Suomen tykistö oli
pitkälle vanhentunutta. Rannikkotykki oli jäykkälavettinen
”Hyppy-Heikki”, joka piti suunnata uudestaan jokaisen laukauksen
jälkeen.
Talvisodan seitsemäntenä
päivänä päättyivät suojajoukkotaistelut. Näiden ensimmäisten
viholliskontaktien aikana puna-armeijan taktiikasta ja sen
heikkouksista saatiin tärkeitä tietoja, muun muassa, että
vihollinen ei pyrkinyt aktiivisesti käyttämään hyväkseen sille
avautuneita koukkaupaikkoja vaan pyrki etenemään teiden suunnassa
kohti tavoitteitaan.
Huolimatta ylipäällikön
kritiikistä suojajoukot onnistuivat tehtäväsään kohtuullisen
hyvin. Jos asemat olisi pyritty pitämään loppuun asti, tappiot
olisiva olleet suuremmat ja vaikutukset taistelumoraaliin
negatiiviset. Kaikkiaan suojajoukkojen tappiot olivat noin 400
miestä, joista kaatuneita oli 133. Suojajoukot vetäytyivät
pääaseman taaksen reserviin lepäämään.
Suomalaiset vetäytyivät
Kannaksella viimeisestä Vuoksen toisella puoella olleesta
asemastaan, Kiviniemestä. Vetäytyessään joukot räjäyttivät
Vuoksen yli kulkeneet rautatie- ja maantiesillat.
Neuvostoliitto hyökkäsi
Taipaleessa jo asemaa vastaan. Koukkuniemessä lähellä Laatokan
rantaa, kohdassa, jossa Taipale-joki teki jyrkän mutkan, oli
heikosti puolustettu kohta. Siellä neuvostojoukot ylittivät joen ja
nousivat maihin joen toiselle puolelle, joka oli alavaa peltoa.
Joukot ryhmittyivät jo hyökkäysmuodostelmaan käydäkseen
suomalaisten vain pienen matkan päässä sijaitsevia asemia
vastaaan, kun se saattiin sekasortoon tarkalla tykistätulella.
Myös vastustajan tykistö
oli ahkera ja ulotti keskityksensä suomalaisten rintaman koko
syvyyteen aiheuttaen muun muassa ongelmia viestiyhteyksissä, mikä
vaikeutti lisäjoukkojen tuomista Taipaletta puolustavien avuksi.
Hyökkääjiä tuli joen yli vallattua sillanpääaseman joen
suomalaiselta puolelta, Rintama vakiintui seruaavana päivänä
Suomen pääaseman eteen.
Talvisodan seitsemäs
päivä oli Suomen 22. itsenäisyyspäivä. Presidentti ei
järjesstänyt itsenäisyyspäivän vastaanottoa, Myös muista
suurista juhlallisuuksista oli nuoressa tasavallassa luovuttu
ilmavaaran takia. Ulkoministeri Tanner ja muutamat muut ministerit
kuitenkin järjestivät hotelli Kämpissä vastaanoton ulkomaisille
diplomaateille ja lehtimiehille. Tilaisuuden eräs tarkoitus oli
osoittaa perättömiksi venäläisten uutistoimistojen väitteet
siitä, että Suomen hallitus olisi paennut maasta.
Neuvostojoukot etenivät
hitaasti kohti Suomussalmea Raatteen talvitietä pitkin. Hyökkäävä
neuvosto-osasto oli 9. armeijaan kuuluva 163.Divisioona, ja sen
tavoitteena oli marssia Suomen poikki Ouluun. Suomussalmelta sille
aukesi tie kohti Kajaania. Suomalaiset päättivät polttaa
Suomussalmen kirkonkylän ja vetäytyä Kiantajärven jään yli.
Sodan kahdeksantena
päivänä Taipaleenjoen mutkassa, Koukkuniemessä, josta
neuvostojuokot olivat vallanneet sillanpääaseman, käytiin päivän
kiivaimmat taistelut. Pataljoonan vahvuiset suomalaisjoukot yrittivät
vastahyökkäyksillä lyödä vihollisen takaisin joen taakse, mutta
joukot hajaantuivat raskaassa vihollistulessa ja
pataljoonankomentajakin joutui hetkeksi saarroksiin rantapellolla
olleeseen latoon. Raskaaat tappiot pakottivat miehet perääntymään
takaisin omiin asemiin. Pataljoona menetti päivän aikana kaikkiaan
80 miestä, joista kahdeksan oli upseereita. Iltaan mennessä
taistelut taukosivat, ja rintama vakiintui pääpuolustusaseman
eteen.
Laatokan pohjoispuolella,
Ilomantsin suunnalla, jonne Talvela oli määrätty vastuuseen,
vihollinen eteni. Lopullinen läpimurto leijui ilmassa, ja
suomalaisjoukot pakenivat hetkittäin jopa hallitsemattomasti.
Rakoilevien puolustusrivien pettäminen olisi avannut puna-armeijalle
tien Kollaalla olevien joukkojen selustaan.
Talvela oli määrännyt
Jalkaväkirykmentti 16:n komentajan, everstiluutnantti Aaro Pajarin,
ottamaan komentoonsa Tolvajärvellä olevat joukot, Pajari lähti
ripesäti kohti rintamaa. Saavuttuaan päämääräänsä hän antoi
rintaman säilyttämiseen tähtäävät komennot ja kiirehti kohti
etulinjaa. Matkallaan hän kohtasi pakenevia joukkoja. Tilanne näytti
synkältä. Tapahtumien ytimessä Pajari johti taistelua itse. Sitkeä
vastarinta tuotti lopulta tulosta, ja vihollisen hyökkäys
torjuttiin puoleenyöhön mennessä.
Samoihin aikoihin, juuri
ennen keskiyötä, vihollinen oli tähtäimissä myös Kollaalla,
Suojärven pohjoispuolella. Puna-armeija hyökkäsi panssarien
tukemana, mutta suomalaiset torjuivat ensiyritykset tykistön tuella.
Toiseen kriittiseen
vaaranpaikkaan, Suomussalmelle, määrättiin eversti Siilasvuo. Hän
otti komentoonsa siellä olleet joukot ja sai näiden lisäksi vielä
lisävahvistusta, jolloin joukkojen vahvuus oli prikaatin verran.
Vastassaan Siilasvuon joukoilla oli Neuvostoliiton 163.Divisioona,
joka oli saavuttanut hyökkäyssuunnitelmansa ensimmäisen tavoitteen
Suomussalmen kirkonkylän.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti