Saksan puolustusvoimien
ylijohdon (OKW) sodanjohdonesikunta esitti toukokuun alkupuoliskolla,
että Suomen kanssa olisi ryhdyttävä keskusteluihin sotilaallisesta
yhteistyöstä ”mahdollisen Neuvostoliiton taholta puhkeavan
konfliktin” varalta. Lähettiläs Karl Schnurre sai 16.5.1941
tehtäväkseen aloittaa nämä sotilaskeskustelut. Schnurre esitti
Helsingissä 20.5. Rytille asiansa OKW:n kaavaileman puheohjeen
mukaisesti.
Valtuuskuntaan tulivat
kuulumaan yleisesikunnan päällikkö kenraali Heinrichs, merivoimien
esikuntapäällikö, kommodori Sundman sekä pääesikunnan
liikekannallepano-, huolto-, ja operatiivisen osastojen päällikköt
everstit Mäkinen, Roos ja Tapola. Koordinaationeuvottelut käytiin
Salzburgissa sodanjohtoesikunnassa 25.5. ja Berliinissä Maavoimien
esikunnassa 26.5. Saksalaiset selostivat erätiä
Barbarossa-operaation suuntaviivoja ja esitteivät niihin liittyvät
toivomuksensa suomalaisten toiminnasta. Nämä osoittivat valmiutta
sotaan tai ainakin lujaan vaatimuspolitiikkaan Neuvostoliittoa
vastaan. Heinrichs joutui toteamaan, ettei hänellä ollut valtuuksia
määritellä Suomen kantaa esitettyyn suunitelmaan, ”ei
sotilaallisesti eikä poliittisesti”. Valtuuksien puuttuminen ei
kuitenkaan estänyt keskustelujen aloittamista.
Keväällä 1940 lähtien
tämäntapainen tilanne oli keottu Suomen johtavissa piireissä lähes
ainoaksi mahdollisuukseksi, joka voisi vielä sodan kestäessä
helpottaa maahan kohdistuvaa ulkopoliittista painetta. Saksan
sotakoneiston tehoon uskottiin. Suomen joutuminen sotaan Euroopan
mantereen tuossa tilanteessa eittämättä mahtivimman suurvallan
rinnalla näytti pienemmältä pahalta kuin vielä vuotta aikaisemmin
todennäköisenä pidetty yksinäinen puolustustaistelu katkeraan
loppuun.
Tilanteessa oli kuitenkin
kaksi suurta vaaratekijää. Suurvaltojen kyyninen politiikka voisi
johtaa ne polkemaan pienten valtojen etuja. Neuvostoliitto saattaisi
ehättää Suommen suunnalla saksalaisten edelle. Erityisesti
ilmahyökkäykset uhkasivat Suomen liikekannallepanoa, mikäli sitä
ei saataisi ajoissa käyntiin.
Yleisesikuntavaltuuskunnan
palattua pidettiin Helsingissä sisärenkaan neuvottelu
touko-kesäkuun vaihteessa. Siinä päätettin Suomen
toimintalinjasta edessä olevassa vaihteessa. Kordinaationeuvotteluja
jatkettaisiin ja saksalaisten esittämiin toivomuksiin suostuttaisiin
ainakin pääpirteittäin, mutta suunnitelman toteuttaminen jäisi
riippumaan ”asian poliittisen puolen selvittämisestä
asianomaisten kesken”. Sotilaallisten ykistyiskohtien järjestely
jätettiin ylipäällikön huolesi, mutta hänelle annettiin kaksi
poliittiselta kannalta tärkeää ohjetta.
- liikekannallepanon perusteeksi oli yritettävä saada Saksan tooimenpiteet
- suomalaiset eivät ylittäisi rajaa ennen kuin venäläiset olisivat sen tehneet, eivätkä saksalaisetkaan saisi aloittaa sotatoimia Suomen alueelta käsin.
Ulkomministeri Witting
ilmoitti tämän Saksan lähettiläälle: ”Me olemme niin
epämoderneja, että pidämme kiinni vanhoista käsityksistä ja
käymme sotaa vain jos meidän kimppuumme hyökätään.”
Sisärengas päätti
pyytää Saksaa valvomaan Suomen etuja niissä neuvotteluissa, joita
Saksan ja Neuvostoliiton välillä otaksuttiin käytävän. Suomen
Berliinin-lähettiläs Kivimäki esitti 31.5. Saksan
ulkoministeriössä Suomen vaatimukset:
- Saksan takuu Suomen itsenäisyydele ja lupaus, että Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen olisi Saksalle sodan syy
- Elintarviketuonnin varmistaminen
- Vuoden 1939 rajojen palauttaminen tai
- alueellisen korvauksen hankkiminen Suomelle, jos Saksa katsoisi, että Neuvostoliiton turvallisuusvyöhyke Karjalan kannakselle tulisi hyväksyä.
- Neuvostoliiton Petsamoon nikkelikaivoksiin kohdistuvat vaatimukset tuli torjua.
- Neuvostoliiton olisi rajoituttava noudattamaan Jäämeren kalastuksessa yleisesti käytössä ollutta kolmen meripenikulman aluevesirajaa ja korvattava talvisodan aikana Petsamossa tuhoutuneet troolarit ja kalastusvälineet.
Koordinaationeuvottelujen
jatkuessa 3.-6.6. saksalaiset neuvottelijat tyytyivät suomalaisten
positiiviseen suhtautumiseen ja katsoivat, ettei suomalisten
poliittisella varauksella ollut käytännön merkitystä.
Saksalaiset eivät voineet
paljastaa suomalaisille hyökkäysaikatauluaan, mutta joitakin
kiintopisteitä näille oli annettu. Kesäkuun alussa saksalaiset
ilmoittivat, että Suomena armeijan olisi varauduttava
toimintavalmiuteen 28.6. Tällä perusteella liikekannallepanon
aloitusajankohdaksi laskettiin 16.6.
Lähdeaineisto Ohto
Manninen ja Kauko Rumpunen Risto Rytin päiväkirjast 1940-1944 Isbn
951-37-4520-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti