Kannaksen tapahtumat

Yhdyshautaa keskityksen jälkeen. Tällaisessa maastossa suomalaiset taistelivat hyökkääjää vastaan.

Suomen puolustus rakoili 10.2.1940 Summassa. Myös Taipaleessa ja Aittojärvellä taisteltiin ankarasti. Ryti ja Tanner kävivät päämajassa kysymässä Suomen sodanjohdn mielipiteitä rauhan ehdoista.

Neuvostoliittolaiset murtautuivat suomalaisten asemiin Summan kylän itäpuolella. Marjapellonmäessä puna-armeijan hyökkäys torjuttiin, mutta aiemmin menetettyä Karhun tukikohtaa ei onnistuttu valtaamaan takaisin.

Summassa pääasemaa puolustaneen 3 D. Esikunnan mukaan neuvostojoukoille oli tuotettu noin 5000 kaatuneen ja 60 tuhotun hyökkäysvaunun tappiot. Samalla divisioona oli kuitenkin joutunut sitomaan reservejään etulinjaan, mikä lienee ollut puna-armeijan tavoite.

Taipaleessa taistelut kiihtyivät entisestään. Kirvesmäen lohkolla ilmassa oli paljon viholliskoneita. Yhdessä tykistön kanssa ne valmsitelivat jalkaväen hyökkäystä, joka alkoin puolen päivän aikaan. Tulivlamistelussa muun muassa Käpälämäeksi nimetty komentokorsu sai täysosuman. Kuuden panssarivaunun tukema jalkaäven hyökkäys saatiin torjuttua.

Aittojärven maastossa SissiP 2 ja PPP7 yrittivät uudella hyökkäyksellä työntää venäläiset Kuukkausjoen taakse. Suomalaiset hyökkäsivät vihollisen kimppuun pohjoisesta, etelästä ja lännestä. Suoraa rintamaa vasten lännestä tehty hyökkäys pysähtyi neuvostotykistön torjuntatuleen. Pohjoissta ja etelästä käsin edennyt hyökkäys sen sijaan pääsi tavoitteeseensa, ja taistelu eteni kiivaaksi lähitaisteluksi.

Noin puolen päivän aikaan havaittiin venäläisten pyrkivän kiertämään selustaan noin komppanian suuruisella osastolla. SissiP 2 torjui yrityksen vastaiskulla. Puna-armeijan seuraava koukkaus tuli pohjoisesta, mutta myös tämän sama sisipataljoona torjui.

Suomalaisten sitkeä hyökkäys tuotti lopulta tulosta, ja pesäke kerrallaan venäläisten vastarinta murtui. Loppupäivästä neuvostojoukkojen tykistö syyti niin paljon kranaatteja putkistaan kuin suinkin ehti, ja niiden sataessa lähitaistelussa olevien joukkojen selkään viimeisetkin neuvostojoukot irtaantuivat asemistaan Kuukkausjoen itäpuolelle. Joen länsiranta oli omilla.

Suomalaiset menettivät taistelussa kaatuneina noin 20 miestä, puna-armeija suomalaisten arvion mukaan noin 150. Vankeja saatiin ainoastaan kolme. Ne kertoivat, että neuvostojoukkoja vaivasi keripukki.

Ulkoministeri Tannerja pääministeri Ryti kävivät Mikkelin päämajassa tapaamassa Mennerheimia. Tanner ehdotti, että Suomi ensisijassa pyrkisi rauhaan myönnytyksillä, toissijaisesti pyrkisi hankkimaan apua Ruotsilta ja kolmanneksi liittoutuneilta. Manerehimin johtama puolustusneuvosto oli samaa mieltä. Tapaamisessa päädyttiin ehdottamaan Jussarön luovuttamista Neuvostoliiton tukikohdaksi ja rajan siirtämista Karjalan Kannaksella. Helsingissä Ryti ja Tanner raportoivat presidentti Kalliolle neuvonpidon tuloksista. Kallio ei innostunut myönnytyksiin, mutta kahden tunnin väittelyn jälkeen hän antoi periksi.

Neuvostoliiton massiivinen yleishyökkäys Kannaksella alkoi 11.2.1940, ja suomalaisten puolustus repesi Lähteen lohkolla. Kuhmon korsukaupunkia vastaankäytiin kasapanoksin.

Neuvostoliiton koko tammikuun valmistelema suurhyökkäys alkoi Karjalan Kannaksella. Sitä edelsi tykistön jatkuna sateena ammuttu rumputuli. Hyökkäyksen painopiste oli odotetusti Suoen 3. D. Alueella Summan kylän liepeillä. Jalkaväen tukena oli satoja panssarivaunuja, joiden moottoreiden huumava pauhu täristi rumpukalvooja tksitövalmistelun tauottua.

Summan kylässä vihollinen torjuttiin, mutta Lähteen lohkolla eversti Aljabushevin johtama 123. D onnistui valtaamaan Poppiuksen linnakkeen ja sen itäpuolella olevat tukikohdat. Sieltä venäläiset etenivät iltaan mennessä aina tukilinjalle asti. Suomen reservien tekemä vastahyökkäys ei tuottanut tulosta.

Vihollinen pääsi ryhmittymään hyökkäykseen rauhassa oman tykistötulensa suojassa, sillä suomalaiset eivät voineet ammuspulasta johtuen häiritä hyökkääjää tarpeeksi. Miinakentät ja kiviesteet olivat hajonneet päiväkausia jatkuneissa tykistövalmisteluissa ja piikkilankaesteet oli ajettu nurin. Lähteen lohkoa puolusti vahvennettu II/JR 9, noin 600 miestä. Sitä vastaan hyökkäsi divisioonan verran miehiä ja kaksi panssarivaunupataljoonaa.

Läpimurto suomalaisten asemiin ulottui kilometrin syvyyteen tukilinjalle ja oli noin neljä kilometriä leveä. Tässä asemassa venäläiset keskeyttivät hyökkäyksen alkoivat kaivautua maahan. Kun II/JR 9 arin päivän päästä koottiin uudelleen, sen vahvuus oli 165.

Pääpuolustuslinjan oikealla sivulla 4 D. Torjui läpimurtoyrityksen Hatjalahden ja Karhulan välilla. 1. D. Ja 2. D menettivät molemmat etummaisia asemiaan mutta pystyivät pitämään varsinaisen pääpuolustusaseman itsellään.

Taipaleessa hyökkäystä edelsi neljä tuntia kestänyt tykistövalmsitelu. Kirvesmäessä neuvostoliittolaiset pääsivät tunkeutumaan suomalaisten asemiin, mutta apuun hälytetyt reservit saivat vallattua ne takaisin. Kranaatteja suomalaisten asemiin pelkästään Taipaleessa ammuttiin 40 000 – 50 000.

Suomalaiset hyökkäsivät Kuhmon suunnalla Löytövaaran länsipuolella ollutta korsukaupunkia vastaan. Manööveriä varten oli vapaaehtoisista koottu iskuosasto, joka pääsi piirittävien joukkojen tulituen turvin etenemään maahan kaivettujen korsujen täplittämään puolustuskeskukseen, jota hallitsivat hirsistä ja kivestä rakenetut linnoitteet. Yllätys onnistui. Heitettyään kasapanokset ja polttopullot iskumiehet tuhosivat pakoon pyrkineet viholliset konepistoolitulella. Taistelu kesti useita tunteja, ja vain pieni osa korsujen asukeista pääsi pakoon.

Suurhyökkäyksen toisena päivänä 12.2.1940 neuvostojoukot laajensivat läpimurtoaan Lähteellä. Muualla ne torjuttiin. Kuhmossa taisteltiin mottiin jääneitä auttamaan lähetettyjen venäläisten kanssa.

Neuvostoliitton saavuttaman sisäänmurron johdosta Lähteen lohkon joukot olivat sekoittuneet ja osittain hajonneet. Paikalle tuotiin lisäjoukkoja, mutta koska edellisenä päivänä oli jouduttu vetäytymään tukilinjalle, noin kilometri taaksepäin pääpuolustuslinjasta. Mennerehim-linjalla murtokohdan vierustoilla vielä olevien joukkojen sivusta oli jäänyt auki. Niinpä lisää joukkoja oli vedettävä taakse, jotta venäläiset eivät olisi päässeet kiertämään selustaan.

Neuvostoliiton 123. D hyökkäsi jo tukilinjaan vastaan. Sillä oli mukanaan paljon panssareita ja taistelu oli kiivasta. Neuvostodivisioonaa vastassa ollut JR 8 kuitenkin torjui läpimurtoyritykset, mutta läpimurtokohtaa venäläiset saivat kuitenkin kasvatettua. Se oli päivän taisteluiden jälkeen viisi kilometriä leveä.

Kriittisen Lähteen lohkon eteläisessä kulmassa, Summajärven itäpuolella, taistelut keskttyivät Miljoonalinnakkeella ( virallisesti Sj5), Sormen maastoon. Linnaketta puolustaneet suomalaiset taistelivat viimeiseen mieheen, mutta se menetettiin. Muualla Kannakselle rintama vielä pitija pysyi pääpuolustuslinjalla eli Mannerheim-linjalla.

Laatokan tuntumassa Taipaleessa käytiin jälleen ankaria taisteluita. Kiivaimmat yhteenotot koettiin päivän aikana Kirvesmäessä, jossa menetettiin siellä sijainnut eteläisin tukikohta. Edellisen päivän taisteluissa menetykset olivat niin suuria, että osa joukoista vaihdettiin tuoreisiin reserveihin. Sota aaltoili Taipaleessa edestakaisin, ja usein päivällä menetyt tukikohdat saatiin vallattua öisin takaisin.

Neuvostoliitto pyrki lähettämään apujoukkoja Kuhmon suunnalla mottiin jääneiden joukkojensa tueksi. Lähinnä siperialaisista koottu ja hyvin varustettu Dolinin hiihtoprikaatti eli puna-armeijan eliittijoukko. Se oli matkalla erämään halki kohti saarrettua 54. Divisioonaa. 12.2. joukko oli edennyt noin 10 kilometriä Suomen puolelle ja karkottanut matkallaan vastassaan olleet pienemmät suomalaisyksiköt.

Hiihtoprikaatti oli kuitenkin jakaantunut useampaan osastoon. Yöllä eräs näistä osastoista kohtasi tukkikämpällä suomalaisten hiihtopartion, joka oli tiedustelemassa venäläisten sijaintia. Alikersantti Lauri Timosen partio yllätti majoittumassa olleet venäläiset, Tukkikämpän taistelussa kaatuivat Dolin ja hänen mukanaan esikunnan vanhimmat upseerit.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 979-953-330-706-7