Taistelut Sallan suunnalla

Puna-armeijan 122.Divisioona ylitti rajan Sallan Hanhivaarassa 30.11. aamulla. Suomalaisten rajavartioiden viivyttämänä se eteni Alakurttiin. Täältä Jalkaväkirykmentti 596 aloitti hyökkäyksensä 2. päivänä joulukuuta . Majuri V. Roinisen komentama Erillinen Pataljoona 17 (ErP17) sai ensimmäisen kosketuksen viholliseen Kelsinkäisen tasalla. Pataljoona oli 4.12. mennessä vetäytynyt jo Kuolajärven länsipuolelle ja ryhmittynyt sinne. Sallan suuntaa vahvennettiin lähettämällä sinne Erillinen Pataljoona 25 (ErP 25) joka yhdessä ErP 17:n kanssa muodosti nyt Osasto Roinisen. Osaston torjunta Kuolajärven asemissa epäonnistui.

Illalla 7.12. viivyttäjät irtautuivat Kimaselästä. Sallan kirkonkylä sytytettiin palamaan 8.12. illalla ja seuraavana aamuna vihollinen oli jälleen asemien edessä. Jalkaväen hyökkäys pystyttiin torjumaan, mutta panssarivaunut murtautuivat läpi, ja illan suussa suomalaisten oli pakko irtautua korkonkylästä.

Jo seuraavana päivänä 122. Divisioona jatkoi hyökkäystään Joutsijärven suuntaan. Vastarinnasta huolimatta se tavoitti jo seuraavana päivänä Märkäjärven. Osasto Roiniselle alistettiin 12.12. vajaa Erillinen Pataljoona 26 (ErP 26) ja annettiin tehtävä pitää Kursu ainakin kahden vuorokauden ajan, jotta Lapin Ryhmälle alistetut lisävoimat saadaan rintamalle. 13.12. vihollisen hyökkäys jatkui, ja Kursu menetettiin. Kursun länsipuolella, Varpuojalla taistelut alkoivat 14.12. ja ne kestivät kaksi päivää, kunness suomalaiset vedettiin Joutsijärven länsipuolelle. Kahdessa ja puolessa viikossa 122. Divisioona oli edennyt runsaat sata kilometriä ja vaikutti edelleen taistelukelpoiselta. Se oli myös osoittautunut maastokelpoiseksi. Suomalaiset olivat jo lopen väsyneitä tai taiteluun tottumattomia, mutta joukkojen määrää ajatellen Joutsijärvellä näytti olevan edellytykset asemien pitämiseksi.

Sallasta Savukoskelle johtava tie oli jäänyt avoimeksi, kun suomalaiset luopuivaat Sallan kirkonkylästä. Lapin Ryhmän esikunta lähetti tänne sadan mihen osaston, joka oli koottu ilmavalvonnan asemilta, vartioilta ja suojelukunnista. Osaston lisäksi täällä oli joukkueen vahvuinen Tiedusteluosasto 9 (TO 9 ).

Jo 11.12. osasto joutui vetäytymään Saijalta, kun Jalkaväkirykmentti 273 aloitti hyökkäyksensä. Seuraavan yönä siirrettiin Kursusta yksi komppania ( 1K/ErP26) Savukoskelle. 14.12. keskipäivällä JR 273 ylitti Kemijoen Savukosken itäpuolella. Samana päivänä oli Pelkosenniemelle lähetetty yksi Kenttätäydennysprikaatin pataljoona ( VIII/KT-Pr), jolle oli annettu tehtäväksi pitää Savukoski. Pataljoona kohtasi etenemääs olleen vihollisen, joka lyötiin hajalle. JR 273 saapui 16.12. Kitisen rannalle ja alkoi välittömästi valmistella joen ylittämistä. Sallan suunnasta viivyttäneet joukot ja VIII/KT-Pr ryhtyivät torjuntaan Kitisen länsipuolelle.

Lapin Ryhmän komentaja kenraalimajuri Wallenius päätti lyödä Pelkosenniemelle edenneen vihollisen käyttöönsä saamallaan Jalkaväkirykmentti 40:llä ( JR 40) , jonka komentajana tooimi majuri A. Perksalo. Tarkoituksena oli sitoa yhdellä pataljoonalla Pelkosenniemeltä johtavan tien suunnassa Kitisen lossin länsipuolella ja tähän liittyen suunnata kaksi pataljoonaa hyökkäykseen riittävän kaukaa pohjoisesta kiertäen.

Aamulla 17.12. aloitti JR 275 hyökkäyksensä Kitisen lossin luona VIII/KT-Pr:n asemia vastaan. Vastahyökkäyksin saatiin tilanne hallituksi, kunnes alueelle saapunut JR 40:n toinen pataljoona vapautti VIII/KT-Pr:n rintamasta. Päivän kestäneissä kiivaissa taiteluissa JR 275 sai sillanpään Kitisen länsipuolella. Päivän aikana koko JR 40 oli saapunut Pelkosenniemelle, ja Lapin Ryhmä aloitti välittömästi hyökkäyksen. Ryhmittyminen pimeässä ja vesisateessa oli kuitenkin vaikeaa, ja vasta 18.12 aamuyöstä lähtivät I/JR 40 ja II/JR 40 kiertämään neuvostojoukkojen sivustaan.

Yön aikana oli JR 273 laajentanut sillänpäätään ja tuonut toisen pataljoonan yli Kitisenjoen. Vihollisen pataljoona oli lähtenyt liikkeelle samaan aikaan kun suomalaiset, ja III/JR 40 törmäsi suunnistusvirheen takia siihen ja sitoutui taisteluun. I/JR 40 jatkoi saarrostustaan pohjoisen kautta. Tien suunnassa alkoi neuvostojoukkojen raju hyökkäys. Suomalaisten puolustus oli vähällä murtua, mutta aamulla saarrotuksensa keskeyttämään joutunut II/JR 40 pysäytti vihollisen. Illan pimettyä riehuivat taistelut kiivaina kirkonkylän omistuksesta. Muutamia vihollispanssareita pääsi läpi ja ne saivat aikaan pakokauhua kuormastossa ja kylän eteläpuolella olevassa VIII/KT-Pr:ssä. Taistelu näytti ratkenneen vihollisen voitoksi.

JR 275:n selustaan edenneen I pataljoonan hyökkäys alkoi nyt vaikuttaa. Pimeässä käydyssä taistelussa se tuhosi vihollisrykmentin huollon ja patteriston tuliasemat. Selustaan suunatuneen hyökkäyksen ja käynnissä olleen II/JR 40 vastahyökkäyksen vaikutuksesta neuvostojoukot jättivt Pelkosenniemen ja pakenivat sekasorron vallassa Savukosken suuntaan. Taistelu oli nyt ratkennut suomalaisten voitoksi.

Väsyneiden ja hajalle menneiden joukkojen kokoaminen ja huolto kesti vuorokauden ja kosketus viholliseen katkesi. Vasta 19.12. illalla päästiin takaa-ajoon. Eteneminen sujui lähes kosketuksetta. Illalla 21.12. suomalaiset saapuivat Savukoskelle, ja JR 40 oli tavoitteessaan, ja siirto Joutsijärvelle alkoi. VIII/KT-Pr sai käskyn edetä Saijalle, jonka se saavutti 23.12. iltapäivällä. Uhka Kemijärven ja Sodankylän suuntiin oli saatu poistetuksi.

122. Divisioonan hyökkäys jatkui omien joukkojemme vetäydyttyä Joutsijärvelle. Vihollinen aloitti tulivalmistelun 17.12. ja näin alkoivat neljä vuorokautta kestäneet kiivaat torjuntataistelut. Vihollisen voimakkaat hyökkäykset kilpistyivät puolustajan vastaiskuihin ja vastahyökkäyksiin. JR 40 saapui Joutsijärvelle 26.12. ja aloite oli siirtymässä suomalaisille.

Tammikun 3.-6. päivänä taisteltiin Joutsijärvellä olevan vihollisen selustassa, mutta Osasto Roinisen hyökkäykset tyrehtyivät vihollisen vastarintaan. Tammikuun 11. päivänä todettiin vihollisen tyhjentävän eräitä taloja selustassaan, ja pari päivää myöhemmin havaittiin Joutsijärven itäpuolella olevat vihollisen asemat tyhjiksi. Lpain Ryhmän komentaja antoi puolustuksessa olleille joukoille hyökkäyskäskyn. Kahden vuorokauden etenemisen jälkeen Osasto Roininen kohtasi Paikanvaarassa vihollisen ja löi sen. 18.1. Osasto Roininen yritti hyökätä Märkäjärvelle, mutta marssista väsyneet ja pakkastappioista kärsineet pataljoonat eivät pystyneet murtamaan vihollisen puolustusta. JR 40 ryhmittyi seuraavana aamuna puolustukseen saavutetulle tasalle. Taistelutoiminta rajoittui tämän jälkeen iskuosastojen ja partioiden hyökkkäyksiin sekä niiden torjuntaan, tiedusteluun ja tykistötuleen.

Saijalle joulukuussa edenneestä joukosta perustettiin Osasto Suoranta, joka ryhmittyi 23.12. saamansa käskyn mukaan puolustukseen Joutsijärvellä tammikuun alkupäivinä tapahtuneeseen hyökkäykseen liittyen piti Osasto Suorannan hyökätä Sallaan johtavalle tielle, mutta hyökkäys jäi tuloksettomaksi. Tammikuun lopulla neuvostoliittolaisen 88. Divisioonan siirto Sallan alueelle oli päättynyt, ja toiminta myös Saijan suunnalla vilkastui. Tammikuun viimeisenä päivänä venäläiset aloittivat hyökkäyksen kahden rykmentin voimin, mutta Osasto Suoranta sai torjutuksi hyökkäyksen. Helmikuun ajan toiminta Saijan suunnalla oli passiivista. Sodan viimeisinä viikkoina vihollisen aktivisuus voimistui, ja suurisuuntaisin yritys tapahtui sodan viimeisenä päivänä, jolloin yksi neuvostoliittolainen pataljoona pyrki kiertämään suomalaisten selustaan. Rauhan tullessa pataljoona oli saatrrettuna.

Svenska Drivilligkåren (SFK) liitettiin 20.2. kenttäarmeijaan, ja se otti rintamavastuun JR 40:ltä Märkäjärvellä 28.2. mennessä. Vapaaehtoisten värväystoiminta oli käynnistynyt Ruotsissa jo sodan puhjettua, ja 13.3. mennessä osaston kirjoissa oli yli 12000 miestä, joista Suomessa yli 8000. Joukoissa oli myös yli 700 norjalaista. Vapaaehtoisjoukko suoritti ensimmäisen taistelutehtävänsä jo 12.1., kun siihen kuuluvat lento-osasto hyökkäsi vihollisen joukkoja vastaan Märkäjärvellä. Vapaahetoisjoukon maasotatoimet olivat lähinnä asemasotaa. Sen lisäksi suoritettiin partiointia tietojen saamiseksi. Ruotsalaisten kokonaistappiot olivvat 33 kaatunutta ja 40-50 haavoittunutta. Osasto vapautti viisi kokenutta suomalaispataljoonaa Karjalan kannakselle. Osatoon kuuluneiden lentokoneiden merkitys oli erittäin suuri, koska suomalaisilla ei ollut lainkaan ilmavoimia Pohjois-Suomessa. Käydyissä taisteluissa voisiin ruotsalaisten taistelukunta ja -tahto todeta erinomaiseksi. He olisivat olleet kelvollisempia vaativampiinkin tehtäviin.

Lähdeaineisto Suomi sodassa talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN 951-9078-94-0