Suomalainen hiihtopartio
syöksyy yli peltoaukean Pohjois-Suomessa
Suomi menetti Koivoston
saaret ja Lasisaaren Viipurinlahdella 22.2.1940. Väliasemassa
Kannakselle neuvostohyökkäykset torjuttiin.
Pakkastalvi oli
jäädyttänyt Suomenlahden niin hyvin, että jää kantoi
esimerkiksi kuorma-autot. Neuvostoliiton 43. D:n joukot käyttivät
tätä hyväkseen ja hyökkäsivät aamulla Koiviston saariin
kuuluvan Piisaaren eteläkärkeen. Ne onnistuivat maihinnousussa,
mutta valtausyritys onnistuttiin rajoittamaan maihinnousualueelle.
Illalla Viipurin lohkon
esikunta sai tiedon, jonka mukaan noin divisioonan vahvuinen
hyökkääjä oli vallannut puolet Pikisaaresta. Kannaksen armeijan
komentaja Heinrichs antoi luvan luopua Koiviston saarilta ja
tuhosivat mennessään Saarenpään ja Tiurin linnakkeiden tykit.
Neuvostolitto valtasi myös
Lasisaaren Viipurinlahdella. Suomalaiset tekivät kahden komppanian
voimin vastahyökkäyksen yöllä, mutta saarta ei saatu valloitettua
takaisin.
Selänmäen maastoissa,
Pien-Peron suunnalla neuvostojoukot hyökkäsivät suomalaisten
asemia vastaan. Ne onnistuivat työntämään puolustajia noin
kilometrin verran taaksepäin, mutta illalla puna-armeijan eteneminen
saatiin pysäytettyä. Mustalammella edellisenä päivänä
hyökkäyksensä aloittanut ja estelinjan takaisin omien haltuun
ottanut JP 2 torjui venäläisten iskut pohjoisesta ja etelästä.
Suomi sai Neuvostoliitolta
23.2.1940 rauhanehdot. Kannaksen Armeijan komentaja antoi joukoilleen
käskyn valmistella vetäytymistä taka-asemaan. Tanner sai
Neuvostoliiton rauhanehdot. Ruotsin Moskovan-lähettiläs Assarsson
oli edellisenä päivänä Molotovin, ja ehdot välitti Suomelle
Ruotsin ulkoministeriö.
Neuvostoliiton ehdot
olivat: Hankoniemi, Karjalan Kannas mukaan lukien Viipuri, Laatokan
Karjala mukaan lukien Sortavala sekä Suomen, Neuvostoliiton ja Viron
muodostama puolustusliitto. Molotov oli maininnut keskustelussa myös
”Pietari Suuren rajat”, mikä viittasi vielä suurempiin
alueluovutuksiin. Neuvostoliitto korosti, että mikäli esitettyjä
vaatimuksia ei hyväksyttäisi, ehdot olisivat myöhemmin kovemmat.
Molotov myös suositteli, että Suomen ei kannattaisi laskea
länsivaltojen avun varaan.
Hallituksen
ulkoasiainvaliokunta pui saatuja ehdotuksia illalla. Tanner, Ryti ja
Paasikivi puolsivat rauhaa, mutta puolustuministeri Niukkanen
vastusti. Presidentti Kallio oli epäileväinen.
Neuvostoliitto oli
saavuttanut sisäänmurron väliasemassa Näykkijärven ja Perojeon
välisellä rintamalla.Läpi tulleet panssarivaunut suojasivat
toisiaan eikä niitä oltu saatu tuhotuksi. Sisäänmrtoalueiden
reunoilla käytiin taisteluita niiden laajenemisen estämiseksi.
Huonosti varustettua asemaa oli hankala pitää hallussa. Kannaksen
armeijan komentaja Heinrichs antoi armeijakuntien ja divisoonien
komentajille käskyn valmistautua vetäytymään taka-asemaan.
Mustallalammella
neuvostojoukot hyökkäsivät useasti Suomen asemia vastaan. Ne
kuitenkin pidettiin. Myös suomalaiset suunnittelivat hyökkäystä
samalla suunnalla. Sen ydinjoukko oli JP 2, ja se käynnistyi 24.2.
vastaisena yönä. Yritys jäi kuitenkin tehottomaksi, ja
hyökkäysjoukot vetäytyivät aamulla takaisin puolustusasemaan.
Keski-Kannaksella venäläiset pääsivät muutamassa kohdassa
suomalaisten asemiin. Käenniemellä puolustanut Er.P. 5 menetti
asemansa päivän aikana, mutta ne saatiin valattua takaisin öisellä
vastaiskulla. Myös muissa kohdin asemiin päässeet vihollisjoukot
lyötiin takaisin.
III/JR 10 määrättiin
valtaamaan takaisin viholliselle menetetty Lasisaari
Viipurinlahdella. Hyökkäys alkoi keskellä päivää lyhyen
tulivalmistelun jälkeen, ja saari onnistuttiin iltaan mennessä
valtaamaan omille. Pimeässä joukot menivät sekaisin, ja johtajat
menettivät yhteytensä niihin. Niinpä pataljoona vetäytyi takaisin
mantereelle, ja venäläiset pääsivät miehittämään saaren
uudelleen.
Laatokan Karjalassa
Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Pitkärantaan, jossa niitä
vastassa oli Taisteluosasto Kilpa. Koko Kilvan rintaman leveydeltä
tullut hyökkäys saatiin kuitenkin torjuttua. Pitkäranna murtaminen
olisi avannut tietä kohti Kitilän suurmottia.
Myös Laatokalla
sijaitsevassa Petäjäsaaressa käytiin kiivaita taisteluita. Se oli
aivan jäätä pitkin tapahtuvaan huoltoliikenteeseen Kitilän
suurmottiin. Venäläiset valtasivat saaren eteläkärjen, mutta
heidät ajettiin sieltä noin vuorokauden kuluttua pois.
Taistelu väliasemasta
jatkui 24.2.1940. Suomalaiset puollustautuivat tkistön voimin
siellä, missä ammuksia riitti. Kuhmossa suomalaiset valtasivat
Reuhkavaaran motin. Myös Pohjois-Suomessa taisteltiin.
Keskellä Kannasta, 1 D:n
lohkolla torjuttiin useita väliasemaa vastaan tehtyjä hyökkäyksiä.
Tykistön tulella oli suuri vaikutus puolustuksen onnistumiseen.
Vihollinen hyökkäsi myös
Käenniemellä, jossa ensin pääsi pataljoonan vahvuinen
jalkaväkiosasto sisäänmurtoon. Se karkotettiin. Myöhemmin vielä
yhdeksän panssarivaunua ajoi suomalaisten asemiin, mutta ne
vetäytyivät takaisin, koska jalkaväki ei seurannut niitä.
Salmenkaidalla
kantalinnoitteet alkoivat sortua. Suomalaisten asemat hajosivat
pommituksissa ja tykistökeskityksissä.
Suomalaiset olivatt
tulittaneet Kuhmon suunnalle Reuhkavaaran mottiin jääneitä
venäläisiä jo reilun vuorokauden kenttätykin suorasuuntauksella.
Hyökkäys aloitettiin 25.2. vastaisena yönä. Motin ympäristö oli
tiukasti saarrettu, ja suomalaiset kävivät hyökkäykseen kahden
komppanian voimin. Tulitukena oli neljä konekivääriä.
Yön pimeydessä
iskuosastot ryömivät ensin pienimmille korsuille, joiden
yllätettyjen puolusttajien vastarinta murtui nopeasti. Niiden
jälkeen käytiin suurinta korsua vastaan. Sitä tulittivat
kenttätykki ja tulitukiaiset. Taistelut päätyivät puolen päivän
aikoihin 25.2.. Noin 200 neuvostoliittolaiset ruumiit löytyivät
taistelualueelta, vain kolme jäi vangiksi. Suomen tappiot
Reuhkavaarassa oli kolme kaatunutta ja viisi haavoittunutta.
Sotasaaliiksi saatiin muun muaassa kaksi panssarivaunua.
Sissisotaan erikoistunut
Er. K Kojonen oli melkein kuukauden matkannut Kuolajärven ja
valtakunnanrajan väliselle tielle. Kuusivaarassa se kävi
neuvostojoukkojen huoltokeskuksen kimppuun. Onnistuneessa
hyökkäyksessä kaatui noin 20-30 neuvostosotilasta ja tuhottiin
noin 10 autoa. Suomalaisia takaa-ajamaan lähtenyt neuvostokomppani
tuhottiin väijytyksessä.
Petsamossa Neuvostoliiton
52. D. Lhetti 180-miehisen hiihtokomppanian suomalaisten yhteyksiä
vastaan Hetejoellle. Suomalaiset iskivät heti komppanian havaittuaan
sen sivustoihin neljän joukkueen voimin. Seurasi kaksi tuntia
kestänyt taistelu, jonka jälkeen venäläiset pyrkivät
irtautumaan, mutta heidän paluutiensä Kornettijoelle oli ehditty
sulkea. Puolet hiihtokomppaniast apääsi murtautumaan saarroksista
ja kaivautui Purovaaralle, jossa neuvostojoukot puolustautuivat
suomalaisten iskuja vastaan. Hiihtokomppania apuun saapui
Neuvostoliiton JR 205, johon pulaan jäänyt komppania kuului.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota Päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7,
Talvisotakronikka ISBN 951-20-3446-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti