Pikakivääri tuliasemassa
Kollaan etulinjalla
13.12.1939 eli sodan 14.
päivänä Neuvostoliitto tiedusteli Suomen asemia Karjalan
Kannaksella Summan suunnalla erittäin aktiivisesti. Voimakas
tykistötuli ja pienen, patajoonan pataljoonan tai komppanian voimin
tehdyt hyökkäykset vuorottelivat päivän aikana. Jalkaväen tukena
olleet hyökkäysvaunut pääsivät muutaman kerran murtautumaan
suomalaisten asemiin, mutta hyökkäykset ajettiin takaisin.
Puna-armeijan tarkoituksena oli tunnustella ja etsiä puolutuksesta
mahdollisia heikkoja kohtia.
Laatokan
pohjoisrintamalla, Suojärven ja Laatokan välissä, Neuvostoliiton
ensimmäinen tavoite oli päästä Sortavalaan. Joukot etenivät
kahden tien suunnassa, ja suomalaiset IV Armeijakunnan joukot
joutuivat perääntymään pienin askelin Kitilään. Pysäyttääkseen
vihollisen etenemisen suomalaiset yrittivät katkaista Kitilästä
itään vievän tien Lemetissä, mutta hyökkäys jouduttiin
keskeyttämään, koska sitä ei voitu saattaa nopeasti tavoitteeseen
aktiivisen vastarinnan takia. Rintamalla ei kuitenkaan ollut
esiintynyt sellaista paniikinomaista perääntymistä kuten vähän
pohjoisemmassa Tolvajärvellä oli aiemmin ollut.
Ilomantsin suunnalla,
eversti Talvelan vastuualueella, suomalaiset yrittivät vallata
Möhkön, jonka Neuvostoliitto oli vallannut 9.12. pyrkien kohti
Ilomantsia. Samanlaista hyökkäystä oli yritetty jo pari päivää
aiemmin, mutta se oli epäonnistunut, koska suomalaispataljoonat
menttivät yhteyden toisiinsa. 13.12. suomalaiset yrittivät lyödä
vihollisen hyökkäämällä kahdelta sivustalta, mutta
saarrostushuhujen takia toinen pataljoona pysähtyi peläten
vihollisen pääsevän selustaan. Niin joutui pysähtymään
toisellakin sivustalla etenevä pataljoona. Epäonnistunut yritys
maksoi paljon henkiä, tappiot olivat yli 70 miestä, Möhkö jäi
valtaamatta.
Seuraavina päivinä
käytyjen taisteluiden aikana saavutettiinkin tärkeitä voittoja, ja
eräältä kaatuneelta neuvostoupseerilta löydettyjen karttojen
perusteella voitiin päätellä alueella hyökkäävän
Neuvostoliiton 155. Divisioonan suunnitelmat. Ilomantsin suunnalla
syntyi voimatasapaino, ja heikentynyt neuvosto-osasto oli seuraavina
päivinä passiivinen.
14.12.1939 puna-armeija
valmistautui suurempaan hyökkäykseen Kannaksella, Summassa. Se
pehmitti suomalaisten asemia tyistötulella ja maahyökkäyksillä,
jotka puolustajat löivät takaisin. Hieman Summasta itään,
Muolaanjärven rannoilla, venäläiset pääsivät murtautumaan
Suomen puolustuslinjojen läpi aamusta asti jatkuneiden toistuvien
hyökkäysten avulla. Murtumakohtaa paikkaamaan löytyi kuitenkin
reservijoukkoja, jotka tyänsivät vastahyökkäyksellä vihollisen
pois omista asemista. Tiedustelutiedot Taipaleen suunnalta, aivan
Kannaksen itäkulmast, Laatokan rannoilta, kertoivat Neuvostoliiton
valmistelevan hyökkäystä.
Kollaalla vastustaja
koetti päästä suomalaisten sivustaan puolustuslinjan molemmilta
puolilta. Suomalaiset olivat juuri saaneet torjutuksi eteläpuolelta
tulevan uhan muun muassa panssarijunan vaula, kun partiot löysivät
linjan pohjoispuolelta metsästä vihollisleirin. Sitä tulitettiin
tykein, mutta neuvostojoukot olivat jo lähteneet etenemän
Kollaanjärven rantaa pohjoiseen, josta ne pyrkivät koukkaamaan
sivustaan ja hyökkäsivät suon yli suomalaisten kimppuun. Tämä
hyökkäys torjuttiin.
Saarrostusyrityksen aikana
puna-armeija hyökkäsi myös suoraan suomalaisten asemia vastaan
sitoen näin puolustajan joukkoja keskelle pienentääkseen
vastarintaa saarrostavilla sivuilla. Keskellä linjaa olleiden
joukkojen vähäisyydesta huolimatta päätti ”Marokon kauhu”
Juutilainen yllättää vastustajansa hyökkäämällä joen yli.
Yllätysmanööveri oli menestys, sillä Juutilaisen johtama joukko,
JR 34:n toinen pataljoona, tuhosi viisi hyökkäsyvaunuta ja sai
saalikseen muun muassa kaksi panssaritorjuntatykkiä. Lisäksi
suomalaiset jättivät eruvartion joen itäpuolelle. Seuraavina
päivinä rintamassa ei Kollaalla tapahtunut muutoksia, vaikka
puna-armeijalaiset yrittivät vielä kiertää selustaan.
Utön saari sijaitsee noin
90 kilometriä päässä sekä Turusta että Maarianhaminasa
ulkomerellä. Talvisodan 15. päivänä linnaketta lähestyi kaksi
Neuvostoliiton Punalippulaivaston Gnevnyj-luokan hävittäjää,
joiden pääaseistuksena oli 130 mm tykkejä. Utölle oli sijoitettu
neljä kappaletta 152 millin tykkejä. Samaan aikaan saarta vastaan
hyökkäsi kaksi pommikonetta.
Alusten annettiin lähestyä
11,5 kilometrin päähän, kunnes tuli niitä vastaan avattiin.
Toinen aluksista sai osuman, jonka jälkeen ne pakenivat savuverhon
suojissa. Savuverhon hälvettyä vain toinen laivoista oli pinnalla.
Punalippulaivasto ei osunut saareen lainkaan.
Sodan 16. päivänä
Neuvostoliitto oli saanut sillanpääaseman Taipaleenjoen
länsirannalta Koukkuniemestä, Taipaleen läheltä, josta joukot
eivät kuitenkaan olleet päässeet hyökkäämään suomalaisten
vastarinnan ja tykistötulen vuoksi. Nyt puna-armeija valmisteli
hyökkäystään huolellisella tykkitulella, joka rikkoi muun muassa
suomalaisten puhelinyhteydet yhtä lukuun ottamatta. Neuvostoliitto
oli keskittänyt alueelle siellä olleen divisioonan lisäksi vielä
toisenkin ja muodostanut näistä erityisryhmä Gröndahlin, jota
johti suomalaissyntyinen Wladimir Gröndahl.
Kahdeksan tuntia
suomalaisten aseimia moukaroineen tykistökeskityksen jälkeen
venäläiset alkoivat hyökätä, mutta ainoalla jäljellä jääneellä
puhelimellä Taipaletta puolustavat suomalaisjoukot tilasivat heidän
päälleen tykistökeskityksen, joka mursi hyökkäysvoiman.
Päivän aikan suomalaiset
löivät takaisin useita venäläisten hyökkäysyrityksiä, mutta
joissakin ohdin linjaa punapanssarit pääsivät suomalaisten asemiin
ampuhautojen yli. Ne yrittivät kylvää kauhua suomalaisiin
liekinheittimillään, mutta polttoaine ei ottanut tulta. Suomalaiset
tuhosivat 12 vaunua. Taistelut jatkuivat vielä pari päivää
suomalaisten asemien edessä.
Kitilän suunnalla,
Laatokan koillista rantaa pitkin etenevät venäläisjoukot olivat
selvästi jäljessä tavoitteestaan.Ne pyrkivät jäärääpäisesti
kohti Impilahtea ja Sortavalaa. 15.12 oli tullut vastahyökkäyksen
aikan, ja suomalaiset lähtivät tavoittelemaan Neuvostoliiton 168.
Divisioonan huoltoreitin katkaisemista. Koukkaus tapahtui
Ruhtinaanmäellä, Kitilästä itään. Suomalaiset hyökkösivät
kahdeksan pataljoonan voimin. Vain neljä niistä pääsi
taistelukosketukseen. Hyökkäys piti kuitenkin keskeyttäää, koska
omaa huoltyhteyttä taakse ei saatu varmistettua. Joukot myös
väsyivät 17.12 asti kestäneessä hyökkäsytaistelussa.
Vaikka IV armeijakunnan
komentaja ei ollut tyytyväinen joukkojen suorituksiin, hyökkäyksellä
oli kuitenkin merkitystä. Neuvostojoukot olivat joutuneet
puolustuskannalle, ja aloite oli siirtynyt suomalaisille.
Rintamasuunnalla oli rauhallisempaa yli viikon. Lunta satoi, ja sitä
oli jouluna lähes puoli metriä mikä tiesi suomalaisille etua
tulevissa koitoksissa.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkeberg Talvisota päivä päivältä ISBN 979-952-220-706-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti