Väliasema horjui

Neuvostoliitto pommitti Ruotsia. Pajalan kirkon ymäristöön putoaa useita pommeja, mutta kirkko säilyy vaurioitta.

Väliasemaa koeteltiin 19.2.1940, ja Neuvostoliiton joukot mursivat asema Näykkijärvellä. Taipaleessa vihollinen yritti Suvannon yli ja hyökkäsi Terenttilään. Komentosuhteita järjesteltiin uudellen Kannaksella.

Mustalammella neuvostopanssarit saivat läpimurron väliasemaan. Noin 30 panssarista osa pääsi asemien läpi, ja osa niistä ajoi kenttätykistön asemiin. Patteri joutui jättämään kalustonsa taakseen. Iltapäivällä vihollisen hyökkäysvaunuja nähtiin jo Pien-Perossa Viipurin ja Heinjoen välisellä tiellä. Puna-armeijan jalkaväki ei kuitenkaan seurannut panssareita. Läpimurtautuneita hyökkäysvaunuja ei saatu tuhottua, ja illalla asemien läpi pääsi vielä noin 20 vaunua lisää.

Panssareiden päästyä suomalaisten asemiin Mustalammella, oli tilanne seuraavana yönä sekava. Hyökkäysvaunut ajelivat asemissa vetäen perässään panssaroituja mieheistörekiä. Seuraavana päivänä panssareita omisssa asemissa laskettiin olleen 38. Asemat olivat kuitenkin suomalaisten hallussa.

Näykkijärvellä väliasemaa puolusti kokematon Er.P 24. Se joutui kovan hyökkäyksen kohteeksi ja jätti pakokauhussa asemansa parin tunnin taisteluiden jälkeen. Läpimurtautuneet neuvostojoukot saatiin pysäytettyä III/JR 13:n vastaiskulla, mutta menetettyjä asemia ei saatu vallattua takaisin.

Taipaleessa Neuvostoliitto yritti laajentaa edellispäiväistä menestystään. Hyökkäyksen kohteina olivat Terenttilän tukikohdat, joista se oli edellisenä päivänä vallannut kolme. Maasto oli ilmapommitusten ja tykistökeskitysten voimasta jauhautunut aavemaiseksi puuroksi, jossa törrötti katkenneita puita. Juoksuhaudoista oli jäljellä pätkiä ja niiden vierellä ampumapoteroita. Näitä tukikohtia onnistuttiin kuitenin puolustamaan. Hyökkäys oli voimakas, mutta se saatiin torjuttua.

Suvannolla venäläiset pyrkivät kiertämään jäänyli suomalaisten selustaan. Patoniemen linnake ja kenttätykistö onnistuivat torjumaan puna-armeijan pyrkimykset. Jälle jäi lähes tuhat ruumista. Myös Laatokan yli kohti Järisevän linnaketta yrki venäläinen hiihtojoukkue, mutta se koki saman kohtalon kuin Suvantoa ylittämässä olleet joukot.

Kannaksen armeija sai päivän aikana uuden komentajan. Kenraaliluutnantti Hugo Österman oli anonut edellisenä päivänä Mannerheimilta lomaa vedoten sairauteen. Ylipäällikkö päätti vapauttaa Östermanin tehtävistään ja määräsi hänet koulutuksen ylitarkastajaksi. Kannaksen armeijan johtoon tuli kanraaliluutnantiksi ylennetty Axel Heinrichs, joka oli nimitykseen asti johtanut Taipaleessa III Armeijakuntaa. Sen johtoon nostettiin puolestaan Paavo Talvela, Tolvajärven sankari.

Kannakseen perustettiin myös I AK, jonka komentajaksi tuli Taavetti Laatikainen, Entinen II AK:n alue, länsi-Kannsa, jaettiin kahtia. I AK:n alueeksi tuli keski-Kannas, ja sen alaisuudessa taistelivat 1 D. ja 2. D. II AK puolestaan vastasi länsi-Kannaksesta, ja siihen kuuluivat 3,4,5, ja 23 D.

Neuvostohykkäys Taipaleessa alkoi tyrehtyä 20.2.1940. Väliasemassa suomalaiset yrittivät vastahyökkäyksin työntää vihollista takaisin.

Suomalaiset pyrkivät valtaamaan menetettyjä väliasemaan puolustusasemia takaisin vastahyökkäyksillä muun muassa Selänmäessä. Neuvostopanssarit loivat suomalaisten yritykset kuitenkin takaisin. Myös Mustalammen ja Pien-Peron välillä suomalaisten vastahyökkäys tyssäsi alkumenestyksen jälkeen.

Neuvostoliitto siirsi lisää voimia Mustalammen suuntaan. Kämärän aseman koillispuolella havaittiin noin 100 venäläistä panssarivaunut siirtymässä kohti suomalaisten asemia.

Taipaleessa Neuvostoliiton suurhyökkäys Suomen asemia vastaan jatkui kolmatta päivää. Se alkoi aamulla pommituksin ja tykistökeskityksellä, joka oli tosin hiemän aiempia aamuja vaisumpi.

Venäläist hyökkäsivät sekä Kirvesmäessä että Terenttilässä. Kirvesmäessä hyökkäys saatiin torjuttua, mutta Terenttilässä vihollinen pääsi läpimurtoon II/JR 63:n asemiin. Kivas lähitaistelu kesti useita tunteja, ja lopulta neuvostoliittolaiset pääsivät läpi myös etulinjan takana olleesta tukiasemasta. Läpimurto oli 1,5 kilometrin syvyinen.

Vielä samana päivänä suomalaiset iskivät takaisin. Majuri von Schorowen johdolla useista eri jalkaväkirykmenteistä koottu reservi valtasi takaisin tukilinjan ja osan etulinjasta.

Vaikka taistelut jatkuivat kiivaina Taipaleessa, Neuvostoliiton suurhyökkäys Taipaleen puolustusta vastaan oli epäonnistunut. Raivokkaista yrityksistä huolimatta venäläiset eivät olleet saaneet lohkoa murrettua lopullisesti. Suomalaiset olivat aina saaneet vastaiskuilla työnnettyä vihollista riittävästi takaisinpäin.

Helmikuun loppuun venäläiset tyytyivät hyökkäilemään pienimmillä, komppanian tai pataljoonan kokoisilla joukoila. Taisteluita käytiin tukikohtien hallinnasta, mutta rintaman kokoisiin läpimurtoihin hyökkäävät neuvosto-osasto eivät enä pyrkineet. Kirvesmäessä uusi pääpuolustuslinja kulki entisellä tukilinjalla, ja se pystyttiin pitämään. Terenttilässä puolestaan tukikohtia menetettiin ja vallattiin taas takaisin, mutta läpimurtoon vihollinen ei enää helmikuussa päässyt.

Punapanssarit etenivät 21.2.1940 yhä syvemmälle suuntanaan Viipuri. Kuhmosssa neuvostojoukkojen yritykset 54 D:n auttamiseksi alkoivat hellittää. Neuvostoliitto pommitti Ruotsia.

Pien-Peron suunnalla suomalaiset pyrkivät vastahyökkäykseen, mutta III/JR 68:sta vain yksi komppania pääsi liikkeelle määrätyllä hetkellä, ja se lyötiin heti takaisin, Seuraavan yönä vastaiskua lähti toteuttamaan JP 2, joka myös tehtävässä onnistui. Se sai etulinjan haltuunsa Mustalammelle.

Kannaksen läntisimmässä kulmassa Neuvostoliitto pyrki samoin kohti Viipuria. Päivän aikana suomalaiset joutuivat torjumaan vihollishyökkäyksiä muun muassa Sommessa, jossa ne torjuttiin 4 D:n joukkojen uudeleenjärjestelyn lomassa. Myös keskellä Karjalan Kannasta, juuri muodostetun I AK:n alueella, vihollinen hyökkäsi useissa kohdin. Voimakkain isku osui JR 6:n puolustuslohkolle, kosa venäläiset tulivat suomalaisten asemista läpi.Reservijoukoilla vihollinen onnistuttin kuitenkin töntämään takaisin.

Suomalaisten tilanne Kuusijoella oli tukala. Neuvostojoukot olivat lähellä läpimurtoa. Niitä vastaan lähetettiin I/JR 27, joka oli resrvipataljoona. Suomalaiset pääsivät etenemään päivän aikana ilman suurta vastarintaa, ja paljastui, että neuvostoliittolaiset olivatkin vetäneet pääjoukkonsa Riihivaaraan. Venäläiset olivat uupuneita ja menettäneet taisteluteränsä.

Päivän aikana kaapattu radiosanoma saarroksissa olleelle 54 D:lle kuului : ”Kestäkää toverit. Enintään 48 tunnin kuluttua kaikki on kunnossa. Tilanne muuttuu loistavaksi.” Tilanne kuitenkin rauhoittui helmikuun loppuun asti, eikä pelättyä läpimurotyritystä kuulunut.

Seisemän neuvostoliittolaista konetta pommittaa Pohjois-Ruotsissa Tornionjokilaaksossa, yhdeksän kilometriä Suomen rajasta, sijaitsevaa Pajalaa n. 4000-5000 metrin korkeudesta. Pommitus alkaa klo 12.46. Taajan asutun kylän keskustaan putoaa kaikkiaan 34 räjähdys- ja 100 palopommia. Neljäsosa kylästä syttyy palamaan. Pajalan kirkon ympäristöön putoaa useita pommeja, mm lähelle herännäisjohtaja Lars Levi Laestadiuksen hautaa. Kirkko saa kuitenkin vain vähäisiä vauriota, ainoastaan muutama ikkuna ja ovi särkyy. Yksi pommiesta tuhoaa Pajalan sahan, jonka työläiset ehtivät juuri turvaan ennen kuin rakennus sortui. Koulun voimistelusaliin osuva pommmi lävistää koko rakennuksen, mutta onneksi ei räjähdä. Rysäyksen kuulleessaan syöksyvät opettajat ja lapset turvaan. Pommit tuhoavat myös yhden asuinrakennuksen ja karjakatanon kokonaan.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7, Talvisotakronikka ISBN951-20-3446-8