Massiivinen tykistökeskitys ja maavoimien hyökkäys

Sortavala pommitusten kohteena

Neuvostoliiton hyökkäys Karjalan Kannaksella käynnistyi 1.2.1940. Joulukuisen tappion jälkeen suurvallalla ei ollut varaa epäonnistua. Taivas täyttyi pommikoneista, ja panssarivaunujen moottoreiden ärjyntä huumasi kuulon.

Tammikuun kestänyt asemsotavaihe päättyi. Sen aikana Neuvostoliitto oli keskittänyt runsaasti lisäjoukkoja Kannakselle, jossa kaikkiaan hyökkäsi nyt noin 600 000 miestä. Neuvostoliiton päähyökkäyssuunta oli edelleen Summassa, kohti Viipuria.

Helmikun ensimmäisen päivän hyökkäys kohdistui Suomen 3. Divisioonaa vastaan Summan kylän ja Lähteen lohkoilla. Sitä edelsi voimakas tykistövalmistelu. Tiedustelukuvaajat olivatkin paikantaneet venäläisten keskittäneen Kuolemanjärven ja Muolaanjärven välille noin sata tykkipatteria. Ne olivat yleensä nelitykkisiä, ja osa tykeistä oli 152 millimetrin haupitseja, joiden kantama oli yli 16 kilometriä ja tulinopeus kuusi laukausta minuutissa. Teoreettisesti sadalla neljän tallaisen tykin patterilla olisi voinut ampua 2400 laukausta minuutissa, mikä tekee 144 000 kranaattia tunnissa.

Tykkituli kohdistui ensin pääpuolustusasemaan ja siirtyi hieman myöhemmin jauhamaa myös taka-asemia. Muun muassa Summan kylä hävisi olemattomiin.

Puna-armeija aloitti hyökkäyksensa puolen päivän jälkeen. Neuvostoliitto hyökkäsi panssarit edellä, mutta toisin kuin aiemmin, jalkaväki seurasi niitä. Taktiikkaa oli kehitetty, ja panssarivaunut pysyivät panssaritykken kantomatkan ulkopuolella. Lähitorjuntamiesten toiminnan kasapanoksineen esti puolestaan jalkaväki. Osaan panssareista oli kiinnitetty miinanlaukaisimet ja osa veti perässään panssarirekiä, joissa oli jalkaväkeä ja konekivääreitä. Os jalkaväestä eteni panssarikilpien takana.

Summan lohkolla neuvostojoukot tekivät aluksi sisäänmurron ja valtasivat JR 7:n alueella sijainneen majoituskorsun, mutta ne työnnettiin takaisin iltaan mennessä. JR 7:n komentaja eversti Heiskanen ilmoitti kello 22.55. divisioonan esikuntaan koko etulinjan olevan jälleen omien hallussa.

Lähteen lohkolla hyökkäsy kohdistui Sormen tukikohtaan, joka Miljoonakorsun edessä. Täällä puna-armeijalaisten etulinjassa etenivät panssarikilvin suojatut konekiväärit, joita seurasivat jalkaväki ja panssarivaunut. Suomalaisten puolustus kuitenkin kesti, ja se kesti vielä illalla uuden, savuverhon suojissa tehdyn hyökkäyksen.

Kun Sormea ei saatu murtumaan, venäläiset koettivat onneaan Poppiuksen linnakkeen ympärillä, jossa taistelut jatkuivat iltaan asti. Vaikka neuvostoliittolaiset saivat paikoin vallattua konekivääriasemia aivan suomalaisten puolustuslinjan tuntumasta, omat asemat saatiin hyökkäyksen ensimmäisen päivän loppuessa pidettyä.

Neuvostoliitto nosti taivaalle ennennäkemättömän määrän pommikoneita. Ne pommittivat etenkin suomaisten tykistäasemia. Summan lisäksi koneet pommittivat Taipaletta kaikkiaan 130 koneen voimin. Myös kotiseutua pommitettiin. Osansa saivat muiden muassa Hamina, Loviisa, Porvoo, Hanko ja Tammisaari.

Neuvostoliiton hyökkäs Kannaksella jatkui 2.2.1940. Myös Kuhmon suunnalla saarretut puna-armeijan joukot hyökkäsivät. Laatokan Karjalassa taisteltiin moteilla.

Neuvostoliitto hyökkäsi edellisen päivän tapaan Summassa ja Lähteellä. Tykistön häirintätuli oli jatkunut koko yön, ja aamulla olivat vuorossa jälleen suuremmat tykistäkeskitykset ja ilmapommitukset.

Summassa venäläiset valtasivat saman korsun, jonka saivat hetkeksi jo edellisenä päivänä. Suomalaiset pyrkivät valtaamaan sen takaisin illalla ja yöllä tehdyin vastaiskuin, mutta ne jäivät tuloksettomiksi.

Lähteen lohkolla hyökkäyksen kohteena olivat edelleen Sormen ja Poppiuksen maastot. Suomi onnistui kuitenkin pitämään asemansa muun muassa tarkan tykkitulen avulla.

Kuhmon suunnalla oli muodostunut mottitilanne. Neuvostoliiton 54. Divisioona oli siellä noin 45 kilometrin mittaisena nauhana tien varsilla. Sen yhteydet itään oli katkaistu. Suurimmat motit olivat Rastin tienhaaran kohdalla ja Luelahdessa Saunajärven länsipuolella.

Neuvostojoukot kävivät hyökkäykseen muun muassa jo taisteluihin joutuneen 3.Er.HiihtoP:n voimin, mutta tällä kertaa se tuhottiin lopullisesti sen yrittäessä katkaista suomalaisten huoltoreittiä Löytövaaraan. Siperialainen, automaattiasein varustettu eliittipataljoona menetti kolmen päivän aikana kaatuneina noin 400 sotilasta.

Kuhmossa olleita neuvostojoukkoja huollettiin ilmasta, ja niillä oli ollut aikaa raketnaa tukevat linnoitteet tulotiensä varteen. Lisäksi ammuksia ja raskastakin kalustoa riitti. Niinpä taisteluista tulikin raskaita. Lisäksi motitetuille pyrittiin lähettämään apujoukkkoja, joista 23. Divisioona koottiin osin Suomussalmelta pelastuneista joukkojen rippeistä.

Läntisen Lemetin motti oli saatu jaettua kahtia tammikuun viimeisinä päivinä. Hyökkäykset sitä vastaan jatkuivat helmikuun alussa, ja suomalaiset iskuosastot valtasivat sen läntisen osan aamuyöllä.

Pommikoneet tekivät epätoivotut vierailunsa jälleen useiden paikkakuntien yllä. Ankarimmat pommitukset kohdistuivat Poriin ja Sortavalaan. Sortavalassa 92 pommikonetta hyökkäsi viidessä aallossa. Pommituksessa sai surmansa 15 ihmistä ja 44 haavoittui. Sortavalan luterilainen kirkko tuhoutui. Porissa pommi osui muun muassa väestönsuojaan. Siellä menetettiin 21 henkeä.

Vihollisen hyökkäykset torjuttiin pääaseman eteen Summassa 3.2.1940. Neuvostojoukot hyökkäislivät valtaamansa korsun suunnalla 3-5 jalkaväen tukeman hyökkäsyvaunun voimalla. Ne eivät kuitenkaan pystyneet murtamaan suomalaisten puolustusta.

Neuvostoliiton sodanjohto tarkensi hyökkäystavoitetteita. Ensimmäisenä tavoitteena oli murtaa Suomen pääpuolustuslinja. Sen jälkeen piti edetä Viipurin-Antrean-Käkisalmen tasalle. Päähyökkäyksen tuli suuntautua Viipuriin ja sivustahyökkäysten Käkisalmeen ja Viipurinlahden yli. Luoteisen rintaman johtaja Semojn Timoshenko käski omiensa tehdä helmikuun aikana paikallisia tieusteluhyökkäyksiä suomalaisten asemien vahvuuden selvittämiseksi, vasta sen jälkeen alkaisi todellinen vyöry.

Tiedusteluhyökkäykset häiritisivät pahasti suomalaisten joukkojen valmistautumista suurhyökkäyksen vastaanottoon, sillä ne sitoivat joukkoja etulinjaan, mikä puolestaaan esti miehiä lepäämästä. Myös jatkuva tykkituli sekä korjaus- ja linnoitustyöt, joita piti tehdä öisin, söivät voimia.

Suomen tiedustelutiedot kertoivat, että Neuvostoliitolla oli painopistesuunnassa noin nelinkertainen jalkaväen ylivoima ja moninkymmenkertainen raskaan kaluston ylivoima.

Monia paikkakuntia pommitettiin jälleen ankarasti. Kotkassa tuhoutui lähes täysin Enso – Gutzeitin niin kutsuttu Norjan saha. Kuopiossa Neuvostoliiton ilmahyökkäys vaati 34 ihmisen hengen. Kuolleista suurin osa oli suojautuneena puistoissa olleissiin suojakaivantoihin. Viipurissa puolestaan tuomiokirkko tuhotui osittain.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7