Stalin oli seurannut
tarkoin tilanteiden kehitystä. Rauha Suomen kanssa on vain
välivaihe, jonka Hitlerin suorasukainen uhkavaatimus on aiheuttanut.
Berliinin ja Kremlin suhteet ovat kuitenkin selvästi viilentyneet
Suomen tilanteen johdosta. Neuvostojohdolla on edelleen tarpeeksi
joukkoja keskitettyinä sekä Suomen ja Baltian että Kiovan
suunnille, ja ne voivat tarpeen tullen liittyä sovittuun
yhteishyökkäykseen.
Suhteiden selvittämiseksi
Berliinissä käydään saksalais-neuvostoliittolaisia neuvotteluja
heti huhtikuun alkupäivinä ennen Saksan invaasiota Norjaan ja
Tanskaan. Näissä neuvotteluissa Hitler saattaa neuvostojohdon
puolustuskannalle asettamalla sen vastattavaksi kiusalliset
kysymykset puna-armeijan vahvojen joukkojen sijoittelusta niin
Suomen, Puolan (Baltian) kuin Tsekkoslovakian-Romanian (Kiova)
suunnille. Molemmat osapuolet korostavat lopuksi, että M/R-sopimus
on edelleen voimassa maiden välillä. Tätä voidaan sanoa nyt
puolestaan Hitlerin taitavaksi hämäykseksi hänen huomatessaan,
ettei neuvostoliittolaisilla ollut tietoa 9. helmikuuta 1940
tapahtuneesta lentokonekaappauksesta.
Moskova aloittaa nyt
eräänlaisen ”liennyskampajan” suhteissaan Saksaan jääden
samalla odottamaan liittolaistensa Englannin ja Ranskan toimenpiteitä
sekä ennen kaikkea tilanteen ratkeamista Norjassa. Moottorisoitujen
joukkojen vahvistuksia siirretään Suomessa tapahtuvia operaatioita
varten mm. Uhtuan-Kiantajärven ja Kiestinki-Kuusamon suunnille
Kuusamon kupeeseen.
Suomen rintama on edelleen
pidettävä valmiina hyökkäystä varten. Muun muassa tätä
silmälläpitäen on Molotov 29. maaliskuuta 1940 torjunut jyrkästi
Suomen ja Ruotsin kaavaillut yhteisestä puolustusliitosta.
Tapahtumat saavat kuitenkin varsin pian taas uuden käänteen
saksalaisten toteuttaessa sotilaallista ehkäisytoimiaan
kolmivaltayhmittymän hyökkäyssuunnitelmia vastaan.
Saksalaisten invaasio
Norjaan ja Tanskaan 9.-10. huhtikuuta ennen länsivaltojen
siirtoarmeijan maihinnousua ja sitä seuranneet taistelut osoittivat
aluksi, että länsivaltojen alkuperäisestä hyökkäysaikataulusta
Saksaan ( 15.6.1940) voitaisiin ehkä sittenkin pitää kiinni.
Saksalaisten sitkeä vastarinta ennen kaikkea pohjoisessa Norjassa ja
lopulta massiivinen hyökkäys lännessaroumuttivat kuitenkin nämä
Churchillin ja Stalinin toiveet.
Taistelujen vielä
riehuessa Norjassa ryhtyivät Stalin ja Molotov jälleen poliittiseen
operaatioon, joka perustuu yhä voimassaolevaan
Molotov/Ribbentrop-sopimuksen hyväksikäyttöön. Jo 12. huhtikuuta
1940 esittää Neuvostoliiton Berliinin lähettiläs (Skartshev)
M7R-sopimukseen vedoten Saksalle Kremlin pyynnön saada miehittää
Suomi!
Hitlerin vastaus on
kohteliaan kielteinen. Vain parin päivän kuluttua, 14. huhtikuuta
1940, ottaa Molotov henkilökohtaisesti yhteyden Moskovasta ja
esittää saman vaatimuksen Suomen miehittämisestä. Hitlerin
vastaus on jälleen selkeän kielteinen. Saksalaisille on ilmennyt
etuja valvottavaksi Suomen alueella, joten rauhan säilyminen on
tärkeää koko Skandinaviassa. Sitä paitsi länsivaltojen taisteli
siirtoarmeijaa vastaan oli yhä käynnissä ja ratkaisematta.
Vielä 28. huhtikuuta 1940
palaa Neuvostoliiton Berliinin lähettiläs Stalinin käskystä
asiaan perustelleen Suomen miehittämisen tärkeyttä nyt myös
sotilaspoliittisen tasapainon muuttumisella Skandinaviassa. Hitler,
joka oli tietoinen Stalinin petoksesta (15.10.1939) ei
luonnollisestikaan suostu Kremlin esitykseen. Hän toteaan
Neuvostoliiton tehneen rauhan suomalaisten kanssa ja saaneen kaiken
sen, mitä oli ennen hyökäystä vaatinut, jopa enemmänkin. Saksa
ei halua laajentaa sotatoimia pohjoisessa, koska suomalaiset
kuitenkin ryhtyisivät vastustamaan Neuvostoliiton miehitystä
aseellisesti ja Saksan tarvitsemat raaka-aineet jäisivät sotatilan
vallitessa saamatta.
Näin Hitler on huhtikuun
1940 kuluessa estänyt jo kolme eri kertaa Neuvostoliittoa
miehittämästä Suomea. Saksan sodanjohto otti Skandinavian
operaatiollaan paitsi sotilaallis-teknisen myös sotilasstrategisen
riskin, sillä neuvostojoukkojen samanaikainen hyökkäys Suomeen yli
olisi tuonut ne saksalaisten Norjassa olevien vähäisten joukkojen
selkään. Tämä olisi saattanut muuttaa tilanteen kokonaan toiseksi
englantilais-ranskalaisen siirtoarmeijan mahdollisuuksille.
Jatkoseuraamuksena olisi tällöin kuitenkin ollut koko Skandinavian
– Suomi mukaanlukien – joutuminen kaikkien suurvaltaosapuolien
taistelukentäksi. Ruotsi olisi myös tällöin epäilemättä
asettunut vastarintaan.
Unohtamatta Tanskan ja
Norjan miehityksen merkitystä ja epäoikeudenmukaisuutta, voimme
samalla asiaa kylmän realismin näkökulmasta tarkastellessamme
todeta saksalaismiehityksen olleen kuitenkin koko Pohjolan kannalta
paljon parempi vaihtoehto kuin alueen joutuminen sotatantereeksi,
mikä länsivaltojen siirtoarmeija olisi saanut jalansijaan täällä.
Tämä oli myös marsalkka Mannerheimin mielipide.
Toimettomaksi Stalin ei
kuitenkaan jäänyt. Tulevia sotilaallisia lähtökohtia varmistaen
puna-armeija suorittaa nyt lopullisen Baltian maiden miehityksen ja
alistamisen. Painostus myös Suomea kohtaan jatkuu edelleen.
Solmimistaan sopimuksista
piittaamatta ja syyttäen tuttuun tapaan Baltian maita
provokaatioista vyöryttää Stalin nyt puna-armeijan miehitysjoukot
15.6.1940 Liettuaan ja 17.6. sekä Eestiin että Latviaan.
Lähdeaineisto: Erkki
Hautamäki Suomi myrskyn silmässä ISBN 952-91-8985-0
Mielenkiintoinen teksti, mutta vilisee kirjoitusvirheitä.
VastaaPoista