Kovat rauhanehdot

Suomalainen hiihtopartio syöksyy yli peltoaukean Pohjois-Suomessa

Suomi menetti Koivoston saaret ja Lasisaaren Viipurinlahdella 22.2.1940. Väliasemassa Kannakselle neuvostohyökkäykset torjuttiin.

Pakkastalvi oli jäädyttänyt Suomenlahden niin hyvin, että jää kantoi esimerkiksi kuorma-autot. Neuvostoliiton 43. D:n joukot käyttivät tätä hyväkseen ja hyökkäsivät aamulla Koiviston saariin kuuluvan Piisaaren eteläkärkeen. Ne onnistuivat maihinnousussa, mutta valtausyritys onnistuttiin rajoittamaan maihinnousualueelle.

Illalla Viipurin lohkon esikunta sai tiedon, jonka mukaan noin divisioonan vahvuinen hyökkääjä oli vallannut puolet Pikisaaresta. Kannaksen armeijan komentaja Heinrichs antoi luvan luopua Koiviston saarilta ja tuhosivat mennessään Saarenpään ja Tiurin linnakkeiden tykit.

Neuvostolitto valtasi myös Lasisaaren Viipurinlahdella. Suomalaiset tekivät kahden komppanian voimin vastahyökkäyksen yöllä, mutta saarta ei saatu valloitettua takaisin.

Selänmäen maastoissa, Pien-Peron suunnalla neuvostojoukot hyökkäsivät suomalaisten asemia vastaan. Ne onnistuivat työntämään puolustajia noin kilometrin verran taaksepäin, mutta illalla puna-armeijan eteneminen saatiin pysäytettyä. Mustalammella edellisenä päivänä hyökkäyksensä aloittanut ja estelinjan takaisin omien haltuun ottanut JP 2 torjui venäläisten iskut pohjoisesta ja etelästä.

Suomi sai Neuvostoliitolta 23.2.1940 rauhanehdot. Kannaksen Armeijan komentaja antoi joukoilleen käskyn valmistella vetäytymistä taka-asemaan. Tanner sai Neuvostoliiton rauhanehdot. Ruotsin Moskovan-lähettiläs Assarsson oli edellisenä päivänä Molotovin, ja ehdot välitti Suomelle Ruotsin ulkoministeriö.

Neuvostoliiton ehdot olivat: Hankoniemi, Karjalan Kannas mukaan lukien Viipuri, Laatokan Karjala mukaan lukien Sortavala sekä Suomen, Neuvostoliiton ja Viron muodostama puolustusliitto. Molotov oli maininnut keskustelussa myös ”Pietari Suuren rajat”, mikä viittasi vielä suurempiin alueluovutuksiin. Neuvostoliitto korosti, että mikäli esitettyjä vaatimuksia ei hyväksyttäisi, ehdot olisivat myöhemmin kovemmat. Molotov myös suositteli, että Suomen ei kannattaisi laskea länsivaltojen avun varaan.

Hallituksen ulkoasiainvaliokunta pui saatuja ehdotuksia illalla. Tanner, Ryti ja Paasikivi puolsivat rauhaa, mutta puolustuministeri Niukkanen vastusti. Presidentti Kallio oli epäileväinen.

Neuvostoliitto oli saavuttanut sisäänmurron väliasemassa Näykkijärven ja Perojeon välisellä rintamalla.Läpi tulleet panssarivaunut suojasivat toisiaan eikä niitä oltu saatu tuhotuksi. Sisäänmrtoalueiden reunoilla käytiin taisteluita niiden laajenemisen estämiseksi. Huonosti varustettua asemaa oli hankala pitää hallussa. Kannaksen armeijan komentaja Heinrichs antoi armeijakuntien ja divisoonien komentajille käskyn valmistautua vetäytymään taka-asemaan.

Mustallalammella neuvostojoukot hyökkäsivät useasti Suomen asemia vastaan. Ne kuitenkin pidettiin. Myös suomalaiset suunnittelivat hyökkäystä samalla suunnalla. Sen ydinjoukko oli JP 2, ja se käynnistyi 24.2. vastaisena yönä. Yritys jäi kuitenkin tehottomaksi, ja hyökkäysjoukot vetäytyivät aamulla takaisin puolustusasemaan. Keski-Kannaksella venäläiset pääsivät muutamassa kohdassa suomalaisten asemiin. Käenniemellä puolustanut Er.P. 5 menetti asemansa päivän aikana, mutta ne saatiin valattua takaisin öisellä vastaiskulla. Myös muissa kohdin asemiin päässeet vihollisjoukot lyötiin takaisin.

III/JR 10 määrättiin valtaamaan takaisin viholliselle menetetty Lasisaari Viipurinlahdella. Hyökkäys alkoi keskellä päivää lyhyen tulivalmistelun jälkeen, ja saari onnistuttiin iltaan mennessä valtaamaan omille. Pimeässä joukot menivät sekaisin, ja johtajat menettivät yhteytensä niihin. Niinpä pataljoona vetäytyi takaisin mantereelle, ja venäläiset pääsivät miehittämään saaren uudelleen.

Laatokan Karjalassa Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Pitkärantaan, jossa niitä vastassa oli Taisteluosasto Kilpa. Koko Kilvan rintaman leveydeltä tullut hyökkäys saatiin kuitenkin torjuttua. Pitkäranna murtaminen olisi avannut tietä kohti Kitilän suurmottia.

Myös Laatokalla sijaitsevassa Petäjäsaaressa käytiin kiivaita taisteluita. Se oli aivan jäätä pitkin tapahtuvaan huoltoliikenteeseen Kitilän suurmottiin. Venäläiset valtasivat saaren eteläkärjen, mutta heidät ajettiin sieltä noin vuorokauden kuluttua pois.

Taistelu väliasemasta jatkui 24.2.1940. Suomalaiset puollustautuivat tkistön voimin siellä, missä ammuksia riitti. Kuhmossa suomalaiset valtasivat Reuhkavaaran motin. Myös Pohjois-Suomessa taisteltiin.

Keskellä Kannasta, 1 D:n lohkolla torjuttiin useita väliasemaa vastaan tehtyjä hyökkäyksiä. Tykistön tulella oli suuri vaikutus puolustuksen onnistumiseen.

Vihollinen hyökkäsi myös Käenniemellä, jossa ensin pääsi pataljoonan vahvuinen jalkaväkiosasto sisäänmurtoon. Se karkotettiin. Myöhemmin vielä yhdeksän panssarivaunua ajoi suomalaisten asemiin, mutta ne vetäytyivät takaisin, koska jalkaväki ei seurannut niitä.

Salmenkaidalla kantalinnoitteet alkoivat sortua. Suomalaisten asemat hajosivat pommituksissa ja tykistökeskityksissä.

Suomalaiset olivatt tulittaneet Kuhmon suunnalle Reuhkavaaran mottiin jääneitä venäläisiä jo reilun vuorokauden kenttätykin suorasuuntauksella. Hyökkäys aloitettiin 25.2. vastaisena yönä. Motin ympäristö oli tiukasti saarrettu, ja suomalaiset kävivät hyökkäykseen kahden komppanian voimin. Tulitukena oli neljä konekivääriä.

Yön pimeydessä iskuosastot ryömivät ensin pienimmille korsuille, joiden yllätettyjen puolusttajien vastarinta murtui nopeasti. Niiden jälkeen käytiin suurinta korsua vastaan. Sitä tulittivat kenttätykki ja tulitukiaiset. Taistelut päätyivät puolen päivän aikoihin 25.2.. Noin 200 neuvostoliittolaiset ruumiit löytyivät taistelualueelta, vain kolme jäi vangiksi. Suomen tappiot Reuhkavaarassa oli kolme kaatunutta ja viisi haavoittunutta. Sotasaaliiksi saatiin muun muaassa kaksi panssarivaunua.

Sissisotaan erikoistunut Er. K Kojonen oli melkein kuukauden matkannut Kuolajärven ja valtakunnanrajan väliselle tielle. Kuusivaarassa se kävi neuvostojoukkojen huoltokeskuksen kimppuun. Onnistuneessa hyökkäyksessä kaatui noin 20-30 neuvostosotilasta ja tuhottiin noin 10 autoa. Suomalaisia takaa-ajamaan lähtenyt neuvostokomppani tuhottiin väijytyksessä.

Petsamossa Neuvostoliiton 52. D. Lhetti 180-miehisen hiihtokomppanian suomalaisten yhteyksiä vastaan Hetejoellle. Suomalaiset iskivät heti komppanian havaittuaan sen sivustoihin neljän joukkueen voimin. Seurasi kaksi tuntia kestänyt taistelu, jonka jälkeen venäläiset pyrkivät irtautumaan, mutta heidän paluutiensä Kornettijoelle oli ehditty sulkea. Puolet hiihtokomppaniast apääsi murtautumaan saarroksista ja kaivautui Purovaaralle, jossa neuvostojoukot puolustautuivat suomalaisten iskuja vastaan. Hiihtokomppania apuun saapui Neuvostoliiton JR 205, johon pulaan jäänyt komppania kuului.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota Päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7, Talvisotakronikka ISBN 951-20-3446-8