Pajarin hyökkäys jatkuu

Suomen Matkailijayhdistyksen omistama Tolvajärven matkailumaja.

Talvela suostui lykkäämään yleishyökkäystä vuorokaudella, kun Pajari pyysi. Talvela soitti tästä päämajaan ja oli pahalla tuulella. ”Ei hätäillä, vielä ehditään”, Airo rauhoitteli häntä.

Pajarin 16. rykmentin I tamperlaispataljoona ja Mikkelissä koottu polkupyröpataljoona 7. olivat edelleen Kokkarissa. Ne oli kyllä hälytetty ja jo matkalla öiseen torjuntataisteluun selustassa, mutta tilanne selvisi, ennen kuin ne pääsivät perille, ja ne saivat palata takaisin sisämajoitukseen. Lisäjoukkojen tulo ja rintaman pysyminen paikallaan lämmitti mieltä, sekin.

Pajarin piti hyökätä neljän pataljoonan voimin päätien suunnassa ja murtaa vastarinta Tolvajärven itäpuolella ja edetä tietä 10 km, jonka jälkeen reservissä olevat kolme pataljoonaa jatkaisivat vihollisen takaa-ajoa toistakymmentä kilometriä Ägläjärven kapeikkoon. Operaatiokäskyä muutettiin reippaasti. Pajari sai Talvelalta käskyn pitää hallussaan järven länsirannan ja koota sinne reservin torjumaan mahdollista etelän kautta tapahtuvaa saarrostusta. Pajarilla oli tätä varten viisi pataljoonaa. Päähyökkäys olisi pohjoisen kautta tapahtuva koukkaus. Sinne lähetettiin Pajarin tamprelainen pataljoona ja 9. erillinen pataljoona. Ne siirrettiin 12.12. aamuun mennessä Hirvasjärven pohjois- ja koillispuolelle. Sieltä niiden piti hyökätä etelään ja kaakkoon päätielle vihollisen selustaan. Kun ne pääsivät Hirvasjärven eteläpään tasalle, Pajarin oli määrä hyökätä viiden pataljoonan kanssa. Ei tieddetty, että pohjoisessa oli kahta pataljoonaa vastassa kokonainen 139. divioonan rykmentti, joka oli niiden hyökkäyssuunnan koillispuolella. Talvelan esikuntapäällikkö everstiluutnantti M. Stewen kannatti kovasti tuota hyökkäystä, koska siihen osallistuivat pataljoonat olivat saaneet levätä pitkään. Pajarin viisi pataljoonaa olivat taas lopen uupuneita ja huonossa kunnossa. Pohjoisesta tapahtuva hyökkäys tempaisisi nekin mukaan.

Pajari päättikin hyökätä yhtaikaa pohjoisen ryhmän kanssa koko voimallaan, tehdä suoran rintamahyökkäyksen suoraan jään yli. Tämä ei ollut mikään korpisodan resepti, Matrosan hyökkäyksen toistoa. Miten kävi? Pohjoisessa pataljoonat myöhäistyivät pahasti. Ne pääsivät valmiusasemiinsa vasta klo 8 ja näkivät silloin pohjoisen kukkuloilla lukuisat vihollisnuotiota. Siellä oli kaksi vihollispataljoonaa. Erillinen pataljoona 9. hyökkäsi oikealla, kaki tamperelaiskomppaniaa vasemmalla. Niiden piti ylittää Hirvasjärven yläpää ryhtymättä taisteluun havaitsemiensa vihollisten kanssa. Venäläiset eivät huomanneet lumipuvuissa etenevien suomalaisten liikkeelle lähtöä ennen kuin varttitunnin kuluttua. Klo 8.15 avasivat tulen. Tamperelaisten 3. komppania ja puolet erillispataljoona 9. toissesta komppaniasta juuttuivat kiinni taisteluun. Yksi komppani eskyi hiihtämään etelään Hirvajärven länsipuolella omien selustaan.

Puolet jäärven ylittäneistä joutuivat jättämään suksensa jäälle, kun lumen alla oleva vesi kasteli ne ja ne jäätyivät hetkessä käyttäkelvottomaksi. Tamperelaiskomppanian eteneminen pysähtyi Hirvassaaren eteläpuolella olevaan taloryhmään. Idästä tullut venäläinen komppania katkaisi sen yhteydet taakse ja se sai käskyn vetäytyä satimesta. Muutkin järven itäpuolelle päässeet suomalaiset komppaniat vetäytyivtä järven itäpuolelle suomalaiset komppaniat vetäytyivät järven pohjoisrantaa pirkin lutikkamökin komentopaikalle saakka. Pohjoinen saartoyritys raukesi siihen. Venäläinen koskematon 718. jalkaväkirykmentti oli hyökkäysasemissa, kun suomalaiset törmasivät siihen. Se ei edes päässyt alkuun. Rykmentti herpaantui täysin passiiviseksi. Se uskoi suomalaisten yrittävän saarrostusta.

Pajarin hyökkäys alkoi puolitoista tuntia aiottua myöhemmin, kun tykistän tulivalmistelu myöhästyi sen verran. Erillinen pataljoona 112, hyökkäsi jään yli Kotisaaren eteläpäähän. Yksi sen komppanioista jatkoi Tolvajärven itärannalle ja eteni maantielle, josta venäläisten vastahyökkäys heitti sen takaisin. Se palasi Kotisaareen ja osallistui sen valtaukseen.

Pajarin rykmentin II pataljoona hyökkäsi päätiellä. Taaempana tuleva komppania juoksi salmen yli vihollistulesta piittaamatta. Sen edellä mennyt komppania joutui suojautumaan järven jäälle. Tien vasemmalla puolella hyökännyt komppania pyrki suojaan oikealla tien ja harjun oikealla puolella. Näin suomalaiset pääsivät Hevossalmen yli. Heitä tuki kiivas konekiväärityli Tolvajärven ja pienen Myllyjärven länsipuolelta. Yksi konekiväärijoukkueista tulitti kahden kilometrin päästä taukoamatta Kotisaaren pohjoispään tasalla tiärannalla olevaan niemeen tuotua kenttätykistän patteria ja sai sen vaikenemaan. Tykkimiehet ievät kyenneet ampumaan tykeillä eivätkä myöskään siirtämään niitä kauemmaksi suojaan.

Pajarin rykmentin II pataljoonan kolme komppaniaa, jotka olivat päässeet Hevossalmen yli, menivät ahtaassa tlassa auttomattomasti sekaisin ja toimivat yhtenä joukkona. Patajoonan konekiväärit juoksutettiin salmen yli ja asetettiin asemiin kärjen taaksen jatkamaan tulitusta. Mukana oli myös 37 mm:n pansaaritorjuntatykki. Se tuhosi vihollisen panssareita, jotka yrittivät vastahyökkäystä. Venäläsiet työnnettiin matkailumajakan länsipuolella oleviin hiekkakuoppiin. Heillä oli siellä toistakymmentä konekivääriä.

Matkailumaja oli korkealla harjulla, jonka rinne oli hvyin jyrkkä. Venäläisillä oli konetuliaseita sen ikkunoissa tulittamassa. Suomalaiset pääsivät majan eteen, mutta tulitus pani heidät perääntymään samoihin hiekkakuoppiin, missä venäläsiet olivat olleet. Kello oli 12. Pajari odotti pohjoisessa hyökkäävien kahden pataljoonan iskua venälöisten selustaaan. Lopen uupunut aliupseeri toi hänelle sana, että hyökkäys oli eåpäonnistunut ja mieht vetäytyivät paraillaan khti heille tuttua Kokkaria. Kapealla Tolvajärven harjullla olevat Pajarin miehet oli pysäytetty ja he pyysivät vahvistuksia. ”Nyt tekee mieli panna tupakaksi”, sanoi Pajari, jonka tupakkalakko oli kestänyt hyvin kaksi vuotta. Hänet oli yhtäkkiä vallannut vastustamaton tupakkahimo.

Hyökkäys matkailumajan valtaamiseksi alkoi klo 13.30. Suomalaiset ryntäsivät tappioista huolimatta rinnettä ylös. Se oli niin jyrkkä, että kaatuneet ja haavoittuneet pyörivät ja liukuivat sitä pitkin alas. Venäläisten kone- ja pikakiväärit ampuivat matkailumajan kivestä tehdyn ensimmäisen kerroksen ikkunoista ja sen nurkan takaa. Ikkunoista heitettiin käsikranaatteja. Harju oli sillä kohtaa vain 110 metriä leveä. Kaksi suomalaiskomppaniaa hyökkäsi harjun pohjoisrinteellä, yksi eteläisellä. Jälkeenpäin miehet olivat sitä mieltä, että rakennus olisi pitänyt tuhota voimakkaalla kasapanoksella. Sitä pidettiin kuitenkin niin arvokkaana nähtävyytenä, että oli käsketty säästää se. Kun muu ei auttanut, rohkea pikakiväärimies heitti kuitenkin kasapanoksen ikkunasta alakertaan. Sen jälkeen tuli ovesta ulos kolmisenkymmentä venäläissotilasta tyhjin käsin. He olivat jättäneet aseensa sisälle. Ylemmässä hirsistä tehdyssä kerroksessa oli haavoittuneita venäläisiä. Suomalaisten sidontapaikka oli taas harjulle tuhotun venäläisen hyökkäysvaunun takana. Sinne ei vihollinen kyennyt ampumaan. Yläkerran päätyikkunassa oli konekivääri ja sen vieressä pöydän korkuinen kasa hylsyjä. Kukkulan valtaukseen meni tunti, mutta vielä kaikki rakennuksessa olevat venäläiset eivät hellittäneet vaan jatkoivat taistelua.

Pohjoisempana hyökkäsivät Myllyjärven yli Hirvasharjulle polkupyöräpataljoona 7. ja 10. erillispataljoonan yksi komppania suksin venäläisen tykistön sulkutulen läpi kranaattien räjähdyspilvien ja korkeiden vesipatsaisen holvistossa vilahdellen. Pajari seurasi sitä omalta harjultaan.

Heti kun matkailumajan ympäristö oli puhdistettu, pajarin rykmentin II pataljoona aloitti vihollisen takaa-ajon pitkin harjua. Matkailumajan puhdistamisen vihollisista tehtäväkseen saanut komppanianpäällikkö ehdotti majan polttamista. Paikalle tullut majuri kielsi sen, jonka jälkeen komppanian kaksi joukkuetta määrättiin hyökkäämään taloon. Konekiväärit tulivat niitä ja miehet heittelivät käsikraanatteja eteensä, kun syöksyivät alakertaan ja sielät toiseen kerrokseen. Jalkaväkirykmentti 609:n komentaja kaatui. Hän jäi makaamaan rappujen yläppähän. Talon valtauksen jälkeen sinne tullut Pajari teki kunniaa ruumiille. Kaatuneen venäläisen aliluutnantin kauluslaatat leikattiin irti ja ojennettiin Pajarille muistoksi. Joukko taloon sijoitetun eskunnan upseereista antautui. Löytyi myös rykmentin arkisto. Siitä kävi selville, että venäläiset uskoivat, että heitä vastassa oli vain neljä suomalaista pataljoonaa. Sen taki suomalaisten hyökkäys oli heille täydellinen yllätys. He eivät olleet osanneet sellaista edes kuvitella.

Matkailumajasta saatiin 18 konekivääriä ja täytettyjä patruunavöitä. Ne voitiin heti ottaa käyttöön. Itse rakennus säilyti uskomattoman hyvässä kunnossa. Se oli edustusrakennjus ja suomalaiset kivimieht ja kirvesmiehet olivat tehneet sitä paitsi mahdollisimman kauniin, myös lujan. Ei sitä ollut rakennetty yhtä sukupolvea varten.

Neljännen komppania hyökkäys murti myös Kotisaaren pohjoispään tukikohdan. Siellä kaatui toistasataa venäläistä. Vankeja otettiin 60. Sotasaalista oli 6 kenttätykkiä, kaksi panssarintorjuntatykkiä, kaksi kranaatinheitintä ja yli 20 konekivääriä. Eloon jääneet venäläiset vetäytyivät jään yli päätielle ja sitä pitkin itään.

Pajari tiedotii klo 17 kirjallisesti Talvelalle saaneensa suuren voiton. Sen hinta oli 100 kaatunutta ja 200 haavoittunutta. Hän pyysi, että rankan urakan tehneet miehet saisivat levätä vuorokauden. Talvela vaati jatkamaan hyökkäystä hetkeäkään viivyttelemättä ja tuhoamaan vielä vastassa olevan vihollisen elävän voiman. Pajari napisi vastaan.

Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2