maanantai 25. elokuuta 2014

Vetäytyminen taka-asemaan

Konekivääri siirretään joutuisasti uuteen asemaan.

Lasisaaresta taisteltiin jälleen 25.2.1940. Kuhmossa suomalaiset hyökkäsivät Luelahden kolmoismottia vastaan. Väliasemassa venäläiset torjuttiin. Suomen hallitus kokoontui keskustelemaan rauhasta.
JR 14 Näykkijärvellä joutui vihollisen suurimman paineen kohteeksi. Neuvostoliiton ilmavoimat aloittivat asemien pommittamisen aamulla, ja puolen päivän aikaan jalkaväki hyökkäsi suomalaisia vastaan raskaiden panssareiden tukemana. Osia suomalaisrykmentistä alkoi irtautua asemistaan, ja ne vetäytyivät Honkaniemen aseman tasalle. Hetken kuluttua neuvostopanssarit murtautuivat asemiin sielläkin.

Taempana asemissa ollut i/JR67 sai taistelukosketuksen viholliseen illalla, mutta punapanssarit saatiin torjuttua. Eversti Voldemar Oinosen johtama 23. D sai illalla tehtäväkseen tuhota Honkaniemeen edennyt vihollinen. Oinonen sai seuraavana aamuna alkavaksi määrättyä hyökkäystä varten käyttöönsä myös 15 Vickers-panssarivaunun muodostaman panssarivaunukomppanian.

Samoissa maastoissa, joissa oli taisteltu myös edellisenä päivänä, neuvostojoukojen hyökkäykset jatkuivat. Käenniemessä puna-armeijan onnistui tunkeutua noin pataljoonan vahvuisella joukolla suomalaisten puolustusasemiin, eikä vihollista saatu ajettua pois. Muolaanjärvellä Neuvostoliitto keskitti jatkuvasti lisää joukkoja Suursaareen, mutta sieltä tulleet hyökkäykset saatiin torjuttua seuraavina päivinä.

Varhain aamulla JR 10:n toinen pataljoona hyökkäsi Lasisaareen. Suomalaisten eteneminen oli aluksi nopeaa, mutta vastarinta koveni saaren keskiosaa lähetyttäessä. Kun suomalaiset olivat päässeet saaren puoliväliin klo 16, alkoivat Neuvostoliiton ilmavoimat ja tykistö pommittaa sen pohjoisosaa.
Iltapäivällä neuvostojoukko teki vastahyökkäyksiä ja onnistui melkein karkoittamaan vasemalla kaistalla hyökänneen kuudennen komppanian. Kapteeni Järvi riensi kuitenkin itse johtamaan sen taistelua, ja niin vihollinen saatiin pysäytettyä. Kiivaat taistelut jatkuivat koko päivän, ja illalla neuvostoliittolaiset oli tungettu saaren eteläkärkeen.Neuvosotappiot olivat noin 150 miestä.
Taistelujen jälkeen II/JR 10 vaihtoi hyökkääjät lepoon. Tilanne saarella rauhoittui.

Kuhmon suunnalla suomalaiset pyrkivät laukaisemaan Luelahteen syntyneen kolmoismotin. Se oli järven rannoille syntynyt motti, jossa oli kolme osaa. 25.2. suomalaisten hyökkästä varten koottu osasto kävi motin keskimmäisen osan, esikuntakukkulan, kimppuun.

Suomalaisten vastahyökkäys Honkaniemellä 26.2.1940 valmisteltiin kiireessä. Joukot jäivät pienemmiksi kuin edellisenä päivänä oli kaavailtu. Hyökkäyksen oli määrä alkaa aamulla klo 5, mutta sitä jouduttiin siirtämään, koska tkistöön ei saatu yhteyttä tulivalmistelun tilaamiseksi. Kun yhteys lopulta saatiin, tulivalmistelu tuli tunnin myöhässä ja osittain omien joukkojen päälle. 30 miestä kuoli, ja hyökkäystä oli siirrettävä.

15 panssarin pataljoonasta pääsi hyökkäyksen lähtöasemiin asti kuusi. Seitsemän vaunua jäi matkalle moottori- ja muiden ongelmien vuoksi. Huonoista lähtökohdista tehty hyökkäys ei menestynyt. Kuudesta panssarivaunusta viisi tuhoutui neuvostovaunujen tulessa, yksi jäi esteeseen eikä voinut osallistua taisteluun. Jalkaväki vetaytyi takaisin klo 10.

Välittämättä suomalaisten vastahyökkäyksestä neuvostojoukot hyökkäsivät itse Naykkijärven tienoolla. Suomalaisten, joiden ohi omat hyökäysjoukot olivat hetki sitten meenneet kohti vihollista, oli nyt vetäydyttävä taakse. Neuvostopanssarit puskivat Suomen asemiin useissa kohdissa. Vihollinen kärsi tappioita ja menetti niin miehiä kuin hyökkäysvaunujakin, mutta tilalle tuli uusia. Esimerkiksi JR 68 lohkolla iltapäivällä tapahtuneessa hyökkäyksessä mainitaan vihollisen menettäneen useita kymmeniä miehiä, kun omat tappiot olivat 10 miehen luokkaa.

Myös muualla väliasemassa venäläisjoukot saivat suomalaisten asemissa aikaan murtumia. Äyräpääjärven pohjoispuolelle ne pääsivät asemiin useissa kohdin, ja tilanne alkoi olla jo kriittinen.

Sallan suunnalla Neuvostoliiton JR 205 riensi omiensa apuun. Se hyökkäsi suomalaisia vastaan Kosnettijoella. Ensimmäisen, panssarivaunujen tukeman hyökkäyksen suomalaiset saivat torjuttua. Ilmavoimien ja tykistön tukema hyökkäys keskipäivällä pysähtyi myös suomalaisten asemiin. Kolams yritys oli kuitenkin puolustajille liikaa. Neuvostojoukot pääsivät pimeässä saartamaan suomalaiset, eivätkä vastahyökkäykset onnistuneet. Suomalaisten oli vetäydyttävä taaksepäin.

Ennen kaikkea Näykkijaärven huolestuttava tilanne sai Mannerehimin tekemään päätöksen väliasemasta luopumisesta. Vaarana oli, että neuvostoliittolaisten suomalaisten asemiin lyömät kiilat pääsisivät yhdistymään ja rymistelemään vauhdilla kohti selustaa ja Viipuria.
Kun panssarivaunuhyökkäyskin oi epäonnistunut, vaihtoehtoina oli yrittää pitää väliasema sen luhistumiseen asti vetäytyä heti. Ensimmäisessä tapauksessa taka-asemaan jouduttaisiin vetäytymään epäjärjestyksessä. Jos vetäytymään lähdettäisiin vielä, kun väliasema jollain lailla kesti, voitaisiin taka-asema miehittää rauhallisemmin ja miehistömenetykset vetäytymisen aikana olisivat vähäisemmät.

Neuvostojoukot saivat käskyn vallata Viipuri. Hyökkäyksen oli määrä alkaa kahta päivää myöhemmin, ja se toteutettaisiin saarrostaen. Neuvostoliiton päävoimien, 3-4 divisoonan vahvuisen 50.AK:n oli määrä kiertää koillisesta. Keskustassa hyökkäsi 2-3 divisioonan voimin 34 AK. Kolmas suunta oli Viipurinlahti.

Kaikkiaan 80 viholliskonetta pommitti jälleen Kouvolaa. Kohteena on erityisesti ratapiha, joka kärsii suuria vaurioita. Vauriot tonnistutaan kuitenkin nopeasti korjaamaan ja liikenne pääsee lyhyen katkoksen jälkeen jatkumaan normaalina. Kouvolaan vastaan hyökätään sodan aikana kaikkiaan 39 kertaa. Hyökkäyksiin lasketaan osallistuneen n. 850 lentokonetta. Pommeja koneet pudottavat arviolta 2000 kappaletta, palopommit mukaan lukien yli 12 000. Pommit tuhoavat kuusi kivi- ja 77 puutaloa. Eniten kärsiin rautatieaseman ympäristö.

Suomen vetäytyminen väliasemasta alkoi 27.2. Karjalan Kannaksella suomalaiset alkoivat vetäytyä taka-asemaan. Se oli maastoltaan puolustajille edullisempi, sillä aiemman kangasmetsä sijasta maasto oli kallioista ja siten panssarivaunuille vaikeakulkuisempi. Toisaalta myös kaivautuminen oli vaikeaa, mikä korosti pommien ja kranaattien sirpalevaikutusta.

Suomalaiset olivat pitäneet väliaseman 12 päivää. I ja II Ak aloittivat vetäytymisen illalla. Vetäytyessään suomalaiset jättivä taakseen varmistusjoukkoja viivyttämään hyökkääviä puna-armeijalaisia. Vetäytymisvaiheessa vihollista oli tarkoitus hidastaa mahdollisimman pitkään, mahdollisesti noin viikon ajan. Sillä aikaa pääjoukto vetäytyisivät järjestäytymään puolustukseen taka-asemassa.

Vetäytymisen syitä olivat useat vihollisen väliasemaan saamat sisäänmurrot, joukkojen väsymys ja Viipurinlahden luoma sivustauhka. Erityisesti 23. D. joka oli koottu sekalaisista joukoista, oli joutunut kantamaan yllätävän kovan taistelutaakan. Sen rivit rakoilivat. Sodanjohto ei puolestaan osannut ottaa huomioon Viipurinlahden talviolosuhteita. Sen puolustukseen oli panostettu huomattavan vähän siihen nähden, että pakkastalvi antoi panssareille mahdollisuuden edetä jäätä pitkin.

Suomalaiset pyrkivät päivän aikana valtaamaan Loson motin ja Luelahden kolmoismotin läntisen osan. Losossa aamuhämärissä alkanut hyökkäys eteni kukkulan laelle. Suomalaiset valtasivat edessään kolme suurta korsu ja kaksitoista pienempää pesäkettä. Kukkulan laella neuvostojoukkojen konekiväärituli kuitenkin pysäytti iskuosastot. Seuraavinakaan päivinä tehdyt hyökkäykset eivät tuottaneet tulosta, ja venäläiset saivat pidettyä moitn ydinosan itsellään sodan loppuun asti.

Luelahden läntisen valtaus ei myöskään onnistunut. Kahden komppania voimin suoritettu hyökkäys jäi torsoksi. Se päätettiin uudistaa perusteellisen tulivalmistelun kera muutaman päivän päästä.
Petsamon suunnalla Neuvostoliitto jatkoi hyökkäystään. Koko päivän sen ilmavoimat pommittivat suomalaisten asemia. Pommitusta seurasi jalkaväen hyökkäys, joka ajoi suomalaisia taaksepäin, Nautsissa olevien asemien läpi.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7, Talvisotakronikka ISBN 951-20-3446-8


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti