Paine Kannaksella kasvaa

Kaatuneita vihollissotilaita haudataan motin kukistuttua

Neuvostoliiton kiihkeät hökkäysvalmistelut 7.2.1940 Kannaksella jatkuivat, eräs korsu sai täysosuman isosta kranaatista. Pohjois-Suomen Ryhmän esikunta Kajaanissa sai yllättäen ilmapommituksen niskaansa.

Neuvostohyökkäykset Summan lohkolla jatkuivat. Päivän aikana lyötiin takaisin kaksi hyökkäystä suomalaisen tykistön tehokkaalla avustuksella. Tykistö- ja ilmapommitukset olivat jatkuva riesa ja tuhosivat sekä majoitus- että tulikorsuja. Erääseen 9:n korsuun osui suurikaliiperinen kranaatti. Surmansa sai 18 miestä, 11 haavoittui.

Puna-armeijan taktiikkana oli hivuttaa jalkaväkeä lähemmäs suomalaisten asemia panssarivaunujen tukemana. Teräksisten suojakilpien takana etenevä jalkaväki pysyti vaunujen suojatessa kaivautumaan maahan lähemmäs suomalaisten asemia suojakilpiensä takana.

Päivä oli muutoin hiljainen pommitusten suheen, mutta Neuvostoliiton ilmavoimat tekivät 33 pommikoneen voimalla yllätyshyökkäyksen Kajaanissa sijainnutta Pohjois-Suomen Ryhmän esikuntaa vastaan. Pommituksessa kuoli 4 ihmistä, ja kaupunki kärsi mittavat tuhot. Muun muassa sairaala vaurioitui pahoin.

Syntyneen sekasorron keskelle vihollinen pudotti desantteja laskuvarjoin. Heillä oli suomalaiset sotilaspuvut, mutta useita partioita saatiin kiinni. Desanttien torjunnasta huolehtivat kotijoukot ja sotilaspoliisit.

Sekä Suomessa että Neuvostoliitossa jaettiin rangaistuksia sota-ajan sääntöjen rikkomisesta. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi 12 henkilöä sakkoihin näiden rikottua valaistukseen liittyviä määräyksiä. Kotien ja autojen valojen käyttöä oli rajooitettu pommituksten vaikeuttamiseksi.

Lenimgradskaja Pravda puolestaan kertoi, että kaupungissa oli teloitettu elintarvikkeita hamstranneita ja keinottelemaan pyrkineitä. Tuomioiden perusteet olivat vallankumouksellisuus ja toimiminen Suomen asiamiehenä.

Puna-armeija aloitti suuren hyökkäksen 8.2.1940 Taipaleessa. Summassa suomalaisten saaliina oli iso kasa panssarikilpiä. Neuvostoliitto tiedusteli Suomelta, minkä saaren se olisi valmis luovuttamaan.

Summassa ja Lähteellä hyökkäykset jatkuivat edellispäivän kaltaisina. Summassa viholliset saatiin ajettua takaisin keskiyöhän mennessä, ja heiltä saatiin saaliiksi lähes 150 panssarilevyä. Lähteen lohkolla Suomi menetti Sormeksi kutsutun tukikohdan, mutta se saatiin vallattua takaisin.

Jo paljon taistleua nähneessä Taipaleessa alkoi talvisodan loppuun asti kestänyt taisteluvaihe. Siellä hyökkäsi kaksi vihollisdivisioonaa. Hyökkäyksen päävoima kohdistui Terenttilään, jossa hyökkäsi Neuvostoliiton 49 D ja Kirvesmäkeen, jossa hyökkäsi 150 D. Se joutui aluksi kiivaan tyksitökeskityksen ja ilmapommitusten kohteeksi. Samaan aikaan hävittäjät tulittivat suomalaisten etulinjaa.

Vihollisen jalkaväki murtautui suomalaisten asemiin Terenttilän suon etukärjessä, jossa menetettiin kaksi tukikohtaa. Murtokohta oli noin puoli kilometriä leveä ja 100 metriä syvä. Tukikohta yritettiin vallata takaisin yötä myöten, mutta tässä ei onnistuttu. Suomalaiset menettivät 32 miestä kaatuneina. Kirvesmäessä neuvostovyöry saatiin torjuttua.

Kitilän suurmotista saatiin lohkaistua palanen, kun Er.P. 8 katkaisi Lemetin tienhaarassa olleiden neuvostojoukkojen yhteydet muihin puna-armeijan osastoihin. Kapteeni Kivilahden johtama I/JR37 hyökkäsi mottia vastaan. Se laukesi lähes vuorokauden kestäneiden taisteluiden jälkeen.

Neuvostoliitto halusi tietää, minkä Suomenlahden saaren Suomi olisi valmis luovuttamaan. Samaan aikaan Suomen johto, Ryti ja Tanner etunenässä neuvotteli liittoutuneiden avuntarjouksesta. Sitä päätettiin käyttää Neuvostoliiton ja Ruotsin painostamiseen. Ruotsin kannallta länsiliittoutuneiden väliintulo olisi ollut hankala, sillä se olisi joutunut välikäteen suhteessa Saksaan ja kenties valitsemaan puolensa sodassa.

Luoteisen rintaman neuvostojoukot saivat hyökkäyskäskyn 9.2.1940, jonka mukaan niiden tuli murtaa suomalaisten puolustus ja edetä Viipurin-Antrean tasalle. Laatokan Karjalassa syntyi rykmenttimotti.

Neuvostoliiton johto oli päättänyt murtaa suomalaisten puolustuksen kannaksella. Puna-armeijan Luoteisen Rintaman joukkoihin kuulunut 7. Armeija sai käskyn murtaa puolustus ja edetä Viipuriin. Karhulan ja Muolaanjärven välillä olivat armeijoiden pääjoukot: yhdeksän divisioonaa, viisi hyökkäsyvaunuprikaatia, konekivääriprikaati ja kymmenen kenttätykistörykmenttiä.

13. Armeijan oli puolestaan murrettava suomalaisten aseman Muolaanjärven ja Taipaleenjoen suun välillä ja edettävä Antrean-Käkisalmen tasalle. Sen päävoimat, viisi divisioonaa, hyökkäysvaunuprikaati ja kuusi kenttätykistörykmenttiä oli keskitetty Muolaanjärven ja Vuoksen välille. Käskya ei Taipaleessa alettu toteuttaa heti, ja perjantai 9. helmikuuta sujui siellä edellistä päivää rauhallisemmin. Summassa venäläiset jatkoivat hyökkäystään edellisten päivien tapaan. He saivat vallattua Karhu-nimisen tukikohdan Marjapellonmäeltä. Sitä yritettiin saman vuorokauden aikana valata takaisin, mutta tässä ei onnistuttu.

Laatokan Karjalassa, jossa vihollisia oli motitettuina tuhatpäin, syntyi päivän aikana uusi motti. Siitä tuli kuitenkin lyhytaikainen. Taas oli asialla Er.P 8, joka tällä kertaa katkaisi Neuvostoliiton JR208 yhteydet omiinsa Vorojenkiven lounaispuolella. Nimityksensä motti sai, koska sinne jäi kokonainen jalkavälirykmentti. Rykmenttimontissa oli lisäksi muitakin joukkoja, muun muassa panssarivaunuja ja toisen venäläisen rykmentin esikunta. Se oli noin 1,5 kilometriä pitkä mutta kapea, mistä syystä sitä kutsuttiin myös umpisuoleksi.

Rykmenttimottia yritettiin vallata heti samana iltana, mutta yritykset kuivuivat panssarivaunujen torjutantuleen. Tästä alkoivat useita päiviä kestäneet veriset taistelut motin valtaamiseksi. Suomalaiset hyökkäsivät päivittäin, mutta motissa olijat puolustautuivat hanakasti. Hyökkäykset jouduttiin keskeyttämään 15.2 omien tappioiden vuoksi.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7

Talvisotakronikka ISBN 951-20-3446-8