Sissitoimintaa Lapissa

Runsasluminen talvi tarjosi suomalaisille suksimiehille nopean liikkumisen edun. Vastustajalla ei useinkaan ollut näitä liikkumisvälineitä tai se hallitsi huonosti niiden käytön.

Sissi- ja kaukopartiotoiminnan valmistelut talvisodan syttyessä olivat vielä kesken. Tosin Rajavartiolaitoksessa oli koulutettu rauhan vuosina partiomiehiä sodan varalle, mutta silti sissitoiminta oli improvisoitava talvisodan jo alettua. Lapissa sissi- ja kaukopartiotoiminnan järjestelyistä ja johtamisesta talvisodassa vastasivat Lapin Ryhmän komentaja, kenraalimajuri K.M. Walleniuksen alaiset rintamajoukot Petsamon ja Sallan suunnilla sekä Päämajan tiedustelutoimiston alaisen Rovaniemen alatoimiston päällikkö, majuri Harri Paarma.

Rajavartioistoissa aloitettiin jo 1920-luvulla sissikoulutus. Seuraavalla vuosikymmenellä sitä tehostettiin erityisesti Lapin Rajavartioistossa. Sissikoulutusta annettiin paitsi rajavartiostojen kantahenkilökunnalle myös varusmiehille. Koulutus käsitti, sissitaitojen opetuksen ohella, sotilaspartiohiihtoa, ampumakoulutusta ja venäjänkielen opiskelua. Talvella 1939 järjestettiin Sallan alueella laaja sissiharjoitus. Sitä johti kapteeni V.Karanko, jota Sotakorkeakoulussa oli laatinut diplomityön sissitoiminnasta. Osaston päällikkönä oli luutnantti M. Avela ja hänen kouluttajanaan kapteeni A. Pennanen. Tässä harjoituksessa kokeiltiin porojen käyttöä sissiosaston kuljetustehtävissä ja majoituksen järjestelyä vaikessa talviolosuhteissa. Harjoitus päättyi erään varastoalueen tuhoamiseen. Näitä taitoja tarvittiin vuoden kuluttua samalla alueella vihollisen hyökättyä rajan yli.

Juuri ennen talvisotaan valmistui puolustusvoimien ensimmäinen sissitoimintaa käsittelevä opas. Siinä todettiin sissien toiminnan kohdistuvan vihollisen johtamisjärjestelmään, viestiyhteyksiin ja huoltoon. Oppaassa korostettiin kaiken toiminnan yhteydessä suoritettavan tiedustelun merkitystä. Sissitoiminnan tuli olla sopusoinnussa ominen rintamajoukkojen toiminnan kanssa. Tämän oppaan periaatteita pyrittiin noudattamaan talvisodassa Petsamon ja Sallan rintamasuunnilla.

Tieustelutietojen välittämistä vasten valmistettiin majuri R. Lautkarin johdolla ”Kyynel”-radio, jolla voitiin viesittään yli 500 kilometrin etäisyydelle. Kapteeni R.Hallamaa – sittemmin talvi- ja jatkosodan maineikas radiotiedustelupäällikkö – taas kehitteli salakirjoitusmenetelmiä. Siten sissi- ja kaukopartiotoiminnan valmisteluissa ja menetelmien kehittelyssä oli ennen talvisotaa päästy jo sellaiselle tasolle, että toiminta ”kovat piipussa” voitiin aloittaa.

Talvisodan alussa Neuvostoliitto keskitti Sallan suuntaan 122. ja 86. Divisioonan. Näiden tavoitteena oli Rovaniemen valtaaminen. Joulukuun puolivälissä venäläiset joukot etenivät Kemijärveä kohti ja katkaisivat Sodankylään johtavan tien Pelkosenniemellä. Lapin ryhmän tarmokkain sotatoimin venäläiset pysäytettiin Joutsijärvellä ja ajettiin hajallelyötynä Pelkosenniemeltä Saijaan.

Lapin Ryhmän komentajan, kenraalimajuri K.M. Alleniuksen, käskyllä Pelkosenniemen ja Joutsijärven taistelujen aikana aloitettiin sissitoiminta Sallan rintamalla. Walleniuksella oli sissiluontoisesta toiminnasta omia kokemuksia vapaussodan ajoilta, jolloin hän jääkärinä oli ollut Pohjois-Suomessa etappi- ja sabotaasitehtävissä. Jo joulukuusssa 1939 ryhmän ja joukkueen vahvuiset sissiosastot etenivät aina 40 kilometrin päähän neuvostojoukkojen selustaan. Luutnantti K.Kojosen komppania siirrettiin joulun jälkeen Märkäjärven eteläpuolelle Hautajärvelle, mistä se aloitti huoltoliikenteen häirinnän Kursun ja Aaatsingin välisellä tieosuudella. Vastaavasti Saijassa kapteeni H. Suorannan osasto toimi Aatsingin ja Sallan välisellä tiellä.

Jo sissien ensimmäisten iskujen jälkeen 122. Divisioonan johdinlinjat katkaistiin paristakymmenestä kohdasta, 70 autoa tuhottiin ja aiheutettin yli sadan miehen tappiot. Siksi neuvostojoukkojen oli pakko suojata selustayhteytensä ja sidottava joukkoja sissien takaa-ajoon. Tammikuun puolivälissä – sissitoiminnasta saatujen hyvien kokemusten takia – siirrettiin myös Erillinen patajoona 17 Hautajärvelle, missä sille alistettiin luutnantti Kojosen komppania. Pataljoonan tuli häiritä vihollisen liikennettä 122. Divisioonan selustassa ja tilaisuuden tullen tuhota Märkäjärven huoltokeskus.

Tammikuun puolivälissä suomalaisten sissitoiminta, ankara talvi ja näistä johtuneet huoltovaikeudet aiheuttivat 122. Divisoonan vetäytymisen Joutsijärveltä yli 30 kilometriä itään, Märkäjärvelle, minne rintama pysähtyi sodan loppuun saakka. Erillinen Pataljoona 17 aloitti neuvostojoukkojen häirinnän Märkäjärven alueella, mutta sen toiminta jäi aluksi varsin vaatimattomaksi paleltumien ja marssirasitusten takia. Myöhemminkän ei aktiivinen toiminta neuvostojoukkoja vastaan enää ollut menetyksellistä, koska venäläiset suojasivat huoltoteiden sivustat hyvin. Pataljoonan tiedustelutoiminta jatkui vielä ruotsalaisten vapaaehtoisten otettua rintamavastuun Sallan suunnalla.

Tammikuun lopulla Osasto Suorannan sissit tekivät tuloksettoman retken Saijan alueelta Sallan lentokentälle. Kojosen komppania hyökkäsi menestyksellisesti Kuusivaarassa sijainnutta huoltokeskusta vastaan aiheuttaen puolustajalle melkoiset tappiot. Kojosen sissit sitoivatkin Sallan ja valtakunnan rajan välille kaksi venäläistä pataljoonaa selustan suojaamistehtäviin.

Sallan suunnalla sissipäälliköistä mainittakoon Pekka Niemi, Olli Remes ja Olavi Alakulppi, jotka kansainvälisillä kilpaladuilla olivat niittäneet mainetta talvisodan edellä. Kaksi viime mainittua sai jatkosodassa Mannerheim-ristin henkilökohtaisesta urheudesta kaukopartioiden johtajina.

Talvisodan alussa Neuvostoliitto suuntasi Petsamoon 52. Divisioonan, joka jatkoi hyökkäystä kohti Ivaloa. Osasto Pennanen, komentajana kapteeni A. Pennanen vetäytyi joulukuun 18. päivään mennessä Nautsiin, minne rintama pysähtyi sodan loppuun saakka.

Joulukuun jälkeen Osasto Pennanen aloitti sissitoiminnan, jolle oli luotu edellytykset heti taistelujen alettua sitne, että ruokaa, ampumtarvikkeita ja räjähdysaineita oli kätketty kuuteen eri kohteeseen vihollisen selustaan jäävälle alueella. Yhteensä 19 sissiosastoa, joiden vahvuus oli yhteensä 20 miestä, osallistui vihollisen häirintään ja tiedustelutehtävin Salmijärven ja Yläluostarin välisellä alueella. Partioiden toiminta-aika oli keskimäärin kaksi viikkoa. Sissiuhan takia myös 52. Divisioona joutui sitomaan joukkojaan selustan suojaamiseen. Yhtymän oli pakko suojata huoltokolonnansa saattueilla. Lisäksi neuvostojoukkojen oli rakennettava noin seitsemän kilometrin välein bunkkereita huoltoteiden varsille vartio-osastoja varten.

Muutama petsamolainen perhe oli siirtynyt talvisodan alettua Paatsjoen yli Norjan puolelle. Kun rintama pysähtyi Nautsin, ehdotti majuri Harri Paarma, että Pennanen myöntäisi lomana jollekin perheellisille, jotta nämä voisivat käydä Norjassa perheidensä luona. Samalla miehillä oli tilaisuus käydä tähystelemässä neuvostojoukkojen puuhia rajan yli ja tuoda arvokkaita tietoja vihollisen tooimista Nautsin ja Petsamon väliseltä tieltä.

Osasto Pennasen sissijohtajista mainittakoon vänrikki A. Jokela, joka Kolosjoen nikkelikaivoksen vapaaehtoisista työmiehistä muodostetulla sissiosastolla aiheutti kauhua neuvostojoukkojen keskuudessa. Jokela sissien luodeista kaatui muun muassa vihollisen 14. Armeijan panssarijoukkojen komentaja Salmijärven lähellä. Jokelan sissit tekivät myös kaksi yllätyshyökkäsytä Petsamon lentokentälle.

Talvisodan aikana suomalaisten sissitoiminta oli tehokkainta Lapissa. Pääasiassa sieltä saatujen kokemusten perusteella ryhdyttiin niin sanotun välirauhan aikana kehittämään sissien ja kaukopartimiesten koulutusta ja toimintamenetelmiä siten, että jatkosodan alussa voitiin siirtyä tällä alalla aivan uuteen vaiheeseen.

Lähdeaineisto Suomi sodassa talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN 951-9078-94-0