lauantai 19. huhtikuuta 2014

Aktiivista tiedustelua Summassa


Pikakivääri tuliasemassa Kollaan etulinjalla

13.12.1939 eli sodan 14. päivänä Neuvostoliitto tiedusteli Suomen asemia Karjalan Kannaksella Summan suunnalla erittäin aktiivisesti. Voimakas tykistötuli ja pienen, patajoonan pataljoonan tai komppanian voimin tehdyt hyökkäykset vuorottelivat päivän aikana. Jalkaväen tukena olleet hyökkäysvaunut pääsivät muutaman kerran murtautumaan suomalaisten asemiin, mutta hyökkäykset ajettiin takaisin. Puna-armeijan tarkoituksena oli tunnustella ja etsiä puolutuksesta mahdollisia heikkoja kohtia.

Laatokan pohjoisrintamalla, Suojärven ja Laatokan välissä, Neuvostoliiton ensimmäinen tavoite oli päästä Sortavalaan. Joukot etenivät kahden tien suunnassa, ja suomalaiset IV Armeijakunnan joukot joutuivat perääntymään pienin askelin Kitilään. Pysäyttääkseen vihollisen etenemisen suomalaiset yrittivät katkaista Kitilästä itään vievän tien Lemetissä, mutta hyökkäys jouduttiin keskeyttämään, koska sitä ei voitu saattaa nopeasti tavoitteeseen aktiivisen vastarinnan takia. Rintamalla ei kuitenkaan ollut esiintynyt sellaista paniikinomaista perääntymistä kuten vähän pohjoisemmassa Tolvajärvellä oli aiemmin ollut.

Ilomantsin suunnalla, eversti Talvelan vastuualueella, suomalaiset yrittivät vallata Möhkön, jonka Neuvostoliitto oli vallannut 9.12. pyrkien kohti Ilomantsia. Samanlaista hyökkäystä oli yritetty jo pari päivää aiemmin, mutta se oli epäonnistunut, koska suomalaispataljoonat menttivät yhteyden toisiinsa. 13.12. suomalaiset yrittivät lyödä vihollisen hyökkäämällä kahdelta sivustalta, mutta saarrostushuhujen takia toinen pataljoona pysähtyi peläten vihollisen pääsevän selustaan. Niin joutui pysähtymään toisellakin sivustalla etenevä pataljoona. Epäonnistunut yritys maksoi paljon henkiä, tappiot olivat yli 70 miestä, Möhkö jäi valtaamatta.

Seuraavina päivinä käytyjen taisteluiden aikana saavutettiinkin tärkeitä voittoja, ja eräältä kaatuneelta neuvostoupseerilta löydettyjen karttojen perusteella voitiin päätellä alueella hyökkäävän Neuvostoliiton 155. Divisioonan suunnitelmat. Ilomantsin suunnalla syntyi voimatasapaino, ja heikentynyt neuvosto-osasto oli seuraavina päivinä passiivinen.

14.12.1939 puna-armeija valmistautui suurempaan hyökkäykseen Kannaksella, Summassa. Se pehmitti suomalaisten asemia tyistötulella ja maahyökkäyksillä, jotka puolustajat löivät takaisin. Hieman Summasta itään, Muolaanjärven rannoilla, venäläiset pääsivät murtautumaan Suomen puolustuslinjojen läpi aamusta asti jatkuneiden toistuvien hyökkäysten avulla. Murtumakohtaa paikkaamaan löytyi kuitenkin reservijoukkoja, jotka tyänsivät vastahyökkäyksellä vihollisen pois omista asemista. Tiedustelutiedot Taipaleen suunnalta, aivan Kannaksen itäkulmast, Laatokan rannoilta, kertoivat Neuvostoliiton valmistelevan hyökkäystä.

Kollaalla vastustaja koetti päästä suomalaisten sivustaan puolustuslinjan molemmilta puolilta. Suomalaiset olivat juuri saaneet torjutuksi eteläpuolelta tulevan uhan muun muassa panssarijunan vaula, kun partiot löysivät linjan pohjoispuolelta metsästä vihollisleirin. Sitä tulitettiin tykein, mutta neuvostojoukot olivat jo lähteneet etenemän Kollaanjärven rantaa pohjoiseen, josta ne pyrkivät koukkaamaan sivustaan ja hyökkäsivät suon yli suomalaisten kimppuun. Tämä hyökkäys torjuttiin.

Saarrostusyrityksen aikana puna-armeija hyökkäsi myös suoraan suomalaisten asemia vastaan sitoen näin puolustajan joukkoja keskelle pienentääkseen vastarintaa saarrostavilla sivuilla. Keskellä linjaa olleiden joukkojen vähäisyydesta huolimatta päätti ”Marokon kauhu” Juutilainen yllättää vastustajansa hyökkäämällä joen yli. Yllätysmanööveri oli menestys, sillä Juutilaisen johtama joukko, JR 34:n toinen pataljoona, tuhosi viisi hyökkäsyvaunuta ja sai saalikseen muun muassa kaksi panssaritorjuntatykkiä. Lisäksi suomalaiset jättivät eruvartion joen itäpuolelle. Seuraavina päivinä rintamassa ei Kollaalla tapahtunut muutoksia, vaikka puna-armeijalaiset yrittivät vielä kiertää selustaan.

Utön saari sijaitsee noin 90 kilometriä päässä sekä Turusta että Maarianhaminasa ulkomerellä. Talvisodan 15. päivänä linnaketta lähestyi kaksi Neuvostoliiton Punalippulaivaston Gnevnyj-luokan hävittäjää, joiden pääaseistuksena oli 130 mm tykkejä. Utölle oli sijoitettu neljä kappaletta 152 millin tykkejä. Samaan aikaan saarta vastaan hyökkäsi kaksi pommikonetta.
Alusten annettiin lähestyä 11,5 kilometrin päähän, kunnes tuli niitä vastaan avattiin. Toinen aluksista sai osuman, jonka jälkeen ne pakenivat savuverhon suojissa. Savuverhon hälvettyä vain toinen laivoista oli pinnalla. Punalippulaivasto ei osunut saareen lainkaan.

Sodan 16. päivänä Neuvostoliitto oli saanut sillanpääaseman Taipaleenjoen länsirannalta Koukkuniemestä, Taipaleen läheltä, josta joukot eivät kuitenkaan olleet päässeet hyökkäämään suomalaisten vastarinnan ja tykistötulen vuoksi. Nyt puna-armeija valmisteli hyökkäystään huolellisella tykkitulella, joka rikkoi muun muassa suomalaisten puhelinyhteydet yhtä lukuun ottamatta. Neuvostoliitto oli keskittänyt alueelle siellä olleen divisioonan lisäksi vielä toisenkin ja muodostanut näistä erityisryhmä Gröndahlin, jota johti suomalaissyntyinen Wladimir Gröndahl.

Kahdeksan tuntia suomalaisten aseimia moukaroineen tykistökeskityksen jälkeen venäläiset alkoivat hyökätä, mutta ainoalla jäljellä jääneellä puhelimellä Taipaletta puolustavat suomalaisjoukot tilasivat heidän päälleen tykistökeskityksen, joka mursi hyökkäysvoiman.
Päivän aikan suomalaiset löivät takaisin useita venäläisten hyökkäysyrityksiä, mutta joissakin ohdin linjaa punapanssarit pääsivät suomalaisten asemiin ampuhautojen yli. Ne yrittivät kylvää kauhua suomalaisiin liekinheittimillään, mutta polttoaine ei ottanut tulta. Suomalaiset tuhosivat 12 vaunua. Taistelut jatkuivat vielä pari päivää suomalaisten asemien edessä.

Kitilän suunnalla, Laatokan koillista rantaa pitkin etenevät venäläisjoukot olivat selvästi jäljessä tavoitteestaan.Ne pyrkivät jäärääpäisesti kohti Impilahtea ja Sortavalaa. 15.12 oli tullut vastahyökkäyksen aikan, ja suomalaiset lähtivät tavoittelemaan Neuvostoliiton 168. Divisioonan huoltoreitin katkaisemista. Koukkaus tapahtui Ruhtinaanmäellä, Kitilästä itään. Suomalaiset hyökkösivät kahdeksan pataljoonan voimin. Vain neljä niistä pääsi taistelukosketukseen. Hyökkäys piti kuitenkin keskeyttäää, koska omaa huoltyhteyttä taakse ei saatu varmistettua. Joukot myös väsyivät 17.12 asti kestäneessä hyökkäsytaistelussa.

Vaikka IV armeijakunnan komentaja ei ollut tyytyväinen joukkojen suorituksiin, hyökkäyksellä oli kuitenkin merkitystä. Neuvostojoukot olivat joutuneet puolustuskannalle, ja aloite oli siirtynyt suomalaisille. Rintamasuunnalla oli rauhallisempaa yli viikon. Lunta satoi, ja sitä oli jouluna lähes puoli metriä mikä tiesi suomalaisille etua tulevissa koitoksissa.

Lähdeaineisto Ilkka Enkeberg Talvisota päivä päivältä ISBN 979-952-220-706-7


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti