoliiton
Tukholman lähettiläs madame Kollontai, jonka äidin isä oli
kotoisin Savonlinnan seudulta ja hankki jälkeläisensäkin käyttään
Kuusan hovin Äyräpääjärven rannalta, kuittasi tilanteen
päiväkirjaansa: ”Ruotsi on pelkkä kauttakulkumaa. Se ei ryhtyisi
itsepuolustukseen.” Sumen ei Neuvostoliitto uskonut siihen pystyvän
ja Saksan ollessa hyökkääjänä edes siihen ryhtyvän. Mannerheim
totesi, että Itämeren alueen äärimmäisen pienet ja
sotilaallisesti heikot valtiot uskoivat pasifismiiin ja lupasivat
pirättäytyä aseiden käytöstä konfliktien syntyessä huomaamatta
ollenkaan, että Itämeri oli suurvaltojen laivastojen valvoma ja
käyttämä alue. Ruotsi ja muut läntiset Skandinavian maat olivat
likipitäne riisuneet itsenäs aseista. Suomeltakin puuttui raskas
moderni aseistus.
Viiteentoista vuoteen
itsenäistymisen jälkeen ei Suomella oikeastaan ollut laivastoa.
Sillä oli 1930 tykkiveneet Matti Kurki ja Klaus Horn ja kymmenen
vanhaa venäläistä torpedovenettä. Sotilasjohto luotti
venäläisiltä jääneeseen raskaaseen rannikkotykistöön. Se oli
ainoa vahva aselaji Suomessa. Pitkän kiistelyn jälkeen eduskunta
hyväksyi laivastolain lokakuussa 1927. Seuraavien neljän vuoden
aikana rakennettiin kaksi rannikkooanssarilaivaa, Väinämöinen ja
Ilmarinen, kolme isoa ja yksi pieni sukellusvene ja neljä pientä
puurakenteista torpedovenettä. Panssarilaivoissa oli runsas tykistä,
mukana neljä 10 tuuman tykkiä. Nopeus oli vain15 solmua, uppouma
3900 tonnia. Niitä on sanottu liikkuviksi rannikkolinnakkeiksi,
jotka oli tarkoitus sijouttua Ahvenanmaalle tai muualle rannikolla,
missä oli puolustuksessa aukko. Niiden pohjapanssari oli jätetty
vaarallisen ohueksi. Olisi tarvittu vielä kuusi hävittäjää ja
kuusi saattoalusta saattuiden suojaksi.
Rannikkopanssarilaivat oli
suunnittelut Haagissa Hollannissa toimiva saksalaishollantilainen
yhtiä NV Ingenieurskantoor voor Scheepbouv, joka oli perustettu
suunnittelemmaan salla tulevaisuuden sukellusveneitä Saksalle.
Versailleisin sopimus kielsi siltä sukellusveneet. Yksi yhtiän
asiantuntijoista li komentajakapteeni Karl Bartenback, jos vuodesta
1924 palveli kymmenen vuotta Helsingissä Suomen puolustusministeriän
laivanrakennustoimistossa. Ei pidä ihmetellä sitä, että tuo yhtiö
hoiti koko Suomen laivastoremontin, paitsi panssarilaivat, myös
sukellusveneet, jotka olivat sen tärkein tuote. Yhtiö toimitti
Suomeen telakalle piirustukset ja tyän valvojat ja toinen yhtiö
laivojen valmistuttua koeajajat, jotka olivat saksalaisia
merisotilaita. Tuon Hollannissa toimivan peiteyhtiän takana
uskottiin jo silloin olevan Saksan armeijan tiedustelupalvelun
Abwehrin.
Panssarilaivoissa oli
saksalainen Krupp-Germania-merkkinen dieselsähkäjärjestelmä. 3500
hevosvoimaa kehittävät neljä dieselmoottoria pyörittivät
generaattoreita, kukin omaansa, ja nämä antoivat voiman
sähkömoottoreille, jotka pyörittivät kahta potkuria. Systeemi oli
ihan uusi ja ainutlaatuinen ja sitä pidettiin luotettavana ja
taloudellisesti edullisena ja halpana.
