Neuvostoliitto pommitti
Ruotsia. Pajalan kirkon ymäristöön putoaa useita pommeja, mutta
kirkko säilyy vaurioitta.
Väliasemaa koeteltiin
19.2.1940, ja Neuvostoliiton joukot mursivat asema Näykkijärvellä.
Taipaleessa vihollinen yritti Suvannon yli ja hyökkäsi
Terenttilään. Komentosuhteita järjesteltiin uudellen Kannaksella.
Mustalammella
neuvostopanssarit saivat läpimurron väliasemaan. Noin 30
panssarista osa pääsi asemien läpi, ja osa niistä ajoi
kenttätykistön asemiin. Patteri joutui jättämään kalustonsa
taakseen. Iltapäivällä vihollisen hyökkäysvaunuja nähtiin jo
Pien-Perossa Viipurin ja Heinjoen välisellä tiellä. Puna-armeijan
jalkaväki ei kuitenkaan seurannut panssareita. Läpimurtautuneita
hyökkäysvaunuja ei saatu tuhottua, ja illalla asemien läpi pääsi
vielä noin 20 vaunua lisää.
Panssareiden päästyä
suomalaisten asemiin Mustalammella, oli tilanne seuraavana yönä
sekava. Hyökkäysvaunut ajelivat asemissa vetäen perässään
panssaroituja mieheistörekiä. Seuraavana päivänä panssareita
omisssa asemissa laskettiin olleen 38. Asemat olivat kuitenkin
suomalaisten hallussa.
Näykkijärvellä
väliasemaa puolusti kokematon Er.P 24. Se joutui kovan hyökkäyksen
kohteeksi ja jätti pakokauhussa asemansa parin tunnin taisteluiden
jälkeen. Läpimurtautuneet neuvostojoukot saatiin pysäytettyä
III/JR 13:n vastaiskulla, mutta menetettyjä asemia ei saatu
vallattua takaisin.
Taipaleessa Neuvostoliitto
yritti laajentaa edellispäiväistä menestystään. Hyökkäyksen
kohteina olivat Terenttilän tukikohdat, joista se oli edellisenä
päivänä vallannut kolme. Maasto oli ilmapommitusten ja
tykistökeskitysten voimasta jauhautunut aavemaiseksi puuroksi, jossa
törrötti katkenneita puita. Juoksuhaudoista oli jäljellä pätkiä
ja niiden vierellä ampumapoteroita. Näitä tukikohtia onnistuttiin
kuitenin puolustamaan. Hyökkäys oli voimakas, mutta se saatiin
torjuttua.
Suvannolla venäläiset
pyrkivät kiertämään jäänyli suomalaisten selustaan. Patoniemen
linnake ja kenttätykistö onnistuivat torjumaan puna-armeijan
pyrkimykset. Jälle jäi lähes tuhat ruumista. Myös Laatokan yli
kohti Järisevän linnaketta yrki venäläinen hiihtojoukkue, mutta
se koki saman kohtalon kuin Suvantoa ylittämässä olleet joukot.
Kannaksen armeija sai
päivän aikana uuden komentajan. Kenraaliluutnantti Hugo Österman
oli anonut edellisenä päivänä Mannerheimilta lomaa vedoten
sairauteen. Ylipäällikkö päätti vapauttaa Östermanin
tehtävistään ja määräsi hänet koulutuksen ylitarkastajaksi.
Kannaksen armeijan johtoon tuli kanraaliluutnantiksi ylennetty Axel
Heinrichs, joka oli nimitykseen asti johtanut Taipaleessa III
Armeijakuntaa. Sen johtoon nostettiin puolestaan Paavo Talvela,
Tolvajärven sankari.
Kannakseen perustettiin
myös I AK, jonka komentajaksi tuli Taavetti Laatikainen, Entinen II
AK:n alue, länsi-Kannsa, jaettiin kahtia. I AK:n alueeksi tuli
keski-Kannas, ja sen alaisuudessa taistelivat 1 D. ja 2. D. II AK
puolestaan vastasi länsi-Kannaksesta, ja siihen kuuluivat 3,4,5, ja
23 D.
Neuvostohykkäys
Taipaleessa alkoi tyrehtyä 20.2.1940. Väliasemassa suomalaiset
yrittivät vastahyökkäyksin työntää vihollista takaisin.
Suomalaiset pyrkivät
valtaamaan menetettyjä väliasemaan puolustusasemia takaisin
vastahyökkäyksillä muun muassa Selänmäessä. Neuvostopanssarit
loivat suomalaisten yritykset kuitenkin takaisin. Myös Mustalammen
ja Pien-Peron välillä suomalaisten vastahyökkäys tyssäsi
alkumenestyksen jälkeen.
Neuvostoliitto siirsi
lisää voimia Mustalammen suuntaan. Kämärän aseman
koillispuolella havaittiin noin 100 venäläistä panssarivaunut
siirtymässä kohti suomalaisten asemia.
Taipaleessa Neuvostoliiton
suurhyökkäys Suomen asemia vastaan jatkui kolmatta päivää. Se
alkoi aamulla pommituksin ja tykistökeskityksellä, joka oli tosin
hiemän aiempia aamuja vaisumpi.
Venäläist hyökkäsivät
sekä Kirvesmäessä että Terenttilässä. Kirvesmäessä hyökkäys
saatiin torjuttua, mutta Terenttilässä vihollinen pääsi
läpimurtoon II/JR 63:n asemiin. Kivas lähitaistelu kesti useita
tunteja, ja lopulta neuvostoliittolaiset pääsivät läpi myös
etulinjan takana olleesta tukiasemasta. Läpimurto oli 1,5 kilometrin
syvyinen.
Vielä samana päivänä
suomalaiset iskivät takaisin. Majuri von Schorowen johdolla useista
eri jalkaväkirykmenteistä koottu reservi valtasi takaisin
tukilinjan ja osan etulinjasta.
Vaikka taistelut jatkuivat
kiivaina Taipaleessa, Neuvostoliiton suurhyökkäys Taipaleen
puolustusta vastaan oli epäonnistunut. Raivokkaista yrityksistä
huolimatta venäläiset eivät olleet saaneet lohkoa murrettua
lopullisesti. Suomalaiset olivat aina saaneet vastaiskuilla
työnnettyä vihollista riittävästi takaisinpäin.
Helmikuun loppuun
venäläiset tyytyivät hyökkäilemään pienimmillä, komppanian
tai pataljoonan kokoisilla joukoila. Taisteluita käytiin tukikohtien
hallinnasta, mutta rintaman kokoisiin läpimurtoihin hyökkäävät
neuvosto-osasto eivät enä pyrkineet. Kirvesmäessä uusi
pääpuolustuslinja kulki entisellä tukilinjalla, ja se pystyttiin
pitämään. Terenttilässä puolestaan tukikohtia menetettiin ja
vallattiin taas takaisin, mutta läpimurtoon vihollinen ei enää
helmikuussa päässyt.
Punapanssarit etenivät
21.2.1940 yhä syvemmälle suuntanaan Viipuri. Kuhmosssa
neuvostojoukkojen yritykset 54 D:n auttamiseksi alkoivat hellittää.
Neuvostoliitto pommitti Ruotsia.
Pien-Peron suunnalla
suomalaiset pyrkivät vastahyökkäykseen, mutta III/JR 68:sta vain
yksi komppania pääsi liikkeelle määrätyllä hetkellä, ja se
lyötiin heti takaisin, Seuraavan yönä vastaiskua lähti
toteuttamaan JP 2, joka myös tehtävässä onnistui. Se sai
etulinjan haltuunsa Mustalammelle.
Kannaksen läntisimmässä
kulmassa Neuvostoliitto pyrki samoin kohti Viipuria. Päivän aikana
suomalaiset joutuivat torjumaan vihollishyökkäyksiä muun muassa
Sommessa, jossa ne torjuttiin 4 D:n joukkojen uudeleenjärjestelyn
lomassa. Myös keskellä Karjalan Kannasta, juuri muodostetun I AK:n
alueella, vihollinen hyökkäsi useissa kohdin. Voimakkain isku osui
JR 6:n puolustuslohkolle, kosa venäläiset tulivat suomalaisten
asemista läpi.Reservijoukoilla vihollinen onnistuttin kuitenkin
töntämään takaisin.
Suomalaisten tilanne
Kuusijoella oli tukala. Neuvostojoukot olivat lähellä läpimurtoa.
Niitä vastaan lähetettiin I/JR 27, joka oli resrvipataljoona.
Suomalaiset pääsivät etenemään päivän aikana ilman suurta
vastarintaa, ja paljastui, että neuvostoliittolaiset olivatkin
vetäneet pääjoukkonsa Riihivaaraan. Venäläiset olivat uupuneita
ja menettäneet taisteluteränsä.
Päivän aikana kaapattu
radiosanoma saarroksissa olleelle 54 D:lle kuului : ”Kestäkää
toverit. Enintään 48 tunnin kuluttua kaikki on kunnossa. Tilanne
muuttuu loistavaksi.” Tilanne kuitenkin rauhoittui helmikuun
loppuun asti, eikä pelättyä läpimurotyritystä kuulunut.
Seisemän
neuvostoliittolaista konetta pommittaa Pohjois-Ruotsissa
Tornionjokilaaksossa, yhdeksän kilometriä Suomen rajasta,
sijaitsevaa Pajalaa n. 4000-5000 metrin korkeudesta. Pommitus alkaa
klo 12.46. Taajan asutun kylän keskustaan putoaa kaikkiaan 34
räjähdys- ja 100 palopommia. Neljäsosa kylästä syttyy palamaan.
Pajalan kirkon ympäristöön putoaa useita pommeja, mm lähelle
herännäisjohtaja Lars Levi Laestadiuksen hautaa. Kirkko saa
kuitenkin vain vähäisiä vauriota, ainoastaan muutama ikkuna ja ovi
särkyy. Yksi pommiesta tuhoaa Pajalan sahan, jonka työläiset
ehtivät juuri turvaan ennen kuin rakennus sortui. Koulun
voimistelusaliin osuva pommmi lävistää koko rakennuksen, mutta
onneksi ei räjähdä. Rysäyksen kuulleessaan syöksyvät opettajat
ja lapset turvaan. Pommit tuhoavat myös yhden asuinrakennuksen ja
karjakatanon kokonaan.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7,
Talvisotakronikka ISBN951-20-3446-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti