Yhdyshautaa keskityksen
jälkeen. Tällaisessa maastossa suomalaiset taistelivat hyökkääjää
vastaan.
Suomen puolustus rakoili
10.2.1940 Summassa. Myös Taipaleessa ja Aittojärvellä taisteltiin
ankarasti. Ryti ja Tanner kävivät päämajassa kysymässä Suomen
sodanjohdn mielipiteitä rauhan ehdoista.
Neuvostoliittolaiset
murtautuivat suomalaisten asemiin Summan kylän itäpuolella.
Marjapellonmäessä puna-armeijan hyökkäys torjuttiin, mutta
aiemmin menetettyä Karhun tukikohtaa ei onnistuttu valtaamaan
takaisin.
Summassa pääasemaa
puolustaneen 3 D. Esikunnan mukaan neuvostojoukoille oli tuotettu
noin 5000 kaatuneen ja 60 tuhotun hyökkäysvaunun tappiot. Samalla
divisioona oli kuitenkin joutunut sitomaan reservejään etulinjaan,
mikä lienee ollut puna-armeijan tavoite.
Taipaleessa taistelut
kiihtyivät entisestään. Kirvesmäen lohkolla ilmassa oli paljon
viholliskoneita. Yhdessä tykistön kanssa ne valmsitelivat jalkaväen
hyökkäystä, joka alkoin puolen päivän aikaan. Tulivlamistelussa
muun muassa Käpälämäeksi nimetty komentokorsu sai täysosuman.
Kuuden panssarivaunun tukema jalkaäven hyökkäys saatiin torjuttua.
Aittojärven maastossa
SissiP 2 ja PPP7 yrittivät uudella hyökkäyksellä työntää
venäläiset Kuukkausjoen taakse. Suomalaiset hyökkäsivät
vihollisen kimppuun pohjoisesta, etelästä ja lännestä. Suoraa
rintamaa vasten lännestä tehty hyökkäys pysähtyi
neuvostotykistön torjuntatuleen. Pohjoissta ja etelästä käsin
edennyt hyökkäys sen sijaan pääsi tavoitteeseensa, ja taistelu
eteni kiivaaksi lähitaisteluksi.
Noin puolen päivän
aikaan havaittiin venäläisten pyrkivän kiertämään selustaan
noin komppanian suuruisella osastolla. SissiP 2 torjui yrityksen
vastaiskulla. Puna-armeijan seuraava koukkaus tuli pohjoisesta, mutta
myös tämän sama sisipataljoona torjui.
Suomalaisten sitkeä
hyökkäys tuotti lopulta tulosta, ja pesäke kerrallaan venäläisten
vastarinta murtui. Loppupäivästä neuvostojoukkojen tykistö syyti
niin paljon kranaatteja putkistaan kuin suinkin ehti, ja niiden
sataessa lähitaistelussa olevien joukkojen selkään viimeisetkin
neuvostojoukot irtaantuivat asemistaan Kuukkausjoen itäpuolelle.
Joen länsiranta oli omilla.
Suomalaiset menettivät
taistelussa kaatuneina noin 20 miestä, puna-armeija suomalaisten
arvion mukaan noin 150. Vankeja saatiin ainoastaan kolme. Ne
kertoivat, että neuvostojoukkoja vaivasi keripukki.
Ulkoministeri Tannerja
pääministeri Ryti kävivät Mikkelin päämajassa tapaamassa
Mennerheimia. Tanner ehdotti, että Suomi ensisijassa pyrkisi rauhaan
myönnytyksillä, toissijaisesti pyrkisi hankkimaan apua Ruotsilta ja
kolmanneksi liittoutuneilta. Manerehimin johtama puolustusneuvosto
oli samaa mieltä. Tapaamisessa päädyttiin ehdottamaan Jussarön
luovuttamista Neuvostoliiton tukikohdaksi ja rajan siirtämista
Karjalan Kannaksella. Helsingissä Ryti ja Tanner raportoivat
presidentti Kalliolle neuvonpidon tuloksista. Kallio ei innostunut
myönnytyksiin, mutta kahden tunnin väittelyn jälkeen hän antoi
periksi.
Neuvostoliiton massiivinen
yleishyökkäys Kannaksella alkoi 11.2.1940, ja suomalaisten
puolustus repesi Lähteen lohkolla. Kuhmon korsukaupunkia
vastaankäytiin kasapanoksin.
Neuvostoliiton koko
tammikuun valmistelema suurhyökkäys alkoi Karjalan Kannaksella.
Sitä edelsi tykistön jatkuna sateena ammuttu rumputuli. Hyökkäyksen
painopiste oli odotetusti Suoen 3. D. Alueella Summan kylän
liepeillä. Jalkaväen tukena oli satoja panssarivaunuja, joiden
moottoreiden huumava pauhu täristi rumpukalvooja tksitövalmistelun
tauottua.
Summan kylässä
vihollinen torjuttiin, mutta Lähteen lohkolla eversti Aljabushevin
johtama 123. D onnistui valtaamaan Poppiuksen linnakkeen ja sen
itäpuolella olevat tukikohdat. Sieltä venäläiset etenivät iltaan
mennessä aina tukilinjalle asti. Suomen reservien tekemä
vastahyökkäys ei tuottanut tulosta.
Vihollinen pääsi
ryhmittymään hyökkäykseen rauhassa oman tykistötulensa suojassa,
sillä suomalaiset eivät voineet ammuspulasta johtuen häiritä
hyökkääjää tarpeeksi. Miinakentät ja kiviesteet olivat
hajonneet päiväkausia jatkuneissa tykistövalmisteluissa ja
piikkilankaesteet oli ajettu nurin. Lähteen lohkoa puolusti
vahvennettu II/JR 9, noin 600 miestä. Sitä vastaan hyökkäsi
divisioonan verran miehiä ja kaksi panssarivaunupataljoonaa.
Läpimurto suomalaisten
asemiin ulottui kilometrin syvyyteen tukilinjalle ja oli noin neljä
kilometriä leveä. Tässä asemassa venäläiset keskeyttivät
hyökkäyksen alkoivat kaivautua maahan. Kun II/JR 9 arin päivän
päästä koottiin uudelleen, sen vahvuus oli 165.
Pääpuolustuslinjan
oikealla sivulla 4 D. Torjui läpimurtoyrityksen Hatjalahden ja
Karhulan välilla. 1. D. Ja 2. D menettivät molemmat etummaisia
asemiaan mutta pystyivät pitämään varsinaisen pääpuolustusaseman
itsellään.
Taipaleessa hyökkäystä
edelsi neljä tuntia kestänyt tykistövalmsitelu. Kirvesmäessä
neuvostoliittolaiset pääsivät tunkeutumaan suomalaisten asemiin,
mutta apuun hälytetyt reservit saivat vallattua ne takaisin.
Kranaatteja suomalaisten asemiin pelkästään Taipaleessa ammuttiin
40 000 – 50 000.
Suomalaiset hyökkäsivät
Kuhmon suunnalla Löytövaaran länsipuolella ollutta korsukaupunkia
vastaan. Manööveriä varten oli vapaaehtoisista koottu iskuosasto,
joka pääsi piirittävien joukkojen tulituen turvin etenemään
maahan kaivettujen korsujen täplittämään puolustuskeskukseen,
jota hallitsivat hirsistä ja kivestä rakenetut linnoitteet. Yllätys
onnistui. Heitettyään kasapanokset ja polttopullot iskumiehet
tuhosivat pakoon pyrkineet viholliset konepistoolitulella. Taistelu
kesti useita tunteja, ja vain pieni osa korsujen asukeista pääsi
pakoon.
Suurhyökkäyksen toisena
päivänä 12.2.1940 neuvostojoukot laajensivat läpimurtoaan
Lähteellä. Muualla ne torjuttiin. Kuhmossa taisteltiin mottiin
jääneitä auttamaan lähetettyjen venäläisten kanssa.
Neuvostoliitton
saavuttaman sisäänmurron johdosta Lähteen lohkon joukot olivat
sekoittuneet ja osittain hajonneet. Paikalle tuotiin lisäjoukkoja,
mutta koska edellisenä päivänä oli jouduttu vetäytymään
tukilinjalle, noin kilometri taaksepäin pääpuolustuslinjasta.
Mennerehim-linjalla murtokohdan vierustoilla vielä olevien joukkojen
sivusta oli jäänyt auki. Niinpä lisää joukkoja oli vedettävä
taakse, jotta venäläiset eivät olisi päässeet kiertämään
selustaan.
Neuvostoliiton 123. D
hyökkäsi jo tukilinjaan vastaan. Sillä oli mukanaan paljon
panssareita ja taistelu oli kiivasta. Neuvostodivisioonaa vastassa
ollut JR 8 kuitenkin torjui läpimurtoyritykset, mutta
läpimurtokohtaa venäläiset saivat kuitenkin kasvatettua. Se oli
päivän taisteluiden jälkeen viisi kilometriä leveä.
Kriittisen Lähteen lohkon
eteläisessä kulmassa, Summajärven itäpuolella, taistelut
keskttyivät Miljoonalinnakkeella ( virallisesti Sj5), Sormen
maastoon. Linnaketta puolustaneet suomalaiset taistelivat viimeiseen
mieheen, mutta se menetettiin. Muualla Kannakselle rintama vielä
pitija pysyi pääpuolustuslinjalla eli Mannerheim-linjalla.
Laatokan tuntumassa
Taipaleessa käytiin jälleen ankaria taisteluita. Kiivaimmat
yhteenotot koettiin päivän aikana Kirvesmäessä, jossa menetettiin
siellä sijainnut eteläisin tukikohta. Edellisen päivän
taisteluissa menetykset olivat niin suuria, että osa joukoista
vaihdettiin tuoreisiin reserveihin. Sota aaltoili Taipaleessa
edestakaisin, ja usein päivällä menetyt tukikohdat saatiin
vallattua öisin takaisin.
Neuvostoliitto pyrki
lähettämään apujoukkoja Kuhmon suunnalla mottiin jääneiden
joukkojensa tueksi. Lähinnä siperialaisista koottu ja hyvin
varustettu Dolinin hiihtoprikaatti eli puna-armeijan eliittijoukko.
Se oli matkalla erämään halki kohti saarrettua 54. Divisioonaa.
12.2. joukko oli edennyt noin 10 kilometriä Suomen puolelle ja
karkottanut matkallaan vastassaan olleet pienemmät suomalaisyksiköt.
Hiihtoprikaatti oli
kuitenkin jakaantunut useampaan osastoon. Yöllä eräs näistä
osastoista kohtasi tukkikämpällä suomalaisten hiihtopartion, joka
oli tiedustelemassa venäläisten sijaintia. Alikersantti Lauri
Timosen partio yllätti majoittumassa olleet venäläiset,
Tukkikämpän taistelussa kaatuivat Dolin ja hänen mukanaan
esikunnan vanhimmat upseerit.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 979-953-330-706-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti