Suomalaiset joukot
vetäytyivät osittain pääaseman eli Mennerheim-linjalle.
Rintamalla levinneet väärät tiedot nopeuttivat joukkojen
vetäytymistä, ja Neuvostoliitto onnistui läpimurrossaan
Suojärvellä.
Kolmantena sotapäivänä
suojajoukot olivat yhä pääaseman eteläpuolella, mutta vetäytyivät
edelleen koko ajan ja luopuivat viivytysasemasta kaikkialla. Päivän
aikana levisi huhuja, joiden mukaan vainolainen oli kiertänyt
Muolaan ryhmän selustaan ja noussut maihin Puumalassa, Uudenkirkon
ryhmän selustassa. Puumalassa oli samana päivänä ammuttu evakkoon
lähteneiltä jälkeen jääneita lehmiä, minkä paikalle sattunut
tiedustelupartio ilmeisesti tulkitsi vihollistoiminnaksi ja antoi
hälytyksen maihinnoususta. Muolaan ryhmän suunnalla
väärinkäsityksen on saattanut aiheuttaa Ratsuväkiprikaatin
panssariauto, jonka olemassaolosta muut suomalaiset joukot eivät
tienneet. Tieto vaikutti uskottavalta, koska juuri Liipolan ja
Muolaan ryhmien väliin oli jäänyt aukko. Huhut eivät siis
pitäneet paikkansa, mutta niiden seurauksena suojajoukot Lipolan
ryhmää lukuun ottamatta joutuivat Kannaksella vetäytymään
nopeasti ilman taistelua paikoin hyvistäkin puolustusasemista.
Ylipäälikkö Mannerehim
ei ollut tyytyväinen. Hän moitti joukkoja liian nopeasta
vetäytymisestä ja määräsi vastahyökkäksen asemien
takaisinsaamiseksi. Tämä oli kuitenkin uudessa tilanteessa
mahdotonta eikä käskyä voitu toteuttaa.
Kaiken kaikkiaan
suojajoukkojen viivytystaisteu oli kolmen ensimmäisen päivän
aikana onnistunut hyvin. Neuvostojoukkojen pääsuunnassa, Raudun ja
Uudenkirkon ryhmien alueella hyökkääjää oli pidätelty
tehokkaasti. Ensimmäiset venäläisjoukot oivat noin parinkymmenen
kilometrin päässä puolustuslinjasta, jossa odottivat Suomen
pääjoukot.
Neuvostoliiton hävittäjät
kiertelivät taistelukentän yllä, mutta eivät voineet osallistua
taisteluun, koska rintamalinjat elivät koko ajan, eivätkä lentäjät
useinkaan tienneet, mitkä olivat omia ja mitkä vieraita joukkoja.
Vihollinen ei tämän vuoksi päässyt käyttämään ilmavoimaansa
hyväkseen.
Laatokan pohjoispuolella,
Suojärvellä tilanne ajautui kriittiseksi, kun suomalaiset IV
armeijakunnan joukot vetäytyivät lähes paniikinomaisesti.
Puna-armeijalla oli odotettua suurempi ylivoima, suomalaisia oli
Suojärven pohjoisrannalla pataljoonan verran Neuvostoliiton
divisioonaa vastaan. Neuvostojoukkojen tavoitteena oli strategisesti
tärkeä Sortavala, jonne pääsy olisi avannut puna-armeijalle
kiertotien Laatokan ympäri Suomen pääjoukkojen selustaan ja tien
Sisä-Suomeen.
Joulukuun 2. päivän
venäläiset tekivät murron suomalaisten asemiin ja suomalaiset
joutuivat perääntymään Kollaanjoelle. Tämä olisi saattanut
avata tien selustaan, joten Mannerehim määräsi vielä samana yönä
vastahyökkäyksen. Neuvostoliiton ylijohto oli samana päivänä
moittinut Laatokan ja Sallan välillä operoivia puna-armeijan
joukkoja liian hitaasta etenemisestä.
Suojajoukot
Karjalan kannaksen
suojajoukkojen taistelut talvisodassa
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti