Suojajoukkotaistelut päättyvät

Suomen tykistö oli pitkälle vanhentunutta. Rannikkotykki oli jäykkälavettinen ”Hyppy-Heikki”, joka piti suunnata uudestaan jokaisen laukauksen jälkeen.

Talvisodan seitsemäntenä päivänä päättyivät suojajoukkotaistelut. Näiden ensimmäisten viholliskontaktien aikana puna-armeijan taktiikasta ja sen heikkouksista saatiin tärkeitä tietoja, muun muassa, että vihollinen ei pyrkinyt aktiivisesti käyttämään hyväkseen sille avautuneita koukkaupaikkoja vaan pyrki etenemään teiden suunnassa kohti tavoitteitaan.

Huolimatta ylipäällikön kritiikistä suojajoukot onnistuivat tehtäväsään kohtuullisen hyvin. Jos asemat olisi pyritty pitämään loppuun asti, tappiot olisiva olleet suuremmat ja vaikutukset taistelumoraaliin negatiiviset. Kaikkiaan suojajoukkojen tappiot olivat noin 400 miestä, joista kaatuneita oli 133. Suojajoukot vetäytyivät pääaseman taaksen reserviin lepäämään.

Suomalaiset vetäytyivät Kannaksella viimeisestä Vuoksen toisella puoella olleesta asemastaan, Kiviniemestä. Vetäytyessään joukot räjäyttivät Vuoksen yli kulkeneet rautatie- ja maantiesillat.

Neuvostoliitto hyökkäsi Taipaleessa jo asemaa vastaan. Koukkuniemessä lähellä Laatokan rantaa, kohdassa, jossa Taipale-joki teki jyrkän mutkan, oli heikosti puolustettu kohta. Siellä neuvostojoukot ylittivät joen ja nousivat maihin joen toiselle puolelle, joka oli alavaa peltoa. Joukot ryhmittyivät jo hyökkäysmuodostelmaan käydäkseen suomalaisten vain pienen matkan päässä sijaitsevia asemia vastaaan, kun se saattiin sekasortoon tarkalla tykistätulella.

Myös vastustajan tykistö oli ahkera ja ulotti keskityksensä suomalaisten rintaman koko syvyyteen aiheuttaen muun muassa ongelmia viestiyhteyksissä, mikä vaikeutti lisäjoukkojen tuomista Taipaletta puolustavien avuksi. Hyökkääjiä tuli joen yli vallattua sillanpääaseman joen suomalaiselta puolelta, Rintama vakiintui seruaavana päivänä Suomen pääaseman eteen.

Talvisodan seitsemäs päivä oli Suomen 22. itsenäisyyspäivä. Presidentti ei järjesstänyt itsenäisyyspäivän vastaanottoa, Myös muista suurista juhlallisuuksista oli nuoressa tasavallassa luovuttu ilmavaaran takia. Ulkoministeri Tanner ja muutamat muut ministerit kuitenkin järjestivät hotelli Kämpissä vastaanoton ulkomaisille diplomaateille ja lehtimiehille. Tilaisuuden eräs tarkoitus oli osoittaa perättömiksi venäläisten uutistoimistojen väitteet siitä, että Suomen hallitus olisi paennut maasta.

Neuvostojoukot etenivät hitaasti kohti Suomussalmea Raatteen talvitietä pitkin. Hyökkäävä neuvosto-osasto oli 9. armeijaan kuuluva 163.Divisioona, ja sen tavoitteena oli marssia Suomen poikki Ouluun. Suomussalmelta sille aukesi tie kohti Kajaania. Suomalaiset päättivät polttaa Suomussalmen kirkonkylän ja vetäytyä Kiantajärven jään yli.

Sodan kahdeksantena päivänä Taipaleenjoen mutkassa, Koukkuniemessä, josta neuvostojuokot olivat vallanneet sillanpääaseman, käytiin päivän kiivaimmat taistelut. Pataljoonan vahvuiset suomalaisjoukot yrittivät vastahyökkäyksillä lyödä vihollisen takaisin joen taakse, mutta joukot hajaantuivat raskaassa vihollistulessa ja pataljoonankomentajakin joutui hetkeksi saarroksiin rantapellolla olleeseen latoon. Raskaaat tappiot pakottivat miehet perääntymään takaisin omiin asemiin. Pataljoona menetti päivän aikana kaikkiaan 80 miestä, joista kahdeksan oli upseereita. Iltaan mennessä taistelut taukosivat, ja rintama vakiintui pääpuolustusaseman eteen.

Laatokan pohjoispuolella, Ilomantsin suunnalla, jonne Talvela oli määrätty vastuuseen, vihollinen eteni. Lopullinen läpimurto leijui ilmassa, ja suomalaisjoukot pakenivat hetkittäin jopa hallitsemattomasti. Rakoilevien puolustusrivien pettäminen olisi avannut puna-armeijalle tien Kollaalla olevien joukkojen selustaan.

Talvela oli määrännyt Jalkaväkirykmentti 16:n komentajan, everstiluutnantti Aaro Pajarin, ottamaan komentoonsa Tolvajärvellä olevat joukot, Pajari lähti ripesäti kohti rintamaa. Saavuttuaan päämääräänsä hän antoi rintaman säilyttämiseen tähtäävät komennot ja kiirehti kohti etulinjaa. Matkallaan hän kohtasi pakenevia joukkoja. Tilanne näytti synkältä. Tapahtumien ytimessä Pajari johti taistelua itse. Sitkeä vastarinta tuotti lopulta tulosta, ja vihollisen hyökkäys torjuttiin puoleenyöhön mennessä.

Samoihin aikoihin, juuri ennen keskiyötä, vihollinen oli tähtäimissä myös Kollaalla, Suojärven pohjoispuolella. Puna-armeija hyökkäsi panssarien tukemana, mutta suomalaiset torjuivat ensiyritykset tykistön tuella.

Toiseen kriittiseen vaaranpaikkaan, Suomussalmelle, määrättiin eversti Siilasvuo. Hän otti komentoonsa siellä olleet joukot ja sai näiden lisäksi vielä lisävahvistusta, jolloin joukkojen vahvuus oli prikaatin verran. Vastassaan Siilasvuon joukoilla oli Neuvostoliiton 163.Divisioona, joka oli saavuttanut hyökkäyssuunnitelmansa ensimmäisen tavoitteen Suomussalmen kirkonkylän.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7