Summan puolustajia taisteluhaudoissaan
Joulukuun rajujen
taisteluiden jälkeen tuntui puolustajasta oudolta rintaman ylle
laskeutunut hiljaisuus ja rauha. Tietysti kaikki on suhteellista.
Kyllä vihollinen edelleenkin tykistöllään louskutteli ja
edelleen, jopa enenevässä määrin viholliskoneet kiertelivät
taivaalla tähystäen ja pommittaen jopa ampuen konekiivääreillään
yksittäisiä sotilaita, jotka eivät tarpeeksi nopeasti päiväsaikaan
maastoutuneet. Tätä hiljaisen vihanpidon aikaa käytti
rintamavastuun ottanut 3. Divisioona mahdollisimman tehokkaasti
hyväkseen. Korsuja ja tuliasemia korjattiin ja rakennettiin.
Pioneerit joutuivat raskaan paineen alaisiksi kunnostaessaan
tykistötulen vaurioittamia betonibunkkereita. Armeijakunnan
komentaja Öhqvist pyysi saada käyttöönsä Juustilan tienoilla
olevana Päämajan alaista pioneerikomppaniaa avuksi Summan
rintamalle, mutta pyyntöön ei suostuttu. Pääosa kenttätöistä
ja huollon vaatimista järjestelyistä oli suoritettava öisin, sillä
siksi tarkkaan pystyi vihollinen korkealle köysien varaan
kohotetuista tähystyspaaluistaan, aina ilmassa kirtelevistä
lentokoneistaan ja jopa suoralla tähystyksellä Perkjärven
ampumaleirin harjanteilta valvomaan liikettä ja liikennettä
suomalaisten asemissa ja takamaastossa. Se kiusasi enemmän
suomalaisia, jotka eivät voineet ollenkaan ilmavaaran vuoksi nauttia
korsuissaan ja maahankaivetuissa teltoissaan kaminan suomaa lämpöä.
Lämpö oli hankittava liike-energialla: hyppimällä ja lyömään
käsi edessa ja takana yhteen.
Kaikki merkit viittasivat
siihen, että vihollinen valmisteli suurhyökkäystä. Jatkuva ja
enenevä häirintä puolustajan huoltoa ja puolustusasemia vastaan
viittasi siihen. Kyllä vihollinenkin tiesi suomalaisten joukkojen
pienuuden ja ettei vaihtomahdollisuuksia liiemmin ollut. Siksi oli
tehokas keino puolustajan väsyttäminen ja ennen suurhyökkäyksen
alkua yötä päivää jatkuvalla tykistötulella, lentopommituksilla
ja rintamalle tuotujen uusien joukkojen suorittamilla
”harjoitushyökkäyksillä”, Tosin harjoitushyökkäyksissä ei
tullut ”harjoitusruumiita”, mutta tappioistahan ei tarvinnut
välittää.
Heikoimmin olivat
kenttälinnoitustyöt Suokunnan lohkolla, joka divisioonien vaihdon
yhteydessä liitettiin 4. Divisioonasta 3. Divisioonaan. Tammikuun
20. päivä siirrettin ErP 3:n 3. komppania Suokunna lohkolle
panssarintorjuntatehtäviin. Se majoittui telttoihin n. 2 km:n päähn
etulinjasta Karhulaan vievän tien varteen.
Vihollisen tunnustelevat
hökkäykset voimistuivat. Yhä raskaampia ammuksia käytti
vihollinen kiiteiden puolustuslaitteiden murskaamiseen ja luottaen
suomalaisten tykistän voimattomuuteen yhä näkyvämmin tuotiin
suorasuuntaukseen raskastakin kalustoa. Kovin vihollisen vainoama ja
vihaama Poppiuksesta itään oleva Pertti-linnake joutui 13.1.
raskaan tykistön tuleen. 21. päivänä Pertti-linnake sai kkaksi
kohtalokasta täysosumaa, jolloin 10 puolustajaa kuoli ja 3
haavoittui. 25. päivänä Miljoonalinnake sai täysosumia ja itäisen
tähystystorni tuhoutui ja sella ollut tulenjohtaja kaatui.
- rintama alkoi elää. Vihollinen oli tuonut 12 ” tykit, jolla se antaa ankaraa rumputulta etulinjan korsuihin. Maa vapisee lakkaamatta ja rumputuli jatkuu 22.1. Tammikuun lopulla olivat 3. Divisioonan joukot lopen uupuneina kypsät vaihtoon, mutta vaihtoa ei voinut järjestää. Vapaan olevia joukkoja ei yksinkertaisesti ollut.
Tammikuun lopulla sai
vihollinen valtavan hyökkäysarmeijansa siirrettyä hyökkäysasemiin.
Aremeijan tehtävänä oli murtaa vastustajan linnoitetut asemat
alueella Karhula-Muolaanjärvi ja hyökätä sen jälkeen tasalle
Viipuri-Antrean asema. Armeijan päävoimat – yhdeksän
divisioonaan, viisi panssariprikaatia, jv-kk-prikaat, tukenaan
kymmenen kk-rykmenttiä – oli käytettvä hyökkäykseen kaistan
oikealla osalla Karhulan ja Muolaanjärven välisellä alueella.
Luoteisen armeijaryhmän
komentaja, 1. luokan armeijakomentaja S.K.Timoshenko ei määrännyt
vielä Luoteisrintaman hyökkäyspäivää, mutta kehotti joka
sotilaallisesti tarkoittaa yhtä kuin käski armeijoita helmikuun
ensimmäisen kymmenen päivän aikana käymään erillisiä
taisteluita. 7. Armeijan oikealla puolella hyökkäsi 13. Armeija
tehtävänään murtaa vastustajan aseman Muolaanjärven ja
Taipaleenjoen suun välisellä alueella.
Suomalainen sodan johto
arvioi ja päätteli oikein merkkien, havaintojen ja tiedustelun
perusteella, että vihollisen suurhyökkäys oli odotettavissa, mutta
koska hyökkäys alkaisi ja kuinka suurin voimin, se jäi arvailujen
varaan.
Lähdeaineisto: Esa
Anttala Talvisota – sataviisi taistelujen päivää ISBN
978-951-23-5164-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti