Progandaan käytetty
kovaäänislaite Kuhmon suunnalla
Neuvostoliitto oli
hyökännyt talvisodan aikana Kannaksella Laatokan rannalla
sijaitsevaa Taipaletta vastaan monta kertaa. Se oli Mannerheim-linjan
itäisin asema. Nyt kohteena oli Terenttilä, joka joutui hyökkäyksen
kohteeksi tammikuun aikana seitsemän kertaa. Puna-armeija sai aikaan
läpimurron suomalaisten linjoille, ja taistelut jatkuivat läpi yön.
Kuhmoon hyökännyt
Neuvostoliiton 54. Divisioona oli pysäytetty, ja se oli kaivautunut
tulotiensä varteen. Kun Raatteen tien taistelu oli ohi, alettiin
suunnitella hyökkäystä tämän neuvosto-osaston kimppuun. Kuhmoon
siirrettiin Suomussalmelta Raatteen taisteluihin osallistuneita
joukkoja, esimerkiksi 9 D. Aluksi päämaja vastusti suunnitelmaa
mutta hyväksyi sen lopulta.
Hyökkäys alkoi aamulla
noin kymmenen asteen pakkasessa. Sen kärkenä oli JR 27 ja
tavoitteena Löytövaara Rastin tienhaarasta itään. Suomalaiset
hyökkäsivät molemmin puolin tietä useasta kohdasta ja onnistuivat
etenemään venäläisen korsualueen reunalle, mutta eteneminen
pysähtyi vihollisen hallitessa tulellaan puolustuskeskuksiensa
lähimaastoja. Suomalaisten operaatio jatkui seuraavina päivinä.
Suomea Tukholmassa
virallisesti edustanut asianhoitaja Eljas Erkko tapasi Ruotsin
ulkomministeri Guntherin, jolle Alexndra Kollontai oli lukenut
Molotovilta saamansa sähkeen. Sähkeessä luki, että Neuvostoliiton
johto ei periaatteessa vastusta sopimusta Rytin johtaman hallituksen
kanssa. Neuvostoliiton on kuitenkin tiedettävä etukäteen,
minkälaisiin ehtoihin Suomi olisi valmis taipumaan ja mitä alueita
luovuttamaan. Vaatimukset tulivat Molotovin mukaan olemaan kovemmat
kuin syksyllä käydyissä neuvotteluissa, koska vera oli virrannut
niiden jälkeen.
Neuvostoliiton
DB-3-muodostelma oli pommituslennolla Tampereen taivaalla, kun
senkimppuun kävin Lentovarikon hävittäjiä. Kaksi kuudesta
viholliskoneesta onnistuttiin pudottamaan alas, loput laskeutuivat
Hauholla Ison Roinejärven jäälle, sillä yhdestä koneesta loppui
polttoaine. Parolan täydennysrykmentin koneet kävivät jäälle
laskeutuneiden koneiden kimppuun, jolloin ne lähtivät pakoon
jättäen yhden koneen taakseen ja vieden sen miehistön mukanaan.
Suomalaiset saivat saaliksi ehjän pommittajan.
Taipale oli nähnyt
talvisodan aikana jo paljon taistelua ja tälläkin kertaa tulos oli
sama kuin aiemmin: puna-armeija pysähtyi. Neuvostoliittolaiset
olivat saaneet vallattua noin 100 metrin levyisen pätkän
suomalaisten ampumahaudasta. Vastauksena tähän suomalaistykistö
oli alkanut ampua sulkutulta estääkseen sisäänmurron
laajentumisen.
Aamuyön pikkutunteina
venäläiset alkoivat vetäytyä valtaamistaan asemista ja
miinoittivat ne lähtiessään. Hyökänneet joukot kärsivät
lopulta noin 40 miehen tappiot. Sisäänmurron syytkin selvisivät.
Neuvostoliittolaisten herkeämättä jauhanut tykkituli suomalaisten
asemiin oli tuhonnut toisen siäänmurtokohtaa hallinneista
konekivääreistä sekä puhelinyhteydet. Toinen alueen
konekivääreistä taas vaikeni toimintahäiriän vuoksi. Ilman
niiden suojaavaa tulivaikututsta asemien puolustaminen hyökkäävää
massaa vastaan oli vaikeaa.
Suomalaiset jatkoivat
hyökkäystään Kuhmon suunnallla Neuvostoliiton 54, Divisioonaa
vastaan, joka oli linnoittautunut lujasti tien varsille.
Vaaramaisemisssa suomalaisten hyökkäykset pysäytetitin ja lyötiin
takaisin vastaiskuin. Usein ongelmana oli raskaan kaluston
kuljettaminen. Päivän aikana suomalaiset joutuivat peräytymään
pariinkin otteeseen panssarintorjuntatykkien puutteen takia. Niitä
kullä oli muutama käytössä, mutta niiden liikutteleminen
maastossa oli hyvin haastavaa.
Suomalaiset sieppasivat
sähkeen, jossa Kuhmon suunnalla hyökänneen 54. Divisioonan
komentaja uusi esimies, Tsuikov, kysyi alaiseltaan, onko tämä
mahdollisesti saarroksissa.
Erkko tiedotti Molotovin
terveiset Suomeen, ja Ryti, Tanner sekä Paasikivi laativat
pikaisesti vastauksen Neuvostoliitolle. Olennainen oli kysymys
tukikohdan luovuttamisesta Suomenlahdelta. Paasikivi olisi ollut
tähän valmmis mutta Ryti ja Tanner eivät olleet, koska
sotilaallinen tilanne salli toisenlaisenkin ajattelun, olihan
Neuvostoliiton hyökkäys pysäytetty. Myös Mannerheim arvioi, ettei
rauhaa kannattanut solmia huonoilla ehdoilla.
Tanner kirjoitti
vastauksen Molotoville. Siinä todettiin Suomen olevan valmis
lähtemään jo ennen sota Moskovassa neuvottelluista tuloksista ja
tekemään tarvittaessa lisämyönnytyksiä. Alueluovutukset
tapahtuisivat aluevaihtoina, ja Suomi olisi valmist harkitsemaan
Suomenlahden neutralisoimista. Asiaan palattiin 5.2.
Neuvostoliiton
88.Divisioona oli saapunut 122. D:n avuksi. 122. D:n tavoitteena oli
ollut vallata Kemijärvi, mutta se oli torjuttu ja vetäytynyt
Märkäjärvelle. Nyt paikalle saapunut 88 D hyökkäsi.
Neuvostoliitto oli
selvittänyt suomalaisten ryhmitksen ja ampunut häirintätulta
tykeillä suomalaisten asemiin useana päivänä. Tammikuun
viimeisenä päivän 88.D hyökkäsi kahden vahvennetun rykmentin
voimin. Niistä JR 426 pakotti puolustajat vetäytymään aivan
Saijan kyän lounaislaitaan, ennen kuin vastaiskuun hälyytetty
suomalaiskomppania sai pysäytettyä neuvostojoukkojen etenemisen.
Iltapäivällä suomalaiset hyökkäsivät kahden komppanian voimin
Saijaan, ja venäläiset lähtivät karkuun.
Varraslammella tukikohta
”Suomi” joutui saarretuksi ja sen miehistö vetäytymään
aiempiin asemiinsa taemmas, jonne neuvostohyökkäys pysäytettiin.
Neuvostoliitto JR 273
hyökkäsi tien suunnassa. Maasto oli kuitenkin puolustajalle
edullinen, ja suomalaiset torjuivat läpimurtoyritykset. Yön
kestäneissä taisteluissa kaksipataljoonain Osasto Suoranta torjui
kuuden venäläisen pataljoonan hyökkäyksen. Neuvostojoukkojen
hyökkäyksen tuloksena oli tukikohta ”Suomen” vetäytyminen
taka-asemaansa. Helmikuu oli Sallan suunnalla hiljainen, eikä
aktiivistä sotimista juurikaan ollut.
Suomalaiset ahdistava
läntisen Lementin mottia. Siellä oli lukuista määrä maahan
kaivettuja hyökkäysvaunuja, eikä sen tuhoaminen ollut onnistunut
aiemmin jalkaväkihyökkäyksin. Tammikuun viimeisinä päivinä
suomalaiset muuttivat taktiikkaansa ja ryhtyivät tekemään
iskuosastohyökkäyksiä yöaikaan. Hyökkäyksiin osallistui osia JR
37:stä sekä JP 4.
Joukot onnistuivat
tunkeutumaan mottiin ja jakamaan sen kahtia. Venäläisten seuraavana
päivänä lentokoneista pudottama ruoka, joka oli tarkoitettu
saarroksissa oleville joukoille, päätyi suurimmaksi osaksi
suomalaisten käsiin. Samana päivänä myös venäläisten
neuvottelija kävi motista suomalaisten puolella.
Suomalaiset pyrkivät
valtaamaan Rastin tienhaaran johtavan tien varrella sijaitsevan
Löytövaaran. Aiemmista päivistä poiketen JR 65:n neljällä
komppanialla oli käytössään pioneereja ja panssaritorjuntatykki.
Jo liikkeellelähtonsä jälkeen aamulla se kohtasi Silmälammen
maastossa hyvin varustetun Neuvostoliiton 3. Erillisen
Hiihtopatalajoonan. Seurasi monta tuntia kestänyt taistelu, jonka
ratkaisi suomalaisille parempi maastonkäyttötaito.
Pataljoon menetti 160
miestä kaatuneina, ja saaliiksi saatiin useita auttomaattiaseita.
Loput venäläiset irtautuivat taistelusta kohti Löytövaaraa, jonka
suomalaiset valtasivat alkuyöstä. Tie saatiin katkaistua ja
murrostettua, ja näin Kuhmon motit alkoivat syntyä.
Siviilikohteiden
pommitukset jatkuivat. Rovaniemellä pommit osuivat kahteen
pommisuojaan, joista toinen oli kellari ja tooinen hirsillä
varustettu kevytrakenteinen suoja. Hirsisuoojan siääntuloväylä
sai osuman 50 kg:n palopommista, joka sytytti hirret palamaan. Viisi
ihmistä sai surmansa. Elonjääneet pakenivat liekkejä pommisuojan
takaosaan, koska tie ulos oli tukossa. Talon väestönsuojeluryhmä
sai palon lopulta sammutettua ja ihmiset pelastettua.
Viranomaistietojen mukaan
Neuvostoliitto oli talvisodan alusta lähtien pommittanut 207
paikkakuntaa pudottaen yhteensä yli 20 000 pommia.
Lähdeaineisto Ilkka
Engenberg Talvisota päivä päivältä ISBN978-952-220-706-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti