Läpimurto Taipaleessa

Progandaan käytetty kovaäänislaite Kuhmon suunnalla

Neuvostoliitto oli hyökännyt talvisodan aikana Kannaksella Laatokan rannalla sijaitsevaa Taipaletta vastaan monta kertaa. Se oli Mannerheim-linjan itäisin asema. Nyt kohteena oli Terenttilä, joka joutui hyökkäyksen kohteeksi tammikuun aikana seitsemän kertaa. Puna-armeija sai aikaan läpimurron suomalaisten linjoille, ja taistelut jatkuivat läpi yön.

Kuhmoon hyökännyt Neuvostoliiton 54. Divisioona oli pysäytetty, ja se oli kaivautunut tulotiensä varteen. Kun Raatteen tien taistelu oli ohi, alettiin suunnitella hyökkäystä tämän neuvosto-osaston kimppuun. Kuhmoon siirrettiin Suomussalmelta Raatteen taisteluihin osallistuneita joukkoja, esimerkiksi 9 D. Aluksi päämaja vastusti suunnitelmaa mutta hyväksyi sen lopulta.

Hyökkäys alkoi aamulla noin kymmenen asteen pakkasessa. Sen kärkenä oli JR 27 ja tavoitteena Löytövaara Rastin tienhaarasta itään. Suomalaiset hyökkäsivät molemmin puolin tietä useasta kohdasta ja onnistuivat etenemään venäläisen korsualueen reunalle, mutta eteneminen pysähtyi vihollisen hallitessa tulellaan puolustuskeskuksiensa lähimaastoja. Suomalaisten operaatio jatkui seuraavina päivinä.

Suomea Tukholmassa virallisesti edustanut asianhoitaja Eljas Erkko tapasi Ruotsin ulkomministeri Guntherin, jolle Alexndra Kollontai oli lukenut Molotovilta saamansa sähkeen. Sähkeessä luki, että Neuvostoliiton johto ei periaatteessa vastusta sopimusta Rytin johtaman hallituksen kanssa. Neuvostoliiton on kuitenkin tiedettävä etukäteen, minkälaisiin ehtoihin Suomi olisi valmis taipumaan ja mitä alueita luovuttamaan. Vaatimukset tulivat Molotovin mukaan olemaan kovemmat kuin syksyllä käydyissä neuvotteluissa, koska vera oli virrannut niiden jälkeen.

Neuvostoliiton DB-3-muodostelma oli pommituslennolla Tampereen taivaalla, kun senkimppuun kävin Lentovarikon hävittäjiä. Kaksi kuudesta viholliskoneesta onnistuttiin pudottamaan alas, loput laskeutuivat Hauholla Ison Roinejärven jäälle, sillä yhdestä koneesta loppui polttoaine. Parolan täydennysrykmentin koneet kävivät jäälle laskeutuneiden koneiden kimppuun, jolloin ne lähtivät pakoon jättäen yhden koneen taakseen ja vieden sen miehistön mukanaan. Suomalaiset saivat saaliksi ehjän pommittajan.

Taipale oli nähnyt talvisodan aikana jo paljon taistelua ja tälläkin kertaa tulos oli sama kuin aiemmin: puna-armeija pysähtyi. Neuvostoliittolaiset olivat saaneet vallattua noin 100 metrin levyisen pätkän suomalaisten ampumahaudasta. Vastauksena tähän suomalaistykistö oli alkanut ampua sulkutulta estääkseen sisäänmurron laajentumisen.

Aamuyön pikkutunteina venäläiset alkoivat vetäytyä valtaamistaan asemista ja miinoittivat ne lähtiessään. Hyökänneet joukot kärsivät lopulta noin 40 miehen tappiot. Sisäänmurron syytkin selvisivät. Neuvostoliittolaisten herkeämättä jauhanut tykkituli suomalaisten asemiin oli tuhonnut toisen siäänmurtokohtaa hallinneista konekivääreistä sekä puhelinyhteydet. Toinen alueen konekivääreistä taas vaikeni toimintahäiriän vuoksi. Ilman niiden suojaavaa tulivaikututsta asemien puolustaminen hyökkäävää massaa vastaan oli vaikeaa.

Suomalaiset jatkoivat hyökkäystään Kuhmon suunnallla Neuvostoliiton 54, Divisioonaa vastaan, joka oli linnoittautunut lujasti tien varsille. Vaaramaisemisssa suomalaisten hyökkäykset pysäytetitin ja lyötiin takaisin vastaiskuin. Usein ongelmana oli raskaan kaluston kuljettaminen. Päivän aikana suomalaiset joutuivat peräytymään pariinkin otteeseen panssarintorjuntatykkien puutteen takia. Niitä kullä oli muutama käytössä, mutta niiden liikutteleminen maastossa oli hyvin haastavaa.

Suomalaiset sieppasivat sähkeen, jossa Kuhmon suunnalla hyökänneen 54. Divisioonan komentaja uusi esimies, Tsuikov, kysyi alaiseltaan, onko tämä mahdollisesti saarroksissa.

Erkko tiedotti Molotovin terveiset Suomeen, ja Ryti, Tanner sekä Paasikivi laativat pikaisesti vastauksen Neuvostoliitolle. Olennainen oli kysymys tukikohdan luovuttamisesta Suomenlahdelta. Paasikivi olisi ollut tähän valmmis mutta Ryti ja Tanner eivät olleet, koska sotilaallinen tilanne salli toisenlaisenkin ajattelun, olihan Neuvostoliiton hyökkäys pysäytetty. Myös Mannerheim arvioi, ettei rauhaa kannattanut solmia huonoilla ehdoilla.

Tanner kirjoitti vastauksen Molotoville. Siinä todettiin Suomen olevan valmis lähtemään jo ennen sota Moskovassa neuvottelluista tuloksista ja tekemään tarvittaessa lisämyönnytyksiä. Alueluovutukset tapahtuisivat aluevaihtoina, ja Suomi olisi valmist harkitsemaan Suomenlahden neutralisoimista. Asiaan palattiin 5.2.

Neuvostoliiton 88.Divisioona oli saapunut 122. D:n avuksi. 122. D:n tavoitteena oli ollut vallata Kemijärvi, mutta se oli torjuttu ja vetäytynyt Märkäjärvelle. Nyt paikalle saapunut 88 D hyökkäsi.

Neuvostoliitto oli selvittänyt suomalaisten ryhmitksen ja ampunut häirintätulta tykeillä suomalaisten asemiin useana päivänä. Tammikuun viimeisenä päivän 88.D hyökkäsi kahden vahvennetun rykmentin voimin. Niistä JR 426 pakotti puolustajat vetäytymään aivan Saijan kyän lounaislaitaan, ennen kuin vastaiskuun hälyytetty suomalaiskomppania sai pysäytettyä neuvostojoukkojen etenemisen. Iltapäivällä suomalaiset hyökkäsivät kahden komppanian voimin Saijaan, ja venäläiset lähtivät karkuun.

Varraslammella tukikohta ”Suomi” joutui saarretuksi ja sen miehistö vetäytymään aiempiin asemiinsa taemmas, jonne neuvostohyökkäys pysäytettiin.

Neuvostoliitto JR 273 hyökkäsi tien suunnassa. Maasto oli kuitenkin puolustajalle edullinen, ja suomalaiset torjuivat läpimurtoyritykset. Yön kestäneissä taisteluissa kaksipataljoonain Osasto Suoranta torjui kuuden venäläisen pataljoonan hyökkäyksen. Neuvostojoukkojen hyökkäyksen tuloksena oli tukikohta ”Suomen” vetäytyminen taka-asemaansa. Helmikuu oli Sallan suunnalla hiljainen, eikä aktiivistä sotimista juurikaan ollut.

Suomalaiset ahdistava läntisen Lementin mottia. Siellä oli lukuista määrä maahan kaivettuja hyökkäysvaunuja, eikä sen tuhoaminen ollut onnistunut aiemmin jalkaväkihyökkäyksin. Tammikuun viimeisinä päivinä suomalaiset muuttivat taktiikkaansa ja ryhtyivät tekemään iskuosastohyökkäyksiä yöaikaan. Hyökkäyksiin osallistui osia JR 37:stä sekä JP 4.

Joukot onnistuivat tunkeutumaan mottiin ja jakamaan sen kahtia. Venäläisten seuraavana päivänä lentokoneista pudottama ruoka, joka oli tarkoitettu saarroksissa oleville joukoille, päätyi suurimmaksi osaksi suomalaisten käsiin. Samana päivänä myös venäläisten neuvottelija kävi motista suomalaisten puolella.

Suomalaiset pyrkivät valtaamaan Rastin tienhaaran johtavan tien varrella sijaitsevan Löytövaaran. Aiemmista päivistä poiketen JR 65:n neljällä komppanialla oli käytössään pioneereja ja panssaritorjuntatykki. Jo liikkeellelähtonsä jälkeen aamulla se kohtasi Silmälammen maastossa hyvin varustetun Neuvostoliiton 3. Erillisen Hiihtopatalajoonan. Seurasi monta tuntia kestänyt taistelu, jonka ratkaisi suomalaisille parempi maastonkäyttötaito.

Pataljoon menetti 160 miestä kaatuneina, ja saaliiksi saatiin useita auttomaattiaseita. Loput venäläiset irtautuivat taistelusta kohti Löytövaaraa, jonka suomalaiset valtasivat alkuyöstä. Tie saatiin katkaistua ja murrostettua, ja näin Kuhmon motit alkoivat syntyä.

Siviilikohteiden pommitukset jatkuivat. Rovaniemellä pommit osuivat kahteen pommisuojaan, joista toinen oli kellari ja tooinen hirsillä varustettu kevytrakenteinen suoja. Hirsisuoojan siääntuloväylä sai osuman 50 kg:n palopommista, joka sytytti hirret palamaan. Viisi ihmistä sai surmansa. Elonjääneet pakenivat liekkejä pommisuojan takaosaan, koska tie ulos oli tukossa. Talon väestönsuojeluryhmä sai palon lopulta sammutettua ja ihmiset pelastettua.

Viranomaistietojen mukaan Neuvostoliitto oli talvisodan alusta lähtien pommittanut 207 paikkakuntaa pudottaen yhteensä yli 20 000 pommia.

Lähdeaineisto Ilkka Engenberg Talvisota päivä päivältä ISBN978-952-220-706-7