Laatokan Karjalan taistelut

Itärintaman päätaistelut käytiin Laatokan Karjalassa, missä asutuksen ja tiestön teiheydestä johtuen voitiin liikutella suurempia joukkoja. Puna-armeija hyökkäsi kolmen divisioonan ja panssariprikaatin voimin Suojärven-Loimolan, Uomaan ja Salmin-Pitkärannan teiden suunnissa. Suomalaisilla oli tulessa Suojärven-Loimolan tiellä 12.D, johon kuului mm. JR34, JR35, JR36, KTR 12 ja Kev.Os. 12. Uomaan ja Salmin teiden sunnissa rintamasta vastasi vahvistettu 13 D, jolle oli alistettu mm JR 37, JR 38, JR 39, KTR 13, Kev.Os 13 ja ErP 8. Suomalaisiin taitelujoukkoihin on laskettava myös Mantsinsaaressa olleet Laatokan meripuolustuksen voimat.

Suomalaisten vastahyökkäys Käsmänselästä ja Salmista etenevien neuvostojoukkojen pysäyttämiseksi epäonnistui. Eteläisten teitten suunnassa etenevät vihollisvoimat yhtyivät 10.12. saavuttaen Kitelän-Koirinojan aseman. Kyseessä olivat 18 D. 34 PsvPr ja vahvistettu 168 D. Suomalaiset torjuivat menestyksellisesti läpimurotyritykset. Sotatoimiyhtymän eteläiselle sivustalle jäi Mantsinsaaren tukikohta rannikkopattereineen, jotak häiritisivät neuvostojoukkojen huoltoliikennettä.

Neuvostojoukot valtasivat Suojärven jo 2.12., jolloin Suvilahtea puolustanut suomalainen rykmentti vetäytyi Piitsoinojalle varustettuun asemaan. Vastahyökkäys epäonnistui surkeasti, sillä vastustajan 56 D. Aikaansai suomalaisissa tankkikauhun. Puolustus romahti joukkojen vetaytyessä sekasortoisina Kollaanjoelle. Se oli verraten heikosti varustettu puropahanen, jonka estearvo oli vähäinen – varsinkin jäätyneenä. Piikilankaesteitä ja ampumahautoja oli rakennettu jonkin verran. Venäläiset aloittivat hyökkäyksensä Kollaalla 7.12, mutta törmäsivät puolustajien sitkistyneeseen vastarintaan. Suomalaisten vastahyökkäys Kitelän-Koirinojan aseman saavuttaneiden neuvostodivisioonien lyömiseksi 12.12. epäonnistui.

Vakavavin tilanne oli Tolvajärven – Ilomantsin suunnalla. Vihollisen sinne keksittämät voimat, 139. ja 155 D. Ylittivät suuomalaisten rohkeimmatkin arviot, Tolvajärven erämaantietä puolusti vain yksi vahvistettu pataljoona ErP 10, eräiden erikoisjoukkojen kanssa. Sotatoimiyhtymän nimenä oli Osasto R komentajansa everstiluutnantti Räsäsen mukaan. Venäläiset hyökkäsivät jäätyneitä soita ja järviä hyväkseen käyttäen hekeämättä päälle. Lunta oli vielä niin niukalti, ettei se haitannut vihollisen etenemistä eivätkä omat joukot voineet käyttää suksiaan. Pataljoonan vetäytyessää Aittojolle IV AK.n komentaja vahvisti Os.R:ää ErP 12:lla. Tästä huolimatta Aittojoenkin asemat oli jätettävä. Suomalaiset perääntyivät Ägläjärven fyysisesti ja henkisessä tilassa. Osasto R:n avuksi lähetettiin PPP 7, mutta Ägläjärven ensimmäisessä taistelussa suomalaiset kärsivät tappion ja PPP 7 menetti mm. kaikki konekiväärinsä. Masentava peräytyminen päättyi 7.12. Tolvajärven Ristisalmelle, jolloin joukkoja vahvistettiin vielä yhdellä pataljoonalla, ErP 9:llä.

Tilanne Tolvajärvellä oli nyt niin kriittinen, että radikaaliset toimenpitett olivat tarpeen. Tolvajärven kautta Värtsilään etenevä vihollinen olisi vakava uhka Ilomantsin suunnalla taisteleville joukoille ja Laatokan Karjalassa taistelevalle IV AK:lle. Päämaja päätti 7.12. erottaa Tolvajärven ja Ilomantsin suunnat IV Ak:n alueesta ja perustaa sinne itsenäisen sotatoimiyhtymän eversti Paavo Talvelan alaisuuteen. Mannerheim peusteli valintaansa sillä, että Talvela oli jo vapaussodan aikana osoittauntunut pelottomaksi ja voimakastahtoiseksi johtajaksi, joka omasi tarvittavat ominaisuudet ylivoimaista vihollista vastaan tehtävään häikäilemättömään hyökkäykseen. Esikuntapäälliköksen Talvela sai everstiluutnantti M. Stewenin.

Päämaja erotti reserveistään JR 16:n 6. divisooonasta everstiluutnantti A. Pajarin komennossa Tolvajärvelle. Talvela sai myös yhden tykistöpatterin.

Ilomantsin suuntaa vahvistettin, sillä ErP 11:llä oli vastassaan divisioonan vahvuinen vihollinen. Kolmesta kenttätäydennyspataljoonasta muodostettiin Osasta A niminen yksikkö eversti Ekholmin alaisuuteen.

Ryhmä Talvelan tehtävänä oli lyödä Tolvajärvellä ja Ilomantsissa hyökkäävät neuvostodivisoonat ja vallata takaisin Suojärvi yhteistoiminnassa IV Ak:n kanssa. Ylipäällikkö vaati siis yhtä rykmenttiä, muutamia erillisia pataljoonia ja kolme kenttätäydennyspataljoonaa vähäisen tykistön tukemana nujertamaan voimakkaalla tykistöllä ja panssarivaunuilla varustetut kaksi vahvistettua neuvostodivisioonaa ja heittämään ne noin 50 kilometriä taaksepäin.

Aluksi vaikutti siltä, että ei edes ihme voi estää suomalaisten linjoja murtumasta. Joulukuun 8. päivänä vihollinen valtasi neljä kilometriä pitkän harjun, joka muodosti Tolvajärven kauniin luonnonpuiston. Matkailumajan maasto ja Kotisaari miehitettiin. Tolvajärven kylä oli välittömän uhan alainen. Mutta silloin alkoi tapahtua. Kolmikko Talvela – Pajari – Stewen tempasi aloitteen käsiinsä. Puolustuksen ollessa murtumaisillaan suomalaiset lähtivät hyökkäämään.

Yöllä 8.-9.12. suoritti everstiluutnantti Pajari toista komppaniaa käsittävällä osastolla rajun kiertoliikkeen nuotioiden lähellä lepäävien vihollispataljoonien kimppuun. Samanaikaisesti kapteeni Eriksson hyökkäsi PPP 7:n kärjessä Kotisaarta vastaan. Jälkimmäinen yritys epäonnistui ja Eriksson kaatui, mutta Pajarin yöhyökkäys taltutti venäläisten pahimman hyökkäsyvimman. Vihollinen turvautui Hirvasjärven pohjoispuolitse tehtyyn saartoliikkeeseen tunkeutuen yöllä 11/12.2. Ryhmä Talvelan ainoalle huoltotielle ja hyökäten kuormastoa kimppuun. Pajari kulki sattumalta ohi, haali ripeästi tammista muodostelmista satakunta miestä käsittävän taisteluosastona ja iski kiinni parin komppanian hyökätessä toiselta puolelta. Miehet kutsuivat taistelua ”makkarasodaksi” koska korpikoukkauksen aikana nälkiintyneet venäläiset syöksyivät, suomalaisten huoltoon törmättyään, makkarakeitokselle. Useat kaatuivat makkara suussa. Myös etelässä saarrostava vihollinen lyötiin verissä päin takaisin.

Samanaikaisesti vakautettiin tilanne Ilomantsinkin suunnalla. Joulukuun 10. päivänä tuhottiin saarrostava venäläinen pataljoona Tetrilammella viimeiseen mieheen sodan ensimmäisessä tuhoamistaistelussa. Tantereelle jäi 350 kaatunutta vihollista. Voitolla oli suuri vaikutus taistelumoraalin kohoamiseen. Eversti Ekholm aikoi nimittää vastustajan saartajia ”tossuttelijoiksi” ja syvän lumen takia verkkaisesti eteneviä joukkoa ”hautaussaatoksi”. Rintama jähmettyi Ilomantsissa linjalle Oinaansalmi – Nuorajärvi – Kallioniemen lossi. Talvela korosta Ilomantsin suunnan merkitystä sanoen, ettei Tolvajärven hyökkäystaistelua olisi milloinkaan käyty, jollein Ekholm olisi pysäyttänyt venäläisiä.

Kokonaisuudessaan uhkaavalta vaikuttanut tilanne Laatokan Karjalassa oli tilapäisesti valjennut kandentoista taistelupäivän jälkeen. IV Ak:n kaistan eteläosassa kaksi venäläistä divisioonaa yritti panssariprikaatin tukemana murtaa Laatokan ja Syskyjärven välisen puolutusaseman.

Kollaanjoelle oli pysäytetty yksi venäläinen divisioona, Tolvajärven lansirannalla oli hyökkäys saatu viime tingassa torjutuksi ja vastahyökkäykselle oli luotu edellytys. Ilomantsissa varmistettiin menetyksellisesti Tolvajärvellä taistelevien joukkojen sivusta.

Lähdeaineisto Suomen Rintamamiehet 1939-45 ISBN 951-9064-18-4