Neuvostoliitto torjuu Suomen rauhanvetoomukset

Terijoen hallituksen ja Neuvostoliiton välillä 2.12.solmittua sopimusta allekirjoittamassa Molotov, takana vasemmalta Zdanov, Voroshilov, Stalin ja Kuusinen.

Neuvostoliitto perusti suomalaisista emigranteista Terijolle 1.12. ”Suomen demokraattisen tasavallan hallituksen”, jonka pääministeriksi tuli Komiternin toimeenpanevan komitean sihteeri O. Kuusinen, Neuvostoliitto teki tämän hallituksen kanssa 2.12. avuntanto- ja aluevaihtosopimuisen, jolla Neuvostoliittoon liitettiin suuri osa Karjalan kannasta ja sille myytiin Suomelahden ulkosaaret, Koivisto ja Kalastajasaaren länsiosa. Hangon alue vuokrattiin Neuvostoliitolle. Vuokrasuoritukseksi Kuusisen hallitus sai Itä-Karjalasta puhtaasti karjalaiset osat ”toteuttaakseen Suomen kansan vuosisataiset toiveet”.

Suomen demokraattisen tasavallan hallitus organisoi Terijoelle myös armeijan, jota sanottii ”Suomen ensimmäiseksi armeijakunnaksi”. Sen tehtävä vahvistettiin 1.12. seuraavasti; ”Suomen ensimmäiselle armeijakunnalle on myännetty kunnia kantaa Suomen demokraattisen tasavallan lippu pääkaupunkiin ja kohottt se presidentinlinnan salkoon työtätekevien reimusi ja kansan vihollisten kauhuksi.”

Sodan sytyttyä vaihdettiin 1.12. Suomen hallitusta lähinnä siitä syystä, että päästäisiin helpommin rauhaan. Pääministeriksi tuli Suomen Pankin pääjohtaja R.Ryti. Tässä kokoomushallituksessa olivat IKL:ä lukuunottamatta edustettuina kaikki eduskunnassa olevat puolueet.

Amerikan Yhdysvaltojen hallitus tarjosi jo sodan syttymispäivnä 30.11. Suomen ja Neuvostoliiton hallituksille ”hyviä palveluksiaan” ristiriidan ratkaisemiseksi rauhanomaisin keinoin. Suomen hallitus vastasi heti hyväksyvänsä tarjouksen, mutta sen sijaan Neuvostoliiton hallitus torjui sen.

Risto Rytin hallitus päätti ensimmäisessä istunnossaan 2.12. pyytää Ruotsin välitystä syttyneen sodan lopettamiseksi. Samalla pyydettiin sodan aikana huolehtimaan Suomen kansalaisten eduista Neuvostoliitossa, Suomen hallituksen tarkoituksena oli tehdä Neuvostoliitolle uusia positiivisia ehdotuksia. Ulkoasiainkomissaari Molotov torjui kuitenkin 4.12. Ruotsin hallituksen välitystarjouksen, koska Neuvostoliitto ei ollut tunnustanut Suomessa muuta hallitusta kuin ”Suomen kansanvaltaisen hallituksen” eli Kuusisen Terijoen-hallituksen.

Sodan lopettamiseen pyrittäessä käytettiin kaikkia mahdollisia keinoja. Niinpä ulkoasiainministeri Tanner viimeisenä mahdollisuutena piti 15.12. venäjänkielisen radiopuheen, jossa hän vetosi suoraan ulkoasiainkomissarri Molotoviin neuvottelujen uudelleen käynnistämiseksi.

Risto Rytin hallitus antoi 2.12. myös Suomen edustajalle Kansainliitossa, ministeri R. Holstille tehtäväksi pyytää Kansainliittoa ottamaan käsiteltäväkseen Suomeen kohdistuneen hyökkäyksen. Sihteeristä kutsui yleiskokouksen koolle 9.12. Kokouskutsun saatuaan Neuvostoliitto esitti 4.12. päivätyssä sähkeesään että Suomen pyynnöltä puuttui peruste. ”Neuvostoliitto ei ole sodassa Suomena kanssa eikä uhkaa Suoen kansaa sodalla,,, Neuvostoliitto on rauhallisissa suhteissa Suomen kansanvaltaisen tasavallan kanssa, jonka hallitus on joulukuun 2. päivänä solminutu Neuvostoliiton kanssa avunanto- ja ystävyyssopimuseen. Tällä sopimuksella on järjstetty kaikki ne kysymykset, joista Neuvostoliiton hallitus oli neuvottelut tuloksesttomasti Suomen entisen ja nyttemin vallasta poistetun hallitusken valtuutettujen kanssa.” Samoin perustein Neuvostoliitto kieltäytyi hyväksymästä 11.12, lähetetyssä sähkessä ehdotetua vihollisuuksien lopettamista ja rauhanneuvottelujen aloittamista Kansainliiton yleiskokouksen välittämänä.

Yleiskokous tuomitsi ”Neuvostoliiton toiminnan Suomen valtiota vastaan”, Se totesi, että Neuovostoliitto oli loukannut Kansainliiton peruskirjan velvoituksia ja asettunut niiden ulkopuolelle. Tämän johdosta Kansainliiton neuvosto totesi 14.12,, että Neuvostoliitto ei ole enää Kansainliiton jäsen. Kansainliiton muut jäsenet noudattivat seuraavien kuukausien aikana eri tavoilla yleiskokouksen vetoomusta antaa Suomelle aineellistä ja ihmisystävillistä apua ja pidättäytyä kaikesta, joka saattaisi heikentä Suomen vastustuskykyä.

Lähdeaineisto Talvisodan historia ISBN 951-0-08146-9