Panssarilaivojen neljä
kymmenen tuuman kanuunaa pystyivät lähettämään 225 kilon
painoisen kranaatin 35 kilometrin päähän ja ampumaan kolme
lakausta minuutissa. Laivoissa oli kahdeksan 105 mm:n
ilmatorjuntatykkiä ja neljä 40 mm:n konetykkiä, nekin
ilmatorjuntaa varten. Hollantilainen sähkömekaaninen
tulenjohtojärjestelmä oli modernein maailmassa. Tulenjohtue oli
kolmekymmentä metriä korkean panssaritornin huipussa.
Tykistön tulivoima oli
Vainämöisellä ja Ilmarisella niin iso, ettei niilä ollut
Itämerellä tasavahvoja vastustajia muut kuin venäläiset tsaarin
aikaisen taistelulaivat Marat ja Oktjabrskaja Revolutsija,
alkuperäiseltä nimeltään Peropavlovsk ja Gangut.
Christon-Vulcanin Turun
telakalla myyntiä varten rakentamaa pienenpää sukellusvenettä
saksalaiset käyttivät tulevien sukellusvenepäälliköidensä
kouluttamiseen. Se tapahtu Airiston selällä. Kun Suomen laivasto
sen oli ostanut, se sai nimen. Siitä tuli Vesikko. Se tapahtui 1936.
Vesikko oli modernein ja kehittynein suomalaisista sukellusveneistä.
Sen uppouma oli 259 tonnia ja nopeus pinnalla 13 solmua ja
sukelluksissa 7 solmua. Keulassa oli 53 sm:n topredoputkea. Kolme
isoa Vetehis-luokan sukellusvenettä olivat siitä erikoisia, että
niiden sisälle otettiin yhdeksän miinaa. Sen takia ne olivat reilut
kuusi metriä leveitä, mikä heikensi niiden sukellusominaisuuksia.
Vesikko oli vain neljä metriä leveä.Vetehinen oli 500 tonnin vene,
jonka suurin nopeus pinnalla oli 15 solmua ja veden alla 9 solmua.
Sen keulassa oli kaksi torpedoputkea ja perässä samaten kaksi.
Hietalahden telakalla
Helsingissä rakennettu Saukko oli pienoissukellusvene, joka oli
tarkoitettu Laatokalle. Sen uppouma oli 99 tonnia sen takia, että
Suomisai pitää siellä vain alle sadantonnin sota-alluksia. Siitä
oli sovittu Tarton rauhansopimuksessa. Saukko voittiin kuljettaa
Laatokalle kahtena kappaleena junassa. Se ja sen käyttöratkoitus ja
kuljetustapa koetettiin salata, mutta ennen pitkää julkaisi siitä
Sortavalassa ilmestyvä Laatokka-lehti kolmen palstana jutun. Sen
mielestä ei yksi sukellusvene Laatokalle riittänyt. Saukossa oli
kaksi 45 sm:n keulasta ammuttavaa torpedoa.
Kun Suomi suoritti 1935
laivastovierailuaan Saksaan, se pani asialle Väinämöisen,
tykkivene Hämeenmaan ja sukellusvene Vetehisen. Määräasema oli
Kiel. Suomalaisten silmät levisivät hämmästyksestä, kun he
näkivät siellä kaksitoista ihan Vesikon kokoista ja näköistä
sukellusvenettä. Suomessa oli tehty tuon sukellusveneen koekappale.
Turussa saksalaiset olivat sen myös testanneet ja käyttäneet sitä
koululaivanaan. Saman tyypin sukellusveneitä saksalaiset toimittivat
myöhemmin Neuvostoliitolle. Venäläiset nimesivät S-veneiksi,
mutta miehistä käytti niistä lempinimeä Nemka, Saksatar.
Venäläiset olivat kyllä vaatineet niihin voimakkaamat moottorit.
Paitsi Suomessa, olivat saksalaiset rakennuttaneet ja kokeilleet
tuota venetyyppiä Espanjassa.
Lähdeaineisto Veijo Meri
Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti