Mustapaidat

Lapuan liike ja IKL arvostelivat vankeinhoitolaitosta 1930-luvulla jatkuvasti, koska niiden mukaan poliittisilla vangeilla ei ollut tarpeeksi ankarat olot vankilassa. Kun Suomen Vankilavirkailijoiden Liitto (SVL) piti vuosikokoustaaan 1933 Hämeenlinnassa, kokousedustajien keskuudessa liikkui muilutushuhuja, minkä vuoksi osanottajat majoitettiin eri puolille kaupunkia yksityiskoteihin. Mustapaidat miehet seurasivat kokousta ”suurella mielenkiinnolla”, puuttumatta kuitenkaan sen kulkuun. SVL oli alusta pitäen ottanut kielteisen kannan Lapuan liikkeeseen.

Vankeinhoitolaitoksen ylijohtajana 1920-1945 toimineen Armas Pietari Srvelon kerrotaan painottaneen suojeluskunta-aattetta vankiloiden johtajavalinnoissa. Suurimpien maaseutuvankiloiden henkilökuntien keskuuteen perustettiin suojeluskunnata, ja muissakin vankiloissa niihin kuului suuri osa vartijoista. Muutamissa vankiloissa annettiin uuden vartijan ymmärtää, että palkan lisäykset, menestuminen alalla, vartijakurssille pääseminen sekä vankilan vuorka-asunnon saaminen edellyttivät liittymistä suojeluskuntaan.

Periaatteessa Suomen vankiloiden vartijakunnalla ei ollut mitään tätä vastaan. Valtaosa vankilavirkailijoista kuului suojeluskuntiin, joiden urheilu- ja ampumatoiminnan katsottiin lisäävän ammatillisia valmiuksia. Kielteisenä pidettiin vain järjestöön kuulumisen puolittaista pakollisuutta. Suhde äärioikeistolaiseen IKL:oon oli järjestäytneillä vartijoilla hankalampi.

Vankilavirkalijoiden liiton hisotriikissa kerrotaan, että Tammisaaren pakkotyölaitoksen henkilökunnan keskuudessa oli suhteessa eniten IKL:n jäseni koko vankeinhoitolatioksen henkilöstöstä. Vartija Veli Kallion mukaan vankilan johto ja lähiesimiesporras suorastaan painostivat 1930-luvulla vartijoita liittymään IKL:oon. Siihen kuulumattomat eivät helposti päässeeto osallisiki virkaiän mukaisista eduista. Mustapaitoihin kuulumattomien piti menestyä muita paremmin, ennen kuin heidät hyväksyttiin työyhteisöön ammatillisesti tasavertaisina. Muutamat vartijat hakeutuivatkin muihin vankiloihin tai siviiliammatteihin painostuksen vuoksi.

Samasta asiasta kertoo Tammisaaren pakkotyölaitokselta vuonna 1932 Etivän Keskuspoliisin päällikölle Riekille lähetetty nimetön kirje, jonka kirjoittaja tuo julki mielestääntärkeitä näkökohtia Mäntsälän kapinan tutkintaan.

Kirjoittaja kertoo,, ettå pakkotyölaitoksen vartija E.Laukas on ollut Lapuan liikkeen innokkain toimihenkilö Tammisaaren suomalaisten keskuudessa siitä lähtien, kun kommunnistilait tulivat eduskunnassa hyväksytyiksi. Laukas toimitti myös salaista rahakeräystä Lapuan liikkeelle ja koetti värvätä kapinan aikana miehiä Mäntsälään matkoiltaan, joita teki maaliskuun alkupäivinä. Hän oli luvannut lähtijöille 200 mk matkarahoja. Pari laitoksen työntekijöiden alaikäistä poikaa olisi lähtenytkin., ”ainoastaan poikien isät tarmokkaalla esiintymisellään saivan sen estetyksi”. Kirjoittaja huomauttaa, että Laukas kuuluu paikallisen Lapuan liikkeen johtokuntaan ja että Laukaksen rahankeräysten tuloksia on käynyt perimässä kuuluisa ”madame” Graucher.

Kirjoittaja luettelee laitoksen henkilökunnan jäseniä, joita kannattaisi kuulustella Lapuan liikkeen asioissa ja päättä sitten kirjeensä: ”Toivoen asioille täyttä selvyyttä ja lapualaisterrorin päättymistä, Pakkotyölaitoksen henkilökunnan keskuudessa, jäämme toistaiseksi vartomaan mitenkä asiat kehittyvät meidän ja valtion, sekä yeensä isänmaamme parhaaksi. Joukko maamme parasta tarkoittaa kansalaisia Tammisaaressa.”

Vetoomuksen marginaaliin oli joku Etsivän Keskuspoliisin virkalijoista kirjoittanut kommentinaan. ”Kirjelmän kirjoittaja käsialasta päätellen on vartija Artturi Laihonen”.

Tammisaaren pakkotuölaitoksen henkilökunta radikalisoitui 1930-luvun alussa vahvasti, eikä pelkästään spontaanisti vaan ilmeisesti myös tietoisten henkilöstövalintojen seurauksena. Laitoksen henkilökunta esittikin IKL_läisen Lakeuden Sana-lehden joulunumerossa vuonna 1932 onnittelunsa ja tervehdyksensä Vihtori Kosolalle. Tervehdyksessä esiintyivät omilla nimilläään niin laitoksen johtaja Kiianlinna, apulaisjohtaja Torsten Palenius kuin 48 vartijaakin – edellä siteeratun kirjeen kirjoittajaksi epäillyn Artturi Laihosen nimeä listälta ei läydy.

Kerrotaan Tammisaaren pakkotyölaitoksen vartijoiden marssineen Tammisaaren kaupungin kaduilla suljettuna, mustapaitaisena osastona. Useassa eri aikalaismustelmassa kerrotaan Lapuan liikkeen johtajan Vihtori Kosolan ja kokoomuksen, sitten IKL: kansanedustajan Hilja Riipisen käyneen laitoksen kirkossa pitämässä puhetilaisuuksia vartijakunnalle.

Lähdeaineisto Sirpa Kähkönen Vihan ja rakkauden lieket ISBN 978-951-1-24275-8