Konekivääri siirretään joutuisasti uuteen asemaan.
Lasisaaresta taisteltiin
jälleen 25.2.1940. Kuhmossa suomalaiset hyökkäsivät Luelahden
kolmoismottia vastaan. Väliasemassa venäläiset torjuttiin. Suomen
hallitus kokoontui keskustelemaan rauhasta.
JR 14 Näykkijärvellä
joutui vihollisen suurimman paineen kohteeksi. Neuvostoliiton
ilmavoimat aloittivat asemien pommittamisen aamulla, ja puolen päivän
aikaan jalkaväki hyökkäsi suomalaisia vastaan raskaiden
panssareiden tukemana. Osia suomalaisrykmentistä alkoi irtautua
asemistaan, ja ne vetäytyivät Honkaniemen aseman tasalle. Hetken
kuluttua neuvostopanssarit murtautuivat asemiin sielläkin.
Taempana asemissa ollut
i/JR67 sai taistelukosketuksen viholliseen illalla, mutta
punapanssarit saatiin torjuttua. Eversti Voldemar Oinosen johtama 23.
D sai illalla tehtäväkseen tuhota Honkaniemeen edennyt vihollinen.
Oinonen sai seuraavana aamuna alkavaksi määrättyä hyökkäystä
varten käyttöönsä myös 15 Vickers-panssarivaunun muodostaman
panssarivaunukomppanian.
Samoissa maastoissa,
joissa oli taisteltu myös edellisenä päivänä, neuvostojoukojen
hyökkäykset jatkuivat. Käenniemessä puna-armeijan onnistui
tunkeutua noin pataljoonan vahvuisella joukolla suomalaisten
puolustusasemiin, eikä vihollista saatu ajettua pois.
Muolaanjärvellä Neuvostoliitto keskitti jatkuvasti lisää joukkoja
Suursaareen, mutta sieltä tulleet hyökkäykset saatiin torjuttua
seuraavina päivinä.
Varhain aamulla JR 10:n
toinen pataljoona hyökkäsi Lasisaareen. Suomalaisten eteneminen oli
aluksi nopeaa, mutta vastarinta koveni saaren keskiosaa
lähetyttäessä. Kun suomalaiset olivat päässeet saaren
puoliväliin klo 16, alkoivat Neuvostoliiton ilmavoimat ja tykistö
pommittaa sen pohjoisosaa.
Iltapäivällä
neuvostojoukko teki vastahyökkäyksiä ja onnistui melkein
karkoittamaan vasemalla kaistalla hyökänneen kuudennen komppanian.
Kapteeni Järvi riensi kuitenkin itse johtamaan sen taistelua, ja
niin vihollinen saatiin pysäytettyä. Kiivaat taistelut jatkuivat
koko päivän, ja illalla neuvostoliittolaiset oli tungettu saaren
eteläkärkeen.Neuvosotappiot olivat noin 150 miestä.
Taistelujen jälkeen II/JR
10 vaihtoi hyökkääjät lepoon. Tilanne saarella rauhoittui.
Kuhmon suunnalla
suomalaiset pyrkivät laukaisemaan Luelahteen syntyneen kolmoismotin.
Se oli järven rannoille syntynyt motti, jossa oli kolme osaa. 25.2.
suomalaisten hyökkästä varten koottu osasto kävi motin
keskimmäisen osan, esikuntakukkulan, kimppuun.
Suomalaisten vastahyökkäys
Honkaniemellä 26.2.1940 valmisteltiin kiireessä. Joukot jäivät
pienemmiksi kuin edellisenä päivänä oli kaavailtu. Hyökkäyksen
oli määrä alkaa aamulla klo 5, mutta sitä jouduttiin siirtämään,
koska tkistöön ei saatu yhteyttä tulivalmistelun tilaamiseksi. Kun
yhteys lopulta saatiin, tulivalmistelu tuli tunnin myöhässä ja
osittain omien joukkojen päälle. 30 miestä kuoli, ja hyökkäystä
oli siirrettävä.
15 panssarin pataljoonasta
pääsi hyökkäyksen lähtöasemiin asti kuusi. Seitsemän vaunua
jäi matkalle moottori- ja muiden ongelmien vuoksi. Huonoista
lähtökohdista tehty hyökkäys ei menestynyt. Kuudesta
panssarivaunusta viisi tuhoutui neuvostovaunujen tulessa, yksi jäi
esteeseen eikä voinut osallistua taisteluun. Jalkaväki vetaytyi
takaisin klo 10.
Välittämättä
suomalaisten vastahyökkäyksestä neuvostojoukot hyökkäsivät itse
Naykkijärven tienoolla. Suomalaisten, joiden ohi omat hyökäysjoukot
olivat hetki sitten meenneet kohti vihollista, oli nyt vetäydyttävä
taakse. Neuvostopanssarit puskivat Suomen asemiin useissa kohdissa.
Vihollinen kärsi tappioita ja menetti niin miehiä kuin
hyökkäysvaunujakin, mutta tilalle tuli uusia. Esimerkiksi JR 68
lohkolla iltapäivällä tapahtuneessa hyökkäyksessä mainitaan
vihollisen menettäneen useita kymmeniä miehiä, kun omat tappiot
olivat 10 miehen luokkaa.
Myös muualla väliasemassa
venäläisjoukot saivat suomalaisten asemissa aikaan murtumia.
Äyräpääjärven pohjoispuolelle ne pääsivät asemiin useissa
kohdin, ja tilanne alkoi olla jo kriittinen.
Sallan suunnalla
Neuvostoliiton JR 205 riensi omiensa apuun. Se hyökkäsi suomalaisia
vastaan Kosnettijoella. Ensimmäisen, panssarivaunujen tukeman
hyökkäyksen suomalaiset saivat torjuttua. Ilmavoimien ja tykistön
tukema hyökkäys keskipäivällä pysähtyi myös suomalaisten
asemiin. Kolams yritys oli kuitenkin puolustajille liikaa.
Neuvostojoukot pääsivät pimeässä saartamaan suomalaiset, eivätkä
vastahyökkäykset onnistuneet. Suomalaisten oli vetäydyttävä
taaksepäin.
Ennen kaikkea
Näykkijaärven huolestuttava tilanne sai Mannerehimin tekemään
päätöksen väliasemasta luopumisesta. Vaarana oli, että
neuvostoliittolaisten suomalaisten asemiin lyömät kiilat pääsisivät
yhdistymään ja rymistelemään vauhdilla kohti selustaa ja
Viipuria.
Kun
panssarivaunuhyökkäyskin oi epäonnistunut, vaihtoehtoina oli
yrittää pitää väliasema sen luhistumiseen asti vetäytyä heti.
Ensimmäisessä tapauksessa taka-asemaan jouduttaisiin vetäytymään
epäjärjestyksessä. Jos vetäytymään lähdettäisiin vielä, kun
väliasema jollain lailla kesti, voitaisiin taka-asema miehittää
rauhallisemmin ja miehistömenetykset vetäytymisen aikana olisivat
vähäisemmät.
Neuvostojoukot saivat
käskyn vallata Viipuri. Hyökkäyksen oli määrä alkaa kahta
päivää myöhemmin, ja se toteutettaisiin saarrostaen.
Neuvostoliiton päävoimien, 3-4 divisoonan vahvuisen 50.AK:n oli
määrä kiertää koillisesta. Keskustassa hyökkäsi 2-3
divisioonan voimin 34 AK. Kolmas suunta oli Viipurinlahti.
Kaikkiaan 80
viholliskonetta pommitti jälleen Kouvolaa. Kohteena on erityisesti
ratapiha, joka kärsii suuria vaurioita. Vauriot tonnistutaan
kuitenkin nopeasti korjaamaan ja liikenne pääsee lyhyen katkoksen
jälkeen jatkumaan normaalina. Kouvolaan vastaan hyökätään sodan
aikana kaikkiaan 39 kertaa. Hyökkäyksiin lasketaan osallistuneen n.
850 lentokonetta. Pommeja koneet pudottavat arviolta 2000 kappaletta,
palopommit mukaan lukien yli 12 000. Pommit tuhoavat kuusi kivi- ja
77 puutaloa. Eniten kärsiin rautatieaseman ympäristö.
Suomen vetäytyminen
väliasemasta alkoi 27.2. Karjalan Kannaksella suomalaiset alkoivat
vetäytyä taka-asemaan. Se oli maastoltaan puolustajille
edullisempi, sillä aiemman kangasmetsä sijasta maasto oli
kallioista ja siten panssarivaunuille vaikeakulkuisempi. Toisaalta
myös kaivautuminen oli vaikeaa, mikä korosti pommien ja kranaattien
sirpalevaikutusta.
Suomalaiset olivat
pitäneet väliaseman 12 päivää. I ja II Ak aloittivat
vetäytymisen illalla. Vetäytyessään suomalaiset jättivä
taakseen varmistusjoukkoja viivyttämään hyökkääviä
puna-armeijalaisia. Vetäytymisvaiheessa vihollista oli tarkoitus
hidastaa mahdollisimman pitkään, mahdollisesti noin viikon ajan.
Sillä aikaa pääjoukto vetäytyisivät järjestäytymään
puolustukseen taka-asemassa.
Vetäytymisen syitä
olivat useat vihollisen väliasemaan saamat sisäänmurrot, joukkojen
väsymys ja Viipurinlahden luoma sivustauhka. Erityisesti 23. D. joka
oli koottu sekalaisista joukoista, oli joutunut kantamaan yllätävän
kovan taistelutaakan. Sen rivit rakoilivat. Sodanjohto ei puolestaan
osannut ottaa huomioon Viipurinlahden talviolosuhteita. Sen
puolustukseen oli panostettu huomattavan vähän siihen nähden, että
pakkastalvi antoi panssareille mahdollisuuden edetä jäätä pitkin.
Suomalaiset pyrkivät
päivän aikana valtaamaan Loson motin ja Luelahden kolmoismotin
läntisen osan. Losossa aamuhämärissä alkanut hyökkäys eteni
kukkulan laelle. Suomalaiset valtasivat edessään kolme suurta korsu
ja kaksitoista pienempää pesäkettä. Kukkulan laella
neuvostojoukkojen konekiväärituli kuitenkin pysäytti iskuosastot.
Seuraavinakaan päivinä tehdyt hyökkäykset eivät tuottaneet
tulosta, ja venäläiset saivat pidettyä moitn ydinosan itsellään
sodan loppuun asti.
Luelahden läntisen
valtaus ei myöskään onnistunut. Kahden komppania voimin suoritettu
hyökkäys jäi torsoksi. Se päätettiin uudistaa perusteellisen
tulivalmistelun kera muutaman päivän päästä.
Petsamon suunnalla
Neuvostoliitto jatkoi hyökkäystään. Koko päivän sen ilmavoimat
pommittivat suomalaisten asemia. Pommitusta seurasi jalkaväen
hyökkäys, joka ajoi suomalaisia taaksepäin, Nautsissa olevien
asemien läpi.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7,
Talvisotakronikka ISBN 951-20-3446-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti