Runsasluminen talvi
tarjosi suomalaisille suksimiehille nopean liikkumisen edun.
Vastustajalla ei useinkaan ollut näitä liikkumisvälineitä tai se
hallitsi huonosti niiden käytön.
Sissi- ja
kaukopartiotoiminnan valmistelut talvisodan syttyessä olivat vielä
kesken. Tosin Rajavartiolaitoksessa oli koulutettu rauhan vuosina
partiomiehiä sodan varalle, mutta silti sissitoiminta oli
improvisoitava talvisodan jo alettua. Lapissa sissi- ja
kaukopartiotoiminnan järjestelyistä ja johtamisesta talvisodassa
vastasivat Lapin Ryhmän komentaja, kenraalimajuri K.M. Walleniuksen
alaiset rintamajoukot Petsamon ja Sallan suunnilla sekä Päämajan
tiedustelutoimiston alaisen Rovaniemen alatoimiston päällikkö,
majuri Harri Paarma.
Rajavartioistoissa
aloitettiin jo 1920-luvulla sissikoulutus. Seuraavalla
vuosikymmenellä sitä tehostettiin erityisesti Lapin
Rajavartioistossa. Sissikoulutusta annettiin paitsi rajavartiostojen
kantahenkilökunnalle myös varusmiehille. Koulutus käsitti,
sissitaitojen opetuksen ohella, sotilaspartiohiihtoa,
ampumakoulutusta ja venäjänkielen opiskelua. Talvella 1939
järjestettiin Sallan alueella laaja sissiharjoitus. Sitä johti
kapteeni V.Karanko, jota Sotakorkeakoulussa oli laatinut diplomityön
sissitoiminnasta. Osaston päällikkönä oli luutnantti M. Avela ja
hänen kouluttajanaan kapteeni A. Pennanen. Tässä harjoituksessa
kokeiltiin porojen käyttöä sissiosaston kuljetustehtävissä ja
majoituksen järjestelyä vaikessa talviolosuhteissa. Harjoitus
päättyi erään varastoalueen tuhoamiseen. Näitä taitoja
tarvittiin vuoden kuluttua samalla alueella vihollisen hyökättyä
rajan yli.
Juuri ennen talvisotaan
valmistui puolustusvoimien ensimmäinen sissitoimintaa käsittelevä
opas. Siinä todettiin sissien toiminnan kohdistuvan vihollisen
johtamisjärjestelmään, viestiyhteyksiin ja huoltoon. Oppaassa
korostettiin kaiken toiminnan yhteydessä suoritettavan tiedustelun
merkitystä. Sissitoiminnan tuli olla sopusoinnussa ominen
rintamajoukkojen toiminnan kanssa. Tämän oppaan periaatteita
pyrittiin noudattamaan talvisodassa Petsamon ja Sallan
rintamasuunnilla.
Tieustelutietojen
välittämistä vasten valmistettiin majuri R. Lautkarin johdolla
”Kyynel”-radio, jolla voitiin viesittään yli 500 kilometrin
etäisyydelle. Kapteeni R.Hallamaa – sittemmin talvi- ja jatkosodan
maineikas radiotiedustelupäällikkö – taas kehitteli
salakirjoitusmenetelmiä. Siten sissi- ja kaukopartiotoiminnan
valmisteluissa ja menetelmien kehittelyssä oli ennen talvisotaa
päästy jo sellaiselle tasolle, että toiminta ”kovat piipussa”
voitiin aloittaa.
Talvisodan alussa
Neuvostoliitto keskitti Sallan suuntaan 122. ja 86. Divisioonan.
Näiden tavoitteena oli Rovaniemen valtaaminen. Joulukuun
puolivälissä venäläiset joukot etenivät Kemijärveä kohti ja
katkaisivat Sodankylään johtavan tien Pelkosenniemellä. Lapin
ryhmän tarmokkain sotatoimin venäläiset pysäytettiin
Joutsijärvellä ja ajettiin hajallelyötynä Pelkosenniemeltä
Saijaan.
Lapin Ryhmän komentajan,
kenraalimajuri K.M. Alleniuksen, käskyllä Pelkosenniemen ja
Joutsijärven taistelujen aikana aloitettiin sissitoiminta Sallan
rintamalla. Walleniuksella oli sissiluontoisesta toiminnasta omia
kokemuksia vapaussodan ajoilta, jolloin hän jääkärinä oli ollut
Pohjois-Suomessa etappi- ja sabotaasitehtävissä. Jo joulukuusssa
1939 ryhmän ja joukkueen vahvuiset sissiosastot etenivät aina 40
kilometrin päähän neuvostojoukkojen selustaan. Luutnantti
K.Kojosen komppania siirrettiin joulun jälkeen Märkäjärven
eteläpuolelle Hautajärvelle, mistä se aloitti huoltoliikenteen
häirinnän Kursun ja Aaatsingin välisellä tieosuudella.
Vastaavasti Saijassa kapteeni H. Suorannan osasto toimi Aatsingin ja
Sallan välisellä tiellä.
Jo sissien ensimmäisten
iskujen jälkeen 122. Divisioonan johdinlinjat katkaistiin
paristakymmenestä kohdasta, 70 autoa tuhottiin ja aiheutettin yli
sadan miehen tappiot. Siksi neuvostojoukkojen oli pakko suojata
selustayhteytensä ja sidottava joukkoja sissien takaa-ajoon.
Tammikuun puolivälissä – sissitoiminnasta saatujen hyvien
kokemusten takia – siirrettiin myös Erillinen patajoona 17
Hautajärvelle, missä sille alistettiin luutnantti Kojosen
komppania. Pataljoonan tuli häiritä vihollisen liikennettä 122.
Divisioonan selustassa ja tilaisuuden tullen tuhota Märkäjärven
huoltokeskus.
Tammikuun puolivälissä
suomalaisten sissitoiminta, ankara talvi ja näistä johtuneet
huoltovaikeudet aiheuttivat 122. Divisoonan vetäytymisen
Joutsijärveltä yli 30 kilometriä itään, Märkäjärvelle, minne
rintama pysähtyi sodan loppuun saakka. Erillinen Pataljoona 17
aloitti neuvostojoukkojen häirinnän Märkäjärven alueella, mutta
sen toiminta jäi aluksi varsin vaatimattomaksi paleltumien ja
marssirasitusten takia. Myöhemminkän ei aktiivinen toiminta
neuvostojoukkoja vastaan enää ollut menetyksellistä, koska
venäläiset suojasivat huoltoteiden sivustat hyvin. Pataljoonan
tiedustelutoiminta jatkui vielä ruotsalaisten vapaaehtoisten otettua
rintamavastuun Sallan suunnalla.
Tammikuun lopulla Osasto
Suorannan sissit tekivät tuloksettoman retken Saijan alueelta Sallan
lentokentälle. Kojosen komppania hyökkäsi menestyksellisesti
Kuusivaarassa sijainnutta huoltokeskusta vastaan aiheuttaen
puolustajalle melkoiset tappiot. Kojosen sissit sitoivatkin Sallan ja
valtakunnan rajan välille kaksi venäläistä pataljoonaa selustan
suojaamistehtäviin.
Sallan suunnalla
sissipäälliköistä mainittakoon Pekka Niemi, Olli Remes ja Olavi
Alakulppi, jotka kansainvälisillä kilpaladuilla olivat niittäneet
mainetta talvisodan edellä. Kaksi viime mainittua sai jatkosodassa
Mannerheim-ristin henkilökohtaisesta urheudesta kaukopartioiden
johtajina.
Talvisodan alussa
Neuvostoliitto suuntasi Petsamoon 52. Divisioonan, joka jatkoi
hyökkäystä kohti Ivaloa. Osasto Pennanen, komentajana kapteeni A.
Pennanen vetäytyi joulukuun 18. päivään mennessä Nautsiin, minne
rintama pysähtyi sodan loppuun saakka.
Joulukuun jälkeen Osasto
Pennanen aloitti sissitoiminnan, jolle oli luotu edellytykset heti
taistelujen alettua sitne, että ruokaa, ampumtarvikkeita ja
räjähdysaineita oli kätketty kuuteen eri kohteeseen vihollisen
selustaan jäävälle alueella. Yhteensä 19 sissiosastoa, joiden
vahvuus oli yhteensä 20 miestä, osallistui vihollisen häirintään
ja tiedustelutehtävin Salmijärven ja Yläluostarin välisellä
alueella. Partioiden toiminta-aika oli keskimäärin kaksi viikkoa.
Sissiuhan takia myös 52. Divisioona joutui sitomaan joukkojaan
selustan suojaamiseen. Yhtymän oli pakko suojata huoltokolonnansa
saattueilla. Lisäksi neuvostojoukkojen oli rakennettava noin
seitsemän kilometrin välein bunkkereita huoltoteiden varsille
vartio-osastoja varten.
Muutama petsamolainen
perhe oli siirtynyt talvisodan alettua Paatsjoen yli Norjan puolelle.
Kun rintama pysähtyi Nautsin, ehdotti majuri Harri Paarma, että
Pennanen myöntäisi lomana jollekin perheellisille, jotta nämä
voisivat käydä Norjassa perheidensä luona. Samalla miehillä oli
tilaisuus käydä tähystelemässä neuvostojoukkojen puuhia rajan
yli ja tuoda arvokkaita tietoja vihollisen tooimista Nautsin ja
Petsamon väliseltä tieltä.
Osasto Pennasen
sissijohtajista mainittakoon vänrikki A. Jokela, joka Kolosjoen
nikkelikaivoksen vapaaehtoisista työmiehistä muodostetulla
sissiosastolla aiheutti kauhua neuvostojoukkojen keskuudessa. Jokela
sissien luodeista kaatui muun muassa vihollisen 14. Armeijan
panssarijoukkojen komentaja Salmijärven lähellä. Jokelan sissit
tekivät myös kaksi yllätyshyökkäsytä Petsamon lentokentälle.
Talvisodan aikana
suomalaisten sissitoiminta oli tehokkainta Lapissa. Pääasiassa
sieltä saatujen kokemusten perusteella ryhdyttiin niin sanotun
välirauhan aikana kehittämään sissien ja kaukopartimiesten
koulutusta ja toimintamenetelmiä siten, että jatkosodan alussa
voitiin siirtyä tällä alalla aivan uuteen vaiheeseen.
Lähdeaineisto Suomi
sodassa talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN 951-9078-94-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti