maanantai 20. tammikuuta 2014

Punamultahallitus



Artturi Leinosen Ilkka-lehdessä oli liikemies Frans Kivistön artikkelisarja ”Työläisen ja talonpojan yhteisrintama” 1936. Otsikko toi mieleen työläisten ja talonpoikien neuvostotasavaltojen liiton, jota symboloivat sirppi ja vasara. Kyösti Kallion mielestä ei otsikoista ollut haittaa, mutta asian esittämisen ajankohta ei ollut oikea. Aloite tuntui liian rohkealta. Kuukauden asiaan totuteltuaan maalaisliitto aloitti sitten hallitusneuvottelut sosiaalidemokraattien kanssa. Kommunistien ja vasemmistososialistien puolueen lakkauttaminen oli tehnyt Tannerin puolueesta ison. Sillä oli 83 kansanedustajaa. Oikeiston isänmaallinen kansanliike oli puolestaan tehnyt oikeistopuolueista hassun pieniä. Kokoomuksella oli 20 kansanedustajaa, IKL:llä 14, edistyksellä 7. Ruotsalaisella kansanpuolueella oli sentään vanhat 21. Maalaisliitolla oli 53. Maassa oli kaksi suurta puoluetta. Niillä oli 136 kansanedustajaa.

Maalaisliiton Juho Niukkanen ja sosiaalidemokraattien Aleksi Aaltonen neuvottelivat koko syksyn ja talven yhteisen hallituksen muodostamisesta. Niukkanen pelkäsi IKL:n rupeavan pilkkomaan maalaisliittoa niin kuin äsken kokoomusta, jos se menisi siihen. Tannerin mielestä kokoomus olisi ollut mukavampi hallituskumppani kuin maalaisliitto, joka vihasi kaupunkeja ja teollisuuskeskuksia ja pyrki pitämään elintarvikkeiden ja tukkupuiden hinnat mahdollisimman korkeina ja lannoittamaan peltoja valtion rahalla. Tanner tuli hyvin toimeen kokoomusta pelastamaan pannun Paasikiven kanssa. He olivat yhtä kovia realisteja ja väheksyivät aatteeksi nimitettyjä haihatteluja.

Maltillinen sosiaalidemokraatti Mauno Pekkala oli mennyt lupaamaan tukea maataloudelle, mihin Tanner ei ollut vielä valmis, kertoi Niukkanen eduskuntaryhmänsä valtuuskunnalle 2.9.1936. Pekkalasta oli tärkeintä vapautua Svinhufvudin ja Kivimäen hallituksesta. Tosin hän myönsi, ettei sosiaalidemokraattien mukana olo hallituksessa ollut välttämätön. Heidän tukensa pitäisi pystyssä puhtaasti maalaisliittolaisen hallituksen. Tuosta tuesta maalaisliitto joutuisi tietysti maksamaan sosiaalidemokraateille. Svinhufvud lyötäisiin laudalta Kalliolla kaikessa sovussa ja sosiaalidemokraateille avautuisi tie valtaan ja korkeimmillekin virkapaikoille.

Maalaisliitto päätti siirtää neuvottelut kulissien takaa niiden eteen 10.9.1936.Neuvottelijoikseen se valitsi Niukkasen, Kalliokosken, Vesterisen ja Koivurnaan. Kun Kalliokoski lähti viikon kuluttua matkoille, hänet korvasi Urho Kekkonen, joka nousi uoluejohdon raskaaseen sarjaan. Sosiaalidemokraattien neuvottelijat olivat Tanner, Mauno Pekkala ja Aleksi Aaltonen. Neuvottelupohjaksi hyväksyttiin kuusi päivää myöhemmin Niukkasen, Kekkosen ja Kalliokosken valmistama promemoria eli ehdotus lahiaikojen toimintaohjelmaksi. Neuvottelijoiden mielestä Suomessa ei ollut noudatettu parlamentarismin pelisääntöjä sen jälkeen, kun Svinhufvudista tuli pääministeri. Oli aika palata normaaliin elämänmenoon. Lapuanliikkeen aikaansaama poikkeustila oli ilmoitettava päättyneeksi. Kalliokoski puhui punamultahallituksesta, joka oli oikeastaan haukkumasana. Hän vastusti sitä. Eivät Niukkanen ja Kekkonenkaan innostuneet. He kallistuivat samalla kannalle kuin sosiaalidemokraatit. Maalaisliiton vähemmistöhallituksella olisi sosiaalidemokraattien tuki ja se hoitaisi hommat vähemmällä vaivalla ja liian paljon oikeisota ärsyttämättä. Svinhufvudikaan ei pääsisi aloittamaan taistelua presidentin lakiin perustumattomien valtaoikeuksien puoleta.

Kallion kanssa puolueen johtopaikoista kilpailut Sunila haudattiin 6.10.1936. Hän oli kuollut sopivaan aikaan. Seuraavana päivänä syntyi Kallion hallitus. Svinhufvud oli väkisin tehdä siitä porvarillisen kokoomushallituksen. Hän vaati , että edellisen hallituksen kokoomuslainen puolustusministeri Arvi Oksala saisi säilyttää paikkansa, samoin Pukakka. ”Oteetaan Oksala siksi aikaa, kun ukko on ruorissa”, sanoi Kekkonen. Kumpainenkin otettiin, mutta ammattiministereinä. Kokoomus ilmoitti yllättäen kannattavansa uutta hallitusta, jolloin Oksalasta ja Puhakasta olisi tullut puolueen ministereitä. Maalaisliitto ei tätä hyväksynyt, koska se uskoi hallituksen menettävän sosiaalidemokraattien tuen ja riittävän vasemmistolaisen luonteen. Kekkonen piti sitä tärkeänä avauksena vasemmalle, kun tavoitteena oli ”kansanvaltainen vähemmistöhallitus”.

Svinhufvud lisäsi painetta, kun vaati hallitukseen kolmanneksi kokoomuslaisen ja lisäksi ruotsalaisen kansanpuolueen miehen.Svinhufvud uhkasi jopa erota. Kekkosesta se edisti vain asiaa,koska sosiaalidemokraateille kävin entistä tärkeämmäksi tukea Kallion maalalaisliittolaistapainotteista vähemmistöhallitusta. Kekkonen piti kovasta pelistä eikä pelännyt riskinottoa. Kun maalaisliitto ei antanut periksi, Svinhufvud perääntyti ja nimitti Kallion hallituksen. Kekkosta oli ajateltu sisäministeriksi, mutta hän ei itse halunnut, kun hänellä oli huonot välitiEtsivän Keskuspoliisin eli valtiollisen poliisin päällikköön Esko Riekkiin, joka oli hyvin omavaltainen herra, ja koska hän olisi joutunut vastaamaan välittömästi sosiaalidemokraattien välikysymykseen, joihin oli luetteloitu kaikki epäluotettavat järjestöt ja kansalaiset. Kokoomuslainen Puhakka sai vastata niistä. Kekkosesta tehtiin oikeusministeri. Kaksi päivää hallituksen nimittämisen jälkeen hänet nimitettiin myös toiseksi sisäministeriksi. Entisenä Etsivän Keskuspoliisin tutkijana ja kuulustelijana hän tunsi hyvin kentän ja siellä liikkuvat tyypit. Voimakkain ja vaarallisin ja selvästi laiton oli hänen mielestään isänmaallinen kansanliike, joka jatkoi lakkautetun lapuanliikkeen toimintaa peitenimen suojassa. Olivat kai opinneet tuon tempun kommunisteilta.

Kyösti Kallio

Kyösti Kallio

Kyösti Kallio

Kyösti Kallio

Kyösti Kallion II hallitus

Hallitusohjelma

Tasavallan talonpoika

Presidentti Kallion puhe talvisodan alussa
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/presidentti_kallion_puhe_talvisodan_alussa_2986.html#media=2989

Suur-Suomi
http://www.valtakunta.eu/suomi/historia.shtml

Kyösti Kallion kirjeitä: Mitä oli kansanedustajan työ 100 vuotta sitten?
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kyosti-kallion-kirjeita-mita-oli-kansanedustajan-tyo-100-vuotta-sitten/


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti